Onko ihminen eläin?

Monesti törmää ihmisten reaktioissa erääseen erikoiseen ilmiöön. Otetaan esimerkki. Henkilö 1 kuuntelee uutisia, joissa kerrotaan, että maailmalla on taas esim. jossain sodassa joukkomurhattu tai raiskattu niin- ja- niin- monta ihmistä. Tällöin henkilö 1 toteaa: "Kyllä ne kansan X jäsenet ovat elukkoja!" tai yleisemmin: "Kyllä ihminen on eläin!".

Sitten saattaakin olla, että hiukan myöhemmin hän itse kertoo esim. oman viikonloppunsa vietosta, johon on sisältynyt jotakin sellaista käyttäytymistä, jota ihmisyhteisöt eivät yleensä pidä suotavana tai inhimillisen moraaliin kuuluvana. Henkilö 1 voi esim. kertoa olleensa viikonlopun rakastajattarensa luona, vaikka vaimo luuli hänen olleen työmatkalla, tai hän voi kertoa hakanneensa humalassa kadulla vanhuksen. Jos tässä tilanteessa henkilö 2 sanoo hänelle: "Sinähän olet oikea eläin!" , hän yleensä suuttuu tai toisinaan alkaa hävetä.

Juuri tässä on ristiriita. Henkilö 1 on imenyt itseensä kouluopetuksesta käsityksen, että evoluution mukaan ihminen on eläin, ja hän on ymmärtänyt sen niin, että ihmisellä ei siis olekaan luoja- Jumalaa, joten silloinhan hän on eläinten tavoin vapaa myös jumalallisista moraalisäännöksistä.

Tämän periaatteen mukaan hän alkaa elää, mutta kuitenkin, kun näkee evoluution laillistaman ihmisen eläimellisyyden toteutuvan vaikkapa maailman tapahtumissa erittäin suuressa mittakaavassa, tai mikäli hänelle itselleen huomautetaan hänen omasta eläimellisestä toiminnastaan, hän kauhistuu, yrittää kieltää sen tai häpeää sitä.

Hän siis samanaikaisesti myöntyy näkemykseen ihmisestä eläimenä mutta kuitenkin myös toimii tietyissä tilanteissa (hävetessään tai kauhistellessaan) IKÄÄN KUIN olisi olemassa jotain, joka erottaakin ihmisen eläimestä (moraali).

Osaisiko joku selittää tämän kummallisen ristiriidan? Miksei tällainen ihminen vedäkään ihmisen eläimellisyydestä loppuun asti meneviä johtopäätöksiä ja kuoleta omaatuntoaan kokonaan ja kiellä kaiken moraalin olemassaoloa evoluution perusteella ja ala TODELLA toimia kuin eläin - KOKONAAN vailla moraalia?
841300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Moraalisääntöjä on ollut kauan ennen uskontoja, myös kristinuskoa. Uskonnot ovat ennemminkin imeneet vaikutteita silloisista moraalisäännöistä.

"Moraali" on kymmenien ja satojen tuhansien vuosien kuluessa kehittynyt inhimillisen käyttäytymisen malli, joka on turvannut ihmisyhteisöjen olemassa olon ja jatkuvuuden. Ne yhteiskunnat, joihin on kehittynyt liian haitallinen moraalisäännöstö ovat joko tuhoutuneet tai muuttuneen, tässä on kyse kulttuurievoluutiosta noin laajasti käsitettynä.
Evoluution mallin mukaan moraalikäsitykset tietysti voivat myös reagoida ympäristön (suureksi osaksi kulttuuriympäristön) muutoksiin muuttumalla itsekin.

"Sinä olet sitten eläin" viittaa siihen, että toisen käytös ei olisi inhimillisen käytöksen mukaista. Mielestäni inhimillinen on tässä kulttuurinen, ei biologinen käsite (biologisestihan ihmiset kuuluvat eläimiin).

Äänestä
  • Tuossapa ne on ihmisen perusarvot, ihminen vaan haluaa nostaa itsensä ylempään asempaan kuin muut elukat. Tämä johtuu just siitä että halutaan erottua. Eipä tarvi ihmistä kuitenkaan paljon töniä niin sieltä ne tulee alitajunnasta ne vanhat vaistot.

    Äänestä

  • "Biologisesti ihmiset kuuluvat eläimiin". Eikö pikemmin niin, että biologisesti EVOLUUTIO-OPIN mukaan ihmiset MÄÄRITELLÄÄN kuuluviksi eläimiin? Kyseessähän on vain yksi maailmankatsomuksellinen määritelmä, joka voi jo 100 vuoden päästä olla vanhentunut, joten älkäämme tehkö siitä absoluuttista totuutta.

    Kysymykseni kuitenkin kuului -olkoon moraali uskonnollinen tai kulttuurinen asia- miksi evoluutioon uskova ei johdonmukaisesti noudata uskoaan ihmisen eläimellisyyteen, vaan toisinaan reagoi asioihin ikään kuin olisi asioita, joita saa tai ei saa tehdä? Miksei hän nietzscheläisittäin nosta itseään kokonaan hyvän ja pahan tuolle puolen - tai "evoluutiolaisittain" alenna itseään kokonaan hyvän ja pahan alapuolelle?

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    "Biologisesti ihmiset kuuluvat eläimiin". Eikö pikemmin niin, että biologisesti EVOLUUTIO-OPIN mukaan ihmiset MÄÄRITELLÄÄN kuuluviksi eläimiin? Kyseessähän on vain yksi maailmankatsomuksellinen määritelmä, joka voi jo 100 vuoden päästä olla vanhentunut, joten älkäämme tehkö siitä absoluuttista totuutta.

    Niin no, kysehän on tietysti ihmisen tekemästä määrittelystä. Jos ihminen määritellään "ei-eläimeksi", ei ihminen tietenkään silloin määritelmällisesti ole eläin. Mutta biologisia perusteita ei tähän ole.

    Tuohon loppuosaan sinulle vastattiinkin jo. Mutta vielä: ei ole olemassa yhtä kaikille eläimille yhteistä käyttäytymismallia vaan kaikilla eläimillä, myös ihmisillä, on lajilleen tyypillisiä käyttäytymismalleja. Vaikka ihminen on yksi eläimistä, ei tästä faktasta voi vielä tehdä mitään johtopäätöksiä ihmisen käyttäytymisestä. Ihminen on eläin, jolle on tyypillistä (pääsääntöisesti) hyvän ja pahan kategorisoiminen ja sen mukaan käyttäytyminen. Tuo hyvä ja paha muuten ei tietenkään ole mikään vakio, ei ole ollut edes kristinuskosta moraalinsa ammentavilla sen enempää kuin muillakaan.

    Äänestä

  • eläin kirjoitti:

    "...hyvä ja paha ei ole vakio...edes kristinuskosta moraalinsa ammentaville". Eiköhän ole? Kristitylle hyvää on se, mikä edistää Jumalan rakastamista ja lähimmäisen rakastamista. Joka nimittää itseään kristityksi mutta kieltäytyy hyväksymästä tuota periaatetta on yhtä todellisesti kristitty kuin ökyrikas porvari on todellisuudessa köyhä kommunisti vaikka väittäisikin muka uskovansa kommunismiin.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    "Biologisesti ihmiset kuuluvat eläimiin". Eikö pikemmin niin, että biologisesti EVOLUUTIO-OPIN mukaan ihmiset MÄÄRITELLÄÄN kuuluviksi eläimiin? Kyseessähän on vain yksi maailmankatsomuksellinen määritelmä, joka voi jo 100 vuoden päästä olla vanhentunut, joten älkäämme tehkö siitä absoluuttista totuutta.

    Kysymykseni kuitenkin kuului -olkoon moraali uskonnollinen tai kulttuurinen asia- miksi evoluutioon uskova ei johdonmukaisesti noudata uskoaan ihmisen eläimellisyyteen, vaan toisinaan reagoi asioihin ikään kuin olisi asioita, joita saa tai ei saa tehdä? Miksei hän nietzscheläisittäin nosta itseään kokonaan hyvän ja pahan tuolle puolen - tai "evoluutiolaisittain" alenna itseään kokonaan hyvän ja pahan alapuolelle?

    Lisäisin vielä tähän, ihmisen luokittelua biologisesti eläimeksi ei johdeta ensisijaisesti evoluutioteoriasta vaan Linnen 1700-luvulla kehittämästä luokittelujärjestelmästä, joka, hyvin lyhyesti ja yksinkertaistetusti, perustuu biologisiin samankaltaisuuksiin. Evoluutioteoria toki tukee ko. luokittelua.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    "...hyvä ja paha ei ole vakio...edes kristinuskosta moraalinsa ammentaville". Eiköhän ole? Kristitylle hyvää on se, mikä edistää Jumalan rakastamista ja lähimmäisen rakastamista. Joka nimittää itseään kristityksi mutta kieltäytyy hyväksymästä tuota periaatetta on yhtä todellisesti kristitty kuin ökyrikas porvari on todellisuudessa köyhä kommunisti vaikka väittäisikin muka uskovansa kommunismiin.

    Kuten Espanjan inkvisiittorit? 1800-luvun eurooppalaiset ja amerikkalaiset orjakauppiaat. Italian fasistit ja Saksan natsit? Nämähän olivat kaikki kristittyjä ja ainakin osa hyvässä uskossa asiansa oikeutuksesta.
    Tietysti voit väittää että nämä eivät oikeasti olleet kristittyjä mutta tästä tulee melkoinen kehäpäätelmä: Kristityt tekevät vain hyviä asioita ja vain hyviä asioita tekevät, itseään kristittyinä pitävät, ovat oikeasti kristittyjä.

    Myönnät kai itsekin, että esim. natsit eivät olleet kristittyjä sanan siinä merkityksessä, että olisivat pitäneet Kristuksen oppia ja persoonaa elämänsä tarkeimpänä asiana? Eivätköhän heille tärkeimpiä olleet aivan muut asiat.

    Kehäpäättelystä sen verran, että Raamattu tekee jo alkukieltensäkin kielioppien perusteella eron käsitteillä "tehdä ajoittain syntiä" ja "elää koko ajan synnissä". Luonnollisesti jokainen kristitty tekee syntiä (ilmentää pahuutta, jos niin haluat), mutta todellinen kristitty ei elä koko elämäänsä jatkuvasti ja mielellään synnin hallitsemana. Sellainen ihminen ei voi olla todella kristitty. Sitä tarkoitin edellisessä tekstissäni.

    tuo on juuri sitä maintsemaani kehäpäätelmää. "Hyvä kristitty ei elä koko ajan synnissä ja jos elää, ei ole hyvä kristitty".
    Olen aika saletti, että esim. Espanjan inkvisiittorit pitivät "Kristuksen oppia ja persoonaa" melkoisen tärkeänä asiana, kiduttaessaan "harhaoppisia". Samoinn eurooppalaiset siirtomaavallat tai vaikkapa kelpo Georg W Bush tänä päivänä, fundamentalistikristittyine tukijoineen. En väitä että kristityt olisivat tässä suhteessa sen pahempia kuin muut, mutta eivät tottavie ole sen parempiakaan. Noin moraalisesti.
    Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että kyllä myös tuo raamatusta löytyvä moraaliopetus venyy ja paukkuu aina sen mukaan, minkälaiset arvot ja tarpeet milloinkin vallitsevat. Eivätkä kristittyjen arvot esim. Suomessa nykyäänkään liene yhteneväiset, ellet sitten taas laske "oikeiksi kristityiksi" vain niitä, jotka ajattelevat sinun tavallasi.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    "...hyvä ja paha ei ole vakio...edes kristinuskosta moraalinsa ammentaville". Eiköhän ole? Kristitylle hyvää on se, mikä edistää Jumalan rakastamista ja lähimmäisen rakastamista. Joka nimittää itseään kristityksi mutta kieltäytyy hyväksymästä tuota periaatetta on yhtä todellisesti kristitty kuin ökyrikas porvari on todellisuudessa köyhä kommunisti vaikka väittäisikin muka uskovansa kommunismiin.

    pahalle.

    Yhteisö/yhteiskunta on moraalisen tietoisuuden synnyinsija ja ensimmäiset moraalinormit ilmaisivat koko yhteiskunnan tuntemia tunteita.
    Moraalinormeista tuli käyttäytymissääntöjä, jotka määräsivät mikä on oikein ja mikä väärin.

    Kaikki moraalikäsitykset pohjautuvat viime kädessä joko moraaliseen hyväksymiseen tai moraaliseen paheksumiseen eli suuttumukseen.
    Ne kummatkin kuuluvat laajempaan tunteiden luokkaan, korvaustunteisiin.

    Moraalinen paheksuminen on vihantunteen eräs laji, jolla ymmärretään vihamielistä suhtautumista yleensä johonkin elävään olentoon,koska hänet käsitetään aiheutetun tuskan aiheuttajaksi.
    Moraalinen hyväksyminen puolestaan on ystävällinen korvauksentunne ts. suopeamielistä suhtautumista sellaiseen olentoon,joka käsitetään mielihyvän aiheuttajaksi.

    Korvaustunteet kehittyivät luonnonvalinnan seurauksena biologisessa evoluutiossa.Esim. suuttumus suojelevana torjumistoimintana,josta se on vähitellen kehittynyt,on suojelukeino,jonka tarkoituksena on vaaranaiheen poistaminen. Taipumusta sen tuntemiseen pidetään henkisen rakenteen alkuaineksena, joka on hankittu luonnonvalinnan seurauksena olemassaolon taistelussa.
    Vastakkaisella tunteella eli korvaavalla ystävällisyydellä puolestaan saatiin hankituksi etuja yhteisössä.

    Tästä päästäänkin luontevasti itse hyvään ja pahaan.

    HYVÄ=Käsite, joka pohjautuu taipumukseen tuntea moraalisen hyväksymisen tunnetta eli se on tavallaan moraalisen kiitoksen yleisilmaisu.

    PAHA=Käsite, joka pohjautuu taipumukseen tuntea moraalisen paheksumisen tunnetta eli se on tavallaan moraalisen "tuomion" yleisilmaisu.

    Moraali on aina kulttuurisidonnainen, joten hyvän ja pahan käsitteet vaihtelevat hieman kulttuureittain.

    Summa summarum: Käsitteillä hyvä ja paha on luonnollinen biologinen perusta ja vanhat väärät taikauskoiset jumala-/saatanaselitykset siirretään näinollen mytologisten tarinoiden kategoriaan.

    Äänestä

  • eläin kirjoitti:

    Lisäisin vielä tähän, ihmisen luokittelua biologisesti eläimeksi ei johdeta ensisijaisesti evoluutioteoriasta vaan Linnen 1700-luvulla kehittämästä luokittelujärjestelmästä, joka, hyvin lyhyesti ja yksinkertaistetusti, perustuu biologisiin samankaltaisuuksiin. Evoluutioteoria toki tukee ko. luokittelua.

    Ihminen on biologisen lajimäärityksen mukaan kädellisten lahkoon kuuluva nisäkäs, homo sapiens sapiens.

    Äänestä

  • eläin kirjoitti:

    tuo on juuri sitä maintsemaani kehäpäätelmää. "Hyvä kristitty ei elä koko ajan synnissä ja jos elää, ei ole hyvä kristitty".
    Olen aika saletti, että esim. Espanjan inkvisiittorit pitivät "Kristuksen oppia ja persoonaa" melkoisen tärkeänä asiana, kiduttaessaan "harhaoppisia". Samoinn eurooppalaiset siirtomaavallat tai vaikkapa kelpo Georg W Bush tänä päivänä, fundamentalistikristittyine tukijoineen. En väitä että kristityt olisivat tässä suhteessa sen pahempia kuin muut, mutta eivät tottavie ole sen parempiakaan. Noin moraalisesti.
    Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että kyllä myös tuo raamatusta löytyvä moraaliopetus venyy ja paukkuu aina sen mukaan, minkälaiset arvot ja tarpeet milloinkin vallitsevat. Eivätkä kristittyjen arvot esim. Suomessa nykyäänkään liene yhteneväiset, ellet sitten taas laske "oikeiksi kristityiksi" vain niitä, jotka ajattelevat sinun tavallasi.

    En puhunut HYVÄSTÄ kristitystä, 100 % :sesti hyviä ei ole. Juuri se että "hyviä" ei ole, murtaa kehäpäättelyn: kristitty on samaan aikaan syntinen ja vanhurskas. Hän siis TEKEE syntiä, muttei ELÄ siinä, eikä synnin tekeminen kyllä tee ihmisestä "hyvää".

    Inkvisiittorit olivat malliesimerkki siitä, miten uskon(non) VARJOLLA, ts. sitä hyväksikäyttäen, ajetaan vallan asiaa. Harhautunut kristillisyys, joka monessa muussakin kohdin kuin inkvisition hyväksymisessä (mm. transsubstantiaatio, kiirastuli, Marian palvonta, tradition yliarvostus jne.) poikkesi raamatullisesta opista ei voi olla oikeaa kristillisyyttä.

    Itse lasken oikeiksi kristityiksi aivan hillittömän määrän eri herätysliikkeiden, kirkkokuntien ja ryhmien edustajia, ja nimenomaan sellaisia, jotka ovat kanssani eri mieltä KEHÄLLISISTÄ asioista.

    Itse mm. tilaan Adventtikirkon sekä Kansanlähetyksen lehtiä, käyn Luther -säätiön jumalanpalveluksissa, osallistun sekä evankelisten että körttiläisten kesäjuhliin, olen käynyt lestadiolaisten jumalanpalveluksissa sekä helluntailaisten ja vapaakirkollisten tilaisuuksissa ja luen kaveripiiriini mm. babtistin. Kaikki tämä kristillisen veljeyden nimissä, vaikka säilytänkin oman uskonnäkemykseni. Että näin.

    Äänestä

  • ope kirjoitti:

    Ja Homo Sapiensista kehittyneempi muoto oli Homo Sovieticus, neuvostoihminen, joka syntyi Neuvostoliitossa - vai? Siellähän nieltiin sosiaalidarwinismi ja kulttuurievoluutio nahkoineen karvoineen. Valitettavasti neuvostoihminen ei vain ollut kovin onnistunut evoluution tulos, vaikka siihen yhteen aikaan uskoi lähes puolet Suomen kansastakin.

    Kun lukee ylläolevan tekstisi, niin näkee sen olevan melko mahtipontista MINÄ ITSE-tekstiä.

    Näen, että sinun suurin uskonnollinen auktoriteettisi ei ole Jeesus. Se on BASKERI itse omalla jalustallaan. Baskeri TIETÄÄ uskonasiat paremmin kuin kukaan muu.

    MINÄ, MINÄ, MINÄ, .....Luther....xx...xx....jeesus.

    On ihminen, joka lisää täysin asiaan sopimattoman tekstinpätkän sellaisen kirjoituksen perään, joka sisältää vain ja ainoastaan tieteellisen faktan.

    Homo Hihhulicus vannoo todeksi kirjan joka väittää maan olevan neljän Jumalan pystyttämän pilarin varassa lötköttävän maailmankaikkeuden keskipisteen, jota aurinko kiertää (paitsi silloin kun Jumala käskee aurinkoa pysähtymään).

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Keksit mainion termin, onnittelut siitä! Valitettavasti tuollaisia pilarien varassa lötköttävään maapalloon uskovia ei ole, joten termisi käyttö rajoittuu huumoriin.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Keksit mainion termin, onnittelut siitä! Valitettavasti tuollaisia pilarien varassa lötköttävään maapalloon uskovia ei ole, joten termisi käyttö rajoittuu huumoriin.

    Niin, ei se Raamatun mukaan mikään pallo olekaan, vaan taso. Mutta enivei, hienoa että sinäkin myönnät Raamatun vitsikirjaksi.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kun lukee ylläolevan tekstisi, niin näkee sen olevan melko mahtipontista MINÄ ITSE-tekstiä.

    Näen, että sinun suurin uskonnollinen auktoriteettisi ei ole Jeesus. Se on BASKERI itse omalla jalustallaan. Baskeri TIETÄÄ uskonasiat paremmin kuin kukaan muu.

    MINÄ, MINÄ, MINÄ, .....Luther....xx...xx....jeesus.

    Sinulla on selvästi havaittava jungilainen varjo, jonka olemassaoloa et myönnä, mutta projisoit sen toisiin. Mielenkiintoista. Fiksaatiosi on oikeassaoleminen, minkä täälläkin ovat satoja kertoja todenneet niin monet aiemmin. Sinun sanasi on itsemielestäsi se lopullinen totuus, jota vastaan ei saa väittää. Pakana (M), maailman kaikkia uskovaisia suurempi, kirkkoa suurempi, Jumalaakin suurempi auktoriteetti! No, parin vuoden sisällä vapautunee paavin virka, se ehkä sopisi sinulle - voisit laukoa ehdottomia totuuksia ex cathedra!

    Äänestä

  • eläin kirjoitti:

    tuo on juuri sitä maintsemaani kehäpäätelmää. "Hyvä kristitty ei elä koko ajan synnissä ja jos elää, ei ole hyvä kristitty".
    Olen aika saletti, että esim. Espanjan inkvisiittorit pitivät "Kristuksen oppia ja persoonaa" melkoisen tärkeänä asiana, kiduttaessaan "harhaoppisia". Samoinn eurooppalaiset siirtomaavallat tai vaikkapa kelpo Georg W Bush tänä päivänä, fundamentalistikristittyine tukijoineen. En väitä että kristityt olisivat tässä suhteessa sen pahempia kuin muut, mutta eivät tottavie ole sen parempiakaan. Noin moraalisesti.
    Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että kyllä myös tuo raamatusta löytyvä moraaliopetus venyy ja paukkuu aina sen mukaan, minkälaiset arvot ja tarpeet milloinkin vallitsevat. Eivätkä kristittyjen arvot esim. Suomessa nykyäänkään liene yhteneväiset, ellet sitten taas laske "oikeiksi kristityiksi" vain niitä, jotka ajattelevat sinun tavallasi.

    Hän nimittäin sanoi, että ei riitä, että sanoo Herra, Herra, vaan se on Jeesuksen oma, joka tekee Hänen taivaallisen Isänsä tahdon mukaan, eli rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään, kuin itseään. Lähimmäistään on mahdollista rakastaa, tappamatta tai vainoamatta ketään.

    koska en väitä mitään todistamatonta totuudeksi.

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Hän nimittäin sanoi, että ei riitä, että sanoo Herra, Herra, vaan se on Jeesuksen oma, joka tekee Hänen taivaallisen Isänsä tahdon mukaan, eli rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään, kuin itseään. Lähimmäistään on mahdollista rakastaa, tappamatta tai vainoamatta ketään.

    että joka ei vanhempiaan vihaa, niin ei....

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    että joka ei vanhempiaan vihaa, niin ei....

    Käskikö Jeesus ehdoitta vihata vanhempiaan? Etkö noinkaan yksinkertaista sanomaa osaa oikein tulkita?

    Äänestä

  • Efraim kirjoitti:

    Käskikö Jeesus ehdoitta vihata vanhempiaan? Etkö noinkaan yksinkertaista sanomaa osaa oikein tulkita?

    Olen erittäin hyvä lukemaan ja ymmärtämään asioita. Tulkita? Ei selvää asiaa tarvitse tulkita. Mutta teillä hihhuleilla on siitä ihmeellinen tapa, että kun Raamatussa on jotain epämiellyttävää, niin se pitää poisselittää siten että saadaan mustasta valkoinen tai valkoisesta musta.

    Mitä olen poisselittänyt?

    Ja kiitos kun sanot minua hihhuliksi. Oikein tulee sellainen olo, että olen hyvä ja rohkea ylistämään.

    Äänestä

Ovatko eläimet KOKONAAN vailla moraalia?

Äänestä
  • Sikäli kuin olen havainnut, niin kristityillä hihhuleilla moraalia on lähinnä korulauseissa.

    Äänestä

  • Siinä mielessä ovat, että moraali tarvitsee jonkinlaisen tietoisuuden "hyvästä ja pahasta" (millä ei tarvitse olla mitään tekemistä uskonnon kanssa).
    Ihmiset, inhimillistäessään eläimiä, voivat kyllä nähdä näiden käytöksessä jonkinlaista moraalia (kuten jälkeläisten hoivaaminen, joidenkin eläinten elinikäinen pariutuminen, se ettei sekaannuta lähisukulaisiin) mutta nämä ovat niitä lajityypillisiä käyttäytymismalleja, joista ihmisenkin moraali ponnistaa.

    Äänestä

  • Eläin kirjoitti:

    Siinä mielessä ovat, että moraali tarvitsee jonkinlaisen tietoisuuden "hyvästä ja pahasta" (millä ei tarvitse olla mitään tekemistä uskonnon kanssa).
    Ihmiset, inhimillistäessään eläimiä, voivat kyllä nähdä näiden käytöksessä jonkinlaista moraalia (kuten jälkeläisten hoivaaminen, joidenkin eläinten elinikäinen pariutuminen, se ettei sekaannuta lähisukulaisiin) mutta nämä ovat niitä lajityypillisiä käyttäytymismalleja, joista ihmisenkin moraali ponnistaa.

    "Siinä mielessä ovat, että moraali tarvitsee jonkinlaisen tietoisuuden "hyvästä ja pahasta" (millä ei tarvitse olla mitään tekemistä uskonnon kanssa). "

    Mistä voimme tietää, että millään eläimellä ei ole edes alkukantaista moraalia (siis tietoisuutta)?

    Äänestä

  • muurahaisjellona kirjoitti:

    "Siinä mielessä ovat, että moraali tarvitsee jonkinlaisen tietoisuuden "hyvästä ja pahasta" (millä ei tarvitse olla mitään tekemistä uskonnon kanssa). "

    Mistä voimme tietää, että millään eläimellä ei ole edes alkukantaista moraalia (siis tietoisuutta)?

    Emme kai me sitä voikaan varmasti tietää. Henk. koht. pidän jopa mahdollisena, että esim. ihmisapinoilla voisi jotain tällaista olla.
    Mutta niin kauan kuin sitä ei, tietääkseni, ole löydetty, ei kai ole syytä olettaa että sellainen olisikaan.
    Toinen asia on tuo eläinten inhimillistäminen, se että peilaamme omia inhimillisiä tunteitamme ja kuvittelemme että eläin käyttäytyy niiden mukaisesti. Jos koira pelastaa isäntäperheen palavasta talosta haukkumalla, ei sillä ole mitään tekemistä koiran moraalin kanssa. Ei se päätellyt, että se voi joko herättää perheen tai olla herättämättä, tehnyt nopean päätöksen siitä kumpi vaihtoehdoista olisi moraalisesti oikein ja sitten toiminut sen mukaisesti.

    Huomaatko, kuinka käsityksesi muista eläimistä perustuu pelkkiin oletuksiin ja tietämättömyytesi ohjaamana tulkitset ympäröivän kulttuurin ja etenkin ihmiskeskeisten uskonnollisten ideologioiden ohjaamana muut eläimet vajavaisemmiksi kuin ihmisen.

    Miksi teet näin? Juuri itsehän sanoit, että varmasti emme voi tietää, mitä muiden eläinten tietoisuudessa liikkuu. Miksi tulkitset sen siten, että oletat että tietoisuutta ei silloin lainkaan ole?

    Eikö olisi viisampaa olla ottamatta kantaa asiaan tai mieluummin olettamalla tieteellisesti, että koska suurin osa geneettisestä perimästä on kaikkien elämänmuotojen kesken samaa, jopa kasvien ja eläinten välillä, niin itsessäsi kokemat tietoisuudentilat ovat siihen verrannollisesti todennäköisiä myös muissa elämänmuodoissa?

    Miksi oletat, että moraali olisi jotenkin riippuvainen tietoisuudesta? Katso kalliota, se ei tee sinulle mitään, vaan keskittyy itsepintaisesti vain omana itsenään olemiseen. Se ei hyökkää kimppuusi, vaikka räjäyttäisit sen kappaleiksi, vaan tyynenä ja äärimmäisen moraalisena olentona tyytyy väkivaltaiseen käytökseesi opettaaksesi sinulle, miten todellisuudessa elävä olento käyttäytyy. Siinä olisi kaikille ihmisille opettelemista.

    Äänestä

  • Nymfopoika kirjoitti:

    Eipäs pistetä sanoja suuhuni: en missään arvostanut eläimiä ihmisiä alemmiksi tai vajavaisemmiksi yleensä, luonnossa ei ylipäätään ole käsitteitä hyvä tai huono.
    Mikään eläinten käytöksessä ei viittaa siihen, että niillä olisi ihmisenkaltaista tietoisuutta omasta itsestään, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Paino sanalla ihmisenkaltaista.

    Eläimillä on omat lajityypilliset käyttäytymisnormit jotka perustuvat muihin asioihin kuin "moraaliin", joka on ihmiskeskeisesti ihmisen keksimä asia.

    Tuo mainitsemasi "kallion moraali" ei ansaitse kommentointia sen enempää. Sama kuin väittäisit, että kuolleet noudattavat jotain moraalia.

    En ole uskovainen enkä perusta ajatuksiani "ihmiskeskeisiin uskonnollisiin ideologioihin".

    Äänestä

  • Onhan eläimillä esim. äidinvaistoa vastaava emonvaisto pentujensa suojelemiseksi, mutta vaikka se tuottaa hyvää lopputulosta, onko se moraalia? Mielestäni se on toiminnallinen PAKKO, jota eläin ei voi valita. Moraalinsa taas voi valita.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Onhan eläimillä esim. äidinvaistoa vastaava emonvaisto pentujensa suojelemiseksi, mutta vaikka se tuottaa hyvää lopputulosta, onko se moraalia? Mielestäni se on toiminnallinen PAKKO, jota eläin ei voi valita. Moraalinsa taas voi valita.

    Koira on laumaeläin jolla on vastaava moraali kuin ihmisellä. Asia tulee ilmi erittäin hyvin silloin kuin koira elää ihmislaumassa. Koira suhtautuu ystävällisesti tuntemiinsa henkilöihin, mutta ei välttämättä vieraisiin. Koiran käytös ei juurikaan poikkea heimoihmisen käyttäytymisestä.

    ja sinä väität koiran käyttäytymismallin johtuvan ko elukan kyvystä tehdä moraalisia päätelmiä oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta sekä koiran vapaasta tahdosta? Eikä esim. opitusta käyttäytymisestä?

    Kotikoira leimautuu ihmiseen ja on uskollinen. Se ei vielä sano, "ajatteleeko" koira sen olevan oikein tai väärin, se vain toimii vaistonsa mukaan.

    "Eikä esim. opitusta käyttäytymisestä?"

    Eikö moraali ole opittua käyttäytymistä?

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    Tottakai moraalin perustat (esim ajatus "hyvästä" ja "pahasta", "oikeasta" ja "väärästä") ovat opittuja, siinä olet oikeassa. Mutta moraaliseen käytökseen kuuluu tietoisuus mahdollisuudesta toimia myös toisin. Ei pelkkä automaattinen ärsykkeisiin vastaaminen (näin kärjistetysti) ole moraalista toimintaa, vaikka toiminnan lopputulos olisi kuin "hyvä".

    "Ei pelkkä automaattinen ärsykkeisiin vastaaminen (näin kärjistetysti) ole moraalista toimintaa, vaikka toiminnan lopputulos olisi kuin "hyvä"."

    Eipä kai mutta kuinka voidaan todistaa että eläimet aina toimivat pelkästään automaattisesti ärsykkeisiin vastaamalla? Kissa esimerkiksi tuntuu tietävän mihin pitää tarpeet tehdä mutta jos on johonkin asiaan kenkkuuntunut niin tekee maton alle. Ja sitten kun on tehnyt niin naamasta kyllä näkee että tietää tehneensä. Ja jos sattuu ihminen sopivasti paikalle kun se on aikeissa ryhtyä luvattomuuteen niin pelkkä tuijotus riittää ja menee kiltisti laatikolle.

    Ja toisaalta, onhan ihmistenkin toiminta lopulta ärsykkeisiin vastaamista vaikka ärsykkeen ja toiminnan välillä onkin ehkä monimutkaisempi prosessi.

    Äänestä

  • eläin kirjoitti:

    Tottakai moraalin perustat (esim ajatus "hyvästä" ja "pahasta", "oikeasta" ja "väärästä") ovat opittuja, siinä olet oikeassa. Mutta moraaliseen käytökseen kuuluu tietoisuus mahdollisuudesta toimia myös toisin. Ei pelkkä automaattinen ärsykkeisiin vastaaminen (näin kärjistetysti) ole moraalista toimintaa, vaikka toiminnan lopputulos olisi kuin "hyvä".

    Mikäli tiede a) hyväksyisi käsitteen henkisten ominaisuuksien periytymisestä ja b) pystyisi näitä ominaisuuksia tutkimaan, se saattaisi ehkä kyetä selittämään kristinuskon opin perisynnistä periytyväksi taipumukseksi valita itsekeskeiset ja pahat vaihtoehdot epäitsekkäiden ja hyvien sijasta - mutta kun näin ei ole, herra Mendelsohn todennäköisesti pyörii haudassaan hyrränä aina kun puhutaan periytyvästä synnistä (joka ei siis ole KULTTUURISESTI perityvää vaan ihmisyksilöön syntymästä asti kuuluvaa).

    Jonkinlaisena perisyntiä hillitsevänä asiana Raamattu näkee omantunnon, joka on ihmisen sisäinen "vaisto" tajuta hyvä ja paha. Tämän omantunnon toimintaa voisi ehkä nimittää myös kulttuurievoluutioksi sikäli kun puhutaan yhteiskuntien kehittämistä moraalijärjestelmistä. Moraalijärjestelmäthän eivät vain "kehity" jostain olemattomuudesta, vaan niitä luovat ihmiset sisäisen oikeudenmukaisuuskäsityksensä mukaan - omantuntonsa perusteella, sanoisi kristitty.

    "sisäiselle oikeudenmukaisuuskäsityksellesi".

    Koko asian juju on siinä, että ihminen on vaistonvaraisesti sosiaalinen eläin. Biologisessa evoluutiossa kehittyneet sosiaaliset vaistot ohjaavat käyttäytymistämme. Tämä moniin vaistoihimme perustuva yletön sosiaalisuutemme selittää ihmisen ekologisen menestyksen. Yhteistyössä on menestyksemme salaisuus. Tämä yhteistyön merkitys on vain korostunut työnjaon myötä.

    Näinollen sosiaalinen yhteisöä vahvistava käyttäytyminen muodostui hyveeksi ja epäsosiaalinen yhteisöä vahingoittava käyttäytyminen muodostui paheeksi. Näin muodostuivat moraalisäännöt. Yhteisö määritteli ne. Taikauskokin muovasi moraalinormeja, kuten esim. Mooseksen laista eli eräästä aikansa tyypillisistä heimosäännöistä voimme todeta. Nämä moraalisäännöt luonnollisesti periytyivät sukupolvilta toisille kasvatuksen myötä.

    Ns. omatunto ei ole mitään muuta kuin ihmisen moraalinen tietoisuus, joka ehdollistuu aina edeltävään kasvatukseen. Kyse ei ole sen ihmeellisemmästä asiasta.

    Ei ihmisellä ole mielestäni mitään taipumusta valita vain itsekeskeisiä ja pahoja vaihtoehtoja.
    Ihmisellä on inhimillisen itsekkyyden lisäksi myös inhimillisiä hyveitä, kuten kyky empatiaan.
    Kyse on nähdäkseni siitä, että moraalisia tunteita voidaan( erityisesti lapsilla )joko vahvistaa tai heikentää erilaisilla kasvatustavoilla. Vaikka tunteet olisivat synnynnäisiä, se ei tarkoita että ne olisivat muuttumattomia.

    Äänestä

  • eläin kirjoitti:

    Eipäs pistetä sanoja suuhuni: en missään arvostanut eläimiä ihmisiä alemmiksi tai vajavaisemmiksi yleensä, luonnossa ei ylipäätään ole käsitteitä hyvä tai huono.
    Mikään eläinten käytöksessä ei viittaa siihen, että niillä olisi ihmisenkaltaista tietoisuutta omasta itsestään, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Paino sanalla ihmisenkaltaista.

    Eläimillä on omat lajityypilliset käyttäytymisnormit jotka perustuvat muihin asioihin kuin "moraaliin", joka on ihmiskeskeisesti ihmisen keksimä asia.

    Tuo mainitsemasi "kallion moraali" ei ansaitse kommentointia sen enempää. Sama kuin väittäisit, että kuolleet noudattavat jotain moraalia.

    En ole uskovainen enkä perusta ajatuksiani "ihmiskeskeisiin uskonnollisiin ideologioihin".

    Niin, eikö ihmisen moraali ole vain boostattua ihmisapinoiden (muidenkin kädellisten? entä muut eläimet?) käyttäytymistä?

    Mielenkiintoinen seikka tuntuisi olevan se että aina kun vedetään raja "tähän ei eläin pysty" niin eikö heti joku tule ja osoita että kylläpä pystyy.

    Ja hei, jos 1.5 senttimetriä pitkä ötökkä pystyy suunnittelemaan tekosiaan etukäteen ( http://www.sigmaxi.org/amsci/articles/98articles/jackson.html ), niin en ihmettele yhtään mitään mitä esim. kädelliset pysytvät tekemään.

    Ehkä Douglas Adams oli oikeassa, jospa ihmiset tosiaan ovat (delfiinien ja hiirien jäkeen) kolmanneksi älykkäin laji maapallolla? ;-)

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Kotikoira leimautuu ihmiseen ja on uskollinen. Se ei vielä sano, "ajatteleeko" koira sen olevan oikein tai väärin, se vain toimii vaistonsa mukaan.

    Mistähän johtuu, että vaikka uskovaisen hihhulin, kuten esim. sinä, pitäisi pystyä ajattelemaan että onko jokin asia oikein tai väärin, niin silti teikäläiset tekevät paljon vääriä tekoja? JA oman uskonnon vastaisia tekoja.

    Mitä tulee koiraan, niin koira oppii, että osa teoista on kiellettyjä ja osa sallittuja. Kun minun koirani joskus on häipynyt omille teilleen, niin palattuaan se on ollut kovastikin häpeissään, koska tietää tehneensä väärin. Minä pidän hyvän koiran moraalia parempana kuin kristillistä tekomoraalia jota kunnon uskovainen noudattaa vain kun tietää muiden tarkkailevan häntä.

    Äänestä

  • Eläin kirjoitti:

    ja sinä väität koiran käyttäytymismallin johtuvan ko elukan kyvystä tehdä moraalisia päätelmiä oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta sekä koiran vapaasta tahdosta? Eikä esim. opitusta käyttäytymisestä?

    tietää, että sillä ei ole lupa poistua pihalta. Se joskus kuitenkin tekee niin. Palattuaan se on häpeissään, ts. tietää tehneensä väärin. En näe tuossa mitään eroa ihmislapseen joka tekee vastoin kieltoja, ja sen jälkeen häpeää tekoaan.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Mikäli tiede a) hyväksyisi käsitteen henkisten ominaisuuksien periytymisestä ja b) pystyisi näitä ominaisuuksia tutkimaan, se saattaisi ehkä kyetä selittämään kristinuskon opin perisynnistä periytyväksi taipumukseksi valita itsekeskeiset ja pahat vaihtoehdot epäitsekkäiden ja hyvien sijasta - mutta kun näin ei ole, herra Mendelsohn todennäköisesti pyörii haudassaan hyrränä aina kun puhutaan periytyvästä synnistä (joka ei siis ole KULTTUURISESTI perityvää vaan ihmisyksilöön syntymästä asti kuuluvaa).

    Jonkinlaisena perisyntiä hillitsevänä asiana Raamattu näkee omantunnon, joka on ihmisen sisäinen "vaisto" tajuta hyvä ja paha. Tämän omantunnon toimintaa voisi ehkä nimittää myös kulttuurievoluutioksi sikäli kun puhutaan yhteiskuntien kehittämistä moraalijärjestelmistä. Moraalijärjestelmäthän eivät vain "kehity" jostain olemattomuudesta, vaan niitä luovat ihmiset sisäisen oikeudenmukaisuuskäsityksensä mukaan - omantuntonsa perusteella, sanoisi kristitty.

    "Mikäli tiede a) hyväksyisi käsitteen henkisten ominaisuuksien periytymisestä ja ..."

    Eiköhän tieteessä tehdä päätelmät tieteellisin metodein. Uskotko sinä olevasi tietäväisempi kuin tieteen eri alojen tiedemiehet? No, älä vastaa. Näkeehän teksteistäsi suoraan, että sinä teidät kaiken paremmin kuin tiede.

    On fakta, että ihminen on lajina useita satoja tuhansia vuosia vanha (nykymuodossaankin ainakin 50 000 v., ja katkeamatonta kehitysketjua seuraten esi-isiämme löytyy niin pitkältä kuin lajeja on ollut. Sinun perisyntisi tapahtui Raamatun mukaan noin 6000 vuotta sitten. Aikana jolloin oli, ja oli jo ollut korkeakulttuureja.

    Mitä tulee perisyntiin, niin se on käsitteenäkin täysi mahdottomuus. Sinun oppiesi mukaan perisynti oli yhden hedelmän nauttiminen. Kuitenkin, Raamatun mukaan, Eva ja Adam tuon hedelmän syömisen seurauksena keksivät toistensa pissavehkeet. Mikäli "perisyntiä" ei olisi tapahtunut, ei sukukaan olisi jatkunut. Maailmassa olisi yhä vain kaksi ihmistä, Adam ja Eva.

    Uskonto, joka parustuu vanhoihin legendoihin, ja pitää niitä korkeampana totuutena kuin tieteellisesti varmistettuja tosiasioita, ei voi olla ns. korkeauskonto. Sellainen uskonto on hyvinkin alkeellinen uskonto. Raamatun mukaan Jumala hyväksyi ihmisuhrit, kivittämisen ilman pätevää syytä, neitseen raiskaamisen yms. perverssiä. Mikäli jokin olisi synnin alainen, niin se olisi Raamatun Jumala.

    Äärimmäisenä pervouden osoituksena tuo Raamatun Jumala muka uhraa oman poikansa. Kaikkein pahimmat synnithän näyttää Raamatussa tekevän uskonnon oma jumala. Valehtelua myöten.

    Äänestä

  • ope kirjoitti:

    "sisäiselle oikeudenmukaisuuskäsityksellesi".

    Koko asian juju on siinä, että ihminen on vaistonvaraisesti sosiaalinen eläin. Biologisessa evoluutiossa kehittyneet sosiaaliset vaistot ohjaavat käyttäytymistämme. Tämä moniin vaistoihimme perustuva yletön sosiaalisuutemme selittää ihmisen ekologisen menestyksen. Yhteistyössä on menestyksemme salaisuus. Tämä yhteistyön merkitys on vain korostunut työnjaon myötä.

    Näinollen sosiaalinen yhteisöä vahvistava käyttäytyminen muodostui hyveeksi ja epäsosiaalinen yhteisöä vahingoittava käyttäytyminen muodostui paheeksi. Näin muodostuivat moraalisäännöt. Yhteisö määritteli ne. Taikauskokin muovasi moraalinormeja, kuten esim. Mooseksen laista eli eräästä aikansa tyypillisistä heimosäännöistä voimme todeta. Nämä moraalisäännöt luonnollisesti periytyivät sukupolvilta toisille kasvatuksen myötä.

    Ns. omatunto ei ole mitään muuta kuin ihmisen moraalinen tietoisuus, joka ehdollistuu aina edeltävään kasvatukseen. Kyse ei ole sen ihmeellisemmästä asiasta.

    Ei ihmisellä ole mielestäni mitään taipumusta valita vain itsekeskeisiä ja pahoja vaihtoehtoja.
    Ihmisellä on inhimillisen itsekkyyden lisäksi myös inhimillisiä hyveitä, kuten kyky empatiaan.
    Kyse on nähdäkseni siitä, että moraalisia tunteita voidaan( erityisesti lapsilla )joko vahvistaa tai heikentää erilaisilla kasvatustavoilla. Vaikka tunteet olisivat synnynnäisiä, se ei tarkoita että ne olisivat muuttumattomia.

    Ongelma on vain siinä, että noiden sosiaalisten vaistojen kehittymistä ei voida todistaa. Ei ole dokumentteja siitä, että apinaihmiskaudella yhteisöä vahvistava käyttäytyminen olisi vähitellen MUODOSTUNUT hyveeksi. Niin pitkälle kuin historiassa löydettyjä ihmisyhteisön jälkiä löytyy, niin pitkälle löytyy myös jo valmiiksi "kehittynyttä" sosiaalisuutta ja merkkejä valmiista käyttäytymismalleista (palvontapaikat, hautaaminen...). Ikään kuin kaikki sosiaalisuus olisikin ollut valmiina jo ammoisista ajoista.

    Miten omatunto liittyy edeltävään kasvatukseen? Ihminen voidaan esim. kasvattaa uskovaisessa kodissa kunnon kansalaiseksi, mutta myöhemmin hän itse valitseekin rikollisen tien (kärjistys Pakanaa varten, joka kuitenkin lukee tämän, ärsy ärsy!). Samaten hän voi, huolimatta siitä että on kasvatettu rikollisyhteisössä, valita aikuisena hyveellisyyden.

    Totta on, että ihminen voi valita myös hyveitä - se on juuri terveen omantunnon (tai moraalisen tietoisuuden) aikaansaannosta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Mikäli tiede a) hyväksyisi käsitteen henkisten ominaisuuksien periytymisestä ja ..."

    Eiköhän tieteessä tehdä päätelmät tieteellisin metodein. Uskotko sinä olevasi tietäväisempi kuin tieteen eri alojen tiedemiehet? No, älä vastaa. Näkeehän teksteistäsi suoraan, että sinä teidät kaiken paremmin kuin tiede.

    On fakta, että ihminen on lajina useita satoja tuhansia vuosia vanha (nykymuodossaankin ainakin 50 000 v., ja katkeamatonta kehitysketjua seuraten esi-isiämme löytyy niin pitkältä kuin lajeja on ollut. Sinun perisyntisi tapahtui Raamatun mukaan noin 6000 vuotta sitten. Aikana jolloin oli, ja oli jo ollut korkeakulttuureja.

    Mitä tulee perisyntiin, niin se on käsitteenäkin täysi mahdottomuus. Sinun oppiesi mukaan perisynti oli yhden hedelmän nauttiminen. Kuitenkin, Raamatun mukaan, Eva ja Adam tuon hedelmän syömisen seurauksena keksivät toistensa pissavehkeet. Mikäli "perisyntiä" ei olisi tapahtunut, ei sukukaan olisi jatkunut. Maailmassa olisi yhä vain kaksi ihmistä, Adam ja Eva.

    Uskonto, joka parustuu vanhoihin legendoihin, ja pitää niitä korkeampana totuutena kuin tieteellisesti varmistettuja tosiasioita, ei voi olla ns. korkeauskonto. Sellainen uskonto on hyvinkin alkeellinen uskonto. Raamatun mukaan Jumala hyväksyi ihmisuhrit, kivittämisen ilman pätevää syytä, neitseen raiskaamisen yms. perverssiä. Mikäli jokin olisi synnin alainen, niin se olisi Raamatun Jumala.

    Äärimmäisenä pervouden osoituksena tuo Raamatun Jumala muka uhraa oman poikansa. Kaikkein pahimmat synnithän näyttää Raamatussa tekevän uskonnon oma jumala. Valehtelua myöten.

    Jopa vedät outoja johtopäätöksiä! Vai hedelmän syönnin johdosta keksittiin seksi? Eiköhän Eeva luotu Aadamin "avuksi" seksuaalisessakin mielessä ENNEN lankeemusta? Ihminen luotiin jo paratiisissa parisuhteeseen, joka olisi hyvin voinut tuottaa lapsia jo siellä, ellei heitä olisi ehditty ensin karkottaa. Älä lue Raamatusta sitä mitä siellä ei ole - vai oliko tuo lestadiolaisten tulkintaa?

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Ongelma on vain siinä, että noiden sosiaalisten vaistojen kehittymistä ei voida todistaa. Ei ole dokumentteja siitä, että apinaihmiskaudella yhteisöä vahvistava käyttäytyminen olisi vähitellen MUODOSTUNUT hyveeksi. Niin pitkälle kuin historiassa löydettyjä ihmisyhteisön jälkiä löytyy, niin pitkälle löytyy myös jo valmiiksi "kehittynyttä" sosiaalisuutta ja merkkejä valmiista käyttäytymismalleista (palvontapaikat, hautaaminen...). Ikään kuin kaikki sosiaalisuus olisikin ollut valmiina jo ammoisista ajoista.

    Miten omatunto liittyy edeltävään kasvatukseen? Ihminen voidaan esim. kasvattaa uskovaisessa kodissa kunnon kansalaiseksi, mutta myöhemmin hän itse valitseekin rikollisen tien (kärjistys Pakanaa varten, joka kuitenkin lukee tämän, ärsy ärsy!). Samaten hän voi, huolimatta siitä että on kasvatettu rikollisyhteisössä, valita aikuisena hyveellisyyden.

    Totta on, että ihminen voi valita myös hyveitä - se on juuri terveen omantunnon (tai moraalisen tietoisuuden) aikaansaannosta.

    (Otsikko tuli siitä kun ensin unohdin ja systeemin ystävällisesti ilmoitettua minulle asiasta tuumasin että eihän tuo hullumpi olekaan)

    "Niin pitkälle kuin historiassa löydettyjä ihmisyhteisön jälkiä löytyy, niin pitkälle löytyy myös jo valmiiksi "kehittynyttä" sosiaalisuutta ja merkkejä valmiista käyttäytymismalleista (palvontapaikat, hautaaminen...). Ikään kuin kaikki sosiaalisuus olisikin ollut valmiina jo ammoisista ajoista."

    Miksipä ei löytyisi merkkejä. Ihmislajille on sopinut jonkinasteinen sosiaalisuus ainakin niin kauan kun ihmislajista on ollut kyse, luultavasti kauemminkin. Mutta varmasti niistä jäänteistä voidaan myös päätellä että muutoksia on ajan mittaan tapahtunut. Esimerkiksi kannibalismi lienee jossakin vaiheessa ollut moraalisesti paljon sopivampaa kuin nyt.

    "Samaten hän voi, huolimatta siitä että on kasvatettu rikollisyhteisössä, valita aikuisena hyveellisyyden."

    Rikollisyhteisöissä voi vallita hyvinkin korkeatasoinen yhteisön sisäinen moraalijärjestelmä. Aika luonnollista että yhteisössä varttunut soveltaa saman tapaista yhteisön ulkopuolella. Ja sama voi päteä toisin päin uskonnolliseen yhteisöön.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Jopa vedät outoja johtopäätöksiä! Vai hedelmän syönnin johdosta keksittiin seksi? Eiköhän Eeva luotu Aadamin "avuksi" seksuaalisessakin mielessä ENNEN lankeemusta? Ihminen luotiin jo paratiisissa parisuhteeseen, joka olisi hyvin voinut tuottaa lapsia jo siellä, ellei heitä olisi ehditty ensin karkottaa. Älä lue Raamatusta sitä mitä siellä ei ole - vai oliko tuo lestadiolaisten tulkintaa?

    että saarnamies ei tunne Raamattuaan?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    että saarnamies ei tunne Raamattuaan?

    1. EN ole saarnamies. En pidä saarnoja minkään seurakunnan tai yhdistyksen edustajana enkä yksin. Ammattini on muualla. 2. Tunnen kyllä, ja tästä raaamatunkohdastahan me keskustelimme jo pari vuotta sitten. Miten SINÄ puolestasi voit olla Raamatun suhteen noin kirjaimellisen FUNDAMENTALISTINEN, ettet ymmärrä runollista kielenkäyttöä VT :ssa?

    että saarnaat rahasta niin kuin M. Lahti, mutta tällä palstalla sinä olet nimenomaan saarnamies. Tekstisi ovat tyyliltään saarnamaisia. Sinä saarnaat ehdotonta totuutta jonka vain BASKERI tietää. Sinulla on tyypillinen saarnamiehen ote. Siksi saat vastaasi kirjoituksia kaikilta laidoilta, myös uskovat ovat eri mieltä kanssasi.

    Äänestä

Jos et sitä vielä tiedä, niin opiskele biologiaa!

Äänestä
  • Tiedän niin väitettävän EVOLUUTION pohjalta, eri asia on, hyväksynkö sellaisen väitteen. Eläimellä on liha ja nahka, niin ihmiselläkin. Eläin liikkuu, niin ihminenkin. Riittävätkö nämä määreet liittämään ihmiset eläimiin?

    Kasvit kasvavat, niin ihmisetkin. Kasvit tuottavat jälkeläisiä, niin ihmisetkin. Kasvit tarvitsevat ravinteita, niin ihmisetkin. Joten: miksi olemme muka juuri ELÄINkuntaa?

    Ihmisen luokittelu VAIN biologisesti eläimeksi edustaa maailmankatsomusta (jota arvovapaa tiede ei saisi edustaa), jonka mukaan ei ole Jumalaa, joka olisi tehnyt ihmisen eläimistä eroavaksi.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tiedän niin väitettävän EVOLUUTION pohjalta, eri asia on, hyväksynkö sellaisen väitteen. Eläimellä on liha ja nahka, niin ihmiselläkin. Eläin liikkuu, niin ihminenkin. Riittävätkö nämä määreet liittämään ihmiset eläimiin?

    "Kasvit tarvitsevat ravinteita, niin ihmisetkin. Joten: miksi olemme muka juuri ELÄINkuntaa?"

    Koska ihmisellä on eläimen ominaisuuksia enemmän kuin kasvin. Meillä ei esimerkiksi ole lehtivihreää vaan hemoglobiinia. Eläimistä olemme eniten samankaltaisia simpanssien ja bonobojen kanssa.

    "Ihmisen luokittelu VAIN biologisesti eläimeksi edustaa maailmankatsomusta (jota arvovapaa tiede ei saisi edustaa), jonka mukaan ei ole Jumalaa, joka olisi tehnyt ihmisen eläimistä eroavaksi."

    Arvovapaan tieteen päätavoitteisiin kuuluu asioiden selittäminen mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos teoria toimii ilman Jumalaa niin silloin se on parempi ilman kuin kanssa.

    Tuosta viimeisestä kappaleestasi sanoisin Occamin partaveistä käyttäen, että kumpi on monimutkaisempi teoria: evoluution selitys, joka rakentuu hyvin mutkikkaista selvityksistä, jotka kuvaavat ihmisen kehitystaivalta, vai kristinuskon mukainen selitys, että Jumala on luonut kaiken?

    Mitä merkitystä sillä on, miten tämän hetkinen olevaisuus on muodostunut? Miksi ihmiset arvailevat menneisyyttä, kun eivät kuitenkaan voi arvata sitä? Miksi he arvailevat, vaikka kukaan ei voi arvata oikein ja jokainen arvaa eri tavalla? Vaikka siitä seuraa vain kärsimystä ja kuolemaa?

    Miksi ihminen ei suostu elämään vain tässä hetkessä, todellisuudessa, ja tyytymään osaansa - kömpelöön kehoonsa, tukkoisiin aisteihinsa ja hitaaseen mieleensä sekä olemaan myötätuntoinen kaikkea kohtaan.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tuosta viimeisestä kappaleestasi sanoisin Occamin partaveistä käyttäen, että kumpi on monimutkaisempi teoria: evoluution selitys, joka rakentuu hyvin mutkikkaista selvityksistä, jotka kuvaavat ihmisen kehitystaivalta, vai kristinuskon mukainen selitys, että Jumala on luonut kaiken?

    "monimutkaisempi teoria: evoluution selitys, joka rakentuu hyvin mutkikkaista selvityksistä, jotka kuvaavat ihmisen kehitystaivalta, vai kristinuskon mukainen selitys, että Jumala on luonut kaiken?"

    Lähestytään asian ydintä. Havaintojen selitys on vain puolet teorian tuntomerkeistä. Toinen puoli on uuden ennustaminen. Evoluutio on koko lailla hyvä kummassakin. Luominen taas, vaikka selittääkin kaiken, ei ennusta mitään eikä siis ole tieteellisenä teoriana käyttökelpoinen.

    Evoluutio on siis näillä näkymin yksinkertaisin toimiva teoria.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tiedän niin väitettävän EVOLUUTION pohjalta, eri asia on, hyväksynkö sellaisen väitteen. Eläimellä on liha ja nahka, niin ihmiselläkin. Eläin liikkuu, niin ihminenkin. Riittävätkö nämä määreet liittämään ihmiset eläimiin?

    Kasvit kasvavat, niin ihmisetkin. Kasvit tuottavat jälkeläisiä, niin ihmisetkin. Kasvit tarvitsevat ravinteita, niin ihmisetkin. Joten: miksi olemme muka juuri ELÄINkuntaa?

    Ihmisen luokittelu VAIN biologisesti eläimeksi edustaa maailmankatsomusta (jota arvovapaa tiede ei saisi edustaa), jonka mukaan ei ole Jumalaa, joka olisi tehnyt ihmisen eläimistä eroavaksi.

    suinkaan sen kummemmasta maailmankatsomuksesta vaan realismista so. tosiasioiden tunnustamisesta.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tiedän niin väitettävän EVOLUUTION pohjalta, eri asia on, hyväksynkö sellaisen väitteen. Eläimellä on liha ja nahka, niin ihmiselläkin. Eläin liikkuu, niin ihminenkin. Riittävätkö nämä määreet liittämään ihmiset eläimiin?

    Kasvit kasvavat, niin ihmisetkin. Kasvit tuottavat jälkeläisiä, niin ihmisetkin. Kasvit tarvitsevat ravinteita, niin ihmisetkin. Joten: miksi olemme muka juuri ELÄINkuntaa?

    Ihmisen luokittelu VAIN biologisesti eläimeksi edustaa maailmankatsomusta (jota arvovapaa tiede ei saisi edustaa), jonka mukaan ei ole Jumalaa, joka olisi tehnyt ihmisen eläimistä eroavaksi.

    niin simpanssi on sitten ihminen. Sinulla ja simpanssilla on noin 98.6% geeneistä yhteisiä. Simpanssi ja gorilla oppivat puhumaan viittomakieltä. Nuo apinat vastaavat henkisiltä ominaisuuksiltaan useamman vuoden ikäistä ihmislasta. Pidän todennäköisenä, että fiksuimmat apinat eivät ole oleellisesti tyhmempiä kuin sinä. Voi olla jopa toisin päin.

    Siispä, jos sinä et ole eläin, niin Gogo on ihminen. Ja mitä tulee moraaliin, niin apinalla voi olla parempi moraali kuin sinulla. Sinun hihhulinmoraalisi on nähty useammankin kerran.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tuosta viimeisestä kappaleestasi sanoisin Occamin partaveistä käyttäen, että kumpi on monimutkaisempi teoria: evoluution selitys, joka rakentuu hyvin mutkikkaista selvityksistä, jotka kuvaavat ihmisen kehitystaivalta, vai kristinuskon mukainen selitys, että Jumala on luonut kaiken?

    Jos aikuinen ihminen kirjoittaa tuollaista paskaa, niin voi sanoa että kyseessä on ihminen joka joko tietoisesti kirjoittaa täyttä paskaa, tai sitten kyseessä on joko tietämätön tai tyhmä ihminen.

    JA sinulla menee edelleen käsitteet täysin sekaisin.

    Kristinuskon teoriat maailman ja lajien synnystä on jo tieteellisesti todistettu huuhaaksi. Se tarkoittaa että sinä syötät valheellista propagandaa asioista joista et itse mitään ymmärrä.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tuosta viimeisestä kappaleestasi sanoisin Occamin partaveistä käyttäen, että kumpi on monimutkaisempi teoria: evoluution selitys, joka rakentuu hyvin mutkikkaista selvityksistä, jotka kuvaavat ihmisen kehitystaivalta, vai kristinuskon mukainen selitys, että Jumala on luonut kaiken?

    tuntuu olevan joku kummallinen käsitys, että evoluutiolla olisi jokin tavoite ja se tavoite olisi nimenomaan ihmisrotu. Hevonpaskat! Miten egosentrinen voikaan tuo alaston apina olla.

    Esimerkki Baskeri-ajattelusta: "on ilmiselvää että maailmankaikkeus on luotu meitä varten, koskapa asiat ovat niin hyvin että aurinko nousee aamulla, juuri silloin kun pitää nousta päivän puuhiin!"

    Hurraa.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    niin simpanssi on sitten ihminen. Sinulla ja simpanssilla on noin 98.6% geeneistä yhteisiä. Simpanssi ja gorilla oppivat puhumaan viittomakieltä. Nuo apinat vastaavat henkisiltä ominaisuuksiltaan useamman vuoden ikäistä ihmislasta. Pidän todennäköisenä, että fiksuimmat apinat eivät ole oleellisesti tyhmempiä kuin sinä. Voi olla jopa toisin päin.

    Siispä, jos sinä et ole eläin, niin Gogo on ihminen. Ja mitä tulee moraaliin, niin apinalla voi olla parempi moraali kuin sinulla. Sinun hihhulinmoraalisi on nähty useammankin kerran.

    Koko on jopa osallistunut internet chattiin.

    http://www.geocities.com/RainForest/Vines/4451/KokoLiveChat.html

    Hauskimpia kohtia on se, kun kysyttiin mielipidettä toisesta Ndume nimisestä gorillasta, jonka kanssa oli ainakin tilapäisesti välit poikki.

    HaloMyBaby: What about Ndume?
    LiveKOKO: bad
    HaloMyBaby: Oh dear.
    LiveKOKO: toilet

    vaikuttaa paljon uskottavammalta ja vilpittömämmältä persoonalta kuin Baskeri. Todennäköisesti Kokolla on korkeampi moraali kuin Baskerilla, joka syyllistyy häiriköimiseen salanimimerkeillä.

Tuuminpa vain... mitenkäs validia teidän uskovaisten moraalisuus sitten on, jos nämä moraalisäädökset on "jumala" "antanut".
Entäpä jos jumalanne muuttaakin mielensä ja sanoo esim. että on ihan oikein raiskata naisia jos ne otta vaimoksi sen jälkeen, tai tappaa lapsia tai tehdä ihan mitä lystää koska "me olemme jumalan valitut"? Moraali ei nouse itsestä, vaan tulee ulkoapäin (ja jos et tottele joudut helvettiin).

Anteeksipyyntöni kaikille uskovaisille jotka loukkaantuivat karkeasta yleistyksestäni. Mutta miettikääpä - jos Jahve laskeutuisi taivasta ja julistaisi että on ok ryöstää, raiskata ja tappaa kun sen tekee hänen nimissään, niin uskoisitteko? Alkaisitteko toimia näiden uusien "moraalisääntöjen" mukaan vai kieltäytyisittekö?

Äänestä
  • "Entäpä jos jumalanne muuttaakin mielensä ja sanoo esim. että on ihan oikein raiskata naisia jos ne otta vaimoksi sen jälkeen"

    Jumala Raamatussa nimenomaan sanoo noin! Etkö tiennyt?

    Äänestä

  • Tietysti uskovaiset kieltäytyisivät uskoen, että "uutta moraalia" onkin antamassa Jumalaksi naamioitunut Paholainen. Uskovaisethan luottavat siihen, että Jumala sanoo Raamatussa, että Hänen sanojaan ei saa muutella sen jälkeen, kun ne on Raaamatussa annettu- ei siis uutta moraalia.

    Mielenkiintoista muuten, että joidenkin kristinuskosta erkaantuneiden lahkojen keskuudessa on vuosituhansien aikana yritetty moraalin muuttamista huonompaan suuntaan, mutta ne lahkot ovat aina kuivuneet kokoon. Mikä ei ole Jumalasta, on turha yritys.

    Äänestä

  • Mikäli oletetun Jessen valjastaneiden eri uskontojen keskuuteen todella tulisi joku oletetun Jessen kaltainen, hänet todennäköisimmin ristiinnaulittaisiin juuri näiden uskontojen kannattajien toimesta uskontojen määrittelemänä ruumillistuneena Saatanana.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Entäpä jos jumalanne muuttaakin mielensä ja sanoo esim. että on ihan oikein raiskata naisia jos ne otta vaimoksi sen jälkeen"

    Jumala Raamatussa nimenomaan sanoo noin! Etkö tiennyt?

    miksiköhän annoin juuri nuo esimerkit?

    ;) Komeasti näytti ainakin yksi käyvän ansaan.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tietysti uskovaiset kieltäytyisivät uskoen, että "uutta moraalia" onkin antamassa Jumalaksi naamioitunut Paholainen. Uskovaisethan luottavat siihen, että Jumala sanoo Raamatussa, että Hänen sanojaan ei saa muutella sen jälkeen, kun ne on Raaamatussa annettu- ei siis uutta moraalia.

    Mielenkiintoista muuten, että joidenkin kristinuskosta erkaantuneiden lahkojen keskuudessa on vuosituhansien aikana yritetty moraalin muuttamista huonompaan suuntaan, mutta ne lahkot ovat aina kuivuneet kokoon. Mikä ei ole Jumalasta, on turha yritys.

    Juuri näitä asioitahan siellä kehotetaan tekemään, armas päähine. Koko kirja on alkupuoleltaan täynnä kansanmurhia, voimilla brassailua ja muuta etiikan puolesta varsin kyseenalaista toimintaa Israelin sekä Jahven taholta. On kummallista, että kristityt onnistuvat taivuttelemaan koko kirjan jotenkin nykyaikana hyväksyttäväksi päidensä sisällä, moinen mentaaliakrobatia ansaitsisi aplodit ellei se olisi niin perinpohajisen luotaantyöntävää.

    Siis. Jahve antoi raamatussa "moraalin". Kumosiko Jesse sen? Jos ei, niin uskovaisilla ei pitäisi olla mitään moraalisia estoja tappaa muita kansoja, ottaa raiskaamiaan neitseitä vaimoksi ym mukavaa. Jos kyllä, niin miksi sitten yhä kohtelette VT:a validina _joissakin_ tapauksissa - eli silloin kun se sattuu teidän asiaanne ajamaan.

    Äänestä

  • Nymfopoika kirjoitti:

    Mikäli oletetun Jessen valjastaneiden eri uskontojen keskuuteen todella tulisi joku oletetun Jessen kaltainen, hänet todennäköisimmin ristiinnaulittaisiin juuri näiden uskontojen kannattajien toimesta uskontojen määrittelemänä ruumillistuneena Saatanana.

    siinä todennäköisesti kävisi. Kukaan ei pidä asioihinsa sotkeentuvista häippäreistä jotka ilmaantuvat tyhjästä ja alkavat selittää miten homma oikeasti hoidetaan. Olisi Jesse pian lihoina. Mistäs sen tietää jos onkin jo. *häijy virne*

    Äänestä

  • Syksy kirjoitti:

    miksiköhän annoin juuri nuo esimerkit?

    ;) Komeasti näytti ainakin yksi käyvän ansaan.

    Mitä ansaa siinä on, jos joku esittää jotain, ja minä totean että asiahan on niin?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Mitä ansaa siinä on, jos joku esittää jotain, ja minä totean että asiahan on niin?

    vaan Baskeri. ;) Kauniisti näytti unohtavan että juuri näitä asioitahan VT:n jumala kehottaa tekemään.

    Äänestä

  • Syksy kirjoitti:

    vaan Baskeri. ;) Kauniisti näytti unohtavan että juuri näitä asioitahan VT:n jumala kehottaa tekemään.

    Tajusin jo, kun luin tekstejäsi.

    Baskeri onkin tyypillinen rusinapullahihhuli. Raamatusta otetaan ne kohdat joita on kiva saarnata. Muut ovatkin sitten "asiayhteydestään" irroitettuja jakeita, ja niitä ei lasketa.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tietysti uskovaiset kieltäytyisivät uskoen, että "uutta moraalia" onkin antamassa Jumalaksi naamioitunut Paholainen. Uskovaisethan luottavat siihen, että Jumala sanoo Raamatussa, että Hänen sanojaan ei saa muutella sen jälkeen, kun ne on Raaamatussa annettu- ei siis uutta moraalia.

    Mielenkiintoista muuten, että joidenkin kristinuskosta erkaantuneiden lahkojen keskuudessa on vuosituhansien aikana yritetty moraalin muuttamista huonompaan suuntaan, mutta ne lahkot ovat aina kuivuneet kokoon. Mikä ei ole Jumalasta, on turha yritys.

    niin neitsyytensä esiaviollisessa seksissä menettänyt nainen pitää kivittää, neitseen saa raiskata, homot tulee tappaa, jne.?

    Tai sitten "Uskovaisethan luottavat siihen, että Jumala sanoo Raamatussa, että Hänen sanojaan ei saa muutella sen jälkeen, kun ne on Raaamatussa annettu-.." olikin pelkkää rusinapullapaskaa?

    Ihminen ei saa muutella Jumalan sanoja. Jumalalla itsellään on tekijänoikeus niiden muuttamiseen. Huomaa, että Mooseksen lait ovat juutalaisuskoisia varten, kristinusko ei sitoudu niihin NIILTÄ LAIN OSIN, jotka Jeesus julisti lakkautetuiksi, muilta YLEISPÄTEVILTÄ osin kyllä.

    Evankeliumien Jeesus sanoo: En ole tullut muuttamaan lakia. Ja jos VT:n lait eivät päde, niin miksi silti vaaditaan kymmenen käskyn noudattamista? Se on sitä rusinapullauskovaisuutta.

    Muuten, olet sikälikin väärässä, että VT:ssä Jumala sanoo että hänen sanansa ovat ikuisia. Kristityt itse muuttavat uskoaan.

    Äänestä

Ihminen on täysin vapaa kaikista moraali säännöistä.

Baskeri on taas kerran vääntänyt logiikan mutkalleen.

Äänestä
  • Olipa tuo aika ehdottomasti sanottu moraalisääntö - tulithan kiertoteitse ilmaisseeksi, että oikeaa ja hyväksyttävää moraalista käyttäytymistä on olla välittämättä moraalista. Se logiikka, se logiikka...

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Olipa tuo aika ehdottomasti sanottu moraalisääntö - tulithan kiertoteitse ilmaisseeksi, että oikeaa ja hyväksyttävää moraalista käyttäytymistä on olla välittämättä moraalista. Se logiikka, se logiikka...

    "Niezschelle, Zarathustralle etc."

    Jos luulet että minä olen lähettänyt tälle palstalle noilla nimimerkeillä lähetetyt roskaviestit, niin olet väärässä.

    Irrationaalisessa maailmassa voidaan sanoa näin, koska faktat ei perustele arvolauseita. Jos taas maailma ei olisi irrationaalinen, niin sitten olisit oikeassa. Tiedät kyllä tämän, mutta tahallasi jätät huomioimatta.

    Äänestä

  • järki kirjoitti:

    Tarkoitin, että tekstisi on samanlaista kuin F. Nietzschen ja hänen Zarathustransa ideat. Väittääksesi maailmaa irrationaaliseksi sinun pitää käyttää sen väittämiseen sanoja, joilla on aivan tietty, rationaalinen merkityssisältö - ollaksesi irrationaalinen sinun on ensin alistuttava rationaalisiin lainalaisuuksiin.

    No ainakaan se ei ole yleispätevä moraalisääntö, koska se vie pohjan itse itseltänsä.

    Äänestä

olet itse täysin vailla moraalia. Sinua ei voi verrata mihinkään eläimeen, vaikka eläin oletkin. Eläimillä on kuitenkin jonkinlainen moraali. Niin on ihmisilläkin usein, mutta sinä tunnut olevan kaikesta moraalista vapaa. Näyttelet hurskasta kristittyä, mutta levittelet keksittyjä valheita tuottamuksellisesti. Sinä hyökkäät katalin valhein sellaisia ihmisiä vastaan, jotka eivät suostu näkemään sinun sairasta "totuuttasi" totuutena.

Olet eritäin vastenmielinen ihminen. Ei siis ihme että kristillisestä opistostakin jouduit lähtemään ovet paukkuen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Baskeri. kirjoitti:

Monesti törmää ihmisten reaktioissa erääseen erikoiseen ilmiöön. Otetaan esimerkki. Henkilö 1 kuuntelee uutisia, joissa kerrotaan, että maailmalla on taas esim. jossain sodassa joukkomurhattu tai raiskattu niin- ja- niin- monta ihmistä. Tällöin henkilö 1 toteaa: "Kyllä ne kansan X jäsenet ovat elukkoja!" tai yleisemmin: "Kyllä ihminen on eläin!".

Sitten saattaakin olla, että hiukan myöhemmin hän itse kertoo esim. oman viikonloppunsa vietosta, johon on sisältynyt jotakin sellaista käyttäytymistä, jota ihmisyhteisöt eivät yleensä pidä suotavana tai inhimillisen moraaliin kuuluvana. Henkilö 1 voi esim. kertoa olleensa viikonlopun rakastajattarensa luona, vaikka vaimo luuli hänen olleen työmatkalla, tai hän voi kertoa hakanneensa humalassa kadulla vanhuksen. Jos tässä tilanteessa henkilö 2 sanoo hänelle: "Sinähän olet oikea eläin!" , hän yleensä suuttuu tai toisinaan alkaa hävetä.

Juuri tässä on ristiriita. Henkilö 1 on imenyt itseensä kouluopetuksesta käsityksen, että evoluution mukaan ihminen on eläin, ja hän on ymmärtänyt sen niin, että ihmisellä ei siis olekaan luoja- Jumalaa, joten silloinhan hän on eläinten tavoin vapaa myös jumalallisista moraalisäännöksistä.

Tämän periaatteen mukaan hän alkaa elää, mutta kuitenkin, kun näkee evoluution laillistaman ihmisen eläimellisyyden toteutuvan vaikkapa maailman tapahtumissa erittäin suuressa mittakaavassa, tai mikäli hänelle itselleen huomautetaan hänen omasta eläimellisestä toiminnastaan, hän kauhistuu, yrittää kieltää sen tai häpeää sitä.

Hän siis samanaikaisesti myöntyy näkemykseen ihmisestä eläimenä mutta kuitenkin myös toimii tietyissä tilanteissa (hävetessään tai kauhistellessaan) IKÄÄN KUIN olisi olemassa jotain, joka erottaakin ihmisen eläimestä (moraali).

Osaisiko joku selittää tämän kummallisen ristiriidan? Miksei tällainen ihminen vedäkään ihmisen eläimellisyydestä loppuun asti meneviä johtopäätöksiä ja kuoleta omaatuntoaan kokonaan ja kiellä kaiken moraalin olemassaoloa evoluution perusteella ja ala TODELLA toimia kuin eläin - KOKONAAN vailla moraalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu