Uutisankkoja

Voidaan vain arvailla sitä uutisankkojen määrää, joka on pyörinyt 11.9-tapahtumien ympärillä erityisesti ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Laitoin tuohon alapuolelle pätkän MTV:n uutisarkistosta 14.9.2001 päivätystä uutisesta, jossa kiistetään kaksi perätöntä uutista, jotka kuitenkin on vähän aiemmin kerrottu ihan oikeina uutisina maailmalle. Kukaan ei tiedä, miten paljon maailmalle lähti kiistämättä jääneitä uutisankkoja. Ja sillähän ei taas salaliittohihhuleille ole mitään merkitystä, että onko uutinen kiistetty ankkana jälkeen
päin vai ei. Vääriksi osoittautuneetkin uutiset ovat arkistoissa, joten on ihme ettei "Attan passeja" löytynyt tuon enempää.

Tässä tuo edellämainitsemani uutinen:

"Elossaolevien poliisien löytyminen perätön väite
14.09.2001 11:54
Elossaolevien kymmenen poliisin löytyminen on osoittautunut viranomaisten mukaan perättömäksi. Mahdollisten eloonjääneiden löytäminen on nyt hyvin epätodennäköistä.

Toiveet eloonjääneiden löytymisestä hiiipuivat tänään, kun tieto kymmenen poliisin löytymisestä osoittautui virheelliseksi.

Samanlainen tilanne sattui eilen, kun tieto viiden palomiehen löytymisestä raunioista osoittautui virheelliseksi. Palomiehet olivatkin loukkaantuneet pelastustöissä aiemmin eilispäivänä."


(MTV3-STT-Reuters)
5359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se WTC:n raunioista löytynyt kaapparin passi (jota itse olet kertonut pitäväsi huuhaana) on keskeinen osa virallista kertomusta eikä mikään uutisankka, kuten varsin hyvin tiedät. Sitähän ei olla missään julistettu perättömäksi uutiseksi, vaan viranomaiset ovat päinvastoin tukeutuneet siihen.

Ketä luulet onnistuvasi hämäämään? Luulenpa, että onnistut hämäämään korkeintaan itseäsi.

Äänestä
  • "Sitähän ei olla missään julistettu perättömäksi uutiseksi, vaan viranomaiset ovat päinvastoin tukeutuneet siihen."

    No kyllä siihen sitten täytyy uskoa, kun sitä ei ole julistettu perättömäksi :)

    Täällä on tuon maagisen passin omistajiksi nimetty ainakin herrat Atta ja Satam al-Sugam. Ovatkohan nämä ristiriitaiset tiedot peräisin kenties samalta viranomaiselta? Huonosti ovat salaliiton suunnitelleet, kun tällä tavoin ristiriitaista tietoa jakavat :)

    Äänestä

  • ...Propagandaministeri, jonka väitteille ei kannata antaa minkäänlaista arvoa.Anna hullun olla.

    Äänestä

  • Tuntematon potilas kirjoitti:

    ...Propagandaministeri, jonka väitteille ei kannata antaa minkäänlaista arvoa.Anna hullun olla.

    aletaan nimeämään niin ehdotonta eliittiä ovat ihan mihin tahansa salaliittoteoriaan uskovat joihin ilmeisesti itsekin kuulut. Hupaisinta seikassa on se että tarkastelette asioita kuulema kriittisesti...silti kaikki se kelpaa mitä julkaisutoimintaa harrastavat teorioita kehittelevät tahot kirjoittavat mutta valtamedia on muka väärässä.

    Äänestä

  • *Kansalainen* kirjoitti:

    "Sitähän ei olla missään julistettu perättömäksi uutiseksi, vaan viranomaiset ovat päinvastoin tukeutuneet siihen."

    No kyllä siihen sitten täytyy uskoa, kun sitä ei ole julistettu perättömäksi :)

    Täällä on tuon maagisen passin omistajiksi nimetty ainakin herrat Atta ja Satam al-Sugam. Ovatkohan nämä ristiriitaiset tiedot peräisin kenties samalta viranomaiselta? Huonosti ovat salaliiton suunnitelleet, kun tällä tavoin ristiriitaista tietoa jakavat :)

    "No kyllä siihen sitten täytyy uskoa, kun sitä ei ole julistettu perättömäksi"

    Ai jaa? No usko sitten vaan. Sehän sopii sinulle, kun "todisteen" kerran ovat viranomaiset esittäneet!

    Tässäpä hyvä Guardianin artikkeli aiheesta:

    http://www.guardian.co.uk/september11/story/0,11209,669961,00.html

    Alla oleva lainaus koskee juuri sinua:

    "We had all seen the blizzard of paper rain down from the towers, but the idea that Atta's passport had escaped from that inferno unsinged would have tested the credulity of the staunchest supporter of the FBI's crackdown on terrorism."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Kansalainen* kirjoitti:

Voidaan vain arvailla sitä uutisankkojen määrää, joka on pyörinyt 11.9-tapahtumien ympärillä erityisesti ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Laitoin tuohon alapuolelle pätkän MTV:n uutisarkistosta 14.9.2001 päivätystä uutisesta, jossa kiistetään kaksi perätöntä uutista, jotka kuitenkin on vähän aiemmin kerrottu ihan oikeina uutisina maailmalle. Kukaan ei tiedä, miten paljon maailmalle lähti kiistämättä jääneitä uutisankkoja. Ja sillähän ei taas salaliittohihhuleille ole mitään merkitystä, että onko uutinen kiistetty ankkana jälkeen
päin vai ei. Vääriksi osoittautuneetkin uutiset ovat arkistoissa, joten on ihme ettei "Attan passeja" löytynyt tuon enempää.

Tässä tuo edellämainitsemani uutinen:

"Elossaolevien poliisien löytyminen perätön väite
14.09.2001 11:54
Elossaolevien kymmenen poliisin löytyminen on osoittautunut viranomaisten mukaan perättömäksi. Mahdollisten eloonjääneiden löytäminen on nyt hyvin epätodennäköistä.

Toiveet eloonjääneiden löytymisestä hiiipuivat tänään, kun tieto kymmenen poliisin löytymisestä osoittautui virheelliseksi.

Samanlainen tilanne sattui eilen, kun tieto viiden palomiehen löytymisestä raunioista osoittautui virheelliseksi. Palomiehet olivatkin loukkaantuneet pelastustöissä aiemmin eilispäivänä."


(MTV3-STT-Reuters)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu