Pyytäisin teitä rukoilemaan ,että Jeesus parantaisi minun jatkuvan selkä ja niskasärkyni, joka on vaivannut minua vuosikymmeniä.Jeesus voi parantaa.
Rukouspyyntö
masentunut m-55
4185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
fysioterapeutille heti lääkärissä käyntini jälkeen. Tee sinä samoin. Fysioterapeutti parantaa, jos parannettavissa ollaan.
Jeesus parantaa. Jeesus kantoi haavoissaan Golgatan risillä kaikki sairautesi ja syntisi. Ota vastaan paraneminen Jeesukselta. USko tulee kuulemisesta, tässäkin asiassa ja kuuleminen Jumalan sanasta, vaikka siitä, että lukee itse ääneen parantavia paikkoja. Toisinaan Jumala parantaa välittöminä paranemisihmeinä, kuin mainostaakseen evankeliumia, jossakin kokouksissa sanan julistajan saarnaa seuraavina ihmeinä ja merkkeinä. Mutta sitten, jos ihminen on ollut kauvan uskossa, eikä ole enää ns. lapsiuskova, niin Jumala edelyttää häneltä omaa uskoa siihen, että Jeesus parantaa. Nimittäin lapsiuskovien puolesta voi toiset uskovat ja rukoilijat uskoa ja se toimii. Mutta vanhempi uskova, joka jo osaa Jumalan sanan, häneltä jumala edellytää uskoa. Kun rukoillaan sairaan paranemiseksi, jollakin se usko täyty vähintään olla, minullakin se on. Jumalan armosta on annettu parantamisen lahjat, jotka ovat myös yksi alue Pyhän Hengen armolahjoissa (1 Korinttolaiskirje 12 luku).
Jeesuksen nimessä nuhtelen sen sairauden pois niskasta ja selästä. Rukoilemme vaimoni kanssa sopimusrukousta.
Meillä on parhaillaan meneillään 50 uskovan paltalk kokous, otan vielä sieltä sopimusrukouksia.
Jeesuksen nimessä olemme rukoilleet puolestasi. Ole parannettu Jeesuksen mimessä.
Sitten vielä paltalkista. Valitettavasti siellä on myös lakihenkisiä huoneita, mutta meidänkin Jumalan armon huone on auki silloin kun se on...
Rakas Jeesus,
sinä tiedät, minkälaista on olla kivuissa ja tiedän että tunnet hänen kipunsa. Rakas Jeesus tapahtukoon sinun tahtosi. Tulee mieleen raamatunpaikka, jossa sanotaan, että iloitkaa niistä kivuista, jolloin pääsette osalliseksi Jeesuksen kärsimyksistä tai jotain. En tiedä onko se näin sinun kohdallasi, voiko Jumala opettaa kivunkin kautta. Jos Herra näin on tarkoittanut, avaa Jeesus pian näkemään jotain siitä. Mutta Kiitos Jeesus, että tulet parantamaan hänet. Rukoilen muutenkin hänelle sinun ihanaa läsnäoloasi ja Pyhän hengen kosketusta. Aamen
Jeesus vei ristille, sinunkin sairautesi. Jeesus parantaa, näinäkin päivinä.
Herra siunatkoon sinua ja vapauttakoon, masennuksesta. Jeesuksen nimeen ja Vereen, turvaten. Älä pelkoihin taivu, Herra on kanssasi.