Perisynti

Mielenkiinnosta kysyn, mitä sana "perisynti" helluntailaiselle tuo mieleen.

En yritä pystyttää mitään oppiriitaa vaan tehdä pientä galluppia.

Eli

1. Monennenko polven helluntailaisia olet?

ja

2. Mitä sana "perisynti" tuo mieleesi?

Kiitos!
8418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

perisynti on jo syntyneessä lapsessa. En vain vieläkään ymmärrä mitä se tarkoittaa vaikka se on monta kertaa kerrottu ja kerrattu.

Perisynti tuo mieleen sen, kun Eeva haukkasi palasen omenasta ja sanoi olen iloinen (käärmeen viekoitelemana) ja sitten Aatami yhtyi Eevaan. Sen jälkeen ne häpesivät alastomuuttaan ja laittoivat viikunanlehden yhtmäkohdan päälle.

Äänestä
  • että perisynti on jokaisen ihmisen lihallinen olomuto ja lisäksi tulee ne omat teoista syntyneet synnit, niin siinä sitä on kantamista.
    Ihmisen elinikäkin on lyhyt ja usein rasitusten ja sairauden taakoittamaa.
    On sukuja joissa sama synti toistuu polvesta polveen näkyvässä muodossa ja vaikka se ei kaikissa jäsenissä näkyisikään on se heidän lihanhengessään.
    Alkoholismi saattaa kulkea sukukirouksena polvesta polveen ja vaikka osa suvun jäsenistä ei halua täyttää tätä kirousta, joutuvat he sitä kantamaan kuitenkin mukanaan ja useista tulee vaikkapa työnarkomaaneja tai muita vaikeuksia on heidän elämässään. Siksi tämän alkoholistisuuden otin esimerkiksi, koska se on jo Suomessa tuhonnut paljon. On vaikka mitä muuta perimässä kulkevaa, kateus, katkeruus, ahneus ja mitä vaikeimpia tunnesidonnaisuuksia, jotka ovat seurausta syntiin lankeemuksesta jo esi-isien ajalta.
    Siksi ihmiset kärsivät mikä suku mistäkin hankaluudesta, esteestä ja haitasta ja siksi Jeesus tuli vapauttamaan jokaisen joka itse tahtoo Hänessä vapautta, koska Hän rakastaa niin paljon kärsivää ja kiusattua ihmistä.
    Usko Jeesukseen vapauttaa perisynnistäkin.
    Uskova ihminen syntyy uudeksi ja saa uudet vapaat tunteet, joissa ei esi-isien synnillä ole enää osaa eikä arpaa, sillä niin paljon Jumala on maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, että yksikään joka Häneen uskoo ei hukku.

    Äänestä

tai utelet,mutta olen toisenpolven helluntailainen,tai miten sen nyt laskee?
Perisynti on oikeastaan väärä sana.
Olemme kaikki Aadamin ja Eevan perillisiä,ja he kun lankesivat syntiin,niin koko ihmiskunta on sen vuoksi joutunut synnin laisuuteen,eli he myivät koko ihmissuvun synnin alaisuuten.
Roomalaiskirjeen mukaan.

Että niikuin olemme synnistä osalliseksi tulleet Adamin kautta,niin nyt voimme tulla osalliseksi lahjavanhurskaudesta Jeesuksen Kristuksen kautta.

Aadamin synti on myös vastasyntyneessä lapsessa luonnostaan,ja on kadotettu ilman Jeesuksen sovitus työtä,että lapsi ei pelastu oman viattomuutensa perusteella,vaan hän on osallinen jo syntymästään asti Kristuksen sovitustyöstä automaattisesti siihen saakka kunnes oppii ymmärtämään ja eroittamaan hyvän pahan,senjälkeen hän on itse itsestään vastuussa,kuullessan evankeliumin,ja ymmärtäessään sen sanoman,hän joko uskoo sen ja ottaa ilolla vastaan pelastuksen Jeesuksessa,tai sitten hylkää mahdollisuuden pelastua.

Kerrataan vielä:
Vauva on "perisynnin" alainen syntyessään,ja ei pelastu oman luonnollisen viattomuutensa perusteella. Mutta on automaattisesti sovitettu Jeesuksen Kristuksen sovitus työn perusteella,siihen saakka,kunnes oppii ymmärtämään ja eroittamaan hyvän pahasta.

Tämä sama koskee vammaisia,jotka eivät voi ymmärtää evankeliumin sanomaa omalla ymmärryksellään,he ovat,niikuin vauvatkin sovitetut Kristuksen sovitustyön perusteella.

Jumala on oikeudenmukainen,Hän ei vaadi sellaista keneltäkään,mitä joku ei voi käsittää eikä ymmärtää.
Siksi he ovat käketyt Kristuksessa Jumalaan jo syntymästään asti,ja ovat näin sovitetut ns. "perisynnistä"!
Kongkretisoidaan: Jos lapsi kuolee,hän on siitänsä pelastettu,ja on samantien taivaassa juuri Jeesuksen sovintoveren ansiosta,koska vauvalla ei ollut mitään mahdollisuutta ottaa evankeliuimia vastaan. Jumala on vanhurskas,eikä hukuta ketään ilman syytä,koska Kristus on kuollut jokaisen ihmisen puolesta,mitään kasteita ei siinä tarvita,Kristuksen veri riittää vauvoille ja vammaisille sellaisenaan.
Vain ihminen,joka käsittää ja ymmärtää ottaa vastaan evankeliumin,hän on vastuussa itsestään,siihen saakka Jeesuksen sovitus on kaiken kattava ,muuta ei tarvita.

Kaikki höpötykset lapsikasteesta on hölynpölyä ! Ei perustu Raamattuun,siksi sillä ei ole mitään arvoa,ei jku ihminen voi enää tehdä paremmaksi Kristuksen työtä,joka pelastaa vauat ja vammaiset ilam ihmisen apua,pelastustyö on yksinomaan Jumalan teko,ei siihen ole ihmisellä osaa ei arpaa,ainostaan voi sen vastaan ottaa,pelkästään lahjana.

Äänestä
  • Jos vanhemmat uskovat Jeesukseen, kastattavat he lapsen ja näin ollen antavat Jumalalle täydet oikeudet samoin lapseensa kuin itseensäkin ovat antaneet, pyytäen Jumalaa lihasta syntyneen lapsensa täyttämään Hengellään.
    Niinhän Joosef ja Mariakin teki uskonsa tähden, koska he uskoivat Jumalaan leikkauttivat he Jeesuksen kahdeksan päivän ikäisenä ympärileikkauksella ja tässä yhteydessä Jeesuksen nimi annettiin ilmi.
    Lapsille tämä on valtavan ihana osa, että vanhemmat jo ovat kuuliaisi Jumalalle ja näin ollen lapsikin on vauvasta jo erikoisasemassa Jumalan kasvojen edessä.
    Jos kastetta ei ole vanhempien uskon kautta suoritettu, tulee ihmisen mennä kasteelle siinä vaiheessa, kun uskoo, että siihen on tarve, nimittäin jos saa kutsun tulla uskomaan Jeesukseen.
    Usko se on joka pelastaa ja siitä uskosta syntyy kuuliaisuus noudattaa Jumalan ohjeista ja niitä ohjeita ovat kaste ja ehtoollinen näkyvässä mielessä, eli kuuliaisuuden tekona ja muut asiat ja ohjeet uskon kautta tulevina.

    Äänestä

  • pelastumme! kirjoitti:

    Jos vanhemmat uskovat Jeesukseen, kastattavat he lapsen ja näin ollen antavat Jumalalle täydet oikeudet samoin lapseensa kuin itseensäkin ovat antaneet, pyytäen Jumalaa lihasta syntyneen lapsensa täyttämään Hengellään.
    Niinhän Joosef ja Mariakin teki uskonsa tähden, koska he uskoivat Jumalaan leikkauttivat he Jeesuksen kahdeksan päivän ikäisenä ympärileikkauksella ja tässä yhteydessä Jeesuksen nimi annettiin ilmi.
    Lapsille tämä on valtavan ihana osa, että vanhemmat jo ovat kuuliaisi Jumalalle ja näin ollen lapsikin on vauvasta jo erikoisasemassa Jumalan kasvojen edessä.
    Jos kastetta ei ole vanhempien uskon kautta suoritettu, tulee ihmisen mennä kasteelle siinä vaiheessa, kun uskoo, että siihen on tarve, nimittäin jos saa kutsun tulla uskomaan Jeesukseen.
    Usko se on joka pelastaa ja siitä uskosta syntyy kuuliaisuus noudattaa Jumalan ohjeista ja niitä ohjeita ovat kaste ja ehtoollinen näkyvässä mielessä, eli kuuliaisuuden tekona ja muut asiat ja ohjeet uskon kautta tulevina.

    ainoa kaste on uskovienkaste. Vauvoja ei tarvitse saati sitten kuulu kastaa...

    Äänestä

  • yönmatkamies kirjoitti:

    ainoa kaste on uskovienkaste. Vauvoja ei tarvitse saati sitten kuulu kastaa...

    tai kuulu vauvoja kastaa. Jos vanhemmat uskovat, niin tottakai heille on tärkeää pikimiten luovuttaa vauvansa Jumalan haltuun, jotta lihasta syntynyt saavuttaisi yhteyden Jumalaan ja mahdollisuuden vaeltaa koko elämänsä ajan Jumalan yhteydessä.
    Ajattele nyt, miten tärkeää oli Joosefille ja Mariallekin viedä poikansa ympärileikkaukselle jo kahdeksan päivän ikäisen ja samalla Jeesuksen nimi julkaistiin. Samoin kuin meidän vauvojemme nimet julkaistaan kastepäivänä ja merkataan Jumalan kirjaan.

    Äänestä

  • Raamattu ei puhu mistään automaattisovituksista kenellekään, vaan jokainen on henkilökohtaisesti sovistetta ja vanhurskautettava kasteessa Kristuspukuun ja seurakunnan jäseneksi.

    13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä

    lahkouskoisten ei-kristittyjen kastamattomat lapset eivät kuulu morsiusseurakuntaan eli Kristusruumiiseen.

    Äänestä

tästä kumminkin tuli.

Kyselin asiaa siksi, että perisynti-sana lienee luterilaista perua ja tahdoin tietää mitä se useamman polven helluntailaiselle sanoo.

Eräs tällainen useamman polven helluntailainen nimittäin kirkollisen terminologian tuntemisensa puutteellisuudesta ajatteli perisynnin tarkoittavan sitä, kuinka isien ja äitien synnit siirtyvät lasten kannettaviksi ties kuinka monenteen polveen. Tämä luonnollisesti aiheutti pieniä väärinkäsityksiä kirkollisen taustan omaavan helluntailaisen ja hänen välisessä keskustelussa..

Tahdoin lähinnä tietää, kuinka monella helluntailaisella on virheellinen kuva tuosta termistä ja olisin toivonut enemmän vastauksia alkuperäiseen viestiini ja oppiriidat olisivat voineet jäädä joihinkin muihin ketjuihin..

=(

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Mielenkiinnosta kysyn, mitä sana "perisynti" helluntailaiselle tuo mieleen.

En yritä pystyttää mitään oppiriitaa vaan tehdä pientä galluppia.

Eli

1. Monennenko polven helluntailaisia olet?

ja

2. Mitä sana "perisynti" tuo mieleesi?

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu