lue tämä ennenkuin aloitat

RAKENTAJAN EKOTIETO
Seuraavaan on koottu ekotietoa pientalorakentajalle. Soveltaen ohjeita voi käyttää toki muuhunkin rakentamiseen. Voit tallentaa tai tulostaa Rakentajan ekotiedon itsellesi oppaaksi ja muistilistaksi. Laskurin kysymyksistä on suorat linkit tekstiin, ja kysymysten ja tekstien otsikot ovat samat.

Teksti noudattelee rakennushankkeen etenemistä eli rakennuspaikan valinnasta edetään luonnosvaiheen kautta toteutukseen ja rakennuksen käyttöönottoon.

Pdf-versio (540 kt)


--------------------------------------------------------------------------------

SISÄLLYSLUETTELO:
RAKENNUSPAIKAN VALINTA
Mitä on ekologinen rakentaminen
Liittyminen yhdyskuntarakenteeseen
Päivittäispalveluiden saavutettavuus
Rakennuspaikan pienilmasto
Tontin luonnonolosuhteet ja -arvot
Pihan käsittely
RAKENNUKSEN PERUSRATKAISUT
Talon pääperiaatteet ja tavoitteet
Tilasuunnittelu
Muunneltavuus
Suunnittelijat ja suunnitelmat
RAKENTEET,MATERIAALIT JA RAKENNUSOSAT
Rakennusosien ja tarvikkeiden ympäristöystävällisyys
Rakennusosien ja materiaalien kierrätys
Perustus ja alapohja
Kantavat rakenteet ja välipohjat
Vaipan lämmöneristyskyky
Eristeet
Vaipan ilmatiiveys
Kosteuden liikkuminen rakenteissa
Julkisivuverhous
Vesikaton materiaalit
Ovet ja ikkunat
Väliseinät
Pintamateriaalit ja -käsittelyt
TALOTEKNIIKKA JA VARUSTEET
Lämmitys
Sähkö
Ilmanvaihto
Vesi ja viemäri
Kiintokalusteet
Jätehuolto
TYÖMAA JA RAKENNUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO
Rakentajat sekä työmaan valvonta ja käytännöt
Talon käyttö ja huolto
sivun alkuunMITÄ ON EKORAKENTAMINEN?
Ekotalo elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Se säästää energiaa ja luonnonvaroja niin rakennus- kuin käytövaiheessa. Sen materiaalit ja rakennusosat ovat peräisin talon lähiympäristöstä, ja ne voidaan palauttaa takaisin luonnon kiertokulkuun tai ainakin kierrättää, kun rakennusta ei enää tarvita. Ekotalo sijaitsee lähellä palveluja ja työpaikkoja, eikä sen rakentaminen hävitä alkuperäistä luontoa tai pilaa alueen kulttuurimaisemaa.

Ekotalo on järkevä talo ympäristön lisäksi myös asukkaidensa kannalta. Hyvän eristyksen ja tehokkaan lämmitysjärjestelmän ansiosta talon lämmityskustannukset ovat alhaiset. Hyvistä materiaaleista rakennettu talo on asukkailleen terveellinen. Lisäksi se on kestävä ja korjattava. Ekotalon arvo ei laske vuosikymmentenkään saatossa.

Talon ratkaisut vaikuttavat myös asukkaiden toimintaan. Parhaimmillaan ekotalo auttaa ihmistä elämään paremmassa suhteessa luonnon ja ympäristön kanssa, ilman että asukkaan olisi muutettava elintottumuksiaan radikaalisti. Ekologinen asuminen ei merkitse askeettista elämää esivanhempien olosuhteissa.

Monen osatekijän summa
Rakennuksen ekologisuus on monen osatekijän summa, eikä kaikkea voi aina saavuttaa kerralla. Ekorakentaja joutuu usein tasapainoilemaan vaikeiden valintojen kanssa. Pohjolan ankarissa oloissa lämmitys vie paljon energiaa; talon tiiveydellä ja hyvällä lämmöneristyskyvyllä on huomattava vaikutus rakennuksen kokonaisenergiankulutukseen ja ympäristöystävällisyyteen. Rakennuksen ekologisuuteen vaikuttavat lisäksi rakennusmateriaaleihin niiden valmistusvaiheessa käytetty energia ja näiden elinikä. Rakennuksen syrjäinen sijainti lisää usein liikkumisen tarvetta ja tätä kautta energiankulutusta.

Pohjoismaissa rakentaminen ja rakennusten käyttö kuluttavat 40 % kaikesta ihmisen käyttämästä energiasta ja aiheuttavat 30 % kaikista ihmisen ilmakehään päästämistä hiilidioksidipäästöistä. Ei siis ole yhdentekevää, miten rakennamme ja millaisissa taloissa asumme. Siksi jokaisen rakennushankkeen ekologinen tarkastelu on tärkeää.

Luomu vai hi-tech

Kierrätysmateriaaleista rakennettu ja huipputekniikalla varustettu suomalaisen arkkitehti Kai Wartiaisen suunnittlema ekotalo Pariisissa Kiinnostus ekorakentamista kohtaan heräsi 1970-luvulla energiakriisin myötä. Meille se levisi lähinnä ruotsalaisten esimerkkien innoittamana. Aluksi pyrittiin energiaa säästäviin ratkaisuihin, mutta pian materiaalien luonnonmukaisuus ja terveellisyys sekä asumisen sosiaalisuus ja omavaraisuus ovat enenevässä määrin nousseet ekorakentamisen teemoiksi.

Ekotaloja on erilaisia. Toiset ekorakentajat uskovat kehittyvään teknologiaan ja sen tuomiin uusiin ratkaisuihin. Hi-tech -ekotalo onkin usein monimutkainen tekninen kokonaisuus, jossa tietokone säätää lämmitystä, ilmanvaihtoa ja valaistusta.

Luomurakentajat nojaavat puolestaan paikalliseen rakennusperinteeseen ja uskovat yksinkertaisiin, luonnonmukaisista materiaaleista rakennettuihin taloihin, joissa ilmanvaihto toimii painovoiman avulla. Ulkoasultaan luomutalo voi silti olla hyvinkin moderni.

Tulevaisuuden rakentamista
Ekorakentaminen on vielä tuore ilmiö. Sen käsitteistö ja kriteeristöt ovat osin vakiintumatta. Jo ilmaisu "ekologinen rakentaminen" on tarkasti ottaen käsitteenä hieman virheellinen, mutta koska se on jo vakiintunut yleiseen kielen käyttöön, se on kelpuutettu tähänkin laskuriin. Varsinaisia kriteereitä talon tai asuinalueen ekologisuudelle ei vielä ole.

Ekorakentajat ovat usein olleet ennakkoluulottomia pioneereja. Ekokylien ja -talojen asukkaat ja suunnittelijat ovat tehneet arvokasta työtä yhteiseksi hyväksi. Nyt monet ykstyisten ihmisten kokeilemat ratkaisut ovat leviämässä laajempaan käyttöön. Ehkäpä tulevaisuudessa kaikki rakentaminen ja rakennusten käyttö on energiaa ja luontoa vähän kuluttavaa eikä ekorakentamisesta tarvitse puhua enää omana rakentamisen osa-alueena.

Arkkitehti Bruno Eratin suunnittelema Bromarvin ekokylä liittyy kauniisti vanhaan kylämaisemaan.
RAKENNUSPAIKAN VALINTA
Rakennuspaikan valinnalla on huomattava vaikutus tulevan talon energiankulutukseen ja ekologisuuteen. Suomalaisessa kansanrakennusperinteessä rakennukset sijoitettiin aurinkoisille, tuulensuojaisille ja hallan koskemattomille paikoille lähelle viljelymaita ja silloisia palveluita eli kylää. Näin säästettiin kallisarvoista energiaa. Samat ekonomiset tavoitteet ovat myös ekologisia. Nykyäänkin tontin sijainti ja olosuhteet vaikuttavat rakennuksen kokonaisenergiankulutukseen ja samalla ekologisuuteen.

Harkinnalla rakennuksen sijoittamisessa säästetään lämmityskulujen lisäksi luonnon moninaisuutta ja maisemaa. Tontin valinta kannattaakin tehdä huolella ja tarkkaan pohtien!


sivun alkuun Liittyminen yhdyskuntarakenteeseen

Oulu on esimerkillinen pyöräilykaupunki. Polkupyörä onkin kaupungissa näppärä ja ekologinen menopeli. Sekä maaseutu- että kaupunkiasumisella on omat hyvät puolensa ekologisessa tarkastelussa. Rakentaminen tiiviiseen, valmiiseen taajamaympäristöön säästää luontoa ja energiaa sikäli, että tiet ja muu kunnallistekniikka ovat jo olemassa eikä neitseellistä luontoa tarvitse kaivaa ja pilata. Kaupungissa hyvät joukkoliikenneyhteydet sekä palveluiden läheisyys vähentävät yksityisautoilun tarvetta. Kun liitytään kaukolämpö- ja viemäriverkkoihin, vältetään pistekuormitusta.

Nykyisessä kaupunkisuunnittelussa tiivis ja matala ovat nousseet muotisanoiksi. Tiivis ja matala tarkoittaa tiiviisti rakennettua pien- ja rivitaloaluetta, joka muistuttaa keskieurooppalaisia puutarhakaupunkeja. Alue on energiatehokas, mutta vehreä. Näin se on myös ekologinen. Oma kasvimaa vähentää turhia kuljetuksia.

Maaseudulla viljely on helpompaa kuin kaupungissa. Mikäli maaseudulla ravinnon lisäksi myös energia saadaan omasta takaa, työtä tehdään kotona ja jätevedet käsitellään itse omassa pienpuhdistamossa, voi maaseutuasuminen olla hyvin ekologista.


sivun alkuunPäivittäispalveluiden saavutettavuus
Liikenteen osuus suomalaisten kokonaisenergiankulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä on noin 17 %. Palveluiden, työpaikkojen ja vapaa-ajan harrastusten läheisyys vähentävät päivittäistä autonkäyttötarvetta. Siksi on erittäin ympäristöystävällistä asua palveluiden lähellä hyvien joukko- ja kevyenliikenteen yhteyksien varrella.

Tekniikan kehityksen ja toisaalta tiukentuneiden määräysten myötä autoilun aiheuttamat häkä-, hiilivety- ja typenoksidien päästöt ovat onneksi vähentyneet vuodesta 1980 kymmenessä vuodessa 40 % ja hiukkaspäästöt peräti 60 %, rikkipäästöt liki 90 % ja lyijypäästöt ovat loppuneet tyystin.

Toisaalta autoilun lisääntymisen myötä hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet 50 % viimeisten 20 vuoden aikana. Liikenteen osuus kaikista ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä on viidennes. Ilmastonmuutos on tämän hetken vakavin ympäristöongelma. Autoilun typpipäästöt lisäävät järvien ja meren rehevöitymistä, josta leväkukinnat on yksi oire.

sivun alkuunRakennuspaikan pienilmasto
Ruotsalaistutkimuksen mukaan rakennuspaikan pienilmaston vaikutus rakennuksen lämmitysenergian tarpeeseen voi olla jopa 25 % riippuen tietenkin rakennuksen ominaisuuksista. Siksi tonttivaihtoehtoja ja talon paikkaa tontilla kannattaa vertailla huolella ja tutkia eri vuodenaikojen vaikutusta tonttiin ja taloon.


Auringonpaisteen ja tuulten huomioiminen vähentävät rakennuksen lämmitystarvetta.
Auringon lämmittävä vaikutus ja passiivisen aurinkoenergian hyödyntäminen vähentävät rakennuksen energiankulutusta noin 10 %. Rakennus kannattaakin sijoittaa niin, että talvella auringonsäteet esteettä osuvat siihen ja pääsevät paistamaan sisälle rakennukseen. Hyviä talon sijoituspaikkoja ovatkin kaakon ja lännen väliset rinteet. Tasaisella maalla puut ja toiset rakennukset, jotka sijaitsevat neljä kertaa korkeuttaan pidemmän matkan päässä rakennuksesta, eivät varjosta taloa talvella.

Passiivisella aurinkoenergialla tarkoitetaan talon lämmittämistä ainakin osittain auringonpaisteen avulla. Auringon säteilylämpö johdetaan suurten eteläisiin ilmansuuntiin avautuvien ikkunoiden kautta sisälle rakennukseen. Auringon lämpöenergia varastoituu seinä- ja lattiamateriaaleihin, josta lämpö yöllä säteilee huoneeseen. Tiili ja muut kivipinnoitteet sekä muun muassa paksut puupinnat keräävät lämpöä hyvin.

Kesällä suurista ikkunoista sisälle paistava aurinko voi ylikuumentaa talon. Pitkät räystäät suojaavat taloa ylikuumenemiselta kesällä, mutta päästävät talviauringon sisään. Samoin lehtipuusto suojaa rakennusta kesällä auringolta, mutta talvella lehdettömät puut päästävät valoa lävitseen.

Talvella varsinkin pohjoiset tuulet viilentävät rakennusta. Puusto voi pienentää tuulen nopeutta jopa 50 %, joka puolestaan voi alentaa 10 – 20 % lämmityskuluja talon hataruudesta riippuen. Siksi talo kannattaa rakentaa paikkaan, jossa se on tuulensuojassa. Etelänpuoleisissa rinteissä rakennus on luonnostaan katveessa pohjan puhureilta. Mikäli tuulensuojaa ei ole, voi talon pohjoispuolelle istuttaa havupuita, jotka talvellakin suojaavat rakennusta. Samalla on varmistuttava siitä, etteivät puut varjosta naapurin tonttia. Kuusiaita on suomalaisen maaseudun perinteinen elementti.

Hallanaroilla rakennuspaikoilla kylmä ilma voi aiheuttaa 5 % lisäyksen lämmönkulutuksessa. Laaksojen pohjilla ja alavilla mailla on usein muuta ympäristöä kylmempää varsinkin öisin. Kylmä ilma valuu öisin laaksoihin. Paikan kosteus lisää kylmyyttä. Siksi talot on perinteisesti Suomessa rakennettu mäkien ja vaarojen rinteisiin. Laajoilla peltoalueilla talot sijoitettiin muuta maisemaa korkeammille nyppylöille. Lämpötila kasvaa 0.3° metriä kohden noustaessa ylöspäin.

Lisätietoa paikallisista sääoloista saa Ilmatieteen laitoksen säätilastojen (tuulet, sateet, lämpötilat, aurinkoisuus jne.) avulla. Rakennustietokortistossa on kuvattu aurinkokulmat maan eri osissa. Lisäksi tontille voi teettää pienilmastoselvityksen. Arkkitehdin tekemä varjostettu asemapiirros eri kellon- ja vuodenaikoina selkeyttää kuvaa valon saamisesta.


sivun alkuun Tontin luontoarvot
Rakentaminen nakertaa luontoa vääjäämättä. Siksi on luonnon kannalta parempi vaihtoehto rakentaa jo ihmisen käytössä olevalle alueelle. Taajama-alueilla pihan käsittelyllä voidaan jopa lisätä luonnon moninaisuutta. Jo ennen rakentamisen aloittamista onkin tärkeätä tehdä tontilla luontoselvitys ja ottaa se yhdeksi suunnittelun lähtökohdaksi. Rakennus tulisikin sijoittaa luonnonarvoiltaan vähäisimmälle tontin osalle.

Vanhat metsät, kalliomänniköt, lehdot ja puronotkot sekä kedot ja niityt ovat kovasti harvinaistuneita luontotyyppejä. Niille tai niiden välittömään läheisyyteen rakentamista tulisi välttää niin maalla kuin kaupungeissakin - kaupungeissa on jäljellä yllättävän paljon luonnontilaisia vanhan metsän kaltaisia kaupunkimetsiä. Näiden välillä hyvinkin pienten metsiköiden huomattava merkitys luonnon moninaisuuden kannalta on paljastunut vasta aivan viime aikoina.

Maan siirtäminen ja varsinkin louhiminen vievät paljon energiaa ja aiheuttavat peruuttamattomia jälkiä maisemaan. Siksi rakennus pitäisi sijoittaa niin, että maamassojen siirtämiseen tai kallion louhimiseen olisi mahdollisimman vähän tarvetta. Tontista kannattaa tehdä heti pohjatutkimus. Erilaiset moreenimaat ovat helppoja perustusmaita. Mikäli kellaria ei haluta, tasainen kallio on hyvä alusta. Sille valetaan vain pienet anturat, joille talo lasketaan. Savimaat ja kivikot edellyttävät usein paalutusta, johon kuluu huomattavasti betonia – pahimmassa tapauksessa paljon enemmän kuin itse rakennukseen. Pellot, jotka usein ovat myös savikoita, onkin ekologisempaa jättää viljelykäyttöön. Pohjavesitilanne tulee ottaa huomioon, ja sitä ei saa muuttaa.


sivun alkuunPihan käsittely

Kasvimaa keskellä kaupunkia Helsingin Viikissä Pihapiirin muokkaus ja käsittely tai niiden välttäminen voivat lisätä varsinkin kaupunkioloissa paikallista luonnon monimuotoisuutta. Luonnontilainen ja rehottava piha tarjoaa elinympäristön runsaalle eliöjoukolle. Siksi kynittyä nurmikkoa ja ylenpalttista pihan pinnoittamista tulisi välttää. Tuuheat pensaikot ja vesilampareet sekä pystyyn jätetyt lahopuut tai edes -pökkelöt rikastuttavat lähiympäristön luontoa.

Puutarhanhoito on mukavaa ja rentouttavaa. Samalla se lisää talon omavaraisuutta. Rikkaruohoja kitkiessä työhuolet unohtuvat ja samalla kosketus maahan ja luontoon vahvistuu. Kun luontoon on henkilökohtainen suhde, sen kunnioittaminen ja suojelemisen tarve kasvavat itsestäänselvyyksiksi.

Ekotalon puutarhuri suosii kotimaisia maatiaislajikkeita. Hedelmäpuut ja muut kasvit kannattaa pyytää naapurista pistokkaina, sillä paikalliset lajit ja lajikkeet menestyvät todennäköisesti parhaiten. Vierasperäiset lajit voivat villiintyä pihasta ja syrjäyttää alkuperäisiä kotimaisia luonnonvaraisia kasveja. Kylmäkellari on ekologinen vaihtoehto omien viljelytuotteiden säilyttämiseen.


Ekokorttelin pihamaa Tanskan Koldingessa. Kauniit aidat on tehty pajupunoksista.Linnut rikastuttavat pihapiiriä ympäri vuoden ja tarjoavat myös hauskaa seurattavaa talon ihmisille. Pihapiirin linnunpöntöt ovat mieluisa koti muun muussa kottaraisille, leppälinnuille, kirjosiepoille ja tiaisille. Rakennuksessa ei saa olla suuria ikkunoita, joista näkyy talon läpi, sillä linnut saattavat luulla niitä kulkureiteiksi ja menehtyä törmätessään lasiin. Ohjeita linnunpöntöistä ja lintujen talviruokinnasta löytyy BirdLife Suomen kotisivuilta.

Auton pysäköintipaikka ja kulkureitti vievät pihassa yllättävän paljon tilaa. Siksi mahdollinen autopaikka tulee sijoittaa lähelle tietä. Näin pihaneliöitä säästyy muuhun käyttöön. Autoa ei saa myöskään pestä paikassa, jossa pesuvedet pääsevät suoraan maahan ja sitä kautta vesistöihin. Auton pesupaikka tulisikin suunnitella siten, että pesuvedet johtuvat öljynerottimen kautta viemäriin.

Muuten pihalla tulisi pinnoitteissa käyttää vettäläpäiseviä materiaaleja. Painekyllästetty puu ei ole ekologinen vaihtoehto pihakalusteissa, aidoissa tai pergoloissa. Se voidaan korvata lämpökäsitellyllä tai hiilletyllä puulla. Kotimaisista puista haapa kestää hyvin kosteutta. Sitä on ennen käytetty siltarummuissa ja laitureissakin.


RAKENNUKSEN PERUSRATKAISUT

sivun alkuunTalon pääperiaatteet
Yksinkertainen on usein ekologista. Rakennus on muodoltaan energiatehokas, kun sen pohjan lyhyen sivun suhde pitkään on 2:3. Etelänpuoleiselle pitkälle sivulle saa riittävästi aurinkoa kohden avautuvia ikkunoita, mutta seinäpinta-alan suhde lattiapinta-alaan pysyy kuitenkin pienenä. Mikäli rakennus on vähänkin suurempi, on energiatehokkaampaa rakentaa se kahteen (tai useampaan) kerrokseen. Samalla tonttimaata säästyy. Ulkoseinien nurkat ovat arkoja lämpövuodoille, ja siksi niiden lukumäärää ei ole syytä kasvattaa.

Rakennuksen käyttöiän pituus vaikuttaa ratkaisevasti sen ekologisuuteen. Käyttöikään vaikuttavat valitut materiaalit ja rakenneratkaisut sekä työn laatu. Perinteiset hirsi- tai umpitiilitalot ovat monessa suhteessa ekologisia. Ne on rakennettu paikallisista luonnonmateriaaleista ja ne ovat kestäviä. Hirsi- ja massiivitiilitalojen elinkaari on ollut kunnioitettavan pitkä. Yltävätkö nykyisillä materiaaleilla ja rakennusmenetelmillä rakennetut talot vastaavaan parin sadan vuoden ikään?

Vanhoilla taloilla on luultavasti yhtä paljon vuosia vielä edessään kuin niillä on jo takanaan ­– ellei niitä pureta tai saneerata piloille. Samoin perinteisin menetelmin rakennetuilla uudistaloilla on pitkä eliniän odote, mikäli ne on tehty yhtä huolella kuin menneinä aikoina oltaisiin tehty.

Perinteisistä materiaaleista tiedämme myös, etteivät ne ole ihmiselle epäterveellisiä. Modernin rakentamisen materiaalien runsauden tulvassa eri aineiden terveysvaikutusten seuraaminen on hyvin vaikeata. Lisäksi komposiitti- eli yhdistelmärakenteiden korjaaminen ja luonteva kierrättäminen on usein vaikeata ellei mahdotonta. Yksinkertaiset rakenteet ja laitteet ovat helposti asukkaan itsensä korjattavissa ja hallittavissa, eikä talon käyttö vaadi erityisosaamista.

Louhiminen ja maan siirto kuluttavat paljon energiaa ja jättävät pysyvät jäljet maisemaan. Rakennus ja sen tilat tulisi sovittaa maaston mukaan niin, että tarpeettomalta kaivamiselta ja louhimiselta vältytään. Turhien kuljetusten välttämiseksi tontilta louhittu tai kaivettu maa-aines tulisi käyttää tontilla täyttömaana niiltä osin kun se on mahdollista.

Ekotalo ottaa huomioon kulttuuriympäristön ja maiseman. Ekotalo kunnioittaa paikallista rakennusperinnettä. Mittakaava, väritys, rakennuksen muoto ja suhteet liittävät sen lähiympäristön rakennuksiin. Rakennuksen prameileva sijoittaminen rikkoo maisemakokonaisuuden.


sivun alkuunTilasuunnittelu
Tilojen ryhmittely ja ikkuna-aukkojen suuntaus vaikuttavat osaltaan rakennuksen energiankulutukseen. Oleskelutilat suurine ikkunoineen kannattaa sijoittaa talon eteläpuolelle niin, että aurinko lämmittää sisätilaa talvellakin. Mikäli ikkunan takana sijaitseva seinä tai lattia on tiiltä tai paksua lankkua, se varastoi päivällä lämpöä ja luovuttaa sitä yöllä ympäristöönsä. Etelään suunnatuissa suurissa ikkunoissa kannattaa käyttää lämpölasia, mutta ikkunat tulee ehdottomasti voida kesällä suojata suoralta auringon paisteelta esim. kasvillisuuden tai pitkän räystään avulla liian lämpenemisen estämiseksi.

Makuuhuoneet, varastot ja muut tilat, joissa ei oleilla, sijoitetaan talon pohjois- ja itäreunoille. Ne toimivat puskurivyöhykkeenä lämpimimmille tiloille kylmää pohjoista vastaan. Näiden tilojen ikkunat ovat lämpöhukan minimoimiseksi pienempiä kuin talon etelä- ja länsipuolella. Lasten huoneita ei kannata pohjoisseinustalle kuitenkaan laittaa, sillä nehän ovat usein päivisin lasten olohuoneita.

Lämpöä tuottavat tilat, kuten keittiö ja sauna, on hyvä sijoittaa talon keskelle, josta ne säteilevät lämpöä ympärilleen. Olohuoneen takan, keittiön lieden ja saunan kiukaan hormit tulisi voida niputtaa samaan piippuun, joka toimii talon lämpösydämenä. Siihen voi liittää lämmönvaraajan, joka lämmittää myös lämpimän käyttöveden. Kesäisin vesi lämmitetään aurinkokeräimen avulla.


Tässä talossa tilat on ryhmitelty muuratun lämpösydämen ympärille vyöhykkeittäin. Oleskelutilat ovat etelän eli auringon puolella, palvelevat tilat puskurivyöhykkeenä pohjoisen puolella.
Pientalo, jossa kaikki tilat on ryhmitelty hormiston ympärille ja suunnattu oikein kohti talviaurinkoa, lämpiääkin vaivatta ja melko vähällä puulla. Mikäli eristeet ovat riittävät, voi tällaisessa talossa päästä puolta pienempiin lämmityskuluihin tavanomaiseen pientalorakentamiseen verrattuna. Mahdollinen tekninen tila kannattaa sijoittaa mahdollisimman lähelle vesipisteitä, sillä tällöin ilma ja vesi eivät ehdi jäähtyä putkissa.

Hukkatilan, kuten turhien käytävien, soppien ja aulojen rakentaminen ei ole ekologista. Talo tulee mitoittaa asukkaiden todellisia tilantarpeita varten, jolloin hukkatilaa ja turhia neliöitä jouduta lämmittämään.

Tuulikaappi estää sisäilmaa karkaamasta suoraan ulos ulko-ovea avattaessa. Kun tuulikaappi on riittävän väljä, väliovea ei tarvitse avata ulko-oven ollessa vielä auki. Eteläseinustalle, mahdollisesti sisääntulon yhteyteen, voidaan toteuttaa viherhuone. Viherhuone tai lasikuisti voi toimia myös sisäänkäynnin puskurivyöhykkeenä.


sivun alkuunMuunneltavuus ja asunnon jousto
Talon asukkaiden elämäntilanne tai lukumäärä saattaa muuttua. Samoin koko rakennuksen käyttötarkoitus. Siksi tuleviin muutoksiin kannattaa varautua jo talon suunnitteluvaiheessa. Talon tulisikin olla muunneltavissa, laajennettavissa tai supistettavissa perheen tarpeiden mukaan. Samoin asukkaan ikääntyminen tai mahdollinen vammautuminen tulisi ennakoida suunnittelussa.

Asuntoa voi muunnella huoneita jakamalla tai yhdistämällä. Tämä tulee ottaa huomioon ikkuna-aukotuksessa ja väliseinien rakenteissa. Märkätilojen vedot tulee esimerkiksi tehdä niin, että keittiön tai kylpyhuoneen voi lisätä asuntoon, mikäli se jaetaan osiin. Märkätilojen ja keittiön sekä muidenkin tilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon toimintarajoitteiset asukkaat – onnettomuus tai vanhuus voi kohdata kenet hyvänsä. Mikäli keittiön työtason korkeutta voi säädellä, sen käyttö onnistuu eri-ikäisiltä ihmisiltä. Jousto lisää talon ja sen osien käyttöikää.

Suomalaisen asumisen ongelma on se, että kun perhe on vihdoin saanut hankittua riittävän suuren asunnon, muuttavat lapset pois kotoa ja taloon jää vanheneville vanhemmille tyhjiä huoneita turhan päiten lämmitettäviksi. Asunnosta erotettava tai siihen liitettävissä oleva sivuasunto lisää talon joustoa tässä tilanteessa. Pieni edistysaskel energiankulutuksen kannalta on, että käyttämättömässä osassa taloa voidaan alentaa sisälämpötilaa.


sivun alkuun Suunnittelijat ja suunnitelmat
Ekologisuus on muotisana, jota on helppo viljellä, eikä ekorakentamiselle ole Suomessa määritelty kriteeristöä. Siksi on tärkeätä varmistaa suunnittelijoiden ja rakentajien ammattitaito ekologisessa mielessä. Suunnittelijoilta ja rakentajilta kannattaa kysyä aikaisempien töiden ekologisista tavoitteista ja tuloksista. Tällöin selviää, ovatko he perehtyneet ekorakentamiseen.

Ekologiset tavoitteet tulee listata ja täsmentää niin suunnittelijoille kuin materiaali- tai rakennusosatoimittajille. Samoin tavoitteet tulee esittää kaikkien tarjouspyyntöjen liitteenä. Vain näin varmistetaan ekologisten tavoitteiden siirtyminen haaveista valmiiseen taloon.


RAKENTEET, MATERIAALIT JA RAKENNUSOSAT

sivun alkuun Rakennusosien, tarvikkeiden ja materiaalien ympäristöystävällisyys
Erilaisten rakennusmateriaalien jatkuvan lisääntymisen vuoksi niiden ympäristö- ja terveysvaikutusten seuraaminen on hyvin vaikeaa. Erilaiset ympäristöluokitukset ja -merkit takaavat myös materiaalin tai osan turvallisuuden ympäristön ja sisäilman kannalta.

Joutsenmerkki on puolueeton ja luotettava pohjoismainen ympäristömerkki. EU:n virallinen ympäristömerkki puolestaan on käytössä koko EU:n alueella. Nämä merkit ohjaavat tuotteiden valmistusta ja kulutusta ympäristöä säästävämpään suuntaan. Merkin voivat saada tuotteet, jotka kuormittavat ympäristöä muita vastaavia tuotteita vähemmän käyttöominaisuuksista tinkimättä. Merkintöjen myöntämisperusteet ja merkinnän saaneet tuotteet löytyvät ympäristömerkkien kotisivuilta.

Rakennustietosäätiö (RTS) hyväksyy rakennustuotteille ja -tarvikkeille vapaaehtoisia RT-ympäristöselosteita ja ylläpitää rakennusmateriaalien päästöluokitusmerkkiä. Ympäristöselosteessa ilmoitetaan mm. tuotteen ennakoitavissa oleva käyttöikä, energian ja raaka-aineiden kulutus, päästöt, mahdollinen vaikutus sisäilmaan ja kierrätys- ja loppusijoitusmahdollisuudet. Merkintä ei ole ympäristömerkki, mutta sen avulla eri tuotteita on helppo verrata. RT-ympäristöselosteita on yli 40 tuotteella ja ne löytyvät Rakennustietosäätiön kotisivuilta.

M1- luokkaan kuuluvista tuotteista haihtuu vähiten orgaanisia yhdisteitä. M1-luokan tuotteita on yli 400, niitä on mm. maaleissa, rakennuslevyissä, laasteissa, saumaeristeissä ja tasoitteissa, lämmöneristeissä ja lattianpäällysteissä. Luokituksen tavoitteena on edistää sisäilmaston kannalta turvallisten ja mahdollisimman vähän haitallisia päästöjä aiheuttavien tuotteiden käyttöä. Tuotteet löytyvät niin ikään Rakennustietosäätiön sivuilta.

FCS on ympäristöjärjestöjen hyväksymä kansainvälinen puutavaran merkitsemisjärjestelmä. Merkintä kertoo, että metsiä on hoidettu hyväksyttyjen sosiaalisten, ekologisten ja taloudellisten kriteerien mukaan. FSC:n avulla ympäristötietoinen kuluttaja voi varmistaa, että hänen ostamansa metsätuotteet eivät ole aiheuttaneet metsien tuhoutumista tai metsäluonnon köyhtymistä. Sertifiointi on tuotteiden tuottajille vapaaehtoista. Varsinkin sademetsäpuuta hankittaessa merkintä on tärkeä. Aiheesta lisää Suomen WWF:n tai Suomen FSC:n sivuilla.


Ympäristömerkkien saaminen maksaa tuotteen valmistajille, ja kaikilla pienvalmistajilla ei ole varaa tähän. Ympäristömerkin puuttuminen ei siis aina välttämättä tarkoita, että tuote ei olisi ansainnut sitä.

Rakennusmateriaalien valmistukseen käytetään suuria määriä erilaisia kemikaaleja. Aineita kielletään sitä mukaa kuin niiden vahingollisuus ihmiselle ja ympäristölle paljastuu. Läheskään kaikkien aineiden haitoista ihmiselle ja ympäristölle ei ole vielä tietoa. Perinteiste materiaalit ovat usein turvallisia ja varmoja ratkaisuja asukkaiden ja ympäristön kannalta, sillä onhan niitä testattu hyvällä menestyksellä jo sukupolvien ajan.


sivun alkuunRakennusosien, tarvikkeiden ja materiaalien kierrätys

Tämä Helsingin Vartiokylässä sijaitseva arkkitehti Sari Niemisen suunnittelema talo on tehty kierrätysmateriaaleista. Tammi-ikkunat on pelastettu roskalavalta, tiilet kaljatehtaan purkutyömaalta komea portaikko kaatopaikalta. Kierrätysmateriaaleilla rakentaminen vaatii viitseliäisyyttä, mutta vaiva palkitaan tunnelmallisella uudisrakennuksella.
Vielä 1970-luvulla rakennusosien kierrättäminen oli yleistä. Hirret käytettiin maalla moneen kertaan, ja kaupungeissa rakennusosien kierrätys elätti suuren ihmisjoukon. Teollinen rakentaminen katkaisi tämän toiminnan 1960-luvulla. Viime vuosina käytettyjen rakennusosien kierrätys on jälleen yleistynyt.

Suurimmissa kaupungeissa toimii jo rakennusosien kierrätykseen erikoistuneita yrityksiä ja kierrätyskeskuksia. Käytettyjen tavaroiden myyntiin erikoituneet lehdet sekä internet ovat hyviä kanavia rakennusosien kierrättämiseen. Lisäksi varaosapankit, korjausrakentamiskeskukset, maakuntamuseot, ympäristökeskukset ja kuntien ympäristöviranomaiset välittävät tai ainakin osaavat neuvoa kierrätysmateriaalikysymyksissä.

Ikkunoita, ovia, tulisijoja, heloja sekä kylpyhuone- ja keittiökalusteita saa kierrätettyinä. Vanhat osat saattavat olla kestävämpiä kuin uudet. Rakennusmateriaaleja kuten tiiliä, peltikattoja, parruja jne. on myös tarjolla. Käytetyistä tiilistä saa muurattua eloisan ja kauniin pinnan, tosin tiilien pesu ja puhdistus on työlästä. Vanha kalkkilaasti irtoaa tiilestä helpommin kuin nykyinen betonilaasti. Tiiliseinissä pitäisikin aina käyttää kalkkilaastia.

Tulevaisuuden kierrätystä silmälläpitäen talo kannattaa suunnitella niin, että eri osat ja materiaalit on otettavissa helposti talteen. Ekotalon materiaaleiksi valitaan vain sellaisia, jotka voidaan joko käyttää uudelleen tai sitten ne voidaan palauttaa takaisin luonnon kiertokulkuun.

Käytettäessä kierrätystuotteita kannattaa olla varovainen niissä mahdollisesti aikoinaan käytettyjen haitallisten aineiden suhteen. Muun muassa asbesti oli yleisesti käytössä rakentamisessa menneinä vuosikymmeninä. Mikäli et ole varma kierrätysosan tai -materiaalin koostumuksesta, jätä se käyttämättä!

Sivuston linkistöosioon on kerätty joitakin rakennusalan kierrättäjien yhteystietoja.


sivun alkuunMateriaaleista yleistä
Materiaalien ympäristökuorma syntyy lukuisista osatekijöistä eikä niiden vertaaminen keskenään ole aina yksiselitteistä. Materiaalin ympäristökuorma määräytyy raaka-aineiden tuotannosta, valmistuksesta ja kuljetuksista syntyvien päästöjen ja tarvittavan energian ja luonnonvarojen kulutuksen suhteesta valmiin tuotteen käyttöikään ja kierrätettävyyteen sekä myöhempään energian ja luonnonvarojen kulutukseen. Vähällä energialla ja luonnonvaroilla tuotettu pitkäikäinen ja helposti kierrätettävä tuote on ympäristöystävällinen.

Eri materiaaleja tulee käyttää harkiten ja kutakin ominaisimpaan käyttötarkoitukseensa. Puuosien valmistamiseen tarvitaan vähemmän energiaa ja luonnonvaroja kuin metalliosien, mutta tietyissä lujuutta ja kestävyyttä vaativissa paikoissa metalli on kestävämpi ja pitkäikäisempi ja siksi myös ekologisempi kuin puu.

Kuljetukset lisäävät materiaalien kokonaisenergian kulutusta. Puulla, hiekalla, savella ja muilla kotoisilla rakennusmateriaaleilla on lyhyet kuljetusmatkat. Sementin, betonin ja lasin valmistus edellyttävät jo pidempiä kuljetuksia. Synteettiset materiaalit ja metalli vaativat pitkiä kuljetuksia, nehän tuodaan usein jopa valtamerien takaa.

Perinteisten luonnonmukaisten rakennusaineiden valmistukseen tarvitaan vähän energiaa ja raaka-aineet ovat uusiutuvia ja paikallisia. Rakennus- ja purkujätteet voidaan kierrättää tai vaikkapa maaduttaa. Hirsi, päre, paanu, terva, savi, olki, ruoko, turve ja luonnonkivi ovat luonnonmukaisia materiaaleja. Nyt kiinnostus näitä kohtaan on lisäänymässä, koska ne koetaan ekologisuuden lisäksi myös vähemmän haitalliseksi ihmisten terveydelle kuin useat modernimmat rakennusmateriaalit.

Puu on uusiutuva luonnonvara ja puun käyttö rakennuksissa sitoo hiilidioksidia. Puuosien valmistus ja työstö kuluttavat vähän energiaa ja puun kierrättäminen on helppoa. Puurakenteet ovat myös helposti korjattavissa ja muunneltavissa. Puu ei toisaalta kestä liikaa kosteutta tai auringon paahdetta. Tästä syystä se on suojattava hyvin. Norjalaiset sauvakirkot ovat uhmanneet pohjolan rankkoja oloja jo liki tuhat vuotta. Puun valmistus ja jalostusprosessien energiakulutus on noin 150 - 270 kWh/tonni.

Liimapuulla saadaan aikaan pitkiä jännevälejä, mutta käytetyt liimat eivät ole kovin ympäristöystävällisiä, eikä liimapuupalkki ole samalla tavalla kierrätettävissä kuin puu. Liimapuun primaari energian tarve on noin 1050 - 1170 kWh/tonni.

Puun kosteusherkkyyttä on yritetty välttää painekyllästämällä puu. Kyllästykseen käytetyt kemikaalit aiheuttavat terveys- ja ympäristöhaittoja niin valmistuksen, työstön kuin käytönkin aikana. Ne tekevät myös puujätteestä ongelmajätettä. Puu tulisikin suojata rakenteellisin keinoin tai olla käyttämättä sitä kosteissa paikoissa. Painekyllästetyn puun primaari energian tarve on noin 225 - 345 kWh/tonni.

Erilaiset eristeet ja puulevyt ovat tavallisia rakentamisessa käytettyjä puupohjaisia tuotteita. Puukuituvilla valmistetaan jätepaperista ja levyjen valmistukseen käytetään usein muussa puunjalostuksessa syntyviä sivutuotteita. Puukuitulevyt valmistetaan hakkeesta, lastulevyt puulastuista ja liimasta ja vanerit koivu- ja havuviiluista liimaamalla. Suurimmat haitat puupohjaisilla levyillä syntyvät niiden valmistuksessa käytetyistä liimoista. Levyteollisuus kulutta paljon vettä. Puukuituvillan tuotantoenergian tarve on noin vajaat 1000 kWh/tonni, puukuitulevyn 3500 - 4090, lastulevyn 1890, vanerin noin 5000 kWh/tonni. Lasi- ja vuorivillojen valmistukseen kuluu energiaa noin 5000 - 8000 kWh/tonni.

Kipsilevyt valmistetaan luonnonkipsistä tai jätekipsistä sekä vedestä. Kipsilevyn valmistaminen kuluttaa puupohjaisia levyjä vähemmän energiaa. Kipsilevyn huonoja puolia ovat huono kyky sietää kosteutta sekä herkkyys rikkoutua. Kipsilevyn primaari energian tarve on noin 2400 kWh/tonni.

Luonnon kiveä voidaan pitää luonnonmukaisena rakennusmateriaalina. Se on kestävää, palamatonta ja kierrätettävää. Kiven kuljetukset ja louhinta kuluttavat kuitenkin energiaa ja kiviteollisuus jättää pysyvät jäljet maisemaan.

Kestävyytensä ja kierrätettävyytensä takia savesta valmistettuja tiiliä ja keraamisia laattoja pidetään hyvinkin ekologisena materiaalina, vaikka niiden valmistus viekin ainakin puuhun verrattuna paljon energiaa. Tiilet on purettaessa helpompi säilyttää ehjinä, jos niiden muuraus on tehty kalkki- tai hiekkalaastilla. Tiilen valmistukseen kuluu noin 800 - 1200 ja klinkkerin valmistukseen kuluu energiaa noin 1200 - 1400 kWh/tonni.

Betonin valmistus kuluttaa vettä ja siinä käytetään paljon erilaisia kemikaaleja apuaineina. Valmistuksen päästöinä syntyy mm. rikkidioksidia, kromia ja pölyä. Raudoitetun betonin kierrätys on hankalaa, koska murskeesta on erotettava myös metallit. Betonin valmistus kuluttaa energiaa 400 - 540 kWh/tonni, betonielementin 1000 - 2000 kWh/tonni.

Lasi valmistetaan melko yleisistä raaka-aineista tai kierrättämällä lasia. Sen valmistamiseen kuluu lisäksi vettä ja energiaa. Lasivillaeriste valmistetaan keräyslasista.

Metalleista rakennuskäytössä yleisimpiä ovat teräs, alumiini ja kupari. Metallit ovat kestäviä ja pitkäikäisiä materiaaleja, mutta niiden louhiminen ja jalostaminen kuluttavat paljon energiaa, saastuttavat ympäristöä ja aiheuttavat maisemavaurioita. Metallit ovat uusiutumattomia luonnonvaroja ja niiden varannot ovat rajallisia, mutta toisaalta niiden kierrättäminen on helppoa. Teräksen tuotto kuluttaa 9000 - 10 000 kWh/tonni ja alumiinin 32 - 72 000 kWh/tonni. Alumiinin käyttöä tulisikin välttää paikoissa, joissa sen hyvistä ominaisuuksista ei ole vastaavaa hyötyä. Raudan ruostumista estävä sinkitseminen kuluttaa huomattavan paljo energiaa.

Muovit valmistetaan pääsääntöisesti öljystä, ja niiden tuottaminen kuluttaa melko paljon energiaa. Osa muoveista on kierrätettäviä, mutta kierrättämistä hankaloittaa eri muovien erottaminen toisistaan. Toisten muovien hävittäminen hyvinkin ongelmallista ja niiden valmistukseen, käyttöön tai hävittämiseen voi liittyä myrkyllisiä päästöjä. Muovien etu on niiden keveys ja kosteuden sietokyky. Esimerkiksi polyetenin valmistus kuluttaa noin 8200 kWh/tonni ja polystyreenin noin 18 900 kWh/tonni.


Tiiltä, puuta, aaltopeltiä ja luonnonkiveä. Käsittelemätön puu harmaantuu kauniisti.
sivun alkuunVAIPPA
Yläpohja (katto), ulkoseinät ja alapohja muodostavat rakennuksen vaipan. Vaippa eristää kylmältä ja suojaa sateelta ja tuulelta. Vaippa on talon turkki ja ihmisen kolmas iho.


sivun alkuunPerustus ja alapohja
Perustus ja sokkeli antavat talolle ryhtiä ja suojaavat seinärakenteita lumelta sekä maan kosteudelta ja kylmyydeltä. Sokkelin korkeuden tulee Suomessa olla vähintään 300 mm. Suotavaa olisi kuitenkin puolen metrin korkeusero maanpinnan ja julkisivuverhoilun välillä. Yleensä sokkeli valetaan betonista tai muurataan harkoista, mutta talo voi seisoa myös keveillä jaloilla.

Kallio sekä sora-, hiekka- ja moreenimaa ovat helppoja perustusmaita. Ne kantavat hyvin ja perustuksiin ei tarvita paljon materiaaleja. Kalliolle voi parhaassa tapauksessa valaa vain kevyet pilarit, joiden varaan talo rakennetaan. Kallion louhimistarve vähentää talon ekologisuutta. Saviset notkot ja pellot edellyttävät usein paalutusta – paaluttamiseen voi upota enemmän betonia kuin itse rakennukseen. Se ei ole ekologista. Saviset pellot ja notkot ovat myös pienilmaston ja energian käytön kannalta epätaloudellisia.

Kellari edellyttää salaojituksen, sekä pohjalaatan alla kapillaarisen vedennousun katkaisun esimerkiksi kevytsoralla tai hiekalla. Samoin radontuuletus tai ainakin tuuletuksen mahdollisuus on varmistettava. Rakennus tulee sijoittaa niin, että louhimisen ja kaivamisen tarve on mahdollisimman pieni.

Pilariperustus jättää rakennuksesta vähiten jälkiä luontoon. Talo seisoo pilarien varassa. Kun sitä ei enää tarvita, voidaan rakennus vain ikään kuin nostaa pois paikoiltaan. Pilarien varassa lepäävä alapohja on helposti tarkistettavissa, huollettavissa ja korjattavissa samoin kuin siihen upotetut putkistot ja johdot. Pilareihin kuluu vähän materiaaleja. Kosteus- ja radonriskit ovat pienemmät kuin muissa perustusvaihtoehdoissa. Ratkaisu edellyttää noin 800 mm korkean ryömintätilan. Pilariperustuksen huono puoli on muita hieman heikompi lämpötalous – tuuli, joka kuivattaa alapohjaa myös viilentää sitä.

Perusmuuri on betonianturoille valettu tai muurattu betoni- tai harkkomuuri, jonka päällä alapohjapalkisto ja kantavat seinät lepäävät. Se edellyttää noin 800 mm korkean tuuletettavan ryömintätilan. Sen hyviä puolia ovat vähäiset kaivuu- ja täyttötyöt. Alapohjarakenne ja siihen upotetut johdot ja putket ovat helposti tarkistettavissa ja huollettavissa. Ratkaisu mahdollistaa myös putkistojen ym. myöhemmän lisäämisen ja muutenkin rakennuksen muunneltavuuden. Kosteus- ja radonriskit ovat vähäiset. Tätä samoin kuin edellistä ratkaisua kutsutaan rossipohjaksi.

Maanvarainen laatta valetaan betonista harkko- tai betonimuurin ympäröimän sora- (tai hiekka-) täytön päälle. Se on tasaisen maan ratkaisu. Lattiapinnan saa alemmas kuin pilari- tai sokkeliperustuksissa. Ratkaisu on energiatehokas. Huonoja puolia ovat lattiarakenteen ja siihen mahdollisesti upotettujen putkistojen kunnon seuraamisen ja korjaamisen vaikeus, suuret kaivuu- ja täyttötyöt sekä raskas paino. Ratkaisu on myös alttiimpi kosteus- ja radonongelmille kuin pilari- tai sokkeliperustus. Materiaaleja siihen kuluu myös enemmän kuin edellä mainittuihin rakenteisiin. Lämmöneristeenä sekä alapohjassa että muurien ympärillä kevytsora on tässä ratkaisussa ekologisin vaihtoehto.

Kellariperustus on energiataloudellinen ratkaisu sekä tuo lisäneliöitä ja antaa mahdollisuuden myöhemmälle rakennuksen laajentamiselle. Siihen kuluu kuitenkin paljon materiaaleja, ja kellariin liittyy kosteus- ja radonriski. Kellari edellyttää kaivamista tai jopa louhimista ja suuria soratäyttöjä.


sivun alkuun Kantavat rakenteet
Kantaviksi rakenteiksi kutsutaan niitä katon, seinien ja välipohjien osia, jotka kantavat talon, sen asukkaiden ja irtaimiston, katon lumikuorman jne. painon. Suomessa puu on pientalon runkomateriaalien ekovertailussa lyömätön. Se on uusiutuvaa ja sen valmistus kuluttaa vähän energiaa. Lisäksi rakenteessa puu sitoo hiilidioksidia ja hillitsee näin ilmastonmuutosta. Tiili on toki kestävä, mutta sen valmistus vie energiaa. Tiilet voi käyttää uudelleen, mikäli ne on muurattu kalkkilaastilla. Betoni on mainettaan ekologisempi materiaali, mutta silti sen valmistus kuluttaa paljon hiekkaa ja vettä, eikä sen kierrättäminen ole helppoa.

Ruotsalainen ekoarkkitehti Varis Bokalders (kts. lähdeluettelo) luokittelee kantavat materiaalit kolmeen luokkaan ympäristön kannalta. Parhaita ovat hänen mukaansa puu, tiili, kalkkihiekkatiili, puukuitusementti ja paikallinen kivi. Toissijaisina vaihtoehtoina hän pitää liimapuuta, kevytsoraharkkoa, kevytbetonia, portlandbetonia, rautaa ja terästä sekä muualta tuotua luonnonkiveä. Vältettävien materiaalien ryhmään hän listaa alumiinin, sinkityn ja galvanoidun teräksen, painekyllästetyn puun sekä muovin.


sivun alkuun Vaipan lämmöneristyskyky
Vaipan lämmöneristyskyvyllä tarkoitetaan vaipan eli yläpohjan, seinien ja alapohjan kykyä suojata sisätilaa kylmältä, ja sillä on ratkaiseva vaikutus energiankulutukseen. Rakennuksen hyvä lämmöneristyskyky ja tiiviys ovatkin Pohjolassa ekotalon tärkein ominaisuus. Mikäli talon kantava rakenne ei ole itsessään lämpöä eristävää, rakenteeseen lisätään eristekerros. Muun muassa massiivipuu (esim. hirsi) tai kevytbetoniharkko ovat sekä kantavia että eristäviä materiaaleja.

Energiankulutusta mitataan u-arvon avulla. Se kertoo, kuinka paljon lämpöä rakenne vuotaa ulos seinäneliömetriä kohden (W/m2K). Mitä pienempi luku on, sitä paremmin rakenne eristää. Tämä maaginen luku onkin ekotalon keskeisimpiä tunnusmerkkejä, jolla talon ympäristöystävällisyyttä voidaan mitata.

Yläpohjan u-arvo 0,09 alittuu puukuituvillalla ja mineraalivilloilla noin 450 mm paksulla eristekerroksella. U-arvoväliin 0.09 - 0.12 päästään edellä mainituilla eristeillä noin 450 - 340 mm eristekerroksella ja väliin 0,12 - 0,16 u-arvon 330 - 250 mm eristekerroksella. Puukuituvillaa tarvitaan hieman paksumpi kerros kuin kivi- ja lasivillaa, mutta ero on vain joitain senttimetrejä.

Ulkoseinän u-arvo 0,16 alittuu 250 mm puukuitu- tai mineraalivillaeristeellä, väli 0,16 - 0,20 saavutetaan noin 250 - 200 ja 0,20 - 0,25 noin 170 mm eristeellä. Puukuituvillaa tarvitaan hieman paksumpi kerros kuin kivi- ja lasivillaa. Harkon, jonka sisällä on polyuretaani tai EPS ("styrox") -kerros eristeenä, vastaavat paksuudet ovat noin 380 mm, 350 mm ja 300 mm.

Alapohjan (rossipohja) 0,12 u-arvo alitetaan noin 360 mm eristepaksuudella. Välin 0,12 - 0,15 u-arvot saavutetaan 360 - 280 mm eristepaksuudella ja 0,15 - 0,20 u-arvoväli noin 280 - 210 mm eristekerroksella. Puukuituvillaa tarvitaan hieman paksumpi kerros kuin kivi- ja lasivillaa.

Vaipan rakenteiden lisäksi lämpöä pyrkii karkaamaan mm. ikkunoiden, ovien ja ilmanvaihdon kautta ulos. Harakoille joutuvasta lämmöstä karkaa vaipan kautta 30 - 40 %, ilmanvaihdon kautta 30 - 50 % ja ikkunoista ja ovista 15 - 20 %. Energiatehokas talo onkin vaipan, ikkunoiden ja ovien sekä ilmanvaihdon muodostama hyvin suunniteltu kokonaisuus. Hyvä suunnittelu sekä hyvät eristeet ja rakennusosat maksavat itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa pienentyneen lämmityslaskun muodossa - samalla ympäristö säästyy!

Suomusjärvellä sijaitsevan Rannanpellon matalaenergiatalon rakennuskustannukset olivat noin 3 % vastaavaa tavanomaista omakotitaloa korkeammat. Talon alhaisen energiakulutuksen takia hintaero kurottiin umpeen viidessä vuodessa. Tästä eteenpäin säästyneet 1000 € vuodessa ovat jääneet asukkaiden omaan taskuun.


sivun alkuunEristemateriaalit
Vaipan lämmöneristeenä voidaan käyttää luonnonmateriaaleja, kuten turvetta, olkea, pellavaa, sahanpurua, hamppua jne., puukuituvillaa tai mineraalivilloja. Mineraalivilloja ovat vuori- ja lasivilla. Ne ovat yleisimpiä eristeitä. Rakennuselementeissä ja -harkoissa käytetään usein eristeenä polyuretaania. Eräät runkomateriaalit, kuten poltettu savitiili, massiivi- ja kevytsavi, massiivipuu ja kevytbetoni sisältävät eristeen jo itsessään.

Suomalaisen RT-ympäristöselosteen mukaan puukuitueristeiden valmistus kuluttaa uusiutumattomia raaka-aineita ja -energiaa selvästi vähemmän kuin mineraalivillojen tai polyuretaanieristeen valmistus. Myös ilmakehää lämmittävät ja happamoittavat päästöt ovat vähäisempiä. Pellavatilke tai -rive sekä puukuitunauha ovat oivia eristeitä pienempiin rakoihin kuten ikkuna- ja ovikarmien tiivistyksiin tai läpivienteihin.

Puukuituvillassa käytetään palon ja homeenestoaineena booria. Sitä on kritisoitu mahdollisena terveyshaittana, mutta toisaalta ei ole näyttöä boorin joutumisesta seinärakenteista asukkaisiin. Puukuituvillan boori suojaa puurakenteita, mikäli nämä pääsevät kostumaan. Myöskään emäksinen turve ei homehdu.

Ruotsalainen Varis Bokalders luokittelee eristemateriaalit seuraavasti: parhaina vaihtoehtoina ympäristön kannalta hän pitää käsittelemätöntä puukuitua, pellavaeristettä, kuitusementtilevyä, puukuitulevyä, korkkia, kookoskuitua, kutterilastua, turvetta ja olkea. Toissijaisina vaihtoehtoina hän pitää mm. käsiteltyä (boori) tai kierrätyskuidusta valmistettua selluvillaa, kevytsoraa, kevytbetonia, reikätiiltä, jätepaperia jne. Vältettäviä eristemateriaaleja ovat hänen mukaansa mm. lasivilla, kivivilla, polyeteeni ja polystyreeni.


sivun alkuunIlmatiiviys
Veto lisää kylmän tunnetta. Vedon estämiseksi eristekerroksen ulkopuolelle lisätään tuulensuojalevy ja sisäpuolelle ilmansulkupaperi. Ilmansulku on tehtävä erittäin huolella ja varmistettava, ettei siihen jää vuotokohtia. Tervapaperi päästää kosteuden lävitseen ja täten hengittää, mutta pysäyttää vedon.

Vaipan ilmatiiviyttä voi parantaa asentamalla ilmansulkupaperi rungon ja sen sisäpuolelle rakennettavan eristetyn asennusrungon väliin. Tällöin ilmasulkuun ei tule reikiä, vaikka seiniin naulattaisiin myöhemmin. Sähkövedot kulkevat tässä eristetyssä 50 mm paksussa asennusrungossa. Ilmansulkupaperin puhkomista ja johtojen tai putkien vientiä eristetilaan tulee välttää.

Rakenteeseen jäävät kylmäsillat edistävät kylmän johtumista ulkoa sisälle. Kylmäsiltana voi toimia kova materiaali kuten betoni tai teräs, joka johtaa eristekerroksen läpi. Se kuljettaa kylmää mukanaan. Tällaiset kohdat tulee välttää huolellisella suunnittelulla ja rakennustyöllä.

sivun alkuunKosteuden liikkuminen seinärakenteessa
Huoneilma on varsinkin talvella huomattavasti ulkoilmaa lämpimämpää ja kosteampaa. Sisäilman ja ulkoilman välillä vallitsee paine-ero. Ilma pyrkii liikkumaan rakennuksen vaipan läpi. Ilman mukana liikkuu kosteutta. Mikäli kostea lämmin ilma kohtaa kylmän pinnan, se tiivistyy vedeksi. Tämän voit todistaa itsellesi hönkäisemällä lämmintä ilmaa keuhkoistasi kylmälle lasipinnalle.

Kosteuden tiivistymisen estämiseksi seinärakenteen materiaalien tulisi pehmetä sisältä ulospäin mentäessä. Näin seinä hengittää ja samalla sisäilman kosteus huokuu ulos seinässä samalla hiljalleen viileten. Se ei tiivisty tiettyyn kerrokseen ja uloimmatkin rakenteet pysyvät kuivina.

Perinteisesti talon ulkoseinät on tehty yhdestä materiaalista, kuten hirrestä, savesta tai tiilestä. Yksiaineisessa seinässä kosteus liikkuu vapaasti ja seinä hengittää. Tällaista seinää kutsutaan homogeeniseksi. Myös kevytsora ilman uretaanieristettä sekä kevytbetoni ja puinen rankarakenteinen seinä selluvillalla, kutterilastulla, turpeella, pellavalla tai muulla vastaavalla eristettynä ovat hengittäviä.

Luonnonmateriaaleilla ja selluvillalla eristetyssä talossa sisäilman kosteus pysyy tasaisena. Nämä materiaalit sitovat ja luovuttavat kosteutta huoneilmaan niin, että kosteustasapaino on vakaa ja ihmiselle hyvä hengittää. Puukuitueristeen kanssa ei siis tarvitse käyttää seinissä muovista kosteussulkua. Samoin kevytbetoni- ja kevytsoraharkot, joissa ei ole uretaanieristettä, hengittävät ja tasaavat sisäilman kosteusvaihteluita kuten luonnonmateriaalitkin.

Viime vuosikymmeninä moniaineiset kerrosrakenteet ovat yleistyneet. Niissä käytetään esimerkiksi eristeenä mineraalivillaa, mutta runkona puuta ja ulkoverhoukseen ehkä tiiltä. Kerrosrakenteessa ulospäin pyrkivä sisäilman kosteus saattaa tiivistyä tiettyyn pintaan ja rakenne kostuu. Mineraalivilla ei eristä kastuttuaan ja seinärakenteet saattavat homehtua. Eristeen mineraalit ovat sienirihmastojen ravintoa. Mineraalivillarakenne edellyttää muovista kosteussulkua, joka estää huoneilman kosteuden päätymisen seinärakenteeseen. Mikäli muoviseen höyrysulkuun tulee reikä esimerkiksi asukkaan naulatessa taulua seinälle, kosteus karkaa rakenteeseen ja seinä kastuu.

Vanhoissa tiilitaloissa seinä on kahden tai kahden ja puolen tiilen paksuinen umpimuuri. Erillisiä eristeitä siinä ei ole. Rakenne hengittää ja pysyy kuivana. Lisäksi myös uloimmat tiilet pysyvät kuivina ulos virtaavan lämmön takia. Nykyään suositaan tiiliverhouksia julkisivuissa. Näissä julkisivutiilet ovat ilmaraon eristäminä muusta seinästä. Ne pysyvät kylminä ja vaurioituvat herkemmin kuin massiivitiiliseinän uloimmat tiilet.


sivun alkuun Julkisivuverhous
Julkisivuverhouksen tarkoitus on suojata varsinaista seinärakennetta muun muassa sateelta. Julkisivuverhous ei kuitenkaan saa estää seinää hengittämästä. Varis Bokalders luokittelee julkisivumateriaalit ympäristön kannalta seuraavasti: hyväksyttäviä materiaaleja ovat mm. puu (myös päre ja paanu), kalkkilaasti, tiili, savirappaus ja luonnonkivi. Toissijaisia vaihtoehtoja ovat mm. sementtirappaus, betoni, kevyt- ja kaasubetoni, kuitusementtilevyt ja lasi. Vältettävien luokkaan kuuluvat mm. metallit ja painekyllästetty puu.


sivun alkuun Vesikaton materiaalit

Tässä Malmöläistalossa on toisella lappeella lauta- ja toisella maksaruohokate. Huomaa kuinka katto on loivempi pihan puolelta, jolloin pitkiltä varjoilta vältytään ja pihan mittakaava jää inhimilliseksi.
Vesikatto suojaa rakennusta sateelta. Katon kunto vaikuttaa suoraan koko rakennuksen käyttöikään. Kattomateriaalit Varis Bokalders luokittelee ympäristön kannalta seuraavasti: parhaaseen ryhmään kuuluvat tiili-, liuske-, ruoho- ja turve-, lauta-, paanu- ja päre- sekä ruoko- ja heinäkatot. Toissijaisia vaihtoehtoja ovat kattohuopa-, betonitiili- ja paikalla maalattu peltikatto. Vältettäviä ovat PVC-pinnoitetut metallit, alumiini-, kupari- ja sinkkikatot sekä kuumasinkityt peltikatot.

Pitkät räystäät (yli 300 mm.) suojaavat julkisivupintaa sateelta.


sivun alkuunOvet ja ikkunat
Ikkunat ja ovet antavat talolle ilmettä, ja niiden avulla avataan sisätilasta näkymiä ulos. Niiden kautta virtaa myös kohtuuttomasti lämpöä ulos, mikäli ne eivät ole riittävän hyvin eristettyjä ja kiinni muussa seinärakenteessa. Lämpöä menee keskimäärin seitsemän kertaa enemmän ulos ikkunaneliömetriltä verrattuna aukottomaan ulkoseinäneliöön.

Ikkunoita on erilaisia. Kaksilasinen MS-ikkuna on perinteinen malli. Kolmilasista ikkunaa kutsutaan MSE-ikkunaksi. Kolmilasinen ikkuna päästää lähes kaksi kertaa vähemmän lämpöä hukkaan kaksilasiseen verrattuna. MSE-ikkunoissa lasipinnoilla voi olla ohut kalvo, joka heijastaa lämpösäteilyä takaisin sisälle. Tällaista ikkunaa kutsutaan selektiivi-ikkunaksi. Eräissä malleissa sisälasien välissä on argon- tai kryptonkaasua, joka eristää lämpöä ilmaa paremmin.

Kaksilasisen ikkunan lämmöneristysluku eli U-arvo on noin 2,7 W/m2 K, kolmilasisen ikkunan noin 1,8 ja selektiivi-ikkunan noin 1,4. Kaasutäytteisen selektiivi-ikkunan U-arvossa päästään jo lukemaan 1,0. Mitä alhaisempi U-arvo on, sitä vähemmän lämpöä säteilee ikkunan lävitse ulos. Energiainvestointi U-arvoltaan 1,4 tai pienempiarvoiseen ikkunaan on taloudellisesti kannattava - ikkunan hinta tulee takaisin alhaisempina lämmityskuluina.


Oikein tehdyt pellitykset ovat osa toimivaa ikkuna kokonaisuutta. Pellitykset estävät sadeveden pääsyn seinärakenteisiin. Puu on yleisin ikkunapuitteen materiaali. Ulkopuite on nykyään usein alumiinia. Hoidettuna puuikkuna kestää jopa vuosisatoja sään rasituksia - sehän on jo nähty. Tiheäsyinen sydänpuu on kestävin ikkunapuu. Painekyllästetty puu on sitä vastoin käytön jälkeen ongelmajätettä. Puisen ikkunapuitteen valmistamiseen kuluu 8 kWh/m2, kun vastaava alumiinipuite vie 800 kWh/m2. Alumiini-ikkunan uudelleen maalaaminen on käytännössä liki mahdotonta.

Kun teet tarjouspyyntöjä ikkunanvalmistajille, aseta ikkunalle U-arvovaatimus, ja varmista, että arvo koskee koko ikkunaa, eikä vain pelkkää lasia. Tarjouspyynnössä kannattaa myös mainita, että ikkuna tulee valmistaa sydänpuusta.

Kaatopaikoille virtaa jatkuvasti käytöstä poistettuja ikkunoita. Vanhat ikkunat voivat usein olla hyvässä kunnossa. Nykyisin niihin voidaan vaihtaa melko helposti sisäikkuna yksilasisesta kaksilasiseksi. Vanhat ikkunat on usein tehty nykyistä parempilaatuisesta puusta, ja niitä on helpompi korjata ja huoltaa kuin nykyisiä teollisia ikkunoita. Siksi vanhan ikkunan parantaminen ja korjaaminen on usein järkevä ja ekologinen vaihtoehto. Lisäksi vanhan ikkunan valmistukseen käytetty energia on kuoletettu jo vuosia sitten. Hienoja käytettyjä ovia löytyy ikkunoiden tavoin purkurakennuksilta, kierrätyskeskuksista, varaosapankeista jne.

Korjausrakentamisessa perinteistä vanhaa ikkunaa ei aina ole järkevää vaihtaa uuteen ikkunaan, sillä usein uuden ikkunan valmistuskustannukset ja valmistamiseen käytetty energia jäävät suuremmiksi kuin koitunut lämpöhukka. Lisäksi uusi ikkuna ei välttämättä sovi tyylillisesti vanhaan taloon.


sivun alkuun Parvekkeet sekä julkisivu- ja kattojärjestelmät
Parvekkeiden kaiteet tehtiin sodanjälkeisinä pulavuosina usein puusta. Ne olivat kodikkaan näköisiä. Ne myös kestivät yllättävän hyvin sään rasituksia - joitakin on edelleen käytössä! Painekyllästämätön puu onkin ekologinen vaihtoehto ainakin suojakaiteen paneeliosaan. Kaiteen runko voi olla maalattua terästä. Käyttötarkoitukseen sopii myös lämpökäsitelty puu. Myös ns. roslanginmahonki on melko hyvä suoja-aine puulle tällaisissa paikoissa. Puuosat joudutaan vaihtamaan ajoittain.

Usein parveke- ja muut kaiteet, talotikkaat, kattosillat ovat sinkittyä terästä tai polttomaalattua alumiinia. Ne eivät kuitenkaan ole ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Vesikouruissa ja syöksytorvissa käytetään usein lyhytikäistä ja epäekologista PVC-muovia. Parempi ja kestävämpi vaihtoehto on maalattu teräs. Perinteisessä rakentamisessa puuta käytettiin menestyksekkäästi myös räystäskouruihin ja vedenheittäjiin. Haapa on tähän tarkoitukseen paras puulaji.


sivun alkuunSISÄRAKENTEET


sivun alkuunVäliseinät
Puurunkoinen väliseinä on metallirunkoista huomattavasti ympäristöystävällisempi. Märkätilojen seinien muuraamisella voi ehkäistä kosteusongelman. Lisäksi märkätilapaketin muurattu seinä voi toimia lämmön varastona talossa. Massiiviseen tiili- tai harkkoseinään varastoituu sekä päivän askareissa syntynyttä lämpöä että auringon säteilyenergiaa, mikäli se pääsee seinään paistamaan. Yöllä varastoitunut lämpö vapautuu muihin tiloihin.

Rakennuslevyjä käytetään niin ulko- kuin sisäseinissä. Levyjä on erilaisia ja eri käyttötarkoituksiin. Kipsilevyn valmistusmateriaali on ainakin osittain ylijäämäjätettä ja se hengittää rakenteessa. Kipsilevyn valmistus vie vähemmän energiaa kuin lastu- ja kuitulevyjen valmistus. Jätteenä kipsilevyn voi vaikka kompostoida. Kipsilevyä voi käyttää myös paloluokitetuissa rakenteissa.

Lastu- ja puukuitulevyt valmistetaan uusiutuvista ja paikallisista materiaaleista. Lastulevyn sideaineena käytetään liimaa, puukuitulevyn sideaine on puun oma ligniini. Lastulevyä ei voi hävittää kompostoimalla tai polttamalla, puukuitulevyt voi. Huokoinen puukuitulevy sopii myös vanhojen höyrysuluttomien talojen remontti- ja lisäeristyslevyksi.

Lastulevy ja vaneri saattavat sisältää huoneilmaan haihtuvia haitallisia aineita. Niistä on hyvä valita M1-luokiteltuja tuotteita. Vanerin valmistus kuluttaa enemmän energiaa kuin muiden rakennuslevyjen valmistus. Vaneri ei välttämättä hengitä seinärakenteessa samalla tavalla kuin kuitulevy. Vaneria voi käyttää jäykistävänä rakenteena tai kosteissa paikoissa.

Myös lautapaneeli on ekologinen vaihtoehto sisäseinien pintamateriaaliksi. Sen lämmönvaraamiskyky on hyvä, mikäli lauta on kyllin paksu (yli 28 mm.).


sivun alkuunPintamateriaalit ja -käsittelyt
Luonnon materiaalit puu, linoleumi ja korkki ovat ekologisia ja miellyttäviä lattiamateriaaleja. Linoleumi kestää eteisessä ja keittiössäkin. Klinkkerilaattojen valmistus vie paljon energiaa, mutta toisaalta laattalattia on kestävä, päästötön ja luonnonmukainen.

Lautalattiaan 30 mm tai sitä paksumpi puutavara on riittävä. Näin paksu lauta varastoi ensinnäkin lämpöä ja toisekseen se kestää useamman hiomis- ja pintakäsittelykerran. Se on hyvin pitkäikäinen. Lautalattian voi tehdä betonipohjallekin uivana lattiana. Laudat ovat usein pontattuja ja ne naulataan tai liimataan yhteen.

Riittävän paksu parketti (viilu 4 mm tai yli) on lautalattian tavoin kestävä. Osa parkettipuusta tuodaan sademetsistä. Sademetsien hakkuut ovat yksi suurimmista ympäristöongelmista. Sademetsät ovat maapallon keuhkot, jotka valtamerien ohella muuttavat ilman hiilidioksidin jälleen hapeksi. Hakkuilla on huomattava vaikutus ilmastomuutoksen etenemiseen. Hakkuiden takia lukuisat eliölajit ovat uhanalaistuneet ja koko sademetsän metsäekosysteemi on vaarassa. Hakkuut riistävät myös paikalliselta väestöltä mahdollisuuden harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan. Tämän takia tulisi käyttää vain FCS-merkittyä pohjoisen pallonpuoliskon puuta.

Liimoja käytetään rakentamisessa paljon erilaisten tarvikkeiden ja materiaalien kiinnittämiseen ja liittämiseen toisiinsa. Aina liiman käyttö ei ole edes tarpeellista. Useat liimat ovat hyvinkin haitallisia. Ekologiset rakennusmateriaalit, kuten puu, puulevyt ja pahvi, ovat sikälikin hyviä, että niitä voi usein liimata suhteellisen haitattomilla liimoilla. Kuidut, pahvit ja kankaat voi liimata maitoliimalla, puuosat ja lautaparketin esim. vesiohenteisella puuliimalla.

Suhteellisen haitattomia liimoja ovat maitoliima ja vesiohenteinen puuliima. Jälkimmäinen perustuu synteettiseen lateksiin ja sitä nimitetään kemiallisen sisällön perusteella PVAC-dispersioliimaksi. Näissä liimoissa ei ole haitallisia liuotinaineita. Perinteinen luuliima on PVA-liimaa ympäristöystävällisempi.

Kontaktiliima sisältää haitallisia aromaattisia liuottimia. Dispersioliimatkin erittävät haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, mutta ne eivät ole yhtä haitallisia. Rakenteiden liimauksessa käytetään myös ureaformaldehydipohjaisia hartseja, fenoli- ja melamiinihartseja tai niiden seoksia sekä kaksoiskomponenttisia epoksihartseja. Näistä liimoista tulee liuotinpäästöjä ja osa aineista on myös herkistäviä.

Ympäristömerkin kriteerien mukaan liima ei saa olla luokiteltu myrkylliseksi, syövyttäväksi, ärsyttäväksi tai terveydelle vaaralliseksi. Ympäristölle vaarallisille kemikaaleille ja haihtuville orgaanisille yhdisteille on asetettu rajat. Kannattaakin valita joutsenmerkitty liima.

Tasoitteita käytetään pintojen epätasaisuuksien silottamiseen. Savi ja kipsi ovat luonnonmukaisimmat vaihtoehdot. Tasoitteita ei käytetä yleensä kovin suuria määriä, joten niiden vaikutus rakennuksen kokonaisekologisuuteen on vähäinen. Tasoitteen käyttö saattaa tosin vaikuttaa tasoitettavan pinnan myöhempään kierrätyskelpoisuuteen. Ympäristömerkitty valmiste on varmin vaihtoehto ympäristön kannalta. Muovit, lasikuitu ja metallit eivät ole kestävän kehityksen mukaisia pintamateriaaleja sisätiloissa.

Ulkomaaleiksi ekotaloon käyvät keitto- ja öljymaalit. Öljymaalien suhteen kannattaa varoa muovimaaleja, joita kaupitellaan perinnemaaleina. Niissä perinteisyys rajoittuu vain nimeen. Erilaiset pellavaöljy- ja tervasekoitteet ovat myös suhteellisen ympäristöystävällisiä puunkäsittelyaineita. Puun voi toki jättää myös käsittelemättä, jolloin se harmaantuu kauniisti.

Sisämaaleiksi ekosisustaja valitsee vesiohenteisia perinnemaaleja.

Liimojen, maalien, lakkojen ja muiden pintakäsittelyaineiden suhteen kannattaa muistaa, etteivät ns. perinneaineetkaan aina ole myrkyttömiä. Tuoteselosteen merkintöihin kannattaa tutustua hyvin. EU:n tai Pohjoismainen ympäristömerkki on tae ympäristö- ja terveysystävällisemmästä tuotteesta.