Futiksen MM-kisat alkavat

Huomenna alkaakin sitten tämän vuoden ehdottomasti odotetuin urheilutapahtuma, eli jalkapallon MM-kisat. Meidän kotimaamme suomi ei ole tälläkään kertaa mukana futiksen arvokisoissa, mutta itseäni se ei harmita millään tavalla.

Jos suomi olisi mukana futiksen arvokisoissa, niin en näe mitään syytä miksi minun pitäisi kannattaa "kotimaani" joukkuetta, koska en ole millään tavalla ylpeä suomalaisuudestani. En näe syytä miksi minun pitäisi kannattaa missään urheilussa sellaista valtiota, jossa ihmisoikeudet, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus eivät ole samaa luokkaa kun muissa Euroopan maissa. Mieluummin kannatan futiksen arvokisoissa monikulttuuristen ja suvaitsevaisten maiden joukkueita, joissa pelaajien joukosta löytyy myös maahanmuuttajataustaisia pelaajia. Lisäksi näissä maissa futistähtiä ja muita urheilijoita voidaan myös arvostaa, vaikka he eivät olisikaan suorittaneet tätä "kansalaisvelvollisuutta" eli varusmiespalvelustaan.

Tuolla maahanmuuttajapalstalla muutamat rasistiset suomalaiset ovat selvästi katkeria siitä, kun futiksen kisajoukkueilla on riveissään siirtolaistaustaisia pelaajia. Eräs rasisti väittää näitä huippufutareita "maahantunkeutujiksi". Lisäksi hän näyttää olevan pettynyt siitä, kun suomen futismaajoukkueesta löytyy myös eräs venäläinen ja albaanitaustainen pelaaja.

Tässä nähtävillä tämä kyseinen keskustelu.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000075&posting=22000000017024680

Taitaa olla isänmaallisille suomalaisille ja muille rasisteille kova isku, kun suomi ei ole mukana näissäkään futiksen arvokisoissa, samaan aikaan kun maahanmuuttajataustaiset pelaajat johtavat muita Euroopan maita menestykseen maailman hienoimmassa urheilutapahtumassa.

16

750

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korppi

      Suomalaiset ei vain osaa pelata jalkapalloa muutamaa yksilöä lukuunottamatta ja sillä siisti. Ketä haittaa joku jalkapallo? Muita lajeja on missä pärjätään paremmin. Ei ole tarkoituskaan olla paras kaikessa. Jos joillain on ongelmana suomen futisjoukkueen pari ulkomaalaistaustaista pelaajaa, niin anna niiden murehtia.

      Kaikesta säkin väännät tota ihme sekoilua. Mene ny ittees. Nauti kisoista, jos niistä tykkäät ja kannata vaikka yleisöä (siellähän se monikansallisuus kukkii vielä paremmin kuin kentällä) tai ketä vaan, mutta älä nyt hyvä mies väännä siitäkin jotain päätöntä suomivastaista paskaa. Usottavuutes laskee koko ajan alemmas ja alemmas.

      Brasilia nuokin kisat kuitenkin voittaa.

    • Jake

      Tässä töihin lähdössä, mutta pakko sanua notta on sulla jutut koita nyn ryhdistäytyä.

    • plezz

      futiksen kunniaksi on sanottava että Suomessa se on suhteellisen sivari- ja vasemmistolaismyönteinen laji. Olen huomannut että monet futiksen seuraajat ovat asenteiltaan suvaitsevaisia ihmisiä. Futispiireissä ei ole mikään iso juttu jos esim. pelaaja hankkii vapautuksen armeijasta kuten Shefki Kuqi.

      Täysin toisenlaista, vastenmielistä asennetta näkee jääkiekkopiireissä. Kiekkoiluihmiset ovat järjestään Koti-uskonto-isänmaa-henkisiä kokoomuslaisia, MM-kisoissa Adolf Ehrnrooth hommataan pukukoppiin saarnaamaan pelaajille talvisodasta, ruotsalaisia homotellaan lapsellisesti yms. Alpo Suhonen lienee ainoa tunnettu sivari kiekkopiireissä.

      Lieneekö syynä eroon se että futis on perusluonteeltaan äly- ja taitopeli. Jääkiekko taas on militaristista jo lähtökohtaisesti: kypärät päässä ja mailat käsissä rynnitään pitkin kenttää, vähän väliä järjestetään nyrkkitappeluita, peliälyn ja taidon sijasta ratkaisevaa on agressiivisuus. Jalkapallossa ratkaisuja haetaan yksilöllisellä luovuudella, jääkiekossa taas pyritään tekemään joukkueesta kurinalainen "kone".

      Kuvaavaa on se että Neuvostoliitto ja puna-armeijan joukkue Moskovan ZSKA hallitsi suvereenisti jääkiekkokuvioita vuosikymmeniä. Jalkapalloilussa sama ei onnistunut, vaikka yritys oli kova. Neukkula ja Itä-Saksa eivät koskaan pärjänneet jalkapallossa, vaikka maailman suosituimpaan urheilulajiin satsattiin paljon PR-syistä ja se oli myös näissä maissa suosituin urheilulaji. Mutta jalkapallo vaan kerta kaikkiaan ei ole "koneurheilua" jossa armeijamainen tyyli ja asenne toisi menestystä.

      Itse katson mieluummin vaikka Angolan ja Iranin välistä futiksen MM-ottelua kuin Suomen pelaamista jääkiekon MM-kisojen loppuottelussa.

      • Että sivari Alpo Suhonen on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä jääkiekkovalmentajista. Hänethän valittiin ensimmäisenä suomalaisena NHL:ään valmentajaksi. Nykyisin taitaa olla Sveitsissä valmentajana. Tässä on monelle isänmaansankarille ihmettelemistä miten kukkakeppihippisivari voi saada joukkueeseen niin hyvän ryhmäkurin ilman armeijan ainoita ja oikeita oppeja. Miten voi olla mahdollista että sivarin käyneissä julkkiksissa on niin paljon menestyneitä henkilöitä. Vänrikillekin riittää ihmettelemistä hänhän halveksii sivareita yli kaiken, miten ihmeessä sivari voi menestyä käymättä armeijaa eihän se ole suomessa mitenkään mahdollista. Muualla maailmassa kyllä olisi mutta ei rasistisessa suomessa.

      • Futista voi todellakin sanoa ainakin suhteellisen sivari/vasemmistomyönteiseksi urheilulajiksi. Yleensäkin futispelaajat ja fanit ovat asenteiltaan selvästi suvaitsevaisempia ihmisiä, kun vaikka lätkäpelaajat ja muut lajin seuraajat. Ehkä maahanmuuttajataustaisilla pelaajilla on myös oma osansa tässä futispiirien suvaitsevaisuudessa. Suomen jääkiekossa ei ole käytännössä ollenkaan mukana maahanmuuttajia, joten ehkä se vaikuttaa myös tähän lajin asenteisiin.

        Futis on taitoa ja älyä vaativa laji, jossa pelkkä väkivalta ei todellakaan auta voittamiseen. Itse olen pitänyt aina jalkapalloa maailman hienoimpana urheilulajina ja odotinkin tämän kesän futiskisoja paljon enemmän kun jokavuotisia lätkäkisoja tai talviolympialaisia.

        Kaikkein parasta tuolla maahanmuuttajat-palstan keskusteluissa oli se, kun suomalaiset rasistit olivat äärimmäisen katkeroituneita siitä, kun muut Eurooppalaiset maat menestyvät futiksen arvokisoissa maahanmuuttajataustaisten pelaajiensa ansiosta. Samaan aikaan nämä "suomalaiset sotilaat" saavat pettyä, kun "oma isänmaa suomi" ei ole koskaan mukana futiksen arvokisoissa. Kaiken huipuksi heidän ihannoimasta suomen futisjoukkueesta löytyy myös kaksi maahanmuuttajataustaista pelaajaa, jotka ovat kieltämättä oman joukkueensa parhaimmistoa.

      • silleen
        DarkFear kirjoitti:

        Futista voi todellakin sanoa ainakin suhteellisen sivari/vasemmistomyönteiseksi urheilulajiksi. Yleensäkin futispelaajat ja fanit ovat asenteiltaan selvästi suvaitsevaisempia ihmisiä, kun vaikka lätkäpelaajat ja muut lajin seuraajat. Ehkä maahanmuuttajataustaisilla pelaajilla on myös oma osansa tässä futispiirien suvaitsevaisuudessa. Suomen jääkiekossa ei ole käytännössä ollenkaan mukana maahanmuuttajia, joten ehkä se vaikuttaa myös tähän lajin asenteisiin.

        Futis on taitoa ja älyä vaativa laji, jossa pelkkä väkivalta ei todellakaan auta voittamiseen. Itse olen pitänyt aina jalkapalloa maailman hienoimpana urheilulajina ja odotinkin tämän kesän futiskisoja paljon enemmän kun jokavuotisia lätkäkisoja tai talviolympialaisia.

        Kaikkein parasta tuolla maahanmuuttajat-palstan keskusteluissa oli se, kun suomalaiset rasistit olivat äärimmäisen katkeroituneita siitä, kun muut Eurooppalaiset maat menestyvät futiksen arvokisoissa maahanmuuttajataustaisten pelaajiensa ansiosta. Samaan aikaan nämä "suomalaiset sotilaat" saavat pettyä, kun "oma isänmaa suomi" ei ole koskaan mukana futiksen arvokisoissa. Kaiken huipuksi heidän ihannoimasta suomen futisjoukkueesta löytyy myös kaksi maahanmuuttajataustaista pelaajaa, jotka ovat kieltämättä oman joukkueensa parhaimmistoa.

        Ei ole pahemmin ulkomaistaustaisia lätkäpelaajia vai???? Mene nyt helvettiin sönköttämästä. Jos joskus löytyy sellainen aihe, mistä et ala vääntämään rasistista tai sortavaa versiota niin kyllä Gandhikin kääntyy haudassaan. Eikö elämässäsi tosiaan ole muuta sisältöä kuin kaiken asettaminen vastakkain? Siis voi helvetti millaista paskaa jaksat päivästä toiseen jauhaa. Vaikeista asioista sinäkin mielihyvää revit. Ei voi muuta sanoa kuin hyvää päivänjatkoa.

    • HuonoistaParas

      No odotetuimmat ainakin kahteen vuoteen! Fudiksen EM-kisatkin on aika kovaa valuttaa.

      Suureksi surukseni Suomi ei tosiaankaan ole mukana. Taaskaan. Vaikka kuuluis olla. Suomen fifa-ranking on ollut ainakin parhaimmillaan parempi kuin monen kisoihin selvinneen maan. Vääryyttä. Oh the pain! Oh the pain of it all! No joo, turha kai se on ruikuttaa. Pääsehän sinne kun vaan voittaa ne karsinta pelit.

      Minulle Suomen kannattaminen on itsestään selvyys. Taustalla tähän on varmaankin se, että Suomen joukkueesee voi jollain tasoilla kokea samaistuvansa ja kokea yhteenkuuluvuutta joukkueen kanssa. Ylpeänä katsoa kun, saman seuran junnujoukkueissa kuin minä pelannut pelaaja marssii kentälle. Sehän on melkein kuin itse pääsisi pelaamaan!

      Naiiviahan se on. Ulkomailla pelaavalla miljonääri ammattifutarilla on yhtäpaljon kanssani yhteistä, kuin omenalla ja appelsiinilla on keskenään. Enkä todellisuudessa edes kuvittele itseäni kentälle, mutta uskon silti, että jostain tuo suuntaisesta on usein urheilu-faniudessa kyse.

      "Maattomana" kisoja on oikeastaan hauskempi seurata. Voi vapaasti kannatta sitä joukkuetta, jonka peli sattuu silmää miellyttämään. Yllättäjille hurrataan, ennakkosuosikit syljettää. Ainahan voi kannatta tuota rakasta naapuria, joka on jo ottanut tavaksi näissä kinkereissä näyttäytyä ja vieläpä kohtuullisesti menestyä (mm. hopea -58 ja viimeisimpänä pronssi -94). Löytyyhän Ruotsin joukkueesta vieläpä suomalaistaustaisia pelaajia kuten Zlatan Ibrahimovic (äiti suomalais synt.) ja Rami Shaaban (äiti suomalais synt.). Jännää nähdä pääseekö Rami pelaamaan Isakssonin loukkaannuttua.

      Rasismi on jalkapallossa aika yleistä niin suomessa kuin muuallakin. Englannissa ja Ranskassa on sattunut useampiakin banaanin heittely episodeja ja vastaavia. Kieltäytyipä eräs Englantilainen afrikkalaistaustainen pelaaja hetkeksi maajoukkue tehtävistä kokonaan fanien rasistisen käyttäytymisen takia. Ranskakin rakastaa "muukalais legioonaansa" varauksetta aina niin kauan kuin joukkue menestyy. Viime MM-kisojen huonon menestyksen jälkeen syyttävät sormet kääntyivät välittömästi siirtolais-pelaajiin. "Miksi joukkueessa ei pelaa enemmän Ranskalaisia?", kysyttiin.

      Mielestäni jalkapallo ajaa silti monikulttuurisuuden asiaa ja varmasti tekee myös ihmisistä suvaitevaisempi. Vaikka edes hetkeksi. Hieno juttu on, että Suomenkin maajoukkueesta löytyy maahanmuuttaja taustaisia pelaajia. Ja löytyyhän sieltä Ahvenanmaalais-vähemmistön edustajakin ja useita suomenruotsalaiseen vähemmistöön kuuluvia. Muistaakseni alle 17-vuotiaiden maajoukkueesta löytyy jo yksi afrikkalais-taustainenkin pelaaja.

      Nuo rasistien "maahantunkeutuja" jutut nyt voi jättää omaanarvoonsa. Loppuun vielä vitsi, jolla yleensä saa suututettua kaikki.

      Useimpien antifasistien vikana on, että heillä ei ole huumorintajua itsensä suhteen. Rasisteja ei tästä voi syyttää. He eivät yleensä edes tajua, että heistä tehdään pilaa...

      Hei. Reilut neljä tuntia enää!

      • Näillä Julistajan kaltaisilla suomifasisteilla voi olla vaikea seurata futiskisoja, kun heidän suuresti rakastama suomen maa ei ole tälläkään kertaa mukana kisoissa. Tämä taas ei minua harmita pätkän vertaa.

        Ruotsin joukkueessa näitä siirtolaistaustaisia pelaajia onkin varsin runsaasti ja tämä onkin mielestäni yksi osoitus rakkaan länsinaapurimme monikulttuurisesta ja suvaitsevaisesta yhteiskunnasta, johon meillä suomessa on vielä todella pitkä matka edessä.

        Korjaan tuota tekstiäsi sen verra, että Ruotsin Zlatan Ibrahimovic ei ole suomalaistaustainen pelaaja, sillä hänen vanhemmat ovat Bosnialaisia. Sen sijaan toppari Teddy Lucicin äiti on suomalainen ja isä Kroatiasta.

        Itse toivoisin mestariksi mieluitin joko Englantia tai Italiaa. Ruotsin joukkueelle toivoisin myös hyvää menestystä. Eniten jäi kuitenkin harmittamaan, kun Tanska ja Norja eivät selvinneet tällä kertaa mukaan kisoihin. Kreikka ja Turkki olisi ollut myös kiva nähdä kisoissa mukana.

      • Hulluista pahin.
        DarkFear kirjoitti:

        Näillä Julistajan kaltaisilla suomifasisteilla voi olla vaikea seurata futiskisoja, kun heidän suuresti rakastama suomen maa ei ole tälläkään kertaa mukana kisoissa. Tämä taas ei minua harmita pätkän vertaa.

        jeh. Oikessa olet Zlatanista. Ei ole suomeen yhteyttä hänellä. No, mutta Ruotsihan on melkeen kuin Suomen siirtomaa. Vai... öö... meniköhän se sittekin toisinpäin. He he.

        Tanskan pois jäänti on kyllä harmi. Kreikkalaisia en symppaa, kun riistivät Portugalilta euroopan mestaruuden. Portugali olis ansainnu!

        Norsunluurannikko on myös kova ja se kansa sitä vasta onkin joutunut kärsimään. Norsuille kultaa!

      • Hulluista pahin. kirjoitti:

        No joka tapauksessa nämä siirtolaistaustaiset pelaajat eivät ole mikään yllätys futiksen MM-kisoissa. Kaikkein parasta siinä on kuitenkin se, kun tietää miten katkeroituneita nämä suomalaiset rasistit ovat siitä, kun maahanmuuttajataustaiset huippufutarit johtavat uusia kotimaitaan menestykseen arvokisoissa.

        Zlatanin lisäksi Zinedine Zidane on myös yksi parhaita siirtolaistaustaisia huippufutareita. Ranskan Marseillessa syntynyt ja kasvanut Zidane on Algerialaisten maahanmuuttajien jälkikasvua. Zidanen lisäksi Ranskan joukkueesta löytyy myös monia muita siirtolaistaustaisia pelaajia, joista osa on syntynyt Ranskassa ja osa ulkomailla.

        Saksan joukkueessa on muistaakseni mukana ainakin kolme siirtolaistaustaista pelaajaa. Puolassa syntyneet Miroslav Klose ja Lukas Podolski ovat Saksan joukkueen ehdotonta parhaimmistoa, lisäksi joukkueesta löytyi myös eräs tummaihoinen pelaaja, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista. No nyt meni keskustelut ehkä hieman liikaa jalkapallon puolelle, mutta mitä merkitystä:)

      • Ällistynyt
        DarkFear kirjoitti:

        Näillä Julistajan kaltaisilla suomifasisteilla voi olla vaikea seurata futiskisoja, kun heidän suuresti rakastama suomen maa ei ole tälläkään kertaa mukana kisoissa. Tämä taas ei minua harmita pätkän vertaa.

        Ruotsin joukkueessa näitä siirtolaistaustaisia pelaajia onkin varsin runsaasti ja tämä onkin mielestäni yksi osoitus rakkaan länsinaapurimme monikulttuurisesta ja suvaitsevaisesta yhteiskunnasta, johon meillä suomessa on vielä todella pitkä matka edessä.

        Korjaan tuota tekstiäsi sen verra, että Ruotsin Zlatan Ibrahimovic ei ole suomalaistaustainen pelaaja, sillä hänen vanhemmat ovat Bosnialaisia. Sen sijaan toppari Teddy Lucicin äiti on suomalainen ja isä Kroatiasta.

        Itse toivoisin mestariksi mieluitin joko Englantia tai Italiaa. Ruotsin joukkueelle toivoisin myös hyvää menestystä. Eniten jäi kuitenkin harmittamaan, kun Tanska ja Norja eivät selvinneet tällä kertaa mukaan kisoihin. Kreikka ja Turkki olisi ollut myös kiva nähdä kisoissa mukana.

        Miksi Englantia?? Ennglantilainen jalkapallokulttuurihan on tunnettu rasistisuudestaan!! Tänään siitä tuli radiossakin juttua, jos satuit kuulemaan.

    • ..ja asevelvollisuuden välillä juurikaan yhteyttä. Jos joku on näkevinään niin olkoon hyvä vaan.

      • ..............

        Sille mitä sinä et ymmärrä vois perustaa kirjaston.

      • .........
        .............. kirjoitti:

        Sille mitä sinä et ymmärrä vois perustaa kirjaston.

        Itse Kannattaisin tietysti Suomea jos kisoissa olisi. Mutta en ylpeile yhtään olevani muuten Suomalainen. Aivan paska maa tämä! No onneksi sentään täältä tulee hyviä bändejä, niin se vähän helpottaa. Suvatsevaisuutta ei tippaankaan täälä.

    • Tämä on totta

      jossa ne arvot ovat vielä vähemmän in kuin Suomessa.nää nää nä nää nää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      207
      2069
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1227
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      183
      1122
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      803
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      30
      678
    Aihe