Retriitti

Mielessäni on pyörinyt jo varmaan 6kk radio deissä juttu retriitistä, jonka pitäjänä oli seurakunnan pastori itse seurakunnassaan.

Onko tämä tämmöinen retriitti Jumalasta, vai onko siinä jotakin mikä on hämärän peitossa ja idän uskontoihin/uskomuksiin liittyvää?

Tämä pastori kun puhui deissä, niin hän sanoi esimerkiksi näin:
Retriitti on viikon loppuisin ja se on tarkoitettu esimerkiksi ihmisille, jotka kaupungin vilinästä tahtoo päästä välillä hiljentymään Jumalan eteen täydessä hiljaisuudessa ja rauhassa. Retriitissä on kyse siitä, että me saamme tyhjentää mielemme kokonaan ja harjoittaa mietiskelyä ja rukousta. Kun retriitti on ohi, niin siitä mitä sinä olit kokenut retriitin aikana ei saa puhua kenellekkään, vaan pidät sen omana tietonasi. Jos joltakin on kuollut läheinen ihminen juuri, niin tämmöisen ihmisen ei kannata tulla retriittiin mukaan, sillä se ei ole välttämättä kovin hyvä hänen psyykkeelleen.

Ymmärrän toki, jos hiljennytään Jumalan eteen rukoukseen, mutta tämän kyseisen pastorin sanat ovat mielestäni enemmän kuin epäilyttäviä.

1. Miksi siitä mitä retriitin aikana kokee, ei saa puhua kenellekkään?
Jos se olisi Jumalasta, niin luulisi sen asian jakaminen olevan jopa suositeltavaakin.

2. Miksi ihminen jolta on kuollut läheinen ei voi mennä retriittiin?
Jos tämän ihmisen on pelättävä mielenterveytensä puolesta tai ylipäätänsä pelättävä jotakin, niin mielestäni se ei ole Jumalasta.

Sivistyssanakirjan mukaan retriittin ja meditaation erot!

Retriitti: (Määräajaksi) syrjään vetäytyminen uskonnollista mietiskelyä ja rukoilua varten.

Meditaatio: (Hengellinen, mystinen, henkiseen tasapainon tavoitteluun pyrkivä) mietiskely ryhmämeditaatio.

Erikseen löytyy sitten meditoinnit sun muut mietiskelyt ja henkimaailman kanssa leikkimiset jotka voi aiheuttaa pahojakin mielenterveys ongelmia.

Onko nyt niin, että retriitti on kristinuskon kaapuun vedettyä itämaista mystiikkaa, jotta ei uskon elämä olisi niin "tavallista"?

Tämä kyseinen pastori kertoi ohjelmassa retriitin hinnatkin ja sen, että ihmisille tulee ikäänkuin tarve käydä retriitissä yhä uudestaan ja uudestaan. Yhden retriitin hinta oli valtavan suuri. Ainakin tavallisen matti meikäläisen kukkarolle.

Mitä mieltä te olette tästä kyseisestä asiasta?
Minä en löydä raamatusta sille suurempia puolustuksia. Enemmänkin löydän retriittiä vastaan olevia asioita.
Kaikki mielipiteet kyseisestä asiasta otetaan mielellään vastaan, sillä uskon tämän olevan yksi eksytys tämän päivän seurakunnissa.
(missä sitä nyt sitten tehdäänkin)

Kiitos ja siunausta †
5222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

naisille, jotka ovat joututuneet pettymään elämässään. Vihaa, katkeruutta ja turhautuneisuutta on niillä naisilla niin paljon, että he joutuvat ihan vain henkisen tasapainon säilyttämisen vuoksi ottamaan välillä todella rauhallisesti. Retriitteihin osallistuvat ihmiset eivät oikeasti ole uudestisyntyneitä kristittyjä, vaan ns. nimikristittyjä, jotka omantuntonsa rauhoittamiseksi etsiytyvät kristillisiin piireihin. He ovat tekopyhyytensä kanssa niin hukassa, että vain täydellinen "rentoutuminen" auttaa heitä jaksamaan.

Äänestä
  • hengellisiä lauluja, rukoillaan ja kuullaan opetusta. Ollaan hiljaa ja luetaan kristillistä kirjallisuutta. Näiden laadusta kai se eksytyksen määrä riippuu. Tuskin pelkkä keskustelusta pidättäytyminen voi olla ongelma?

    Äänestä

Jeesukseen uskoville,sielunvoimia etsitään,ja on taikuutta ja taikuus on syntiä,siispä karta,älä missään nimessä osallistu,voit avata siellä portin demonihengille.
Juuri tälläisten ohjelmien takia en enää maksa sinne jäsenmaksua,olin ennen sen tukijana.

Äänestä
  • Mitä jäsen maksuja olet maksanut?

    En varmasti olisi mennytkään moiseen juttuun, sillä tapoihini kuuluu se, että koettelen kaikki ennen kun rupean mihinkään.

    Kiitos sinulle epäilykseni vahvistuksesta!

    Jumalan siunausta

    Äänestä

uskonnot ovat kuin henkimaailman kanssa leikkimistä?

"Erikseen löytyy sitten meditoinnit sun muut mietiskelyt ja henkimaailman kanssa leikkimiset jotka voi aiheuttaa pahojakin mielenterveys ongelmia. "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


XTale kirjoitti:

Mielessäni on pyörinyt jo varmaan 6kk radio deissä juttu retriitistä, jonka pitäjänä oli seurakunnan pastori itse seurakunnassaan.

Onko tämä tämmöinen retriitti Jumalasta, vai onko siinä jotakin mikä on hämärän peitossa ja idän uskontoihin/uskomuksiin liittyvää?

Tämä pastori kun puhui deissä, niin hän sanoi esimerkiksi näin:
Retriitti on viikon loppuisin ja se on tarkoitettu esimerkiksi ihmisille, jotka kaupungin vilinästä tahtoo päästä välillä hiljentymään Jumalan eteen täydessä hiljaisuudessa ja rauhassa. Retriitissä on kyse siitä, että me saamme tyhjentää mielemme kokonaan ja harjoittaa mietiskelyä ja rukousta. Kun retriitti on ohi, niin siitä mitä sinä olit kokenut retriitin aikana ei saa puhua kenellekkään, vaan pidät sen omana tietonasi. Jos joltakin on kuollut läheinen ihminen juuri, niin tämmöisen ihmisen ei kannata tulla retriittiin mukaan, sillä se ei ole välttämättä kovin hyvä hänen psyykkeelleen.

Ymmärrän toki, jos hiljennytään Jumalan eteen rukoukseen, mutta tämän kyseisen pastorin sanat ovat mielestäni enemmän kuin epäilyttäviä.

1. Miksi siitä mitä retriitin aikana kokee, ei saa puhua kenellekkään?
Jos se olisi Jumalasta, niin luulisi sen asian jakaminen olevan jopa suositeltavaakin.

2. Miksi ihminen jolta on kuollut läheinen ei voi mennä retriittiin?
Jos tämän ihmisen on pelättävä mielenterveytensä puolesta tai ylipäätänsä pelättävä jotakin, niin mielestäni se ei ole Jumalasta.

Sivistyssanakirjan mukaan retriittin ja meditaation erot!

Retriitti: (Määräajaksi) syrjään vetäytyminen uskonnollista mietiskelyä ja rukoilua varten.

Meditaatio: (Hengellinen, mystinen, henkiseen tasapainon tavoitteluun pyrkivä) mietiskely ryhmämeditaatio.

Erikseen löytyy sitten meditoinnit sun muut mietiskelyt ja henkimaailman kanssa leikkimiset jotka voi aiheuttaa pahojakin mielenterveys ongelmia.

Onko nyt niin, että retriitti on kristinuskon kaapuun vedettyä itämaista mystiikkaa, jotta ei uskon elämä olisi niin "tavallista"?

Tämä kyseinen pastori kertoi ohjelmassa retriitin hinnatkin ja sen, että ihmisille tulee ikäänkuin tarve käydä retriitissä yhä uudestaan ja uudestaan. Yhden retriitin hinta oli valtavan suuri. Ainakin tavallisen matti meikäläisen kukkarolle.

Mitä mieltä te olette tästä kyseisestä asiasta?
Minä en löydä raamatusta sille suurempia puolustuksia. Enemmänkin löydän retriittiä vastaan olevia asioita.
Kaikki mielipiteet kyseisestä asiasta otetaan mielellään vastaan, sillä uskon tämän olevan yksi eksytys tämän päivän seurakunnissa.
(missä sitä nyt sitten tehdäänkin)

Kiitos ja siunausta †

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu