"....1970-luvun lopulla toimin ammattikalastajana Lokan altaalla. Kuin Pietari muinoin. Kesäisin käytäntöni oli, että kävin iltaisin kokemassa verkot ja laitoin kalat yöksi jäihin ja vein aamulla varhain kauppaan. Nämä verkot oli koettava määräaikoina riippumatta siitä millainen sää milloinkin oli. Oli mentävä tuulet ja tyvenet. Sateet ja paisteet jne.
Eräänä heinäkuisena iltana olin jälleen kokemassa verkkojani Kurujärven suunnalla. Tuuli oli aika navakkaa ja aaltoili aika tavalla. Mutta kun painoa veneessäni oli vähän ja perämoottorini riittävän tehokas ja miltei uusi, ei tämä aallokko tuottanut mitään vaikeuksia. Vaikka joskus paluumatkalla muutama tyrsky löikin kasvoille. Riestojoen uoma oli jo suhteellisen tyyni ja aalloton, joten loppumatka autorantaan saakka sujui vaivatta.
Autorantaan päästyäni panin merkille, kuinka eräs venekunta oli lähdössä vesille. Miehet olivat lastanneet veneensä ääriään myöten täyteen ja olivat laittamassa viimeisiä tavaroitaan harjaksi keskelle venettä. Kun tätä kolmen miehen matkalle varustautumista sivusta seurasin, minua alkoi suuresti huolestuttamaan heidän selviytymisensä suuren selän aallokoista. Vene heillä oli samanlainen kuin minullakin ja perämoottorikin samankokoinen, joten, kevyemmällä kuormalla heillä ei olisi ollut mitään vaikeuksia, mutta sillä kuormalla, joka heillä veneessä oli ja lisäksi kolme miestä, vene ei nousisi enää pintaan ,ja isommassa aallokossa heillä tulisi olemaan suuria vaikeuksia. Niinpä kysyin: "Mihin kuiten aiotte, tuon kuorman kanssa selvitä?" "Me olemme matkalla Jäkälämaan kämpälle", vastasivat kaverit.
Tälle Jäkälämaan kämpälle oli matkaa parikymmentä kilometriä. Ohi Mutenian. Ohi Metsolanmaan. Kärppäniemen, Pillirannan ja yli Kurujärven ja tällä matkalla tulisi kavereilla aallokkoa riittämään. Ja niin tarjosin kavereille oman veneeni toiseksi veneeksi tälle matkalle. "Tulen ylihuomenna seitsemän aikoihin uudelleen vesille ja jos te siihen mennessä ehditte takaisin, niin saatte tästä toisen veneen". Kaverit lupasivat olla siihen mennessä takaisin ja niin he lähtivät vesille ja minä ajelemaan Sodankylään.
Kun sitten parin päivän kuluttua ajoin jälleen Vuotsoon ja Sarvikotamaan venevalkamaan, oli veneeni omalla paikallaan ja hyvässä kunnossa. Bensiiniä oli tankissa enemmän kuin olin siihen jättänyt ja kaikki oli hyvin. Näitä kavereita en tuntenut, enkä ole sen jälkeen nähnyt. Mitään korvausta tästä veneen lainauksesta en ole ollut pyytämässä. Mutta sen, mitä tästä sain, oli se, että sain valtavan hyvän mielen. Ja ilmeisesti tämä on osaltaan ollut vaikuttamassa sen, ettei minulla vuotsolaisten kanssa ole koskaan mitään vaikeuksia ollut. Pyysin monta vuotta ammatikseni kalaa Lokan altaalla ja aina on vallinnut rakentava ja rauhanomainen kanssakäyminen heidän kanssaan. Minulla oli rauha "Taivaan Paapan" kanssa. Rauha ihmisten kanssa. Ja siinä, että olin ollut kuuliainen sille hengelle, joka sisimmässäni vaikutti tahtomisen ja tekemisen, minulla oli myös rauha itseni kanssa. Olin tyytyväinen elämääni ja yksinäisyydessäkin minun oli hyvä olla. "Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan". Ja tässä tapauksessa myönteinen "huutaminen" oli synnyttänyt myönteisen kaiun ja koitunut siunaukseksi niin itselleni kuin ympäristöllekin......."
http://www.aretalogia.com/er.henki.htm
Eräänä heinäkuisena iltana olin jälleen kokemassa verkkojani Kurujärven suunnalla. Tuuli oli aika navakkaa ja aaltoili aika tavalla. Mutta kun painoa veneessäni oli vähän ja perämoottorini riittävän tehokas ja miltei uusi, ei tämä aallokko tuottanut mitään vaikeuksia. Vaikka joskus paluumatkalla muutama tyrsky löikin kasvoille. Riestojoen uoma oli jo suhteellisen tyyni ja aalloton, joten loppumatka autorantaan saakka sujui vaivatta.
Autorantaan päästyäni panin merkille, kuinka eräs venekunta oli lähdössä vesille. Miehet olivat lastanneet veneensä ääriään myöten täyteen ja olivat laittamassa viimeisiä tavaroitaan harjaksi keskelle venettä. Kun tätä kolmen miehen matkalle varustautumista sivusta seurasin, minua alkoi suuresti huolestuttamaan heidän selviytymisensä suuren selän aallokoista. Vene heillä oli samanlainen kuin minullakin ja perämoottorikin samankokoinen, joten, kevyemmällä kuormalla heillä ei olisi ollut mitään vaikeuksia, mutta sillä kuormalla, joka heillä veneessä oli ja lisäksi kolme miestä, vene ei nousisi enää pintaan ,ja isommassa aallokossa heillä tulisi olemaan suuria vaikeuksia. Niinpä kysyin: "Mihin kuiten aiotte, tuon kuorman kanssa selvitä?" "Me olemme matkalla Jäkälämaan kämpälle", vastasivat kaverit.
Tälle Jäkälämaan kämpälle oli matkaa parikymmentä kilometriä. Ohi Mutenian. Ohi Metsolanmaan. Kärppäniemen, Pillirannan ja yli Kurujärven ja tällä matkalla tulisi kavereilla aallokkoa riittämään. Ja niin tarjosin kavereille oman veneeni toiseksi veneeksi tälle matkalle. "Tulen ylihuomenna seitsemän aikoihin uudelleen vesille ja jos te siihen mennessä ehditte takaisin, niin saatte tästä toisen veneen". Kaverit lupasivat olla siihen mennessä takaisin ja niin he lähtivät vesille ja minä ajelemaan Sodankylään.
Kun sitten parin päivän kuluttua ajoin jälleen Vuotsoon ja Sarvikotamaan venevalkamaan, oli veneeni omalla paikallaan ja hyvässä kunnossa. Bensiiniä oli tankissa enemmän kuin olin siihen jättänyt ja kaikki oli hyvin. Näitä kavereita en tuntenut, enkä ole sen jälkeen nähnyt. Mitään korvausta tästä veneen lainauksesta en ole ollut pyytämässä. Mutta sen, mitä tästä sain, oli se, että sain valtavan hyvän mielen. Ja ilmeisesti tämä on osaltaan ollut vaikuttamassa sen, ettei minulla vuotsolaisten kanssa ole koskaan mitään vaikeuksia ollut. Pyysin monta vuotta ammatikseni kalaa Lokan altaalla ja aina on vallinnut rakentava ja rauhanomainen kanssakäyminen heidän kanssaan. Minulla oli rauha "Taivaan Paapan" kanssa. Rauha ihmisten kanssa. Ja siinä, että olin ollut kuuliainen sille hengelle, joka sisimmässäni vaikutti tahtomisen ja tekemisen, minulla oli myös rauha itseni kanssa. Olin tyytyväinen elämääni ja yksinäisyydessäkin minun oli hyvä olla. "Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan". Ja tässä tapauksessa myönteinen "huutaminen" oli synnyttänyt myönteisen kaiun ja koitunut siunaukseksi niin itselleni kuin ympäristöllekin......."
http://www.aretalogia.com/er.henki.htm
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se oli hyvä juttu. Kunpa vieläkin olisi samanlaista avoimuutta. Lapissa tosin voi vaikka ollakin.
kaikkihan riippuu meistä itsekustakin, onko avoimuutta, hyvyyttä ja välittämistä vaiko ei.
Ja pienikin tuli voi sytyttää suuria metsiä kunhan aika, olosuhteet ja sytyttäjät ovat oikeita.
Vastuun antaminen lisää myös monesti kuuliaisuutta. Ihminen tykkää, kun siihen luotetaan. :)