Kumpi on mielekkäämpi nimitys tuolle jalolle lajille, potkupallo vai potkis? Jotenkin itseäni viehättää tuo potkis se on jotenkin ikäänkuin globaali nimitys mutta silti karun suomalainen.
Potkis näyttää muuten olevan aika herraskainen harrastus. Hienot kuteet pojilla, tukat tiukasti tupeerattuina he loikivat pallin perässä milloin mihinkin suuntaan vehreällä nurmella ja välillä joku käy kurillaan nurmelle vääntelehtimään. Silloin tulee tuikean oloinen, viimeisen päälle tukkansa rasvannut valvoja paikalle ja määrää sakkoja jollekkin toiselle kilpailijalle, sitten vääntelehtijä nousee ylös ja kirmaa taas pallin perään.
Toista on jääkiekko, lätkäksikin mainittu kilpailu. Jo nimi kalskahtaa luotaantyöntävälle ja koko karmeus paljastuu viimeistään kilpailun alkaessa. Pienessä aitauksessa on monta miestä kauttaaltaan topattuina ja vihaisen näköisinä toisiaan mulkoilleen. Hampaattomista suista ruiskautellaan valtavia räkämällejä ympäriinsä aivan tauotta ja kilpailijoiden silmänympärykset ovat useimmiten mustina ja turvoksissa. Kilpailun alkaessa alkaa myös valtava mölinä ja kiroaminen sekä muiden kilpailijoiden pieksäminen.
Ei ole vaikea arvata kumpi näistä lajeista on herrasmiesten ja kumpi hampuusien suosiossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
potkuhousut jalassa.