Tositilanne

Itse olin aikoinani aikapahasti vainottu. Tappeluita oli joka viikko ja en vain halunnut pelätä, että koska käy pahasti sillä tappelut paheni vain ajan kulkiessa eteenpäin. Silloin menin salille opetellakseni puolustautumaan...
Lajina onkin nimimerkin mukaisesti Wing Chun...
Siihen aikoihin uhkatilanteita tuli eteen itsestäni riippumatta tosissaankin. Yritin vältellä niitä viimeiseen saakka rauhaa rakastavana henkilönä.
Oppiminen ei tapahdu sekunneissa, mutta muutamassa kuukaudessa aloin pystymään puolustautumaan ihan kohtalaisesti ja tappelut alkoivatkin vähentymään yllättävästi.
Siitä sitten jäi kipinä kyseiseen lajiin ja vaikka en ole pitkiin aikoihin tarvinnut puolustautuakseni taistelutaitoja, en tule niitä silti lopettamaan.
Vaikka miten tuntuisi turhauttavalle treenata yhtä liikettä tai asentoa kerta toisensa jälkeen, niin se on palkitsevaa tositilanteessa.
Tuossa ehkäpä vuosi takaperin olin viimeisessä uhkatilanteessa ja silloin olin aika lukossa henkisesti. Juuri kertaamisen takia kun tilanne löi päällensä, osasin nostaa käteni puolustukseen sillä tressin alaisena jopa takakäsi alkaa takkuilemaan ja pahasti. Tyyppi siis alkoi uhoamaan ja ensin seisoin aika lähellä, sitten aloin tajuamaan, että nyt se aikoo tulla päälle. Otin etäisyyttä ja käskin sen pysymään kauempana. Se lähti kuitenkin tulemaan kohti. Tässä vaiheessa nostin etukäteni puolustukseen ylös ja koukistin polviani. Silti mies vain läheni uhkaavasti. Seuraavaksi tajusin, että mikäli se saa etukäden alas niin itselläni tönköttää vielä takakäsi taskussa... ei muutako käsi taskusta rintalastan eteen. :)
Sitä varten haluankin tässä tuoda esille sellaisen seikan, että tekniikan lisäksi pyrkikää treenaamaan sitä psykologista puolta. Kun adrenaliini saa kehon tärisemään ja suurimpana ajatuksena on että "älä anna sen osua minuun" ei siinä ole helppoa tapella, oli mitä tahansa taitoja alla.
Mikäli haluaa tosissaan, että taistelulajeista on apua, niin kannattaa opettaa itsestään rauhallinen. Kun adrenaliini valtaa kehon, myöskin toiminta hankaloituu. Pidänkin adrenaliinia ja pelkoa yleisesti ottaen päällekävijää pahempana vihollisena. Kun tilanteeseen joutuu, siinä ehdottomasti säikähtää ja tulee perhosia massuun, mutta silloin pitää saada tilanne laukeamaan ja saada itsensä toimintakuntoiseksi. Alkujännityksen jälkeen ei onneksi usein ole aikaa miettiä ja tilanne kulkee "selkärankamuistilla" eteenpäin ajattelematta. Mikäli siis alkujännityksestä pääsee yli ja saa elimistönsä toimintakuntoon.

Reenaan defendoo ja se jos mikä toimii oikeesti!Yks jannu kävi illan jälkeen kimppuun ku katsoin sitä muka liian pitkään.Se otti sit riveleistä kiinni.Kenkäsin munille sen perään kunnon sormilukko ja jätkä mahalleen katuun.Käsi seläntääkse ja jannu paketissa.Siinä se ulis et sattuu!Meikä lähti sit tilanteesta pois.

Juokse karkuun! Se on kaikkein tehokkain puollustus keino. Etenkin jos vastassa on puukko.

Aina juokseminen ei ole mahdollista, tai sitten todennäköistä olisi, että kyseinen "väkivaltaryhmä" saisi sinut kumminkin juoksun päätteeksi kiinni, jolloin olet tuhlannut hyvää energiaa hukkaan. Itse en ainakaan juokse lujaan... en ole koskaan juossut lujasti. Minun todennäköisyys päästä juoksemalla karkuun on siis ERITTÄIN pieni. En ole päivääkään treenannut juoksemista, hölkkään kyllä pitkiäkin aikoja, mutta pikasprintit eivät minulta onnistu, joita tuolaisessa tilanteessa tarvittaisiin. Taistelun harjoittelua on kymmenisen vuotta takanapäin.
Järkevintä (minulla) on siis pyrkiä puheella ja rauhoittelemalla tilanteesta pois ja mikäli puhe ei auta, niin aiheuttaa vähän paniikkia ja väkivaltaa ja pyrkiä siinä välissä "katoamaan" paikalta vähin äänin, kun ihmisillä on yleinen hälinä päällä.
Vaikka vastassa olisikin se puukko, niin todennäköisemmin selviän siitä "katsomalla kuolemaa silmiin", kuin yrittämällä juosta karkuun. Se on omalla kohdallani fakta.
Adrenaliini tietenkin yleensä ensimmäiseksi pakottaa ihmisen juoksemaan karkuun, seuraaavksi käymään päälle ja viimeiseksi putoamaan paikoilleen sikiöasentoon, eli se juokseminen on loogisin vaihtoehto, mutta ei vain sovi minulle... en yksinkertaisesti juokse satasta rikki kuin 18 sekunttiin ehkäpä. Tapella kyllä jotenkuten osaan ja itsevarmuutta löytyy. Jos ne eivät auta niin sitten pudottaudun vaikkapa siihen sikiöasentoon ja suojaan päätäni, mutta juoksemalla tuhlaan vain kallisarvoista energiaa.
Ja viestin aloittaja kysyi juuri, että mitä mikäli on tarpeeksi kahjopäinen lähtemään puukkoa vastaan... tällöin juokseminen oli jo pudotettu pois vaihtoehdoista, jonka ehdottaminen on mielestäni tekopyhää... Jokaisessa tilanteessa toimitaan tilanteen vaatimalla tavalla. Yksi vaihtoehto ei millään sovi aina joka tilanteeseen tai edes tietyn tyylisiin tilanteisiin.

Oon treenannu lähinnä korealaisia lajeja ja täytyy sanoa että niissä on väärä ideologia siihen itsepuolustukseen. Samaa kuraa ovat karate, kung fu, krav maga, defendo ja moni muu jota yleensä pidetään "itsepuolustus" lajeina. Nykyään olen vakuuttunut ainoastaan niistä lajeista joita treenataan vapaaotteluunkin: BJJ, Judo, nyrkkeily, paini.

Puukkoa ja pyssyä vastaan ei kannata lähteä kokeilemaan ellei ole totaalisen pakko, pakon tarkoittaessa sitä että sinut on saarrettu nurkkaan ja sinua oikeasti yritetään lyödä puukolla tai ampua, silloinkin se on säkästä kiinni miten käy. Vaikka saisit pyssyn tai puukon pois niin voit silti haavoittua kuolettavasti. Ehkä kannattaa kuitenkin kuolla taistellen ennemmin kuin anellen, onhan siinä pieni mahdollisuus selviytyä hengissäkin jos pistää vastaan.

Katutappelussa hankalinta on se että useampi tulee päälle yhtäaikaa, jolloin ongelma on se että sinua lyödään/hakataan useasta suunnasta samanaikaisesti. Silloin on sama kuinka hyvät ovat nyrkkeilytaidot koska sinulla on vain kaksi kättä ja kaksi silmää. Sellaisessa tilanteessa ehkä parhaiten pärjää paini tai Judo taidoilla jos pääset heittämään/horjuttamaan yhden hyökkääjän toisen päälle. Samalla aukeaa pakoreittikin jos on saarrettuna.

Paras konsti puolustautua: liiku usean kaverin kanssa.