Viime päivinä tiedotusvälineissä on keskusteltu runsaasti prostituutiosta ja seksin _ostamisen_ kieltämisestä. Siis seksin ostaminen pitää eräiden henkilöiden mielstä kieltää, mutta prostituutiota ei. Tämän kuningasidean takana on tasa-arvoasioista vastaava peruspalveluministeri Eva Biaudet (r). "Nainen ei ole kauppatavaraa, ei kiloittain eikä sekunneittain". Biaudet pitää pöyristyttävänä esimerkiksi sitä, että Invalidiliitto pitää hyväksyttävänä seksin ostoa vammaiselle. Kuitenkin kaikki yhteiskunnat perustuvat palveluiden tai tuotteiden ostoon. Miksi seksipalvelun osto olisi väärin? Saavathan ihmiset palkata esimerkiksi artistin johonkin juhlatilaisuuteen. Tai käydä kampaajalla. Nekin ovat palvelujen ostoa.
Prostituution vastustajat, feministit ja eräät kristityt, sanovat että naisella pitää olla oikeus omaan ruumiiseensa. Miten se liittyy prostituutioon tai paritukseen? Jos naisella on oikeus omaan ruumiiseensa, hänellä on myös oikeus vuokrata sitä sopuhintaan. Tämän oikeuden feministit kuitenkin unohtavat.
Seksin ostamisen vastustajat vetoavat myös siihen että prostituoidut ovat alalla vastoin tahtoaan. Tämä on kuitenkin valhe. Noin 1% Suomessa työskentelevistä prostituoiduista on alalla vastoin tahtoaan ja hekin ovat alun alkaen lähteneet mukaan vapaa-ehtoisesti. Niinhän sitä sanotaan että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Seksin oston kieltävää lakia tulee olemaan erittäin vaikeaa ja kallista valvoa. Se syö poliisin voimavarat ja ajan oikeilta rikoksilta. Myös oikeudenkäynti kustannukset tulevat yhteiskunnan maksettaviksi. Samoin vankeinhoidon lisäkustannukset. Onko oikein että joudumme maksamaan sellaisen rikoksen käsittelystä joka ei edes ole rikos?
Mutta onko tämä lakiehdotus epäonnistuva yritys kohti hyvyyttä, vai onnistuva yritys kohti pahuutta ja saastaisuutta? Mitkä ovat näiden "maailmanparantajien" todelliset motiivit? Ne lähtevät puhtaasta itsekkyydestä ja tekopyhyydestä. Loppupeleissä asia on niin, että ne naiset, jotka vastustavat prostituutiot mukamas naisten edun takia, ovat vain (ehkä alitajuisesti) kateelliisia ilotyttöjä kohtaan. Feministit ovatkin yleensä seksuaalisesti vähemmän kiihottavia ja rumempia kuin muut naiset. (Tätä ei pidä kuitenkaan yleistää)
Rumuuden aiheuttaman alemmuuden tunteensa he projisoivat tässä tapauksessa ilotyttöihin.
Lisäksi on huomioitava seksipalvelujen yksipuolisen kriminalisoinnin taloudelliset haitat yhteiskunnalle. Ja myös se mitä esimerkiksi sosiaalisesti rajoittuneet mihet tekevät kun eivät enää saa "maksullista".
VAROITUS: SAARNA ALKAA
-
-
-
-
-
---------------------------------------------------
Vielä kristittyihin. Kristitty ei saa missään nimessä osallistua sellaiseen syntiin kuin mitä seksipalvelujen yksipuolinen kriminalisointi on. Sillä sellaiset säädökset ovat epäoikeuden mukaisuutta ja juuri niitä "isien perinnäissääntöjä" mistä Jeesus varoitti. Jokainen meistä voi sisimmässään päättää ettei osallistu sellaiseen syntiin kuin mitä prostituutio on. Siihen ei kuitenkaan tarvita yhteiskunnan lakeja. Raamattu opettaa että lähimmäistä ei saa tuomita.
-----------------
"Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka panettelee veljeään tai tuomitsee hänet, puhuu lakia vastaan ja tuomitsee lain. Mutta jos tuomitset lain, et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?"
(Jaak.4)
------------------

Vastaukset 8
Vanhimmat
Pää sinua oikein kuljettaa, ylä vai alapää?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=666&posting=20500000000238023
ja niin edelleen;)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=20500000000248631
Enkä ole edes uskovainen, saati sitten feministi;)
eikä tunnepohjoinen valheellisuus kuten feministejä. Jos seksipalvelut kielletään on loogista ja oikein että KAIKKI palvelut joihin liittyy rahan siirtyminen ihmiseltä toiselle kielletään.
Eihän siivooja varmasti nauti työstään, mutta ei siinä tai siivoja palvelun hankkimisessa ole mitään väärää. Naisen esineellistämistä sekin, jos siivoja on nainen. Ei sellasta saa olla, naiset vaan kotiin hellan ja nyrkin väliin;)
Asioihin on monta vastausta, mutta sitä jo Kreikkalaisten aikoinaan mainostamaa keskitietä haetaan, siis kohtuutta kaikessa.
Juuri tämänkaltaisen hyväksikäyttämihalun takia sietää jopa sitä korkeaa verotusta ja siitä saatavaa sosiaaliturvaa, ettei kenenkään tarvitsisi köyhyyden takia...?
Tuo ajattaren komentointi kerto paljon...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=20500000000251005
Eikä tuo isukkikaan kovin väärässä ole...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=666&posting=20500000000242740
Jutun tännekkin, siinä on sen verran "asennetta", varsinkin XXX_ouzolle, hommaa uusi ammatti itsellesi;)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=121&conference=549&posting=20500000000194941
>Invalidiliitto pitää hyväksyttävänä seksin ostoa vammaiselle
Minulle on täällä väitetty nimenomaan päinvastaista. Taisi olla "Tytsy".
kannattaisi erottaa kaksi eri asiaa toisistaan.
a) kaiken ostetun, sitä vastaavan seksin periaatteellinen vastustus.
b) ihmisen itsenäinen päätös toimia "prostituoituna".
Vastaavina voidaan käsitellä pornofilmejä, ja pornotähtiä. Heidän toimia voidaan joko vastustaa periaatteellisesti, tai sitten sallia ihmisen itsenäisenä päätöksenä.
Avainkysymys onkin, miten luoda puitteet jotta seksialalle ei ajaudu ihmisiä vastoin heidän tahtoaan. Pohjana on ihmisten kunnioitus, niin hyvässä kuin pahassa.
Silti mietittävä asia olisi myös, mikä yhteiskuntamme tuotos on hyvä asia, minkä voimme antaa olla "ihmisen itsenäiseksi katsoma päätös". Tämä koskee myös niitä "seksimarkkinoita" jotka pyörivät joka viikonloppu. Lopulta hyvin harva voi sanoa kuka osti ja kenet, ja millä...
Mistä tuo säälittävä (ajattelun yksinkertaisuuden vuoksi) hyökkäys feministejä ja muita prostituutiota vastustavia naisia kohtaan? Luuletko todella, että naiset arvioivat itseään ja argumentaationsa pätevyyttä sen perusteella, pidetäänkö heitä kiihottavina? Teet huvittavan vaikutuksen lukijaasi :)
Prostituution lieveilmiönä seuraava rikollisuus tulee yhteiskunnalle kalliiksi. (Onko oikein, että joudumme maksamaan "tosimiesten" säälittävän ja täysin tarpeettoman harrastuksen epäsuoria kustannuksia?) Prostituutio taas vähenisi, jos asenteisiin pystyttäisiin vaikuttamaan, niin että kysyntä vähenisi.
Toisaalta, jos oikeasti kuvittelet, että naiset omasta halustaan (eivätkä taloudellisen tai muun ahdinkonsa seurauksena) suostuvat kaltaistesi sovinistisikojen leikkikaluiksi, miksi Sinulle oikeastaan kannattaisi yrittää mitään selittää?
Keskittyisit vaikkapa oikeinkirjoitusoppiin perehtymiseen, ja jättäisit pelottavat feministit ja ilotyttöparat rauhaan.
Ihan mielenkiintoisen kommentin asiaan:::
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=666&posting=20500000000238023
Siitä voi alkaa olla eri mieltä, jos kykenee?