Keskustelusta

Ortodoksisen kirkon opetuksen perustana on kirkon Traditio. Ortodoksinen usko on luonteeltaan kollektiivista eikä perustu niinkään yksilön ajatteluun kuin kirkon auktoriteettiin. Se mikä länsimaisen maailmankuvan omaksuneesta ihmisestä näyttää "papukaijamaiselta toistamiselta", voi siis vallan hyvin olla kirkon Totuus. Me ihmiset olemme sen Totuuden tulkitsijoina usein vajavaisia ja lähdemme liikkeelle omasta taustastamme ja omista mieltymyksistämme, siirtäen ne kirkon opetukseen, poimien siitä ajatuksia jotka meitä kulloinkin sattuvat miellyttämään.

Aito dialogi ortodoksin ja toisuskoisen välillä edellyttää yhtä lähtökohtaa: toisen ihmisen vakaumuksen kunnioittamista. Siitä voi olla eri mieltä ja siihen saa suhtautua kriittisesti, mutta tämä kritiikki ei voi tarkoittaa oman ajatusmaailman ja ihanteiden kaatamista väkivalloin toisen niskaan. Tällaisesta lähestymisestä seuraa vain linnoittautuminen, koska kyseessä on hyökkäys eikä dialogi. Suomessa ortodoksit ovat vähemmistökirkkona kautta tuhatvuotisen historiansa tässä maassa joutuneet puolustamaan omaa identiteettiään, milloin ase kädessä, milloin sanallisesti. Tässä mielessä elämme kenties parasta aikaa historiassamme, sillä merkkejä aidosta dialogista on paljon nähtävissä. Mutta on myös toisenlaista suhtautumista, kuten keskustelusta ajoittain huomaa, on jopa pyrkimyksiä käännyttää
" oikeaan raamatunmukaiseen uskoon". Nämä hyvää tarkoittavat mutta epäsopua aikaansaavat ihmiset eivät ole paljoakaan sisäistäneet siitä, mitä ortodoksisen uskon aito kunnioittaminen voi merkitä. Kun täällä ajoittain keskustellaan myös ekumeniasta ja sen tarpeellisuudesta, sopii muistaa että ekumenia pyrkii nimenomaan tähän kunnioittamiseen. Valitettavasti on vieläkin niitä, jotka tämän ymmärryksen sijasta kuvittelevat edustavansa ainoaa oikeaa kristinuskoa ja tekevät tästä lähtökohdasta käännytystyötä.