Tyhjä hauta

Missä jumalainkarnaatio Jeesuksen maatumaton tomumaja nykyään on?
341294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Veikkaisin että siellä Qumranin kätköissä. Eivät huomanneet sitä kun innoissaan tutkivat kääryleitä. Siellä luolan perällä se hauta on.

Noobel!!!

Äänestä

Jeesuksen lihaa ja verta oleva ristiinnaulittu kuollut ruumis muuttui ylösnousemus ruumiiksi. Joten sitä entistä on turha etsiä mistään. Kolmantena päivänä Jumalan ylösnousemus voima muutti Jeesuksen ruumiin kirkastetuksi, iankaikkiseksi, katoamattomaksi ruumiiksi. Me uskovat tulemme saamaan samanlaisen ruumiin kuin Kristuksellakin on, kun uskomme Häneen. Meillä uskovilla on myös ylösnousemus voima elämässä. Tarkoittaa kuolematonta elämää sielussa.
Tästä asiasta voit lukea Raamatusta Filippiläiskirjeestä näin:

Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.

Äänestä
  • opetus että jumala on henki ei pidäkään paikkaansa vaan jossain on ruumiillinen jumala, poikajumala ja ehkä pyhähenki(?)jumala. Ylösnousemusruumiissa oli UT:n mukaan vielä naulan jälkiäkin, jäivätkö ne jumalaan lopullisesti? Ylösnousemusruumis myös välillä pääsee kiven läpi, välillä ei. Vanhimmassa hautatarinassa oli kivi vieritetty haudan suulta myöhemmässä ei, sen kirjoittaja oli kai älynnyt että jos panee jumaluuden nousemaan unosistaan ylös ei sitä kivi pidättele.

    Äänestä

  • parempi materiaali ylösnousemusruumiille kuin tuhkattu? Vai pitäiskös sitä satsata balsamointiin?

    Äänestä

  • jotka ovat kuulema kohdanneet Jeesuksen.

    Jos sinä olet, niin kuvailepa hieman Jeesuksen ulkonäköä ylösnousemusruumiissaan.

    Äänestä

  • "Jeesuksen lihaa ja verta oleva ristiinnaulittu kuollut ruumis muuttui ylösnousemus ruumiiksi."

    Voi kiesus kuinka paksua hevonpaskaa nuo kehtaakin tarjota.

    "Kolmantena päivänä Jumalan ylösnousemus voima muutti Jeesuksen ruumiin kirkastetuksi, iankaikkiseksi, katoamattomaksi ruumiiksi."

    Tarkoittaen mitä? Onko se ruumis materiaa? Onko sillä ruumiilla molekyylirakennetta? Noudattaako kyseinen ruumis termodynamiikkaa?

    Arvalen että ei, koska kyseessä on samanlainen satukäsite, kuin tiilitalon rakentanut possu.

    "Me uskovat tulemme saamaan samanlaisen ruumiin kuin Kristuksellakin on, kun uskomme Häneen."

    Yksi suurimmista pettymyksistäni tulee olemaan, että en pääse vittuilemaan teille, kun te maadutte haudoissanne ilman että saisitte jotain tarunomaista ruumista.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    "Jeesuksen lihaa ja verta oleva ristiinnaulittu kuollut ruumis muuttui ylösnousemus ruumiiksi."

    ylösnoustuaan aivan tavallista ruokaa. Orgaaniseen kemiaan perehtyneet henkilöt voisivat kenties tästä päätellä jotain ylösnousemusruumiin koostumuksesta.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    haavojaan. Olen tästä erityisen huolissani:arvet näköjään säilyvät ylösnousemusruumissakin.

    Äänestä

  • "Kolmantena päivänä Jumalan ylösnousemus voima muutti Jeesuksen ruumiin kirkastetuksi, iankaikkiseksi, katoamattomaksi ruumiiksi."

    Eli Jimppa teki Vorlonit? Tai samoin kuin Daniel Jackson Stargate SG-1:ssä?

    "Tästä asiasta voit lukea Raamatusta Filippiläiskirjeestä näin:..."

    Katsotaanko seuraavaksi mitä Tolkienilla oli sanottavaa aiheesta? Tai ehkä Arthur C. Clarkella?

    Äänestä

  • Light-bearer kirjoitti:

    "Kolmantena päivänä Jumalan ylösnousemus voima muutti Jeesuksen ruumiin kirkastetuksi, iankaikkiseksi, katoamattomaksi ruumiiksi."

    Eli Jimppa teki Vorlonit? Tai samoin kuin Daniel Jackson Stargate SG-1:ssä?

    "Tästä asiasta voit lukea Raamatusta Filippiläiskirjeestä näin:..."

    Katsotaanko seuraavaksi mitä Tolkienilla oli sanottavaa aiheesta? Tai ehkä Arthur C. Clarkella?

    täytyy kai kaivaa esiin se backuppi liftarien käsikirjan mukaan.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    jotka ovat kuulema kohdanneet Jeesuksen.

    Jos sinä olet, niin kuvailepa hieman Jeesuksen ulkonäköä ylösnousemusruumiissaan.

    Tässä yksi kuvaus, Ote kirjasta "Mies joka puhui enkeleitten kanssa" "
    " Sitten tapahtui jotakin, ja enkelit saattoivat minut Jeesuksen eteen. Sananmukaisesti minut siirrettiin Hänen läsnäoloonsa. Paavalin tavoin en ole varma olinko ruumiissa vai hengessä. Jotenkin tuntui että olin ruumiissa. Näin Jeesuksen, tapasin Hänet, puhuin Hänen kanssaan ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin. Hänen muotonsa oli aivan sellainen kuin Johannes oli kuvannut Ilmestyskirjan luvussa 1, jakeissa 13-18. Hän esiintyi kaiken suurena tuomitsajana. On mahdollista että Hän esiintyy toisenlaisena tullessaan takaísin. Minun sallittiin nähdä Hänen ikuinen olemuksensa. Valkoiset hiukset ulottuivat harteille. Kasvot loistivat kuin puhtaanvalkoinen valo. Hänellä oli leveä kultainen vyö, joka osittain verhosi rintansa. Hänen kengänsä muistuttivat kiiltävää vaskea. Silmät olivat kuin Gabrielilla. Saattoiko tämä asu ja ulkomuoto olla yhteinen piirre niille, jotka asuvat Jumalan läsnäolossa"
    Ilmestyskirjassa on myös kuvaus Hänen kirkastetusta ylösnousemus ruumiistaan

    Äänestä

  • Sword-of-the-spirit kirjoitti:

    toisessa tosikertomuksessa joka on mainitsemaasi kirjaa tuoreempi Jeesuksella oli alkavaa kaljua, harmaat hiukset ja kaksiteholasit. Jos paluu vielä viivästyy hän saattaa muuttua tästäkin ja esiintyä toisenlaisena.Täyttä varmuutta ei ole.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    "Jeesuksen lihaa ja verta oleva ristiinnaulittu kuollut ruumis muuttui ylösnousemus ruumiiksi."

    Voi kiesus kuinka paksua hevonpaskaa nuo kehtaakin tarjota.

    "Kolmantena päivänä Jumalan ylösnousemus voima muutti Jeesuksen ruumiin kirkastetuksi, iankaikkiseksi, katoamattomaksi ruumiiksi."

    Tarkoittaen mitä? Onko se ruumis materiaa? Onko sillä ruumiilla molekyylirakennetta? Noudattaako kyseinen ruumis termodynamiikkaa?

    Arvalen että ei, koska kyseessä on samanlainen satukäsite, kuin tiilitalon rakentanut possu.

    "Me uskovat tulemme saamaan samanlaisen ruumiin kuin Kristuksellakin on, kun uskomme Häneen."

    Yksi suurimmista pettymyksistäni tulee olemaan, että en pääse vittuilemaan teille, kun te maadutte haudoissanne ilman että saisitte jotain tarunomaista ruumista.

    Suoraan raamatusta: Halleluja on se vaan mahtavaa saada sellainen ruumis joka ei kuole koskaan. Nääs Jumalalle on kaikki mahdollista. Se on voimakas ruumis, se on kirkastettu, sillä voidaan vaikka kulkea ovenkin läpi. Mutta luetaan raamatusta:

    "Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
    kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
    kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
    Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista (kristus)tuli eläväksitekevä henki.
    Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
    Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
    Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
    Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
    Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
    Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
    yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
    Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
    Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."
    "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
    Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.

    TÄMÄ SEURAAVA VARSINKIN JAE LUE JA TULE SINÄKIN VOITTAJAN PUOLELLE
    Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
    Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

    Eli tyypillinen fundamentalisti. Et pystynyt vastaamaan mihinkään itse, joten kopioit muusta lähteestä täytettä.

    Painu heiluttamaan käsiäsi jonnekin muualle.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    Eli tyypillinen fundamentalisti. Et pystynyt vastaamaan mihinkään itse, joten kopioit muusta lähteestä täytettä.

    Painu heiluttamaan käsiäsi jonnekin muualle.

    Minun kaikki uskoni perustuu yksin raamatun ilmoitukseen. Sinulla ei taida olla ymmärrystä vielä nähdä että siellä on kaikki vastaukset olemassa. Tule ensin itessäsi tyhmäksi, että tulisit viisaaksi.

    Äänestä

  • Sword-of-the-spirit kirjoitti:

    Minun kaikki uskoni perustuu yksin raamatun ilmoitukseen. Sinulla ei taida olla ymmärrystä vielä nähdä että siellä on kaikki vastaukset olemassa. Tule ensin itessäsi tyhmäksi, että tulisit viisaaksi.

    Minulla on tarpeeksi ymmärrystä nähdä, että sinun "viisautesi" on tyhmyyttä. Enkä minä sitä halua.

    Äänestä

  • Sword-of-the-spirit kirjoitti:

    Suoraan raamatusta: Halleluja on se vaan mahtavaa saada sellainen ruumis joka ei kuole koskaan. Nääs Jumalalle on kaikki mahdollista. Se on voimakas ruumis, se on kirkastettu, sillä voidaan vaikka kulkea ovenkin läpi. Mutta luetaan raamatusta:

    "Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
    kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
    kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
    Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista (kristus)tuli eläväksitekevä henki.
    Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
    Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
    Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
    Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
    Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
    Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
    yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
    Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
    Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."
    "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
    Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.

    TÄMÄ SEURAAVA VARSINKIN JAE LUE JA TULE SINÄKIN VOITTAJAN PUOLELLE
    Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
    Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

    Ajattelin kokeilla, jos kesän mittaan onnistuisin vähentämään nettiriippuvuuttani, mutta sitten saan lukea:

    "Halleluja on se vaan mahtavaa saada sellainen ruumis joka ei kuole koskaan jne"

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    Ajattelin kokeilla, jos kesän mittaan onnistuisin vähentämään nettiriippuvuuttani, mutta sitten saan lukea:

    "Halleluja on se vaan mahtavaa saada sellainen ruumis joka ei kuole koskaan jne"

    Ei se ihme ole jos ateisti ei voi uskoa kuolleiden ylösnousemukseen, kun Paavalin seurakuntalaisetkaan eivät asiaa ymmärteneet. Mutta näin Apostoli Paavali opettaa, että KRISTINUSKON TÄRKEIN totuus on USKO KUOLLEIDEN YLÖNOUSEMUKSEEN. Näin Paavali asiasta opettaa:

    KORINTTOLAISKIRJE:
    Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
    Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
    Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
    ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
    Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
    Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
    Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut.
    Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
    Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
    Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
    Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
    mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
    sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.

    teidän toivonne onkin.Paavalikin luuli ettei kuole lainkaan mutta kuolipa vaan. ( 1.Tess. 4:15 "Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle.")
    Tällaista se on: voi satuilla Aadameista, kuolonunen esikoisista sun muusta mutta tosiasioille ei mitään voi: kukin kuolee, kuopataan, päätyy kiertoon ja siinä se, Jeesukset,Paavalit, joka iikka.

    Äänestä

  • kyllä ope tietää kirjoitti:

    toisessa tosikertomuksessa joka on mainitsemaasi kirjaa tuoreempi Jeesuksella oli alkavaa kaljua, harmaat hiukset ja kaksiteholasit. Jos paluu vielä viivästyy hän saattaa muuttua tästäkin ja esiintyä toisenlaisena.Täyttä varmuutta ei ole.

    "Jos paluu vielä viivästyy"

    3 Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. 4 He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti."(2.Piet.3)

    Et muuten ole ainoa, joka kyselee "No, koskas se Jesse tulee takaisin, ei ole näkynyt..."

    Raamatun sana tuli taas todistettua paikkansa pitäväksi.

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    on lopun ajat, niidenhän piti olla jo Jeesuksen aikaan joka uskoi että hänen aikanaan elänyt sukupolvi näkee sen ja Paavali uskoi ettei itse ehdi kuolla lainkaan. Epäilemättä näille on keksitty hienot selitykset jotka nekin todistavat Raamatun olevan oikeassa?
    Missä kyselen Jeesuksen "paluusta", enhän usko koko tarinaan kyselen sen sijaan omien luulojenne perusteita. Ehkä et ymmärrä eroa, tapasi on muutenkin vastata asian vierestä ja luulla että kysyjä haluaa olla siellä mihin olet itse päätynyt.

    Äänestä

  • erityisluokka? kirjoitti:

    katsotaan alkaneen Jeesuksen ajasta. Siinä mielessä olet aivan oikeassa! Tuosta sukupolvi-sanasta on montakin eri näkemystä. Kuten myös siitä, että kun Jeesus sanoi, että kuulijoista muutama näkisi Jumalan valtakunnan, se saattoi viitata kuusi päivää tämän jälkeen tapahtuneeseen kirkastumiseen jonka näkivät Pietari, Johannes ja Jaakob olivat mm. Luukkaan mukaan todistamassa Jeesuksen kirkastumista. Samasta aiheesta löydät Matt.16 ja 17

    Toisaalta Jeesus vastasi Jumalan valtakunnan tulemista koskeviin kyselyihin:"20 Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. 21 [i] Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."*(Luuk.17:20-21)

    Jotta voisit väittää näkemyksiämme luuloiksi, sinun pitäisi tietää totuus. Tiedätkö?

    "Sekä Vanhan että Uuden testamentin maailmasta on tehty suuret määrät löytöjä, jotka osoittavat, että olemme tekemisissä todellisen historian kanssa. Jokaista yksityiskohtaa ei arkeologia tietenkään voi osoittaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään. On kysymyksiä, jotka jäävät avoimiksi, niin kuin tieteellisen tutkimuksen alueella täytyykin jäädä. Yleiskuva on selvä: Raamatun kertomuksia ei ole sepitetty, vaan ne pohjautuvat tositapahtumiin." (Eskola&Junkkaala, 8)

    Vertailua. Platonilta on 7 käsikirjoituskopiota ja Herodotokselta 8. Sama tilanne on lähes kaikkien antiikin tekstien suhteen. Uuden testamentin tekstikatkelmia on löydetty tuhansia. Käsikirjoitusten vertaaminen osoittaa, että niitä on kopioitu huolellisesti. Nykyisin käytössämme oleva teksti on tieteellisen tutkimuksen perusteella erittäin luotettava.(Emt.,7)

    Lähde: Eskola Timo, Junkkaala Eero, Tyhjän haudan arvoitus- Mitä uskoa ylösnousemuksesta. Uusi tie. 1994

    Äänestä

  • dani kirjoitti:

    teidän toivonne onkin.Paavalikin luuli ettei kuole lainkaan mutta kuolipa vaan. ( 1.Tess. 4:15 "Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle.")
    Tällaista se on: voi satuilla Aadameista, kuolonunen esikoisista sun muusta mutta tosiasioille ei mitään voi: kukin kuolee, kuopataan, päätyy kiertoon ja siinä se, Jeesukset,Paavalit, joka iikka.

    "15 Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. [1. Kor. 15:51,52]
    16 Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. [2. Tess. 1:7]
    17 Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa."

    ""15 Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut:"

    Tämä viittaa Pyhän Hengen ilmoitukseen. Paavali ei välttämättä lue itseään elossa olevien joukkoon, vaan tuo ilmoitus on tarkoitettu yleiseksi ilmoitukseksi uskoville. Jae 17 on osa lopunaikojen ilmestystä, josta osa on Johanneksen Ilmestyksessä. Jos luet eteenpäin luvusta 5 huomaat, että Paavali itse sanoo, ettei aikamääristä tarvitse kirjoittaa jne.

    Pitää siis ottaa huomioon se, että kirjeet on alunperin kirjoitettu sen ajana seurakunnille, mutta niiden hengellinen sanoma on tarkoitettu myös tuleville sukupolville.

    Kun Paavali sanoo mm. 5. luvussa:"10 Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa.", hän ei suinkaan tarkoita vain sen ajan ihmisiä, vaan ihmisiä kautta aikojen. Silti hän käyttää samaa persoonapronominia Me, "puolestamme", "me elossa olevat".

    Huomaa myös se, ettei Paavali sanonut "Me elossa olevat saamme jäädä..." Vaan "me elossa olevat, JOTKA saamme jäädä. Hän ei siis ollut varma.

    Äänestä

  • dani kirjoitti:

    teidän toivonne onkin.Paavalikin luuli ettei kuole lainkaan mutta kuolipa vaan. ( 1.Tess. 4:15 "Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle.")
    Tällaista se on: voi satuilla Aadameista, kuolonunen esikoisista sun muusta mutta tosiasioille ei mitään voi: kukin kuolee, kuopataan, päätyy kiertoon ja siinä se, Jeesukset,Paavalit, joka iikka.

    2.Tim.4:6-7"6 Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. [Fil. 2:17]
    7 Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni."

    Ei Paavalilla ollut epäselvyyksiä kuolemastaan tai elämästään.

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    katsotaan alkaneen Jeesuksen ajasta. Siinä mielessä olet aivan oikeassa! Tuosta sukupolvi-sanasta on montakin eri näkemystä. Kuten myös siitä, että kun Jeesus sanoi, että kuulijoista muutama näkisi Jumalan valtakunnan, se saattoi viitata kuusi päivää tämän jälkeen tapahtuneeseen kirkastumiseen jonka näkivät Pietari, Johannes ja Jaakob olivat mm. Luukkaan mukaan todistamassa Jeesuksen kirkastumista. Samasta aiheesta löydät Matt.16 ja 17

    Toisaalta Jeesus vastasi Jumalan valtakunnan tulemista koskeviin kyselyihin:"20 Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. 21 [i] Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."*(Luuk.17:20-21)

    Jotta voisit väittää näkemyksiämme luuloiksi, sinun pitäisi tietää totuus. Tiedätkö?

    "Sekä Vanhan että Uuden testamentin maailmasta on tehty suuret määrät löytöjä, jotka osoittavat, että olemme tekemisissä todellisen historian kanssa. Jokaista yksityiskohtaa ei arkeologia tietenkään voi osoittaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään. On kysymyksiä, jotka jäävät avoimiksi, niin kuin tieteellisen tutkimuksen alueella täytyykin jäädä. Yleiskuva on selvä: Raamatun kertomuksia ei ole sepitetty, vaan ne pohjautuvat tositapahtumiin." (Eskola&Junkkaala, 8)

    Vertailua. Platonilta on 7 käsikirjoituskopiota ja Herodotokselta 8. Sama tilanne on lähes kaikkien antiikin tekstien suhteen. Uuden testamentin tekstikatkelmia on löydetty tuhansia. Käsikirjoitusten vertaaminen osoittaa, että niitä on kopioitu huolellisesti. Nykyisin käytössämme oleva teksti on tieteellisen tutkimuksen perusteella erittäin luotettava.(Emt.,7)

    Lähde: Eskola Timo, Junkkaala Eero, Tyhjän haudan arvoitus- Mitä uskoa ylösnousemuksesta. Uusi tie. 1994

    2.Tim.3"1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. [1. Tim. 4:1; 2. Piet. 2:1, 3:3; Juud. 18]
    2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, [3:2-5: Room. 1:29-32]
    3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia,
    4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa,"

    Niin, joku varmaan sanoo, että kuvaushan sopii kaikkiin aikoihin. Kaikkina aikoina ihmiset eivät ole olleet yhtä jumalattomia kuin nykyään, kilvan kielletään Jumalan olemassaolo. Ja jos Raamattu on hölynpölyä ja satua, viimeinen lausehan ei silloin pidä paikkaansa? " He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa"....

    Äänestä

  • Apostoli35 kirjoitti:

    katsotaan alkaneen Jeesuksen ajasta. Siinä mielessä olet aivan oikeassa! Tuosta sukupolvi-sanasta on montakin eri näkemystä. Kuten myös siitä, että kun Jeesus sanoi, että kuulijoista muutama näkisi Jumalan valtakunnan, se saattoi viitata kuusi päivää tämän jälkeen tapahtuneeseen kirkastumiseen jonka näkivät Pietari, Johannes ja Jaakob olivat mm. Luukkaan mukaan todistamassa Jeesuksen kirkastumista. Samasta aiheesta löydät Matt.16 ja 17

    Toisaalta Jeesus vastasi Jumalan valtakunnan tulemista koskeviin kyselyihin:"20 Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. 21 [i] Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."*(Luuk.17:20-21)

    Jotta voisit väittää näkemyksiämme luuloiksi, sinun pitäisi tietää totuus. Tiedätkö?

    "Sekä Vanhan että Uuden testamentin maailmasta on tehty suuret määrät löytöjä, jotka osoittavat, että olemme tekemisissä todellisen historian kanssa. Jokaista yksityiskohtaa ei arkeologia tietenkään voi osoittaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään. On kysymyksiä, jotka jäävät avoimiksi, niin kuin tieteellisen tutkimuksen alueella täytyykin jäädä. Yleiskuva on selvä: Raamatun kertomuksia ei ole sepitetty, vaan ne pohjautuvat tositapahtumiin." (Eskola&Junkkaala, 8)

    Vertailua. Platonilta on 7 käsikirjoituskopiota ja Herodotokselta 8. Sama tilanne on lähes kaikkien antiikin tekstien suhteen. Uuden testamentin tekstikatkelmia on löydetty tuhansia. Käsikirjoitusten vertaaminen osoittaa, että niitä on kopioitu huolellisesti. Nykyisin käytössämme oleva teksti on tieteellisen tutkimuksen perusteella erittäin luotettava.(Emt.,7)

    Lähde: Eskola Timo, Junkkaala Eero, Tyhjän haudan arvoitus- Mitä uskoa ylösnousemuksesta. Uusi tie. 1994

    voisit väittää näkemyksiämme luuloiksi, sinun pitäisi tietää totuus. Tiedätkö?" niin, sekavista lopunajan jutuistanne on todella vaikea ottaa selkoa. Ne ovat milloin mitäkin. Niin on tietysti turvallisempaa kun ei se loppu koskaan tule silloin kun on ennustettu. Tähtemme sammuessa se varmuudella tulee.

    Miten tästä pääset Raamatun tekstien luotettavuuteen? Satun tietämään melkoisen paljon lähi-idän arkeologiasta ja historiasta ja Raamattu historiallisena lähteenä on todella huono.Siinä on oikein vain se mikä ei millään voikaan olla väärin. Suuri ellei suurin osa on sepitettyä. Siksihän Junkkaalallakin on instituuttinsa koska oikea tieto jota mm yliopistojen teologiset tiedekunnat opettavat on liikaa monille uskoville jotka haluavat pitää pään pensaassa. Epärehellistä.

    "Satun tietämään melkoisen paljon lähi-idän arkeologiasta ja historiasta."

    Niin, kukapa sen kissan hännän nostaa, ellei kissa itse. Hyvä niin.

    "Siksihän Junkkaalallakin on instituuttinsa koska oikea tieto jota mm yliopistojen teologiset tiedekunnat opettavat"

    Oikea tieto? Onko siis muilla tahoilla, jotka ovat saaneet arkelogian ja historiankirjoituksen kautta vahvistuksia Raamatun tapahtumille, väärä tieto?

    "Niin on tietysti turvallisempaa kun ei se loppu koskaan tule silloin kun on ennustettu."

    Onko Raamatussa ennustettu tarkka aika? Missä ja kuka on ennustanut? Useat kristilliset tahot (Leo Meller mm.) ja jehovan todistajat ovat sitä yrittäneet, onnistumatta.

    "Tähtemme sammuessa se varmuudella tulee. "

    Niin, sekä alkuräjähdyksen myötä tapahtunut alku että auringon sammumisen myötä tuleva loppu ovat samaa mieltä Raamatun kanssa. On alku ja on loppu.

    Itse en omassa arkiuskossani keskity alkuun enkä loppuun. Minulle pohjimmiltaan riittää se, että Jeesus kuoli ristillä, nousi kuolleista ja on antanut syntini anteeksi ja muuttanut elämäni sisäisesti. Minulle Jumala on rakkaus ja armo, anteeksiantamus ja ilo. Omassa elämässäni on useat Jeesuksen lupaamat asiat jo toteutuneet. Jos ne ovat vain mielikuvituksen tuotetta, hyvin tällä "larppaamisella" näköjään tulee toimeen.

    siis muilla tahoilla, jotka ovat saaneet arkelogian ja historiankirjoituksen kautta vahvistuksia Raamatun tapahtumille, väärä tieto? " väärä tieto on että Raamattu olisi historiallisesti luotettava lähde, sitä se ei ole. Osa sen kertomista tarinoista on silti totta, koska tarinat ovat kertoneet oikeat ihmiset tietyssä ajassa ja paikassa.

    Menet taas kauas siitä mistä kysyin:UT:ssä sekä Jeesus että Paavali ennustivat pikaista loppua ja he erehtyivät. Totta kai maapallo joskus tuhoutuu ja elämä täällä päättyy, viimeistään kun aurinkomme on polttanut itsensä loppuun. Sitä ennenkin voi tulla muita katastrofeja joiden loppuvaikutus on elämän tuhoutuminen tällä planeetalla. Johtopäätöksesi ovat lapsen tasoa tyyliin:Raamatussa on yö ja päivä ja ne ovat todellisia, Raamattu on siis totta. Planeetta tuhoutuu, sillä on siis alku ja loppu, mutta Jeesuksen ennustusten kanssa tällä ei ole mitään tekemistä hänhän puhui ihan muusta.

    Jokainen joka uskoo oman uskontonsa jumalrakennelmiin saa siitä varmasti jotain, tosiksi ne eivät kenenkään uskosta tule.

    Äänestä

Jos katsotaan historiaa niin eivät roomalaiset ristinnaulanneet rikollisia vaan poliittisesti uhkaavia yksilöitä ja jättivät ne märäntymään ristille esimerkiksi muille.

ps.kyllä siellä niitä muistomerkkejä "haudasta" ja "reijästä" israelissa on.. lol

Äänestä

Kaiken järjen mukaan, vähintään 2000 valovuoden päässä Maasta.

Äänestä

Mihin kykloopit on haudattu? Vai harrastivatko he polttohautausta?

Kykloopin ruumiin polttamiseen tarvitaan paljon halkoja... Tämäkö selittää sen, että Kreikassa on vähän tukkimetsiä?

Äänestä

vaikka kauniiseen käteesi ja lue! Viisaus ei tekisi pahaa sinullekkaan! Koeta alkaa elämään!

Äänestä
  • Lue raamattua vai viisastu ja ala elää?

    Äänestä

lordiaukiolla Rovaniemellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

selityksen paikka kirjoitti:

Missä jumalainkarnaatio Jeesuksen maatumaton tomumaja nykyään on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu