Tunnusmerkit

Opetuslapset halusivat tietää, milloin Jeesus tulee perustamaan Jumalan valtakunnan maanpäälle.

7 Sitten he kysyivät häneltä sanoen: ”Opettaja, milloin nämä oikein tapahtuvat, ja mikä tulee olemaan tunnusmerkkinä siitä, milloin näiden on määrä tapahtua?”

Matteuksessa sama kohta kuuluu näin.
”Sano meille: milloin nämä tapahtuvat, ja mikä tulee olemaan sinun läsnäolosi ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkki?”

Jeesus kertoo erilaisia tunnusmerkkejä siitä, millaiset tapahtumat tulevat EDELTÄMÄÄN Jeesuksen läsnäoloa ja Jumalan valtakunnan perustamista.

10 Sitten hän sanoi heille edelleen: ”Kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, 11 ja tulee olemaan suuria maanjäristyksiä ja paikassa toisensa jälkeen ruttotauteja ja nälänhätää, ja tulee olemaan pelottavia näkyjä ja taivaasta suuria tunnusmerkkejä.
25 Tulee myös olemaan tunnusmerkkejä auringossa ja kuussa ja tähdissä ja maan päällä kansakuntien ahdinko, kun ne eivät tunne pääsytietä meren pauhun ja sen kuohunnan vuoksi, 26 samalla kun ihmiset tulevat voimattomiksi pelosta ja sen odotuksesta, mikä kohtaa asuttua maata, sillä taivaiden voimat järkkyvät.

Näiden tunnusmerkkien piti olla todisteena siitä, että Jeesuksen läsnäolo ja Jumalan valtakunnan perustaminen on lähellä.

31 Tällä tavoin te myös, kun näette näiden tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.

Jumalan valtakunta aloitti toimintansa 1914.
Seura opettaa näin.

"Olemme jo oppineet, että ”kansain määräajat” alkoivat vuonna 607 eaa. Jos siis laskemme 2 520 vuotta tuosta ajankohdasta lähtien, niin tulemme vuoteen 1914 ya. Tuona vuonna nuo ”määräajat” päättyivät. Miljoonat vielä elossa olevat ihmiset muistavat vuoden 1914 tapahtumat. Ensimmäinen maailmansota aloitti tuona vuonna hirvittävien vaikeuksien ajanjakson, joka on jatkunut meidän päiviimme asti. Tämä merkitsee sitä, että Jeesus Kristus alkoi hallita Jumalan taivaallisen hallituksen kuninkaana vuonna 1914. Ja koska Valtakunta on jo alkanut hallita, niin meidän on hyvin sopivaa rukoilla, että se ’tulee’ ja pyyhkäisee Saatanan pahan asiainjärjestelmän maan päältä!"

Varmastikin voidaan rukoilla, että Jumala ja Jeesus tekisi jotain hallitessaan nyt maata, mutta miten nuo Jeesuksen läsnäoloa ja Valtakunnan perustamista edeltävät tunnusmerkit ovat toteutuneet ennen vuotta 1914?
Miksi seuran näkemyksen mukaan Valtakunta perustettiin ensin ja vasta sen jälkeen sitä koskevat tunnusmerkit esiintyisivät?

Lopunajan tunusmerkkien piti olla todisteena siitä, että PAKANAIN AJAT PÄÄTTYVÄT.

24 ja heitä kaatuu miekan terään ja viedään vankeina kaikkiin kansakuntiin, ja Jerusalem tulee olemaan kansakuntien tallattavana, kunnes kansakuntien määräajat täyttyvät.
28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä.”

Noiden merkkien piti olla todisteena pakanain aikojen päättymisestä ja Jumalan palvelijoiden vapautumisesta pakanain ajoista.

Miksi seura selittää, että ensin päättyi pakanain ajat ja vasta sen jälkeen tulee tuota päättymistä ennakoivat tunnusmerkit?

Miksi seuran näkemyksessä tapahtumat menevät noin sekaisin?
Mitä mieltä olet?
18749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

on kuin buddhalaisilla rukousmyllyn veivaaminen.
Tai kuin bingo koneen kammesta veivaaminen.
Kyllä sieltä JOKU NUMERO tulee aivan varmasti,mutta mikä.
Joskus jopa tärppää.

Äänestä

>>Miksi seuran näkemyksessä tapahtumat menevät noin sekaisin?

Aina on ollut parantamisen varaa, joten lopun ajan merkkeihin ei Russelin tarvinnut miettiä. Russelille silloinen maailmanmeno riitti lopun ajan (1799-1914) merkeiksi, pääpäino kun oli enemmänkin numerologiassa.

Vartiotorniseuran jokainen vähänkin tarkempi lopunennustus on ollut matematiikkaa, mitkään lopun ajan tarkemmat merkit eivät ole olleet mainintaa suuremmassa arvossa.

Äänestä
  • Tuohan ei ollut mikään vastaus edellisen kirjoittajan kysymykseen ja toisekseen, on melkoinen OPPI tuo JT. Miksi teette noin? Miksi väännätte kirjoituksia? Teidän laskutaito EI riitä kyseisiin laskuihin, joten jättäkää se niille, jotka ovat viisaita ja ymmärtävät, mitä ne oikeesti tarkoittaa. En lähtisi itse mukaan tuollaiseen hoopoon juttuun, jossa noin alkeellisesti luetaan ja lasketaan. Vielä tuota yritätte opettaa muille. Miksi???

    Äänestä

  • HOHHOIJAA! kirjoitti:

    Tuohan ei ollut mikään vastaus edellisen kirjoittajan kysymykseen ja toisekseen, on melkoinen OPPI tuo JT. Miksi teette noin? Miksi väännätte kirjoituksia? Teidän laskutaito EI riitä kyseisiin laskuihin, joten jättäkää se niille, jotka ovat viisaita ja ymmärtävät, mitä ne oikeesti tarkoittaa. En lähtisi itse mukaan tuollaiseen hoopoon juttuun, jossa noin alkeellisesti luetaan ja lasketaan. Vielä tuota yritätte opettaa muille. Miksi???

    >>Tuohan ei ollut mikään vastaus edellisen kirjoittajan kysymykseen

    Anteeksi, minä kun luulin, että fiipii ihmettelin lopun ajan ja lopun ajan merkkien kanssa tapahtuvaa sekoilua.

    >> Miksi teette noin?

    Minä en ole jehovantodistaja, kysy heiltä.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    tarkoitus osoittaa sinulle, koska et kuulu heihin, joka on tietysti hyvä juttu. Luulin tuosta tekstistä, jossa tietysti yritit sitä selvittää tuon opin teotrian mukaan. Sori.

    Äänestä

  • Ei ollut kirjoitti:

    Saatan olla väärässäkin, mutta oletan tuntevani Vartiotorniseuran lopun ajan ja sen merkkien historian jonkin verran paremmin kuin nykyisten rivijehovantodistajien valtaosa, ulkopuolisista puhumattakaan.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Tuohan ei ollut mikään vastaus edellisen kirjoittajan kysymykseen

    Anteeksi, minä kun luulin, että fiipii ihmettelin lopun ajan ja lopun ajan merkkien kanssa tapahtuvaa sekoilua.

    >> Miksi teette noin?

    Minä en ole jehovantodistaja, kysy heiltä.

    MM. Olet itse sanonut, että näiltä nettipalstoilta se totuus löytyy.

    Nyt tämä totuuden oraakkeli on sitten todistanut, että laskukykysi ei riitä näitä asioita selvittämään...

    Eihän täällä kai kukaan niin puoluellinen olisi, etä väittää laskelmia vääriksi vain, jos olettaA JT:n niiden tekijäksi?

    Eihän?

    RUHAHAHAAAAAHH!!!

    Äänestä

  • Ei ollut kirjoitti:

    tarkoitus osoittaa sinulle, koska et kuulu heihin, joka on tietysti hyvä juttu. Luulin tuosta tekstistä, jossa tietysti yritit sitä selvittää tuon opin teotrian mukaan. Sori.

    Eli hyökkäsit vastaan täysin ymmärtämättä, mistä on kyse. Jos M. Meilo olisikin ollut JT, niin painaisit edellen päälle ja olisit sitä mieltä, että hänen laskelmansa ovat soopaa.

    Kannattaisiko hiukan punnita omia vaikuttimia ja rehellisyyttä, sekä ns. totuuden janoa?

    Mokasit muuten aika mukavasti. Et vain itseäsi, vaan myös kaltaisesi.

    Äänestä

  • sorivaan kirjoitti:

    lailla on tyhmää ja taidotonta laskeskella jotain vuosia yms. Jos joku haluaa tutkia tuota oppia, niin siitä vaan. Voihan itse oikeasti olla kuitenkin aivan eri linjoilla ja ymmärtää asiat niiden oikealla tavalla.

    Äänestä

  • Totuus esiin! kirjoitti:

    MM. Olet itse sanonut, että näiltä nettipalstoilta se totuus löytyy.

    Nyt tämä totuuden oraakkeli on sitten todistanut, että laskukykysi ei riitä näitä asioita selvittämään...

    Eihän täällä kai kukaan niin puoluellinen olisi, etä väittää laskelmia vääriksi vain, jos olettaA JT:n niiden tekijäksi?

    Eihän?

    RUHAHAHAAAAAHH!!!

    Mitä sinä tollo meuhkaat? Mitä MM on nyt laskenut tai mitä on todistettu?

    Oletko todellakin niin tyhmä, että naurat tyhjästä?

    Äänestä

  • niin yhtä kirjoitti:

    lailla on tyhmää ja taidotonta laskeskella jotain vuosia yms. Jos joku haluaa tutkia tuota oppia, niin siitä vaan. Voihan itse oikeasti olla kuitenkin aivan eri linjoilla ja ymmärtää asiat niiden oikealla tavalla.

    erinomaisen fiksua ja taidokasta on sen sijaan jyrkästi tuomita täysin mitään ymmärtämättä.

    Kun sinä nyt sitten ymmärrät nämä asiat oikealla tavalla, niin anna ihmeessä viisautesi kuulua!

    Äänestä

  • Utelias lukija kirjoitti:

    Mitä sinä tollo meuhkaat? Mitä MM on nyt laskenut tai mitä on todistettu?

    Oletko todellakin niin tyhmä, että naurat tyhjästä?

    Nytpä sattuu sattuu...

    Ei kai ilo koskaan tyhmää ole.

    Paas lukien koko ketju ja ymmärrä myös sidokset MM:n mielipuuhiin niin saattaisit sinäkin tulla iloiseksi tuosta asenteet paljastavasta sohlauksesta.

    Äänestä

  • Uijuijui kirjoitti:

    Nytpä sattuu sattuu...

    Ei kai ilo koskaan tyhmää ole.

    Paas lukien koko ketju ja ymmärrä myös sidokset MM:n mielipuuhiin niin saattaisit sinäkin tulla iloiseksi tuosta asenteet paljastavasta sohlauksesta.

    Mikä tuossa MM:n kommentissa sinua naurattaa? Mitä siinä sekoillaan?

    Äänestä

  • edelleen utelias kirjoitti:

    Mikä tuossa MM:n kommentissa sinua naurattaa? Mitä siinä sekoillaan?

    Ei mikään.

    Käytä ymmärrystäsi. Minua huvittaa MM:n juttuun tullut hyökkäävä vastaus, jossa todetaan, että kirjoittajalla ei ole riittävää ymmärrystä laskeskella määräaikoja (muistanet, että se juuri on MM:n mielipuuhia).

    Vielä huvittavampaa on se, että MM on itse todennut useasti totuuden löytyvän tällaisilta palstoilta.

    Ja parasta kaikessa on tietysti se, että tuo onneton hyökkääjä perui puheensa oikein anteeksi pyytäen, kun hokasi, että MM ei ole JT.

    Minua ratki riemastuttaa tässä se, mitenkä tämän kaiken touhotuken totuushakuisuus, rehellisyys, ymmärtäväisyys ja kaiken lisäksi tarpeellisuus tuli ikäänkuin vahingossa totaalisesti romutettua.

    Jos sinä kuulut MM:n palvojakaartiin, niin tietystiki nyt repäiset viittasi. Mutta lohdutan sinua. Varsinainen mokailija oli kyllä se toinen.

    Äänestä

  • sokkoa kirjoitti:

    Kaameeta mää kun olin seurannu häne polkuja jo piemeist poluist lähtie vai oliks se ligi keskiajast. Siis vuodest 1975. Va oliks se pinest pojast lähtie en muist tarkka. Hä ol mul ku oma oppi isä. Isä erehtymätö sanas ja taias.

    Sano syyks aikanaa: halus ohjata oppilasta monta, opetuslapseks itsens. Paaha ol ko oppilaat alko kysel tulevaisuuvest. Ei ollu tarjota ku todellist vapautust. Vaan vieläki ihmettele mist?? Ei vaalipuheet nuo kovi lyhgäsiä ees oo. Tarjoo vapautusta, vaan mist? Sitä vielkin aavistelin jälke vuosikymmenten.

    terv: ristus sentä mit puhet

    Äänestä

Pystyttekö vastaamaan kirjoitukseen vai piilottaudutteko hiljaisuuden verhoon? Eikö "totuuttanne" osata puolustaa tai selittää?

Äänestä
  • Eihän noin fiksuun viestiin MILLÄÄN voi tarpeeksi ylevästi vastata, loukkaamatta viestin kirjoittajaa verisesti. Muuten on mukaavaa lukea kommentteja missä järki, älykkyys ja akateeminen loppututkinto on aina ja jokapaikassa päällimäisen. Onnea uralle...

    Äänestä

  • Totuutta ei tarvitse puolustaa. Sen ottaa vastaan, joka ottaa. Raamattu itse kehoittaa pysymään poissa turhista kiistelyistaä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fiipii kirjoitti:

Opetuslapset halusivat tietää, milloin Jeesus tulee perustamaan Jumalan valtakunnan maanpäälle.

7 Sitten he kysyivät häneltä sanoen: ”Opettaja, milloin nämä oikein tapahtuvat, ja mikä tulee olemaan tunnusmerkkinä siitä, milloin näiden on määrä tapahtua?”

Matteuksessa sama kohta kuuluu näin.
”Sano meille: milloin nämä tapahtuvat, ja mikä tulee olemaan sinun läsnäolosi ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkki?”

Jeesus kertoo erilaisia tunnusmerkkejä siitä, millaiset tapahtumat tulevat EDELTÄMÄÄN Jeesuksen läsnäoloa ja Jumalan valtakunnan perustamista.

10 Sitten hän sanoi heille edelleen: ”Kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, 11 ja tulee olemaan suuria maanjäristyksiä ja paikassa toisensa jälkeen ruttotauteja ja nälänhätää, ja tulee olemaan pelottavia näkyjä ja taivaasta suuria tunnusmerkkejä.
25 Tulee myös olemaan tunnusmerkkejä auringossa ja kuussa ja tähdissä ja maan päällä kansakuntien ahdinko, kun ne eivät tunne pääsytietä meren pauhun ja sen kuohunnan vuoksi, 26 samalla kun ihmiset tulevat voimattomiksi pelosta ja sen odotuksesta, mikä kohtaa asuttua maata, sillä taivaiden voimat järkkyvät.

Näiden tunnusmerkkien piti olla todisteena siitä, että Jeesuksen läsnäolo ja Jumalan valtakunnan perustaminen on lähellä.

31 Tällä tavoin te myös, kun näette näiden tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.

Jumalan valtakunta aloitti toimintansa 1914.
Seura opettaa näin.

"Olemme jo oppineet, että ”kansain määräajat” alkoivat vuonna 607 eaa. Jos siis laskemme 2 520 vuotta tuosta ajankohdasta lähtien, niin tulemme vuoteen 1914 ya. Tuona vuonna nuo ”määräajat” päättyivät. Miljoonat vielä elossa olevat ihmiset muistavat vuoden 1914 tapahtumat. Ensimmäinen maailmansota aloitti tuona vuonna hirvittävien vaikeuksien ajanjakson, joka on jatkunut meidän päiviimme asti. Tämä merkitsee sitä, että Jeesus Kristus alkoi hallita Jumalan taivaallisen hallituksen kuninkaana vuonna 1914. Ja koska Valtakunta on jo alkanut hallita, niin meidän on hyvin sopivaa rukoilla, että se ’tulee’ ja pyyhkäisee Saatanan pahan asiainjärjestelmän maan päältä!"

Varmastikin voidaan rukoilla, että Jumala ja Jeesus tekisi jotain hallitessaan nyt maata, mutta miten nuo Jeesuksen läsnäoloa ja Valtakunnan perustamista edeltävät tunnusmerkit ovat toteutuneet ennen vuotta 1914?
Miksi seuran näkemyksen mukaan Valtakunta perustettiin ensin ja vasta sen jälkeen sitä koskevat tunnusmerkit esiintyisivät?

Lopunajan tunusmerkkien piti olla todisteena siitä, että PAKANAIN AJAT PÄÄTTYVÄT.

24 ja heitä kaatuu miekan terään ja viedään vankeina kaikkiin kansakuntiin, ja Jerusalem tulee olemaan kansakuntien tallattavana, kunnes kansakuntien määräajat täyttyvät.
28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä.”

Noiden merkkien piti olla todisteena pakanain aikojen päättymisestä ja Jumalan palvelijoiden vapautumisesta pakanain ajoista.

Miksi seura selittää, että ensin päättyi pakanain ajat ja vasta sen jälkeen tulee tuota päättymistä ennakoivat tunnusmerkit?

Miksi seuran näkemyksessä tapahtumat menevät noin sekaisin?
Mitä mieltä olet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu