saatana teitä jotka ennustatte maailman loppua sitä ei tule. olette herrojen tenavia. minäkin selvisin karhun kynsistä. että vetäkää vittu päähän
hä hä
ixx
3286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kynsistä? kiinnostaa tietää
jolloin ei kukaan voi työtä tehdä. Aivan samalla tavalla, kuin arabimaissa, joissa Jeesuksesta ei saa puhua. Eikä uskoa. Siellä ei enää vapautta ole. Joten ole vaan rauhassa. Lukisitko uskonnonvapaus osastossa islamissa täydellinen uskonnon jumala. Siunusta ja hyvää jatkoa
"Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä.
He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti."
Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa.
Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa.
Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.
Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.
Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.
Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan."