Töiden jälkeen...
Kuulin selvästi ulko-oven käyvän. Kello on jo niin paljon, että se voisi olla vaikka isäntä, joten taidanpa mennä eteiseen valmiiksi. Joku pysähtyy meidän ovellemme ja ottaa avaimen esiin, jess, hän se on! Kiva kiva kun on koko perhe taas koolla, pyörin ympyrää ja heilutan häntää toivottaakseni hänet tervetulleeksi kotiini. Jos oikein ponnistan ja hyppään, niin ehkä yletän syliin asti. Ei onnistu, vaikka kuinka yritän, mutta sainpa sentään leikkikaverin. Oli aikakin saada vähän toimintaa, kun päiväunetkin on jo nukuttu. Missä on mun luuni? Juoksen ympäri kämppää ja etsin sitä, missä se on? Kiidän vauhdikkaasti huoneesta toiseen, koska mitä nopeammin juoksen, sitä nopeammin löydän luun. Tuossa se on, nyt mennään luu suussa huoneesta toiseen samalla pelottavasti muristen. Mitä! Eihän isäntä edes yritä ottaa sitä minulta, mitäs se nyt meinaa. VUH, RÄYH!! No tajusihan se lopultakin. Välillä pitää antaa sen saada luu, että se voi heittää sen ja saan sitten juosta sen perässä. Muutama minuutti menee mukavasti tätä peliä pelatessa ja sen jälkeen menen isännän perässä keittiöön. En tiedä mitä se meinaa syödä, mutta minä otan mielelläni samaa, vuh! Ei se kuullut, Vuh. VUH!! Tajusipas lopulta ja antaa mullekin…mitä ihmettä tämä on? Jotain greippipiirakkaa se väittää tämän olevan, mutta eihän koirat tämmöistä syö. Keltaista kiisseliä ja marenkia päällä, ei sitä syö kun ihmiset. Vuh, voihan sitä aina pyytää, vaikkei sitä söisikään ;)
No lopultakin tulee jotain syötäväksi kelpaavaa, pala omenaa ja kuivattu aprikoosi, nam.
Hohhoijaa, tulipa nukuttua makeasti, taitaa vielä olla tosin ilta. Toinen katsoo telkkaa ja toinen istuu monitorin edessä ruokailuhuoneessa. Se on taas se kirottu tietokone. Väyh, kyllä toi touhu saa loppua. Mitä se nyt on olevinaan, että istutaan tietokoneella kun voisi leikkiä koiransakin kanssa. Haukunpa tässä sitten niin kauan ennen kuin ne lopettavat sen tietokoneen kanssa touhuamisen…Tajusi sentään lopettaa hyvän sään aikana. Mitäs nyt tehdään? Jos vaikka syötäisiin, Räyh! Miten niin hiljaa? En minä jaksa odottaa ruuan jäähtymistä, pitäisihän teidän tietää se. Vuhvuhvuh! Jos minä oikein kovasti hypin koko neljän kilon massallani keittiön kaappia vasten, niin ehkä se ruoka tipahtaa
sieltä alas. Ei tällä kertaa tippunut, mutta yrittää pitää aina. No niin, nostivat lopultakin ruuan koirien näkökorkeudelle; KANAAA, mun herkkuruokaa! Seassa on muutamia keitettyjä tattarisuurimoita, porkkananpaloja ja muita rehuja, mutta ei se mitään, ne on helppo työntää kuonolla lattialle pois tieltä. Syöty! Ja aikaakin meni 23 sekuntia, nyt ulos, Vuh! Miksi pitää olla hiljaa, VUH! Enkä ole, VUHVUH!!
Pihalle-pihalle-pihalleeee, pitää yrittää vauhdittaa emäntää vähän pyörimällä ympyrää samalla tarmokkaasti haukkuen. Mutta mitäs ääntä tuolta kuuluu? Joku hiippailee rappukäytävässä: murisen sille uhkaavasti matalalla äänellä niin kuin oikeat vahtikoirat että se tietää varoa oven tällä puolella asustavaa Hirrmuista petoa! Sen lisäksi ilmoitan sille äänekkäästi, että klo 21:n jälkeen ei ole enää lupa hiiviskellä siellä. Sillä on kuitenkin pahat mielessä, joten ilmoitanpa samalla koko talolle, että käytävässä kulkee joku, joka ei asu tässä talossa.
Ulkoilu kesti vain 20 minuuttia, mutta oli täyttä toimintaa joka minuutti. Joku kurja vierailija oli merkannut pysäköintimittarin, joten se piti korjata kahteen kertaan. Lisäksi piti haukkua lyttyyn Labradorin noutaja, terrieri, naapurin tummaihoiset lapset, joku mummo, poika pahaäänisellä rullalaudalla, lapsi vaunuissa ja parit puudelit. Jos vain olisin päässyt irti, niin olisin repinyt ne kaikki kappaleiksi. Onneksi sentään se vihainen mäyris oli narussa, eikä päässyt tarpeeksi lähelle, muuten olisi voinut käydä hullusti. Kun nyt vauhtiin päästiin, niin jatketaan samaa rataa sitten sisällä; edestakaisin juosten ja ottaen suuhun mitä vain lattialta saan napattua. Matot kurttuun mutkissa ja parit terävät haukahdukset antavat kummasti lisää suoranopeutta.
Aikani riehuttuani huomaan, että kello on jo 10 ja aika mennä nukkumaan. Yritän saada isäntäväkeä mukaan, mutta huonolla menestyksellä. Hyppään sängylle ja painan pään isännän tyynylle, joka on itse asiassa sopiva pienelle koirallekin. Siinä torkun tyytyväisenä tunnin verran ja herään siihen kun ihmiset tulevat. Sitten hyppään alas ja kömmin omalle paikalleni sängyn alle ja jatkan kuorsaamista siellä.
Kuulin selvästi ulko-oven käyvän. Kello on jo niin paljon, että se voisi olla vaikka isäntä, joten taidanpa mennä eteiseen valmiiksi. Joku pysähtyy meidän ovellemme ja ottaa avaimen esiin, jess, hän se on! Kiva kiva kun on koko perhe taas koolla, pyörin ympyrää ja heilutan häntää toivottaakseni hänet tervetulleeksi kotiini. Jos oikein ponnistan ja hyppään, niin ehkä yletän syliin asti. Ei onnistu, vaikka kuinka yritän, mutta sainpa sentään leikkikaverin. Oli aikakin saada vähän toimintaa, kun päiväunetkin on jo nukuttu. Missä on mun luuni? Juoksen ympäri kämppää ja etsin sitä, missä se on? Kiidän vauhdikkaasti huoneesta toiseen, koska mitä nopeammin juoksen, sitä nopeammin löydän luun. Tuossa se on, nyt mennään luu suussa huoneesta toiseen samalla pelottavasti muristen. Mitä! Eihän isäntä edes yritä ottaa sitä minulta, mitäs se nyt meinaa. VUH, RÄYH!! No tajusihan se lopultakin. Välillä pitää antaa sen saada luu, että se voi heittää sen ja saan sitten juosta sen perässä. Muutama minuutti menee mukavasti tätä peliä pelatessa ja sen jälkeen menen isännän perässä keittiöön. En tiedä mitä se meinaa syödä, mutta minä otan mielelläni samaa, vuh! Ei se kuullut, Vuh. VUH!! Tajusipas lopulta ja antaa mullekin…mitä ihmettä tämä on? Jotain greippipiirakkaa se väittää tämän olevan, mutta eihän koirat tämmöistä syö. Keltaista kiisseliä ja marenkia päällä, ei sitä syö kun ihmiset. Vuh, voihan sitä aina pyytää, vaikkei sitä söisikään ;)
No lopultakin tulee jotain syötäväksi kelpaavaa, pala omenaa ja kuivattu aprikoosi, nam.
Hohhoijaa, tulipa nukuttua makeasti, taitaa vielä olla tosin ilta. Toinen katsoo telkkaa ja toinen istuu monitorin edessä ruokailuhuoneessa. Se on taas se kirottu tietokone. Väyh, kyllä toi touhu saa loppua. Mitä se nyt on olevinaan, että istutaan tietokoneella kun voisi leikkiä koiransakin kanssa. Haukunpa tässä sitten niin kauan ennen kuin ne lopettavat sen tietokoneen kanssa touhuamisen…Tajusi sentään lopettaa hyvän sään aikana. Mitäs nyt tehdään? Jos vaikka syötäisiin, Räyh! Miten niin hiljaa? En minä jaksa odottaa ruuan jäähtymistä, pitäisihän teidän tietää se. Vuhvuhvuh! Jos minä oikein kovasti hypin koko neljän kilon massallani keittiön kaappia vasten, niin ehkä se ruoka tipahtaa
sieltä alas. Ei tällä kertaa tippunut, mutta yrittää pitää aina. No niin, nostivat lopultakin ruuan koirien näkökorkeudelle; KANAAA, mun herkkuruokaa! Seassa on muutamia keitettyjä tattarisuurimoita, porkkananpaloja ja muita rehuja, mutta ei se mitään, ne on helppo työntää kuonolla lattialle pois tieltä. Syöty! Ja aikaakin meni 23 sekuntia, nyt ulos, Vuh! Miksi pitää olla hiljaa, VUH! Enkä ole, VUHVUH!!
Pihalle-pihalle-pihalleeee, pitää yrittää vauhdittaa emäntää vähän pyörimällä ympyrää samalla tarmokkaasti haukkuen. Mutta mitäs ääntä tuolta kuuluu? Joku hiippailee rappukäytävässä: murisen sille uhkaavasti matalalla äänellä niin kuin oikeat vahtikoirat että se tietää varoa oven tällä puolella asustavaa Hirrmuista petoa! Sen lisäksi ilmoitan sille äänekkäästi, että klo 21:n jälkeen ei ole enää lupa hiiviskellä siellä. Sillä on kuitenkin pahat mielessä, joten ilmoitanpa samalla koko talolle, että käytävässä kulkee joku, joka ei asu tässä talossa.
Ulkoilu kesti vain 20 minuuttia, mutta oli täyttä toimintaa joka minuutti. Joku kurja vierailija oli merkannut pysäköintimittarin, joten se piti korjata kahteen kertaan. Lisäksi piti haukkua lyttyyn Labradorin noutaja, terrieri, naapurin tummaihoiset lapset, joku mummo, poika pahaäänisellä rullalaudalla, lapsi vaunuissa ja parit puudelit. Jos vain olisin päässyt irti, niin olisin repinyt ne kaikki kappaleiksi. Onneksi sentään se vihainen mäyris oli narussa, eikä päässyt tarpeeksi lähelle, muuten olisi voinut käydä hullusti. Kun nyt vauhtiin päästiin, niin jatketaan samaa rataa sitten sisällä; edestakaisin juosten ja ottaen suuhun mitä vain lattialta saan napattua. Matot kurttuun mutkissa ja parit terävät haukahdukset antavat kummasti lisää suoranopeutta.
Aikani riehuttuani huomaan, että kello on jo 10 ja aika mennä nukkumaan. Yritän saada isäntäväkeä mukaan, mutta huonolla menestyksellä. Hyppään sängylle ja painan pään isännän tyynylle, joka on itse asiassa sopiva pienelle koirallekin. Siinä torkun tyytyväisenä tunnin verran ja herään siihen kun ihmiset tulevat. Sitten hyppään alas ja kömmin omalle paikalleni sängyn alle ja jatkan kuorsaamista siellä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta eipä koiraparka paljon huomiota saanut.
semmosta se on koiran elämä. Mutta plussana on, että se saa leikkiä ja touhuta päivälläkin, eikä tarvi olla yksin, kun on puoliso kotona kaikki päivät.
Olemme kiinnostuneita Norfolkinterrieristä tai pienikokoisesta sekarotuisesta koirasta. Jos hyvään kotiin haluat myydä/antaa sellaisen, täällä on hyvä koti vailla koiraa. Koiran tiedot ja kuva sähköpostiin [email protected] . Kiitos jo etukäteen!