Torjuntavoitto, mitä se on? Jos ajattelemme 1940 kevään tilannetta, oli kenttäarmeija tosiasiallisesti kuluttanut loppuun materiaalisen ja fyysisen voimansa eikä sodan jatkaminen olisi ilman ulkopuolista apua ollut muuta kuin sankarillinen, mutta tyhmä kansallinen itsemurha. Joka tapauksessa talvisota todensi sen, että Neuvostoliiton sotilallinen ja poliittinen johto aliarvoi Suomen sotilaallisen suorituskyvyn. Sillä saattoi olla myös vaikutuksensa Saksan ajatuskantaan aliarvioidan suuresti Neuvostoliiton sotilaallinen suorituskyky.
Vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen eteneminen saatiin pysähtymään alun katstrofien jälkeen. Väitän, että kenttäarmeija oli tuossa tilanteessa materiaalisesti ja inhimillisen voiman suhteen paljon paremmassa tilassa kuin 1940 kevään armeijamme. Kiitos siitä myös Saksan aseelliselle avulle.
Mielenkiintoista on se, että 1940 Neuvostoliitto ei jatkanut aseellista toimintaansa, vaikka uskon sen tuolloin omanneen selkeän mahdollisuuden vallata koko maa. Vastassa oli sillä hetkellä voimansa loppuunkuluttanut armeija, jonka selkäranka olisi pian murtunut. Ainoa selitys on siten ulkopuolinen tekijä! Neuvostoliitto pelkäsi tuossa vaiheessa muiden valtojen mukaantuloa ja kriisin eskaloitumista. Suomi olisi voinut myös tuossa vaiheessa tehokkaasti hyödyntää talvisodan synnyttämää myöntätutoa myös konkreetisella tasolla liittolaisina. Tätä pelättiin Kremlissä. Oliko kyse torjuntataisteluista talviodan sotanäyttämöillä? Suomalaisten yllättävä vastustus teki ajatuksen Suomen valtaamisesta toteuttamisvaiheessan hankalan, suuritöisen ja ennen kaikkea poliittisesti vaarallisen Neuvostoliitolle. En vieläkään epäile hetkeäkään sitä, etteikö Neuvostoliitto olisi voinut vallata Suomen keväällä 1940.
Talvisodan seuraus on jatkosota. Nimitys on kuvaava, etenkin kun näiden sotien välistä aikaa nimitettiin välirauhaksi. Jatkosodan kesänä 1944 armeijamme oli kaukana rajoiltamme, sillä olivat käytössään koulutukseltaan ja suorituskyvyltään olennaisesti paremmat asevoimat kuin talvisodassa, sillä oli käytössään kokonaan toista luokkaa oleva aseistus ja materiaalihuolto kuin talvisodassa. Lähtökohtainen kyky hyökkäyksen torjumiseen oli olennaisesti talvisotaa suurempi.
Onnekas sattuma tuli mukaan vai oliko se sattuma. Stalin kumppaneineen joutui pähkäilemään "Otammeko Helsingin ja Berliinin vaiko jomman kumman näistä" Vastaus oli selvä. Suomen onneksi. Eräät muutkin seikat painoivat neuvostopäättäjien arvioinneissa. Talvisota ja jatkosota olivat osoittaneet suomalaisten halun ja kyvyn puolustautua. Pelättiin skenaarioita, joissa miehitetyssä maassa olisi sodan jäljeltä aseita ja ennenkaikkea niiden käyttöön hyvin harjaantuneita ja halukkaita miehiä. Sissisota miehitetysssä maassa ei tuntunut miellyttävältä.
Ajateltiinko helpompaa skenaariota poliittisesti kontorolliin sidotusta maasta, joka olisi lojaalinen Neuvostoliiton intresseille eikä siten olisi uhkana sen pyrinnöille. Mutta ilman viimeistä onnistunutta sotilaallista operaatiota kesällä 1944 ei tuota olisi saatu aikaan. Myös Suomen valtaaminen olisi tuolloin ollut mahdollista, mutta se olisi käsittääkkseni vaatinut huomattavasti enemmän voimia kuin kevään 1940 tilanteessa.
Saksalaisten maasta-ajaminen osoitti Neuvostoliitolle suomalaisten lojaalisuuden halun. Entäpä jos Lapin sota olisikin epäonnistunut? Uskon, että siinä tapauksessa olisi neuvostojohto saanut aiheen ja mahdollisuuden maan valtaamiseksi. Tuossa vaiheessahan kenttäarmeijamme oli saatettu rauhan kannalle ja Lapin sotaa käytiin asevelvollisten poikien "lasten ristiretkenä"
Torjuntavoiton sisältö lienee se, että aseellisen voiman käyttö ja objektiivisesti voimakkaamaan vastustajan kuluttaminen ja hyökkäyksen pysäyttäminen sai aikaan vihollisessa päätöksen olla viemättä hyökkäystään keinoja ja resursseja säästämättä loppuunsa. Kremlissäkin uskoakseni harjoitettiin rationaalista kustannuksien ja uhrauksien sekä saavutettavan edun vertailua. Siinä vertailussa Suomi lopullisen voittonsa sai - mutta se vaati sotilaallisia uhrauksia. Siis torjuntavoitoksi sotiemme taistelua voidaan nimittää. Kuten sotamies Vanhala sanoi: "Ensimmäisenä tuli maaliin Neuvostoliitto, mutta kakkokseksi kiri pieni ja sisukas Suomi khikhi"
Vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen eteneminen saatiin pysähtymään alun katstrofien jälkeen. Väitän, että kenttäarmeija oli tuossa tilanteessa materiaalisesti ja inhimillisen voiman suhteen paljon paremmassa tilassa kuin 1940 kevään armeijamme. Kiitos siitä myös Saksan aseelliselle avulle.
Mielenkiintoista on se, että 1940 Neuvostoliitto ei jatkanut aseellista toimintaansa, vaikka uskon sen tuolloin omanneen selkeän mahdollisuuden vallata koko maa. Vastassa oli sillä hetkellä voimansa loppuunkuluttanut armeija, jonka selkäranka olisi pian murtunut. Ainoa selitys on siten ulkopuolinen tekijä! Neuvostoliitto pelkäsi tuossa vaiheessa muiden valtojen mukaantuloa ja kriisin eskaloitumista. Suomi olisi voinut myös tuossa vaiheessa tehokkaasti hyödyntää talvisodan synnyttämää myöntätutoa myös konkreetisella tasolla liittolaisina. Tätä pelättiin Kremlissä. Oliko kyse torjuntataisteluista talviodan sotanäyttämöillä? Suomalaisten yllättävä vastustus teki ajatuksen Suomen valtaamisesta toteuttamisvaiheessan hankalan, suuritöisen ja ennen kaikkea poliittisesti vaarallisen Neuvostoliitolle. En vieläkään epäile hetkeäkään sitä, etteikö Neuvostoliitto olisi voinut vallata Suomen keväällä 1940.
Talvisodan seuraus on jatkosota. Nimitys on kuvaava, etenkin kun näiden sotien välistä aikaa nimitettiin välirauhaksi. Jatkosodan kesänä 1944 armeijamme oli kaukana rajoiltamme, sillä olivat käytössään koulutukseltaan ja suorituskyvyltään olennaisesti paremmat asevoimat kuin talvisodassa, sillä oli käytössään kokonaan toista luokkaa oleva aseistus ja materiaalihuolto kuin talvisodassa. Lähtökohtainen kyky hyökkäyksen torjumiseen oli olennaisesti talvisotaa suurempi.
Onnekas sattuma tuli mukaan vai oliko se sattuma. Stalin kumppaneineen joutui pähkäilemään "Otammeko Helsingin ja Berliinin vaiko jomman kumman näistä" Vastaus oli selvä. Suomen onneksi. Eräät muutkin seikat painoivat neuvostopäättäjien arvioinneissa. Talvisota ja jatkosota olivat osoittaneet suomalaisten halun ja kyvyn puolustautua. Pelättiin skenaarioita, joissa miehitetyssä maassa olisi sodan jäljeltä aseita ja ennenkaikkea niiden käyttöön hyvin harjaantuneita ja halukkaita miehiä. Sissisota miehitetysssä maassa ei tuntunut miellyttävältä.
Ajateltiinko helpompaa skenaariota poliittisesti kontorolliin sidotusta maasta, joka olisi lojaalinen Neuvostoliiton intresseille eikä siten olisi uhkana sen pyrinnöille. Mutta ilman viimeistä onnistunutta sotilaallista operaatiota kesällä 1944 ei tuota olisi saatu aikaan. Myös Suomen valtaaminen olisi tuolloin ollut mahdollista, mutta se olisi käsittääkkseni vaatinut huomattavasti enemmän voimia kuin kevään 1940 tilanteessa.
Saksalaisten maasta-ajaminen osoitti Neuvostoliitolle suomalaisten lojaalisuuden halun. Entäpä jos Lapin sota olisikin epäonnistunut? Uskon, että siinä tapauksessa olisi neuvostojohto saanut aiheen ja mahdollisuuden maan valtaamiseksi. Tuossa vaiheessahan kenttäarmeijamme oli saatettu rauhan kannalle ja Lapin sotaa käytiin asevelvollisten poikien "lasten ristiretkenä"
Torjuntavoiton sisältö lienee se, että aseellisen voiman käyttö ja objektiivisesti voimakkaamaan vastustajan kuluttaminen ja hyökkäyksen pysäyttäminen sai aikaan vihollisessa päätöksen olla viemättä hyökkäystään keinoja ja resursseja säästämättä loppuunsa. Kremlissäkin uskoakseni harjoitettiin rationaalista kustannuksien ja uhrauksien sekä saavutettavan edun vertailua. Siinä vertailussa Suomi lopullisen voittonsa sai - mutta se vaati sotilaallisia uhrauksia. Siis torjuntavoitoksi sotiemme taistelua voidaan nimittää. Kuten sotamies Vanhala sanoi: "Ensimmäisenä tuli maaliin Neuvostoliitto, mutta kakkokseksi kiri pieni ja sisukas Suomi khikhi"
Vastaukset 12
Vanhimmat
N:liitto yritti tosissaan maamme miehitystä, ja noissa torjuntataisteluissa kaatui kasapäin puna-armeijan sotilaita. Mistää ainakan miesresurssien sääsätämisestä sillä osalla rintamaa ei ollut kyse.
Onko se niin vaikeaa myöntää, että Suomen miehityksen esteenä olivat suurelta osin myös suomalaiset sotilaat.
Materiaaliset tappiot olivat suuret etenkin hyökkääjän puolella. Vielä 2. maailmansodan aikaan voitiin todeta se yksinkertainen sotilaallinen tosiasia, että hyökkääjän tappiot olivat pääsääntöisesti suuremmat kuin puolustajan. Sodankäynnin neuvosto-oppeihin kuului elävän voiman säästämätön käyttäminen - yksinkertaisesti sanottuna miesten tapattaminen - ilmeisimminkin siitä syystä, että suuren kansan elävän voiman resurssit olivat valtaisat. Hyökkäykseen ryhdyttiin todella massiivisin joukoin ja aseistuksin tarkoituksena musertavan sotilaallisen iskun antaminen. Suomalaisten joukkojen oletettua voimakkaampi vastarinta ja siitä aiheutuneet suuret tappiot ja muuttunut tilannne varsinaisellä pääsotanäyttämöllä saivat Neuvostoliiton lopettamaan aktiivisímmat toimensa Suomen suunnalla. Divisioonia tarvittiin kipeämmin muualla. Alunperäinen tarkoitus massiivisella iskulla murskata Suomen vastarinta osoittautui niin hankalaksi, että sitä ei voitu katsoa enää mahdolliseksi toteuttaa.
Kannaksen torjuntataisteluiden varjoon muuten jäävät Kannaksen torjuntataistelujen jälkeiset heinä-elokuun vaihteen Ilomantsin taistelut, joissa eversti Raappanan johtamat joukot torjuivat menestyksellisesti Neuvostoliiton viimeisen suurhyökkäyksen. Armeija oli kotiuttamiseensa asti toimintakykyinen ja valmis vaativiin toimiin päinvastoin kuin keväällä 1940.
Todettakoon, etten halua vähätellä näiden sotien taistelujemme merkitystä itsenäisyytemme säilymisen kannalta. Toisaalta on kuitenkin mietittävä sitä, miksi Neuvostoliitto ei saattanut toimiaan loppuun. Mikäli aseellinen vastarintamme olisi yksinomaan vailla mitään ulkopuolisia tekijöitä tehnyt tuon Neuvostoliiton usein oletetun valloitusaikeen mahdottomaksi toteuttaa, voitaisiin puhua vailla vastaväitteitä torjuntavoitosta. Puhuisin itse mieluummin sotilaallisen agression vaaran torjumisesta kuin voitosta. Jos käsität alustukseni niin, että minun olisi vaikeaa myöntää, että Suomen miehityksen esteenä olisivat suurelta osin myös suomalaiset sotilaat, et ole kunnolla perehtynyt siihen mitä sanoin. Huomaa oma merkintäsi "suurelta osin". Keskustelussa on vain pystyttävä näkemään kokonaisuus ja sen osat.
"odettakoon, etten halua vähätellä näiden sotien taistelujemme merkitystä itsenäisyytemme säilymisen kannalta. Toisaalta on kuitenkin mietittävä sitä, miksi Neuvostoliitto ei saattanut toimiaan loppuun. Mikäli aseellinen vastarintamme olisi yksinomaan vailla mitään ulkopuolisia tekijöitä tehnyt tuon Neuvostoliiton usein oletetun valloitusaikeen mahdottomaksi toteuttaa, voitaisiin puhua vailla vastaväitteitä torjuntavoitosta. Puhuisin itse mieluummin sotilaallisen agression vaaran torjumisesta kuin voitosta. Jos käsität alustukseni niin, että minun olisi vaikeaa myöntää, että Suomen miehityksen esteenä olisivat suurelta osin myös suomalaiset sotilaat, et ole kunnolla perehtynyt siihen mitä sanoin. Huomaa oma merkintäsi "suurelta osin". Keskustelussa on vain pystyttävä näkemään kokonaisuus ja sen osat."
Jos Suomen sotilaat eivät olisi kyenneet estämään pna-armeijan läpimurtoa, olisi sillä ollut vapaa pääsy pääkaupunkiimma. Tuskin väität, että se ei olisi marssinut sinne, ja ottanut maatamme haltuunsa.
"Pelättiin skenaarioita, joissa miehitetyssä maassa olisi sodan jäljeltä aseita ja ennenkaikkea niiden käyttöön hyvin harjaantuneita ja halukkaita miehiä. Sissisota miehitetysssä maassa ei tuntunut miellyttävältä."
Tuo huomiosi varmaan on osa totuutta. Voimakas, mutta rajoitettu hyökkäys Kannaksen ja Laatokan pohjoispuolen suht kapealla kiilalla saattoi vielä onnistua, mutta voimavarojen haaskaaminen Laatokan ja Viipurin takaa aukeavan koko Suomen nujertamiseen ja miehittämiseen olisi sitonut kohtuuttomasti väkeä pois päätehtävästä, joka oli Saksan lyöminen. Voimia piti säästää Berliiniä varten.
NL:lle sopi paremmin tarjottu "keveä miehitys". Suomi valitsisi hallituksen joka suostuisi yhteistoimintaan NL:n kanssa, Porkkala saataisiin meritukikohdaksi ja Suomen aluevedet ja satamat käyttöön NL:n laivastolle.
Vihollismaan hallitusta, joka suostuu kaikkeen mitä vaaditaan, ei tarvitse kukistaa. Suomea ei miehitetty, koska Suomi suostui kaikkeen vaadittavaan.
Eri mieltä olen siitä ettäkö NL olisi kummemmin pelännyt ulkovaltojen väliintuloa Suomen avuksi. Sellaista apua ei saanut Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekkoslovakia, Unkari, Romania eikä Bulgaria.
Asekätkentäjuttu osoitti NL:lle että Suomella oli vielä taistelutahtoa ja myös valmius taistelun jatkamiseen. Samoin Stella Polaris operaatio. Kyllä, sissisota miehitetyssä maassa ei tuntunut miellyttävältä. Suomi ei ole helppo tapaus miehittäjälle. Vesistöt, korpimaat, suot, talvi, vastusta riittää.
Venäläisille tuskin jäi sodan myötä epäselväksi, että vaikka Suomi oltaisiinkin kyetty miehittämään niin suht laajan mutta harvaanasutun maan miehitys on vaikeata. Tehokkaan sissisodankäynti miehittäjää vastaan voisi olla hyvinkin menestyksellistä.
Hyvänä esimerkkinä sodan jälkeen Viron ns metsäveljet, jotka aiheuttivat kiusallisia takaiskuja neuvostomiehittäjille vaikka Viro on sekä pinta-alaltaan ja asukasluvultaan paljon Suomea pienempi, niin sissisota oli välillä hyvin tehokasta. Ei sen puoleen, sissisodalla on lähinnä kiusantekovaikutus, ei mahdollisuutta lopettaa miehitys.
Välirauha tehtiin syyskuussa 1944......
Lopullinen rauhansopimus tehtiin 1947 Pariisissa...
Vaikka talvisodan ja jatkosodan välillä oli rauha, se tunnetaan talvisodan rauhana...
Äskeinen kirjoittaja tarkoittanee sitä, että välirauhan aikan tulisi puhua vuoden 1944 Moskovan välirauhan ja vuonna 1947 Pariisin rauhansopimuksen välisestä ajasta. Talvisota päättyi Moskovan rauhansopimukseen eikä näin vuonna 1940-1941 eletty ilman sotineiden valtioiden välistä rauhansopimusta. Siltä osilta saatettaneen olla muodollisessa suhteessa oikeassa.
Käyttäessäni vuosien kevään 1940-kesän 1941 välisestä ajasta nimitystä välirauhan aika, käytän sitä yleiseen kielenkäyttöön vakiintunutta ulmaisua, jota tuosta ajasta käytetään. Ilmaisua ovat suuren yleisön lisäksi käyttäneet silloiset valtiolliset ja sotilaalliset johtohenkilöt ja myöhemmän ajan tutkijat. Näin ollen katson määrittellä välirauha olevan selkeän ja vakiintuneen merkityssisällön.
Puheet välirauhasta alkoivat jo hallituksen sisällä 25.2.1940 ennen Moskovan rauhansopimuksen ehtojen vahvistamista. 12.3.1940 Väinö Tanner hallituksen istunnossa totesi näin:" Myös periaatteessa olen hävitystä vastaan. Suursota ei vielä ole kunnolla alkanut, emmekä tiedä, mitään sen loppumisesta. Tämä meidän rauhamme on välirauha, emmekä tiedä, millainen lopullinen rauha tulee."
Viitteenä hallituksen sisäisiin kannaottoihin Heikki Ylikangas; http://www.helsinki.fi/~hylikang/valirauha.htm
Suomen armeija taisteli 1944 urhoollisesti, mutta miksi aina vaietaan saksalaisista. Kyllä ne saksalaiset tekivät muutakin, kuin antoivat aseellista apua.
Kun Suomen armeija vetäytyi linjalle Viipurinlahti - Ilomantsi, ottivat saksalaiset rintamavastuun Ilomantsista Jäämerelle. Vaivaiset 1000 km.
Jos Suomen armeijan olisi pitänyt venyttää 1944 rintama Viirpurinlahdelta Jäämerelle, niin mitenköhän olisi käynyt ?
>>Kun Suomen armeija vetäytyi linjalle Viipurinlahti - Ilomantsi, ottivat saksalaiset rintamavastuun Ilomantsista Jäämerelle. Vaivaiset 1000 km
Varmaankin nl olisi voinut Suomen vallata -40 keväällä, mutta krlem joutui myös laskemaan, millä hinnalla?
Sama sissisodan todennäköisyys oli -40 kuin -44.
Olisiko nl halunnut sitä?
Kirjallisuus antaa yhden vastauksen "haastattelin Stalinin adjutanttia" tai sinnepäin. En varmasti muista ko. kirjan nimeä.
Stalin ja Molotov totesivat asekätkennän paljastuttua Suomessa -47-48.
"Oli oikea ratkaisu olla edes yrittämättä valloittaa Suomi".
"Sota olisi ollut loputon". Vrt Vietnam ja Irak.
USA vastusti NL:n hyökkäystä voimakkaasti ensi päivistä alkaen.Stalin joutui ottamaan tämän ja Kansainliitosta erottamisen huomioon.Hän näki jo Rooseveltin avun(lend lease)tarpeen,eikä halunnut häntä suututtaa.Molempien sotien rauhassa USA oli erittäin tehokkaasti Suomen puolella.Suomettumisen aikana tästä ei saanut kirjoittaa,mutta nykyään luulisi,että tietoakin olisi jo enemmän.