Kerronpa nyt mielipiteeni asiasta, josta varmasti lähestulkoon usea ihminen on kanssani samaa mieltä. Olen lueskellut näitä keskusteluja edestakas ja ristiinrastiin, eri kategorioista ja kaikki palstat ovat sisällöltään sitä samaa: tunteiden purkausta niin hyvässä kuin pahassa, joihin vastataan hyvästi ja pahasti.
Pointti? Jokaisen itkuvirren takana on enemmän tai vähemmän kärsivä yksilö, joka kokee elämänsä kurjemmaksi kuin meidän muiden. Syystä että MM. on ruma, paksu, köyhä, jätetty, petetty, kouluttamaton, sairas, yksinäinen, ihastunut, rakastunut vääriin miehiin, kiusattu tai väärinymmärretty..elävän elämän murheita siis. Ja yhteistä näille kaikille on se, että syy epäoikeudenmukaisuuteen löytyy meidän yhteiskunnastamme ja vallitsevista arvoista, "meistä" toisista, jotka olemme niitä parempi onnisia, joille elämä on muka helpompaa.
Niin? No, huvittavaa oli huomata, että luettuani palstoja pidemmälle taaksepäin, löytyi AINA kirjoitus, joka kumosi edellisen itkuvirren väittäen päinvastaista, vieden pohjan koetulta vääryydeltä. Että epäoikeudenmukaisuudesta kärsivät myös kauniit, laihat, ruskeat, terveet, rikkaat, jättäjät ja pettäjät, kunnollisiin miehiin ihastuneet ja rakastuneet, hyvin koulutetut, suositut ja kadehditut.
Eli kaikki ollaan sittenkin samassa veneessä, ennemmin tai myöhemmin, kohtalontovereita löytyy samalta palstalta vanhoista keskusteluista, jos viitsisi pysähtyä lukemaan. Ja mitä hyviä argumentointeja! Mutta kun se oma napa on se mihin tuijotetaan. Ja jos koittaakin omalta osaltaan olla kannustava ja kirjoittaa jotain rohkaisevaa ja positiivista, on se aina väärin sekin..
Haukkuja kyllä satelee mutta harvoin kiitosta ystävällisistä sanoista. Joten anti olla. Kaikilla meillä on ristimme kannettavana. Tukea ei jaksa enää sivuille tuoda mutta sitä kyllä löytyy jos hetkeksi malttaa syventyä palstoilla oleviin kirjoituksiin. Samat murheet jotka eivät vanhene niinkauan kuin meissä henki pihisee. Raskasta lukea jonkun lokeroineen minut tiettyyn kastiin vaikka tosiasiassa minulle on voinut käydä elämässä vielä huonommin.
Kaikille kuitenkin iloa, valoa ja toivoa. Saa olla ilkeä, katkera, onneton ja masentunut, mutta elämä jatkuu siitä huolimatta. Kahtiajako "meidän ja teidän" välillä tapahtuukin siinä vaiheessa kun pitää valita joko viisaasti tai tyhmästi. Eli mitä teet kun marjametsässä tulee karhu vastaan? Juoksetko heti karkuun tietäen että köniin tulee vai leikitkö hetken kuollutta, kunnes vaara on ohi?
Ja loppuun mielettömät energiapläjäys -toivotukset ja elämän adrea suoniin, koittakaa jaksaa kukin tahoillaan!
Pointti? Jokaisen itkuvirren takana on enemmän tai vähemmän kärsivä yksilö, joka kokee elämänsä kurjemmaksi kuin meidän muiden. Syystä että MM. on ruma, paksu, köyhä, jätetty, petetty, kouluttamaton, sairas, yksinäinen, ihastunut, rakastunut vääriin miehiin, kiusattu tai väärinymmärretty..elävän elämän murheita siis. Ja yhteistä näille kaikille on se, että syy epäoikeudenmukaisuuteen löytyy meidän yhteiskunnastamme ja vallitsevista arvoista, "meistä" toisista, jotka olemme niitä parempi onnisia, joille elämä on muka helpompaa.
Niin? No, huvittavaa oli huomata, että luettuani palstoja pidemmälle taaksepäin, löytyi AINA kirjoitus, joka kumosi edellisen itkuvirren väittäen päinvastaista, vieden pohjan koetulta vääryydeltä. Että epäoikeudenmukaisuudesta kärsivät myös kauniit, laihat, ruskeat, terveet, rikkaat, jättäjät ja pettäjät, kunnollisiin miehiin ihastuneet ja rakastuneet, hyvin koulutetut, suositut ja kadehditut.
Eli kaikki ollaan sittenkin samassa veneessä, ennemmin tai myöhemmin, kohtalontovereita löytyy samalta palstalta vanhoista keskusteluista, jos viitsisi pysähtyä lukemaan. Ja mitä hyviä argumentointeja! Mutta kun se oma napa on se mihin tuijotetaan. Ja jos koittaakin omalta osaltaan olla kannustava ja kirjoittaa jotain rohkaisevaa ja positiivista, on se aina väärin sekin..
Haukkuja kyllä satelee mutta harvoin kiitosta ystävällisistä sanoista. Joten anti olla. Kaikilla meillä on ristimme kannettavana. Tukea ei jaksa enää sivuille tuoda mutta sitä kyllä löytyy jos hetkeksi malttaa syventyä palstoilla oleviin kirjoituksiin. Samat murheet jotka eivät vanhene niinkauan kuin meissä henki pihisee. Raskasta lukea jonkun lokeroineen minut tiettyyn kastiin vaikka tosiasiassa minulle on voinut käydä elämässä vielä huonommin.
Kaikille kuitenkin iloa, valoa ja toivoa. Saa olla ilkeä, katkera, onneton ja masentunut, mutta elämä jatkuu siitä huolimatta. Kahtiajako "meidän ja teidän" välillä tapahtuukin siinä vaiheessa kun pitää valita joko viisaasti tai tyhmästi. Eli mitä teet kun marjametsässä tulee karhu vastaan? Juoksetko heti karkuun tietäen että köniin tulee vai leikitkö hetken kuollutta, kunnes vaara on ohi?
Ja loppuun mielettömät energiapläjäys -toivotukset ja elämän adrea suoniin, koittakaa jaksaa kukin tahoillaan!
Vastaukset 2
Vanhimmat
täyttä asiaa!!!!
Samoin paljon. Arvelen duunarijätkänä sun olevan nainen. Paljon hyviä perusoivalluksia.
Ei näistä kirjoituksista tarvitse kenenkään pulttia ottaa, vaikka mielen kemia
näkyykin kirjoitetussa tekstissä.
Olen joskus piikitellyt syyttä suotta kirjoittajien mielipiteitä.
Palautteissa näitä on sitten murehdittu jopa kuukausia. Itsellekin tullut ajatus;
olinpa typerä...vältän vastaisuudessa.