Saavatko lestadiolaiset lukea romaaneja? Onko syntiä?
Kirjoista...
Utelias
291009
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ja lisäisin että etenkin romattisia historiallisia romaaneja-Vastatkaa.
Ei ainakaan kukaan ole kieltänyt.
Olen täällä lukenut erään kirjaston kaikki suomenkieliset historialliset romaanit ainakin kolmeen kertaan, jollei useamminkin.
Eikös fiktiivinen romaani vastaa elokuvaa? Esim. joku rakkausromaani? Elokuvissa käyntihän on syntiä. Luulisi kirjojenkin vievän ajatukset maallisiin asioihin.
Älkää nyt tulkitko tätä ilkeämielisyydeksi, mutta perustelkaapa, miksi Shakespearen 'Myrskyn' saa lukea, muttei katsoa teatterissa?
Minä taas luulen ettei elokuva vastaa hyvää kirjaa.
Ajatukset,, jaa enemmänkin juoneen joka kirjassa on.
Harrastan lukemista ja myös elokuvia ja teatteria. Hyvä tarina tempaa aina mukaansa ja vaikuttaa ajatuksiin, liikkuipa kuva sitten valkokankaalla, teatterin näyttämöllä tai mielikuvituksessa. Hyvin tehty laatuleffa ei ole sen saastaisempi kuin vastaavanlainen kirja. Siksi vain ihmettelen tuota lestadiolaisten kieltoa elokuvien ja myös teatterin suhteen. Logiikkanne?
No riittkö logiikaksi se että me emme istu sillä missä pilkkajat istuvat.
Eli aseta itsellesi kysymys jos Jeesus eläisi meidän ajassamme tässä ja nyt kävisikö hän teatterissa? vast. ei kävisi hän tulisi ja saarnaisi ihmisille evankeljumia.
Me emme käy elokuvissa, teatterissa mm. siksi et se ei ole uskon elämää vahvistava paikka. Ne paikat on rakennettu maailman ihmisiä ja maailman mammonaa varten ei Taivasta varten.
mitäs varten kirjastot on sitten rakennettu? Kävikö Jeesus kirjastossa kun saatte lukea kirjoja?
Eli Jeesus kyllä lukisi Shakespearea, muttei menisi teatteriin. Asia tuli selväksi, kiitos.
...logiikaksi ei riitä se, että "emme istu siellä missä pilkkaajat istuvat".
Se on ollut turhan käyttökelpoinen hokema ajalta, jolloin korostui se, että pitää olla
käytäntöjä, mitkä erottaa uskovaiset maailmasta. Jos joku katsoo esim. elokuvaa, ei hän luultavasti
paljoa ehdi pilkkaamaan, koska on niin juonessa mukana. Ja jos taas on tarkoitus pitää kaikkia ei-uskovia
pilkkaajina, niin sittenhän käy aika mahdottomaksi valona ja suolana oleminen, kun pitäis vallan kokonaan eristäytyä.
Eristäytyminen taas ei ole Raamatun mukaan oikein eikä muutenkaan edistä elävää uskoa.
Ja toisekseen, mistä sä voit tietää, missä Jeesus kävisi, jos nyt eläisi?? Tollanen on ihan turhaa jossittelua.
Sellasta kuvittelemalla saa kyllä juhlavuutta omaan näkemykseen, mutta on mielestäni menetelmänä aika kyseenalainen.
Ja käymmehän esim. pelaamassa sulkapalloa ja sählyäkin, vaikkakaan ne ei ole ainakaan välittömästi uskoa vahvistavia paikkoja tai ajanviettotapoja.
Eli perustelusi siltä osin onnahtaa.
Toki olen sitä mieltä, että elokuvateollisuus tuottaa paljon saastaa.
Silti se ei tarkoita sitä, etteikö hyvät elokuvat voisi olla rakentavia.
Välillä kannattaa unohtaa hokemat, ja miettiä itse asioiden puolia.
Uskovankin pitää elää tässä ajassa.
Käydä työssä, harrastaa liikuntaa (tms.), olla perheen kanssa...
Ei se uskovan elämä pelkkää virrenveisuuta ole - eikä tarvikaan olla.
vaan naapurit lukee nekin meille ääneen. Siksi sekin työllistää kuin AY-liikkeet laskiessaan lauantaita.
Kaikessa on hyvä olla varovainen, niin myös lukemansa kirjallisuuden valinnassa. Kaunokirjallisuutta on monenlaista. Jotkut voivat olla jopa kristillisyydelle ja uskonelämälle hyödyllisiä. Jotkut taas ovat lähinnä neutraaleja tässä suhteessa, eli voi lukea, mutta niistä ei uskolle ole varsinaisesti mitään hyötyä. Ja sitten on sellaista kaunokirjallisuutta, joka repii alas kristillisyyttä. Ja tässä viimeisessä ryhmässäkin on sitten vielä eri vaarallisuusasteita.
Joku täällä vertasi romaaneja ja elokuvia. No, eroahan niissä ei ole oikeastaan muuta kuin liikkuva kuva. Ja joskus elokuvaan on ehkä saatettu lisätä jotain, että se olisi vähän repäisevämpi ja myyvämpi. Ja mikä myy - no seksikohtaukset tietysti. ja sitten on vielä sellainen pointti, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Eli jos romaanissa on uskonelämälle vahingollinen kohtaus, niin se voi elokuvassa olla vielä paljon vahingollisempi, koska vaikutus voimistuu liikkuvan kuvan avulla.
Eli siinä joitan eroja romaanien ja elokuvien välillä, mutta itse asiassa mitään täysin mullistavaa eroa en näiden medioiden välillä sinänsä näe siten, että toinen olisi aina "hyvä" ja toinen aina "syntinen". Sisältö ratkaisee.
Jos joskus vielä käännyn lestaksi niin romaaneista en kyllä luovu, enkä elokuvistakaan. Miksi kaiken kivan pitää olla kiellettyä????
Kuinka heikoissa kantimissa on ihmisen usko ja suhde Jumalaansa jos joku leffa tai kirja sen kaataa? Ei taida olla kovin syvällä sydämessä...
Olisin varmaan liittynyt lestadolaisuuteen, jos siinä ei olis näitä turhia ja ei-raamatullisia säännöksiä. Lestadiolaisuudessa on paljon hyvää ja harmittaa kun asia tehdään keinotekosesti vaikeaksi hyväksyä.
..edellisen kanssa.
Jos kysymys olisikin jostain muodollisesta 'liittymisestä', kukaan sitä tuskin vapaaehtoisesti tekisikään mm. edellämainituista syistä; ihmisellä kun on luonnostaan jonkinlainen tarve ottaa elämästä kaikki ilo irti kaikin mahdollisin keinoin. Heräämättömälle ihmiselle nämä keinot useimmiten ovatkin esim. viihteen ja kulttuurin tuottamia mahdollisuuksia rentoutua tai paeta todellisuutta edes hetkeksi.
Todellinen absoluuttinen kyseenalaistaminen ja kriittisyys ei merkitse jonkin seurakunnan tai opinkappaleiden kyseeenalaistamista vaan ennen kaikkea oman itsensä, ajatustensa, motiiviensa, mielitekojensa ja muiden itsestäänselvyyksien asettamista kyseenalaiseksi kaikilla elämänalueilla: mitä tästä kaikesta saan, mitä siitä oikeastaan haen? Tulla kriittiseksi ja avarakatseiseksi on tulla tuntemaan kuolevaisuutensa ja ymmärtää, että mikään ihmisen tuottama ei parhaimmillaankaan tarjoa niin kokonaisvaltaista ja täydellistä elämystä kuin se mikä on iankaikkista, ajatonta, päättymätöntä vielä (ja etenkin...:-)) myös jälkeen kun viimeinen sivu on kääntynyt tai the end -teksti ilmestynyt valkokankaalle. Koska em. prosessi on kuitenkin ihmiselämän suurin ja ihmeellisin extreme-kokemus, kukaan ei sitä itsessään pysty tuottamaan tai vaikuttamaan vaan kyseessä on alusta loppuun korkeamman työ ihmisessä - lahja, jota ei noin vain tilata ja vastaanoteta jonkin muodollisen liittymisen tai jäsenmaksun maksamisen kautta.
Minusta taas tuntuisi siltä, että ihminen, joka ei ole huolissaan uskonsa menettämisestä, on aika varmasti kuolleessa uskossa. Ja jos on elävässä uskossa ollutkin, niin ainakin itsensä tunteminen on alkanut pahasti hämärtyä, ja on siirtymässä kuolleeseen uskoon.
Halusin vain sanoa, että kirjoitat hyvin, ja yksi esimerkki oli taas tämä. Joten toivottavasti jaksat pysytellä täällä.
Samat sanat sinulle, on ilo lukea kommenttejasi. Kiitos vain kohteliaisuudesta, vaikka usein tuntuukin ettei itsellä ole tarpeeksi kompetenssia verbalisoimaan asioita jotka voi tuntea vain sydämellään ja joista silti tahtoisi kirjoittaa :-)
Kyllä sitä uteliaisuudesta - ja osittain velvollisuudestakin - tulee täällä silloin tällöin piipahdeltua, vaikka välillä tekisi tietysti mieli heittää hanskat tiskiin (tuttu tunne varmasti muillekin)... :-)
"Tulla kriittiseksi ja avarakatseiseksi on tulla tuntemaan kuolevaisuutensa ja ymmärtää, että mikään ihmisen tuottama ei parhaimmillaankaan tarjoa niin kokonaisvaltaista ja täydellistä elämystä kuin se mikä on iankaikkista"
Mutta entä, jos tajuaa, ettei tässä maailmassa ole mitään yhtä absoluuttista totuutta, tajuaa, että uskoa on pelkkää toivoa, että jossain olisi paratiisi. Mä en ainakaan halua, että mua yhtään enempää huijataa missään, ja siksi oon tosi varovainen heittäytymään yhtään mihinkään "totuuksiin".
...sitä ihmettelen ovatko nämä asiat (kulttuurinautinnot sekä uskonasiat) jotenkin toisensa poissulkevia. Sitäkö varten meidät on tänne luotu, että jatkuvasti vain haikailemme pilven reunalle istuksimaan ja kelaamaan miten hieno ja kieltäymyksiä täynnä oleva elämä tulikaan elettyä! Sekö on sitten sitä elämänhallintaa kun seuraa jotain kieltolistaa ja miettii, että kyllä se Taivaanisä musta nyt diggaa kun oon niin kuuliainen! Vai voisiko kenties olla ihan kunnon ihminen, hoitaa hommansa, työnsä ja perheasiansa hyvin, jutella Luojansa kanssa kun siltä tuntuu JA nauttia kaikesta kauniista ja elämyksellisestä taiteesta mitä ihminen on luonut. Ei sillä, en halua ketään tuomita, kukin tekee elämällään juuri sen minkä parhaaksi kokee. Ihmettelen tässä vain...
En ilmeisesti osannut tuoda asiaani tarpeeksi selkokielisesti julki; jo käyttämäsi arvolatautuneet 'kieltolista'- ja 'kuuliaisuus' -metaforat osoittavat, että tulkinnat näyttävät taas menneen suhteellisen pahasti sivuun alkuperäisestä pointista. :-(
Mielestäni jokainen saa toimia aivan vapaasti omantuntonsa mukaan ja nauttia elämästä niin kuin parhaaksi näkee. Taide ja kulttuuri eivät itsessään ole pahoja tai negatiivisia asioita, mutta kuvaamani prosessin läpikäynyt ihminen saa usein huomata, etteivät ne korkeatasoisimmillaankaan pysty kilpailemaan uuden elämänsisällön 'kauneuden ja elämyksellisyyden' kanssa. Siitä huolimatta ei ole kyse absoluuttisesti toisensa poissulkevista, vaan ehkä jossain määrin myös toisiaan tukevista asioista (riippuu tosin ehkä hieman ihmisestä, elämäntilanteesta etc). Pointti on lähinnä siinä, että koettuaan parhaan mahdollisen ei tahdo lopullisesti korvata sitä jollakin toisarvoiseksi kokemallaan vaihtoehdolla.
'Hommien, töiden ja perheasioiden' hoitaminen hyvin (ihmisen maallisen olemassaolon keskeisimpänä tarkoituksena) on käsittääkseni sen sijaan aivan eri luokan asia, jonka sotkeminen tähän aiheeseen osoittaa mielestäni jonkinlaista ajattelun epäloogisuutta.
Niin... Utopiaa ihmiselle, utopiaa järjelle.
Siksi alkuperäisen kirjoituksen viimeiset lauseet.
Liian vaikeaselkoista älykkötekstiä minulle. Anteeksi vain, ei ollut tarkoitus loukata.
Hyvä wb-mamma,
Sanot, että taide ja kulttuuri ovat toissijaisia asioita uskoon nähden. Näin tietty kristillisyyden kannalta on, mutta nyt ei ollut siitä kysymys. Oli kysymys siitä, miksi jotkut taiteen ja kulttuurin muodot ovat vl:ssa hyväksyttyjä ja toiset eivät, eikä perusteluksi osata antaa mitään muuta kuin fraaseja kuten "ei istuta siellä missä pilkkaajat istuvat" (aiemmin), tai että "elokuvissa voi nähdä paljasta pintaa" (mikä on ymmärrettävämpi perustelu). Perustelut ovat kaikki ad hoc, eikä mitään yhtenäistä linjaa ole. Ei siinä mitään, se on sallittua, mutta se ei ole johdonmukaista. Ei siinäkään mitään, saahan sitä olla epäjohdonmukainen, mutta tällöin ei saa esittää olevansa johdonmukainen, vaan myöntää, että ok, vl-kulttuurissa on tällaisia TRADITIOITA, ettei kukaan käy teatterissa, mutta kyse ei ole oikeasti mistään sellaisesta periaatteesta, jonka pitäisi olla velvoittava itsessään. Tradition vastaisesti toimiminen ei voi olla synti.
En ole vl, joten heidän puolestaan en osaa ottaa kantaa kommenttiisi. Itse sen sijaan henkilökohtaisesti teen ratkaisuja elämässäni ensisijaisesti omantunnon ohjaamana.
Kuulun vl-liikkeeseen.
Olen jotakuinkin samoilla linjoilla WB-mamin kanssa.
Mielestäni kulttuuritarjonnasta tulee nauttia, eikä ne elämykset ole mitään todellisuuspakoa.
Eihän se haittaa, vaikka ei kulttuurinautintonsa aikana juuri muut asiat mielessä olisikaan.
Kuitenkin on valvottava, niin kuin aina ja kaikkialla, ettei hankkiudu nauttimaan sellaista kulttuuritarjontaa, mikä on kuolemattomalle
sielulle vahingoksi.
Vierastan sitä näkemystä, minkä joku ilamisi, että ensiksi tulee nautinto ja elämä täällä, ja sitten vasta jutellaan Jumalalle.
Se varmaan sopii sille, joka haluaa saada kaiken. Ajattelen, että usko ja hyvä omatunto on asia nro 1, ja sitten eletään pyrkien pitämään omatunto puhtaana.
Kulttuuritarjonnasta nauttiminen sopivassa määrin on ihan hyvä tapa viettää tätä lahjaksi saatua aikaa tällä planeetalla.