Espoon keskus

Espoon keskus on Espoon oma "pikku-Vantaa".

Sieltä löytyy Espoon alin kasti.
132020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No muuta pois, niin taso sielläkin paranee.

Äänestä

Joka paikassa on ihmisryhmänsä, jotka arvottavat alueet oman käsityksensä mukaiseksi. Helsingin Kluuvin seutukin olisi tällaisen mittapuun mukaan aluetta, jossa liikkuu eniten maahanmuuttajia ja muuta epämääräistä ainesta.

Onneksi tavallisen ihmisen ei tarvitse huomioida tällaisia ala"kulttuuri"ryhmien laatimia luokitteluja.

Äänestä
  • suomalaisissa on vielä runsaasti nimimerkki 'huh huh' kaltaisia, huonolla itsetunnolla varustettuja yksilöitä. No mitä parempi koulutus ja muu sivistys saadaan kansaan, niin sitä vähemmän tuonkaltaisia enää tulee.
    Suurin osa kansasta jo onkin päässyt 'huh huh' -kirjoittajan ongelmista eroon.

    Äänestä

Espoonkeskus on vain rappeutumaan päästetyn kaupunginosan nimi, se ei tarkota samaa kuin Espoon keskus tai varsinkaan Espoon keskusta.

Äänestä
  • Oikea nimi on Espoon keskus

    Äänestä

Espoonkeskuksen, tämän hieman syrjäytyneen ja kaupungin taholta unholaan jätetty kaupunginosa, saa piakkoin kasvonkohotuksen.

Tänne on suunniteltu uusi iso kirjastokompleksi ja ostoskeskus sekä Espoontorin (nykyinen ostari) laajennus/facelifting.

http://espoonkeskus.com/?va=0&uu=3210

Äänestä

Mitä oot sit nähny ja kuullu ihmisten tekevän?

Äänestä

Lähistöllä asun mutta harvoi on asiaa.
Alkossa käynnin lopetin kun parkkipirkot kyttäsi ja sakkolaput juoksuttivat jos auto kerkesi olla 5min ennenkuin muistin käydä kaittamassa kiekon.
Eurospar lopetti ja kalliimpi liike aloitti. Miksi helvatassa kun liikkeenpihalle ajetaan on laitettu yli 90-asteen ajo pihaan?? Takapyörä tahtoo osua kanttiin.
Myyrmannin räjähdyksen jälkeen hiljeni keskustorilla mutta nyt meno on taas kuin ennen.
Apteekissa käynnin lopetin muutama vuosi sitten koska en saanut palvelua, olen vain työssäkäyvä itse maksuni maksava. Sain odotella reseptilääkkeiden saantia samaan aikaan tuli uusia jotka saivat lääkkeensä ja lähtivät.(En ole koskaan misssään muualla saanut vastaavaa palvelua)
Sen harvan kerran kun Kelassa olen käynnyt on selvästi tullut ilmi kenelle palvelut on.

Äänestä
  • Ja Eurospar oli edullisempi? Kas kun en koskaan sellaista havainnut....

    Äänestä

  • Aika rankkaa toi elämä siis sielä...

    Äänestä

Paikka mitä erinomaisin yhteiskunnan tuella eleleville juopoille, sekakäyttäjille ja vapaana vetelehtiville mamuille. Turhaa on putsata ja kunnostaa aluetta, antaa olla sen vaan nuhjuinen, paskainen ja kolho, koska ei päästään sekaisin olevat siitä välitä. Alueelle riittää Alko, pieni kulmakauppa josta saa makkaraa ja ennen kaikkea kaljaa, terveyskeskus (jossa juopot voi hakea hoitoa itse aiheuttamiinsa sairauksiin) ja sossuvirasto josta saadaan rahat tähän ilonpitoon.

Työssäkäyvien kannattaa pysyä kaukana, muutoin voi viinahimoisilla esim. loma-aikana käydä niin että joutoelämäntyyli vie voiton mallioppilaiden runsaan esiintymisen takia.

Äänestä
  • mistä kirjoitat................ Missäs itse asut? Nuuksiossa?Siellä kunnon ja eliittikansa asuu Espoossa. Jos asut muualla niin samaa alinta kastia olet sitten itasekkin.

    Äänestä

Mistäpäin Espoota/Vantaata/Helsinkiä/koko Suomea
löytyy juna-asema/kauppakeskusyhdistelmä, jossa ei olisi myös muutamaa juoppoa?
Itselleni ei sellaista ole sattunut silmään.
Esim. Malmin- tai Leppävaaran asemanseutuun verrattuna Espoon Keskus on suorastaan paratiisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhhuh! kirjoitti:

Espoon keskus on Espoon oma "pikku-Vantaa".

Sieltä löytyy Espoon alin kasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu