Jehovan todistajat tunnetaan kannastaan karttaa verta. Millaisia Raamatullisia perusteluja teillä on tuohon?
KARTTAKAA VERTA !
TeppoTuomasTapani
15755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"1 Ja eräitä miehiä tuli alas Juudeasta, ja he alkoivat opettaa veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne Mooseksen tavan mukaan, ette voi pelastua." 2. Mutta kun oli syntynyt melkoista erimielisyyttä ja kiistelyä, jossa Paavali ja Barnabas olivat heitä vastaan, sovittiin niin, että Paavali ja Barnabas ja muutamat muut heistä menisivät tämän kiistan johdosta apostolien ja vanhinten luo ylös Jerusalemiin.
3. Niinpä seurakunnan saatettua näitä miehiä osan matkaa he kulkivat edelleen sekä Foinikian että Samarian halki ja selostivat yksityiskohtaisesti kansakuntien ihmisten kääntymystä, ja he tuottivat suurta iloa kaikille veljille. 4. Heidän saavuttuaan Jerusalemiin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät ystävällisesti vastaan, ja he kertoivat, mitä kaikkea Jumala oli heidän välityksellään tehnyt. 5. Mutta muutamat fariseusten lahkosta, jotka olivat tulleet uskoviksi, nousivat istuimiltaan ja sanoivat: "Heidät täytyy ympärileikata ja velvoittaa noudattamaan Mooseksen lakia."
6. Ja apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa. 7. Kun sitten oli paljon kiistelty, Pietari nousi ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte hyvin, että Jumala teki varhaisista päivistä lähtien teidän keskuudessanne sen valinnan, että kansakuntien ihmiset kuulisivat minun suuni kautta hyvän uutisen sanan ja uskoisivat; 8. ja Jumala, joka tuntee sydämen, todisti antamalla heille pyhän hengen niin kuin meillekin. 9. Eikä hän tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän välillä, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla. 10. Miksi te siis nyt panette Jumalan koetukselle sälyttämällä opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät esi-isämme pystyneet emmekä me ole pystyneet kantamaan? 11. Päinvastoin me uskomme pelastuvamme Herran Jeesuksen ansaitsemattoman hyvyyden välityksellä samalla tavoin kuin hekin."
12. Tällöin koko joukko vaikeni ja alkoi kuunnella Barnabasta ja Paavalia, jotka selostivat niitä monia tunnusmerkkejä ja ennusmerkkejä, joita Jumala oli heidän välityksellään tehnyt kansakuntien keskuudessa. 13. Heidän lakattuaan puhumasta Jaakob vastasi sanoen: "Miehet, veljet, kuulkaa minua. 14. Symeon on selostanut perusteellisesti, miten Jumala ensi kerran käänsi huomionsa kansakuntien ihmisiin ottaakseen heistä kansan nimelleen. 15. Ja tämän kanssa Profeettojen sanat pitävät yhtä, niin kuin on kirjoitettu: 16. 'Tämän jälkeen minä palaan ja rakennan uudelleen Daavidin sortuneen majan, ja minä rakennan uudelleen sen rauniot ja pystytän sen jälleen, 17. jotta jäljelle jääneet ihmiset etsisivät hartaasti Jehovaa yhdessä kaikkien kansakuntien ihmisten kanssa, niiden joita kutsutaan minun nimelläni, sanoo Jehova, joka tekee tämän, 18. mikä on ollut vanhastaan tunnettua.' 19. Siksi minun ratkaisuni on, ettei tule vaivata niitä kansakunnista olevia, jotka kääntyvät Jumalan puoleen, 20. vaan heille tulee kirjoittaa, että he karttavat epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä verta. 21. Sillä muinaisista ajoista asti Mooseksella on ollut kaupungissa toisensa jälkeen niitä, jotka saarnaavat häntä, koska häntä luetaan ääneen synagogissa jokaisena sapattina."
22. Silloin apostolit ja vanhimmat sekä koko seurakunta näkivät hyväksi lähettää keskuudestaan valittuja miehiä Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, nimittäin Juudaksen, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, ja Silaksen, jotka olivat johtavia miehiä veljien joukossa; 23. ja heidän kätensä kautta he kirjoittivat:
"Apostolit ja vanhimmat, veljet, kansakunnista oleville Antiokian ja Syyrian ja Kilikian veljille: Tervehdys! 24. Koska olemme kuulleet, että jotkut joukostamme ovat puheilla aiheuttaneet teille levottomuutta ja koettaneet horjuttaa sielujanne, vaikka emme ole antaneet heille mitään ohjeita, 25. olemme tulleet yksimielisyyteen ja nähneet hyväksi valita miehiä lähettääksemme heidät luoksenne yhdessä rakkaittemme Barnabaan ja Paavalin kanssa, 26. miesten jotka ovat panneet sielunsa alttiiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen puolesta. 27. Lähetämme sen tähden Juudaksen ja Silaksen, jotta hekin kertoisivat samat asiat suusanallisesti. 28. Sillä pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä teille enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät: 29. että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta. Jos te pysytte huolellisesti erossa näistä, niin tulette menestymään. Hyvää vointia teille!"
30. Niinpä kun nämä miehet oli päästetty lähtemään, he menivät alas Antiokiaan ja kokosivat veljien joukon ja ojensivat heille kirjeen. 31. Luettuaan sen he iloitsivat rohkaisusta. 32. Ja koska Juudas ja Silas olivat itsekin profeettoja, he rohkaisivat veljiä monin puhein ja vahvistivat heitä. 33. Kun he sitten olivat viipyneet jonkin aikaa, veljet päästivät heidät rauhassa lähtemään niiden luo, jotka olivat heidät lähettäneet. 34.- 35. Paavali ja Barnabas viipyivät kuitenkin edelleen Antiokiassa ja opettivat ja julistivat monien muidenkin kanssa Jehovan sanan hyvää uutista.
36. Mutta muutamien päivien kuluttua Paavali sanoi Barnabaalle: "Palataan ennen kaikkea katsomaan veljiä kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa me julistimme Jehovan sanaa, nähdäksemme kuinka he voivat." 37. Barnabas oli puolestaan päättänyt ottaa mukaan myös Johanneksen, jota kutsuttiin Markukseksi. 38. Mutta Paavali ei katsonut oikeaksi ottaa tätä mukaan, koskapa hän oli poistunut heidän luotaan Pamfyliasta eikä ollut lähtenyt heidän kanssaan työhön. 39. Tällöin sattui kiivas suuttumuksen purkaus, niin että he erosivat toisistaan, ja Barnabas otti mukaansa Markuksen ja purjehti Kyprokseen. 40. Paavali valitsi Silaksen ja lähti veljien uskottua hänet Jehovan ansaitsemattoman hyvyyden huostaan. 41. Mutta hän kulki Syyrian ja Kilikian halki ja vahvisti seurakuntia."
(bq)
"Jerusalemin neuvosto lähetti tämän selvän päätöksen kristittyihin seurakuntiin myönteisin tuloksin. Me luemme Apostolien tekojen 16. luvusta Paavalista ja hänen tovereistaan: "Kun he sitten kulkivat edelleen kaupunkien halki, he antoivat niissä oleville noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja vanhimmat, jotka olivat Jerusalemissa, olivat päättäneet. Sen tähden seurakunnat lujittuivatkin jatkuvasti uskossa ja kasvoivat lukumääräisesti päivä päivältä." - Apostolien teot 16:4, 5.
Oliko Apostolien tekojen 15:28, 29:ssä mainittu päätös vain tilapäinen vaatimus eikä kristittyjä jatkuvasti sitova velvoitus?
Jotkut ovat sitä mieltä, että apostolien säädös ei pysyvästi velvoittanut kristittyjä. Mutta Apostolien tekojen kirja osoittaa selvästi toista. Se ilmaisee, että noin kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Jerusalemin neuvosto julkaisi tämän säädöksen, kristityt edelleenkin olivat päättäneet pitää "päätöksen, että heidän tulisi pysyä erossa epäjumalille uhratusta sekä verestä ja siitä, mikä on kuristettua, ja haureudesta". (Apostolien teot 21:25) Tämä osoittaa heidän olleen selvillä siitä, ettei vaatimusta veren karttamisesta ollut rajoitettu pakanakäännynnäisiin jollakin alueella ja että sitä ei sovellettu vain lyhyeksi ajaksi.
Mutta mikä oli tilanne myöhempinä vuosisatoina, kun kristillisyys levisi laajemmalle? Katsokaamme todisteita vuosisadoilta, jotka seurasivat Apostolien tekojen 15:28, 29:ssä mainitun säädöksen julkaisemista.
Eusebius, kolmannella vuosisadalla elänyt kirjailija, jota pidetään "kirkkohistorian isänä", kertoo mitä tapahtui Lyonissa vuonna 177. Uskonnolliset viholliset syyttivät kristittyjä väärin lasten syömisestä. Kun kristittyjä kidutettiin ja teloitettiin, niin Biblis-niminen tyttö vastasi tähän väärään syytökseen sanoen: "Kuinka nämä, jotka eivät saa syödä järjettömien eläinten verta, söisivät lapsia?"7
Samanlaiset väärät syytökset saivat varhaisen latinalaisen teologin Tertullianuksen (n. 160–230) osoittamaan, että vaikka roomalaiset yleisesti joivat verta, niin kristityt varmasti eivät juoneet. Hän kirjoittaa:
"Joutukoot luonnottomat tapanne häpeään kristittyjen edessä. Meillä ei ole eläintenkään verta aterioillamme, sillä ne koostuvat tavallisesta ruoasta. . . . Kristittyjen oikeudenkäynneissä te tarjoatte heille makkaroita, jotka ovat täynnä verta. Olette tietenkin varsin hyvin selvillä siitä, että juuri se, millä yritätte saada heidät poikkeamaan oikealta tieltä, on heille laitonta. Kun kerran olette varmoja siitä, että he kavahtavat eläimen verta, niin kuinka te uskotte heidän himoitsevan ihmisverta?"8
Viitatessaan Apostolien tekojen 15:28, 29:n säädökseen hän sanoo myös: "Me ymmärrämme 'verestä' annetun kiellon koskevan vielä enemmän ihmisverta."9
Roomalainen lakimies Minucius Felix, joka eli suunnilleen vuoteen 250, korostaa samaa asiaa kirjoittaen: "Niin paljon me kavahdamme ihmisverta, ettemme käytä edes syötävien eläintenkään verta ruoassamme."10
Historiallinen todistusaineisto on niin runsas ja selvä, että piispa John Kaye (1783–1853) saattoi kategorisesti lausua: "Karttaessaan kuristettua ja verta alkukristityt mukautuivat tunnontarkasti apostoleiden Jerusalemissa julistamaan säädökseen."11
Mutta ovatko 'alkukristityt' ja nykyajan Jehovan todistajat ainoita, jotka ovat omaksuneet tällaisen Raamattuun perustuvan näkökannan?
Kommentoidessaan Apostolien tekojen 15:29:ää katolinen raamatunoppinut Giuseppe Ricciotti (1890–1964) viittaa edellä mainittuun Lyonin tapahtumaan todisteeksi siitä, että varhaiset 'kristityt eivät voineet syödä verta'. Sitten hän lisää: "Mutta seuraavinakin vuosisatoina aina keskiajalle saakka me kohtaamme odottamatta tämän varhaisen [verta koskevan] 'kauhistuksen' kaikuja, jotka epäilemättä olivat lähtöisin tästä säädöksestä."12
Esimerkiksi toisessa trullaanisessa synodissa, joka pidettiin Konstantinopolissa vuonna 692, lausuttiin seuraavaa: "Raamattu käskee meitä karttamaan verta, kuristettua ja haureutta. . . . Jos joku tästä lähtien uskaltaa millään tavoin syödä eläimen verta, niin hänet pantakoon viralta, jos hän on pappi, ja erotettakoon, jos hän on maallikko."13 Samaan tapaan huomattu prelaatti ja evankelista Otto Bambergilainen (n. 1060–1139) selitti Pommerin käännynnäisille, "että he eivät saaneet syödä mitään saastaista tai itsestään kuollutta tai kuristettua tai epäjumalille uhrattua tai eläinten verta".14
Myöhemmin myös Martti Luther tunnusti vuoden 49 säädöksen seuraamukset. Protestoidessaan katolisia tapoja ja uskomuksia vastaan hän halusi lukea apostolisen kokouksen myöhempien kirkolliskokousten joukkoon, joiden säädökset eivät kuuluneet Raamattuun. Silti Luther kirjoitti Apostolien tekojen 15:28, 29:stä seuraavaa:
"Jos nyt tahdomme muodostaa kirkon tämän kirkolliskokouksen mukaan (mikä olisikin kaikkein oikeinta, koska tämä itse apostolien pitämä kokous on ensimäinen ja tärkein), niin täytyisi meidän opettaa ja vaatia, ettei kukaan ruhtinas, herra, porvari tai talonpoika enää söisi veressä keitettyä hanhea, hirven, metsäkauriin tai sian lihaa . . . Ja kaikkein vähimmin saisivat porvarit ja talonpojat syödä mitään puna- tai verimakkaraa."15
1800-luvulla Andrew Fuller, jota on pidetty "kenties huomattavimpana ja vaikutusvaltaisimpana baptistiteologina", kirjoitti verta koskevasta 1. Mooseksen kirjan 9:3, 4:n esittämästä kiellosta:
"Koska tämä kiellettiin Nooalta, niin se näyttää kielletyn myös koko ihmiskunnalta; eikä tämän kiellon pitäisi katsoa kuuluvan juutalaisen järjestelmän seremonioihin. Sitä ei ainoastaan annettu ennen kuin tätä järjestelmää oli olemassakaan, vaan se annettiin noudatettavaksi pakanakristityille Apostolien tekojen XV:20:ssä olevin apostolien säädöksin. . . . Veri on elämä, ja Jumala näyttää vaativan sen pyhänä itselleen."16
Voisiko joku kristitty väittää, että niin kutsuttu "kristillinen vapaus" sallii hänen sivuuttaa tämän verestä annetun kiellon? Kirjassaan The History of the Christian Church pappismies William Jones (1762–1846) vastaa:
"Mikään ei voi olla selvempää kuin kielto, Apostolien teot XV:28, 29. Voivatko ne, jotka tässä asiassa vetoavat 'kristilliseen vapauteensa', näyttää meille mitään osaa Jumalan sanasta, jossa tämä kielto on myöhemmin peruutettu? Ellei, niin meidän sallittaneen kysyä: 'Millä valtuudella, paitsi Jumalan omalla, voidaan mitään hänen laeistaan kumota?'" – S. 106.
Johtopäätös on selvä: Apostolinen kokous sääti pyhän hengen ohjauksessa, että Jumalan hyväksymystä haluavien kristittyjen täytyy 'karttaa verta', niin kuin Jumala on vaatinut aina Nooan päivistä lähtien. (Apostolien teot 15:28, 29; 1. Mooseksen kirja 9:3, 4) Varhaiskristityt hyväksyivät tämän raamatullisen näkökannan ja noudattivat sitä henkensäkin uhalla. Ja halki vuosisatojen tämä vaatimus on tunnustettu kristityille "välttämättömäksi". Näin ollen Jehovan todistajien päätös karttaa verta perustuu Jumalan sanaan, Raamattuun, ja sitä tukevat monet kristillisyyden historian ennakkotapaukset." (bq)
"Oliko Apostolien tekojen 15:28, 29:ssä mainittu päätös vain tilapäinen vaatimus eikä kristittyjä jatkuvasti sitova velvoitus? "
Kun luet Apostolien tekoja sekä Paavalin kirjeitä huomaat että kyse oli säännöksistä jotka annettiin pakanuudesta kääntyneille kristityille. Suurimpaan ääneen vanhoja Mooseksen tapoja ja niiden noudattamista vaativat juutalaiset käännynnäiset, ja lainaamassasi otteessakin näkyy vielä että fariseukset.
Em. syystä Paavali sanoikin: "Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?"
Keitä ovat tämän päivän fariseukset? Mistä löytyy pakanuudesta kristityiksi kääntyneitä lukemaan tätä palstaa?
Olipas siinä melkonen protokolla. Kaippa tuolla tekstimäärällä tohtoriks vois väitellä. Mutta ihan laiskoja ja kiireisiä varten. Mikä se ihmisen saastuttaa. Se mikä menee suusta sisään ja ulostuu, vai se mikä tulee suusta ulos.
Jt;t hyväksyvät elinten siirrot.Ei siinä mitään mutta nyt herää vain kysymys;tyhjennetäänkö ne täysin edellisen omistajan verestä rusinamuotoon?
Entäs lihan syönti?
Juutalaisilla ei ollue lupa syödä epäpuhdasta lihaa esim. sianlihaa. Pakanoilla ei ollut tällaisia puhtaus sääntöjä. Paavalille näytettiin näyssä, että oli lupa syödä kaikenlaista lihaa. Ei tarvinnut alkaa noudattaamaan juutalaisten puhtaussääntöjä.
Verta käskettiin kuitenkin karttamaan.
Jehovantodistajat eivät enää karta verta. He voivat ottaa verta, jos se on pilkottu tarpeeksi pieniksi ainesosiksi. He voivat käyttää myös veren korvikkeita, jotka on valmistettu varastoidusta ihmisen tai lehmän (!!) verestä. (=HemoPure ja PolyHeme)
Sellainen toiminta ei ole todellakaan mitään veren karttamista.
Kirjoitit:
"Jehovantodistajat eivät enää karta verta.
He voivat ottaa verta, jos se on pilkottu tarpeeksi pieniksi ainesosiksi."
"He voivat ottaa verta"??? Mihin perustuu tuo väittämäsi? Tuo vastaukseesi mukaan viitteet julkaisuista, mikäli niihin vetoat.
Vartiotorni 15.6. 2004 sisältää jopa taulukon noista sallittavista veren osista.
VT:n jaottelu jakaa veren pääkomponentteihin, joita ei sinällään saa ottaa. Mutta kun ne pilkotaan pienemmiksi (esim. punasolusta poistetaan kalvo), voidaan niitä käyttää vapaasti "omantunnon mukaan".
Englannin kielellä aiheesta täällä, koska minulla ei ole skanneria:
http://www.ajwrb.org/review6-15-04.shtml
Sallitut ja kielletyt osat (VT:ssa julkaistu taulukko):
http://www.ajwrb.org/images/bloodchartA.jpg
Tuossa taulukossa teksti "Hemoglobin constitutes 97% of the red cell!!" on lisäys, ei VT;ssa ollut teksti.
Teksti osoittaa veriopin tekopyhyyden.
>>(esim. punasolusta poistetaan kalvo)
Solukalvo hajoaa kuumennettaessa, joten samalla periaatteella voi nykyään syödä veriruokia, koska Vartiotorniseura rinnastaa verensiirron veren syömiseen. Kai sitä mitä saa laittaa suoneen saa sitten laittaa suuhunkin?
...veri on pyhää ja että Kristuksen veri on elämää pelastavaa suurimmassa merkityksessä?
"Koska Jumala on kiinnostunut elämästämme, meillä on syytä luottaa hänen ohjeisiinsa (Psalmit 147:8; Matteus 5:45). Jotkut saattavat olla toista mieltä, jos he löytävät Raamatusta käskyn, jota he eivät ymmärrä tai joka tuntuu rajoittavalta. Jehovan ohjeisiin luottaminen on kuitenkin osoittautunut viisaaksi. Valaisemme asiaa: Vaikka joku israelilainen ei ymmärtänyt lakia, joka kielsi koskemasta kuolleeseen ruumiiseen, hän hyötyi sen noudattamisesta. Hänen tottelevaisuutensa ensinnäkin lähensi häntä elävään Jumalaan ja toiseksi auttoi häntä välttymään sairauksilta. (3. Mooseksen kirja 5:2; 11:24.)
Sama pitää paikkansa verta koskevista Jumalan ohjeista. Hän sanoi Nooalle, että ihmisten ei tullut käyttää verta ravinnokseen. Mooseksen laissa Jumala paljasti sitten, että verta sai käyttää vain alttarilla – tuottamaan anteeksiannon synnistä. Näiden määräysten avulla Jumala loi perustan veren ylevimmälle käytölle: elämän pelastamiselle Jeesuksen lunnaiden välityksellä (Heprealaisille 9:14). Jumala antoi nämä ohjeet pitäen silmällä elämäämme ja hyvinvointiamme. Käsitellessään 1. Mooseksen kirjan 9:4:ää 1800-luvulla elänyt raamatunoppinut Adam Clarke kirjoitti: "idän ortodoksisen kirkon kristityt noudattavat yhä tunnollisesti tätä [Nooalle annettua] käskyä - - . Lain alaisuudessa ei syöty verta, koska se viittasi vereen, joka piti vuodattaa maailman synnin vuoksi, ja evankeliumin alaisuudessa sitä ei saa syödä, koska sen tulee aina katsoa edustavan verta, joka on vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi."
Tämä oppinut saattoi viitata perustavaa laatua olevaan evankeliumiin eli hyvään uutiseen, joka keskittyi Jeesukseen. Siihen sisältyy se, että Jumala lähetti Poikansa kuolemaan meidän puolestamme, vuodattamaan verensä, jotta me voisimme saada ikuisen elämän. (Matteus 20:28; Johannes 3:16; Roomalaisille 5:8, 9.) Kommenttiin sisältyi myös se myöhemmin annettu käsky, että Kristuksen seuraajien piti karttaa verta.
- - . Apostolit ja vanhimmat tulivat Jumalan hengen avulla siihen tulokseen, että pakollinen ympärileikkaus päättyi Lain mukana. Kristittyjen piti kuitenkin yhä noudattaa joitakin Jumalan vaatimuksia. Hallintoelin kirjoitti seurakunnille osoitetussa kirjeessä: "Pyhä henki ja me olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä teille enempää taakkaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta. Jos te pysytte huolellisesti erossa näistä, niin tulette menestymään." (Apostolien teot 15:28, 29.)
Hallintoelin piti selvästikin 'veren karttamista' moraalisesti yhtä tärkeänä kuin sukupuolisen moraalittomuuden ja epäjumalanpalvonnan karttamista. Tämä osoittaa, että verta koskeva kielto on vakava. Kristityt, jotka harjoittavat katumattomasti epäjumalanpalvelusta tai sukupuolista moraalittomuutta, eivät voi 'periä Jumalan valtakuntaa'; heidän osanaan tulee olemaan "toinen kuolema" (1. Korinttilaisille 6:9, 10; Ilmestys 21:8; 22:15). Pane merkille vastakohtaisuus: Elämänveren pyhyyttä koskevien Jumalan ohjeiden huomiotta jättäminen voi johtaa ikuiseen kuolemaan. Kunnioituksen osoittaminen Jeesuksen uhria kohtaan voi johtaa ikuiseen elämään.
Miten varhaiskristityt ymmärsivät verta koskevat Jumalan ohjeet, ja miten he noudattivat niitä? Palauta mieleesi Clarken kommentti: "Evankeliumin alaisuudessa sitä ei saa syödä, koska sen tulee aina katsoa edustavan verta, joka on vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi." Historia vahvistaa, että varhaiskristityt suhtautuivat tähän asiaan vakavasti. Tertullianus kirjoitti: "Ajatelkaa, että kun areenalla on näytäntö, - - [jotkut] ovat ahneesti keränneet rikollisten tuoretta verta - - ja vieneet sen pois parantaakseen kaatumatautinsa." Pakanat nauttivat verta, mutta kristityistä Tertullianus sanoi, että heillä "ei ole eläintenkään verta aterioilla - - . Kristittyjen oikeudenkäynneissä te tarjoatte heille makkaroita, jotka ovat täynnä verta. Olette tietenkin varsin hyvin selvillä siitä, että - - [se] on heille laitonta." Kristityt eivät nauttineet verta kuolemankaan uhalla. He pitivät Jumalan ohjeita niin tärkeinä.
Jotkut voivat ajatella hallintoelimen tarkoittaneen vain sitä, etteivät kristityt saaneet suoranaisesti syödä tai juoda verta eivätkä syödä lihaa, josta verta ei ollut vuodatettu pois, tai ruokaa, johon oli sekoitettu verta. Tämä olikin Jumalan Nooalle antaman käskyn ensisijainen merkitys. Ja apostolien säädöksessäkin kristittyjä käskettiin 'pysymään erossa siitä, mikä on kuristettua', eli lihasta, jossa veri on jäljellä. (1. Mooseksen kirja 9:3, 4; Apostolien teot 21:25.) Varhaiskristityt kuitenkin tiesivät, että asiaan liittyi muutakin. Joskus verta nautittiin lääketieteellisistä syistä. Tertullianus mainitsi, että jotkut pakanat yrittivät parantaa kaatumataudin nauttimalla tuoretta verta. Verta saatettiin käyttää muillakin tavoin sairauksien hoitoon tai terveyden parantamiseen. Kristityt karttoivat siis verta myös siten, että he eivät nauttineet sitä "lääketieteellisiin" tarkoituksiin. He pitivät kiinni kannastaan, vaikka se olisi vaarantanut heidän elämänsä.
Lääketieteessä käytetään nykyään yleisesti verta. Aiemmin verensiirroissa annettiin kokoverta: sitä otettiin luovuttajasta, se varastoitiin ja annettiin sitten potilaalle, kenties haavoittuneelle sotilaalle. Aikanaan tutkijat oppivat jakamaan veren pääkomponentteihin. Komponenttisiirtojen ansiosta lääkärit saattoivat jakaa luovutusveren useammille potilaille, vaikkapa plasmaa yhdelle ja punasoluja toiselle. Tutkimuksia jatkettaessa selvisi, että joistakin komponenteista, esimerkiksi veriplasmasta, voitiin erottaa monenlaisia pieniä aineosia eli fraktioita, joita voitiin antaa vieläkin useammille potilaille. Tutkimukset jatkuvat edelleen, ja kaiken aikaa saadaan tietoja uusista tavoista käyttää näitä fraktioita. Miten kristityn tulee suhtautua niihin? Hän on päättänyt lujasti olla koskaan ottamatta verensiirtoa, mutta entä jos hänen lääkärinsä kehottaa häntä ottamaan yhtä veren pääkomponenttia, vaikkapa punasolutiivistettä? Tai hoidossa voidaan käyttää yhtä jostakin komponentista saatua pientä fraktiota. Miten Jumalan palvelija voi ratkaista tällaiset kysymykset sen valossa, että veri on pyhää ja että Kristuksen veri on elämää pelastavaa suurimmassa merkityksessä?
Kymmeniä vuosia sitten Jehovan todistajat tekivät kantansa selväksi. He antoivat esimerkiksi Amerikan lääkäriliiton lehdelle erään kirjoituksen, jossa lainattiin 1. Mooseksen kirjaa, 3. Mooseksen kirjaa ja Apostolien tekoja. Siinä sanottiin: "Vaikkei näissä jakeissa käytetäkään lääketieteen termejä, Jehovan todistajien mielestä ne sulkevat pois kokoveren, punasolujen ja plasman siirtämisen sekä valkosolujen ja verihiutaleiden antamisen." (The Journal of the American Medical Association, 27.11.1981; painettu uudelleen kirjasessa Miten veri voi pelastaa elämäsi? s. 27–29.) Eräässä vuodelta 2001 olevassa ensiavun käsikirjassa sanotaan otsikon "Veren koostumus" alla: "Veri koostuu eri komponenteista: plasmasta, puna- ja valkosoluista ja verihiutaleista." (Emergency Care.) Sopusoinnussa lääketieteellisten tosiasioiden kanssa todistajat kieltäytyvät siis siirroista, joissa annettaisiin kokoverta tai mitä tahansa sen neljästä pääkomponentista.
Tuossa lääketieteellisessä kirjoituksessa jatkettiin: "Jehovan todistajien uskonnolliset käsitykset eivät kuitenkaan ehdottomasti kiellä sellaisten aineosien [fraktioiden] kuin albumiinin, immunoglobuliinien ja hyytymistekijävalmisteiden käyttöä; jokaisen todistajan täytyy itse päättää, hyväksyykö hän niiden käytön."
Tällainen tieto korostaa omantunnon merkitystä. Minkä vuoksi? Kristityt ovat yhtä mieltä siitä, että heidän täytyy noudattaa Jumalan ohjeita, mutta joissakin tilanteissa on tehtävä henkilökohtaisia ratkaisuja, ja omatunto tulee kuvaan mukaan. Omatunto on synnynnäinen kyky punnita ja ratkaista asioita, ja monet niistä koskevat moraalisia kysymyksiä (Roomalaisille 2:14, 15). Tiedät kuitenkin, että eri ihmisillä on erilainen omatunto. Raamatun mukaan joidenkuiden "omatunto - - on heikko", mistä voi päätellä, että toisten omatunto on vahva (1. Korinttilaisille 8:12). Se missä määrin eri kristityt ovat edistyneet Jumalan tahdon oppimisessa, hänen ajatustensa herkässä tajuamisessa ja niiden soveltamisessa ratkaisuihinsa, vaihtelee. Voimme valaista tätä sillä, miten juutalaiset suhtautuivat lihan syömiseen.
Raamatussa osoitetaan selvästi, että Jumalalle tottelevainen ihminen ei söisi lihaa, josta verta ei ole vuodatettu pois. Asia oli niin tärkeä, että jopa silloin kun israelilaissotilaat hätätapauksessa söivät lihaa, josta verta ei ollut vuodatettu pois, he olivat syyllisiä vakavaan väärintekoon eli syntiin. (5. Mooseksen kirja 12:15, 16; 1. Samuelin kirja 14:31–35.) Silti saattoi herätä kysymyksiä. Kun israelilainen tappoi lampaan, miten nopeasti hänen piti vuodattaa sen veri? Pitikö hänen vuodattaa se tekemällä eläimen kaulaan viilto? Oliko lammas pantava riippumaan takajaloistaan? Miten pitkäksi aikaa? Miten hänen piti menetellä, jos hän teurasti suuren lehmän? Senkin jälkeen, kun veri oli vuodatettu pois, lihaan voisi vielä jäädä hiukan verta. Voisiko hän syödä sellaista lihaa? Kuka sen päättäisi?
Kuvittele harrasta juutalaista, jonka eteen tuli tällaisia kysymyksiä. Hänestä saattoi olla turvallisinta karttaa lihakaupassa myytävää lihaa - samoin kuin joku toinen saattoi karttaa lihaa, jos oli olemassa mahdollisuus, että se oli aikoinaan uhrattu epäjumalalle. Toiset juutalaiset söivät lihaa ehkä vasta sen jälkeen, kun he olivat vuodattaneet veren pois kaikkien rituaalien mukaisesti. (Matteus 23:23, 24.) Miltä tällaiset erilaiset suhtautumistavat tuntuvat sinusta? Lisäksi koska Jumala ei vaatinut erityisiä rituaaleja, olisiko juutalaisten ollut parasta hakea rabbien neuvostolta päätös joka ainoaan monista kysymyksistään? Vaikka tämä tulikin tavaksi juutalaisuudessa, Jehova ei onneksi käskenyt tosi palvojiaan etsimään verta koskevia ratkaisuja sillä tavoin. Jumala esitti perusohjeet puhtaiden eläinten teurastamisesta ja niiden veren vuodattamisesta, mutta hän ei mennyt sen pitemmälle. (Johannes 8:32.)
Kuten kappaleissa 11 ja 12 mainittiin, Jehovan todistajat eivät hyväksy siirtoja, jotka sisältävät kokoverta tai yhtä sen neljästä pääkomponentista: plasmaa, punasoluja, valkosoluja tai verihiutaleita. Mitä on sanottava jostakin pääkomponentista johdetuista pienistä fraktioista, kuten vasta-aineita sisältävistä seerumeista, joita käytetään joidenkin tautien hoidossa tai käärmeenmyrkyn vasta-aineena? - - Jotkut ovat päätelleet, että tällaiset pienen pienet fraktiot eivät todellisuudessa ole enää verta ja että käsky 'karttaa verta' ei siksi koske niitä (Apostolien teot 15:29; 21:25; s. 31, kpl 1). Vastuu on heillä itsellään. Joidenkuiden muiden omatunto panee heidät hylkäämään kaiken, mikä saadaan (eläimen tai ihmisen) verestä, jopa jostakin pääkomponentista johdetun aivan pienen fraktion. Jotkut muut taas saattavat hyväksyä plasman proteiinia sisältävät lääkeruiskeet tai käärmeseerumin, mutta hylätä muut pienet fraktiot. Sitä paitsi jotkin tuotteet, jotka on johdettu jostakin pääkomponentista, saattavat toimia siinä määrin koko komponentin tavoin ja huolehtia sellaisesta elämää ylläpitävästä tehtävästä elimistössä, että useimmat kristityt eivät voisi hyväksyä niitä.
Se mitä Raamatussa sanotaan omastatunnosta, auttaa tällaisten ratkaisujen teossa. Ensimmäinen askel on hankkia tietoa siitä, mitä Jumalan sana sanoo, ja yrittää antaa sen muovata omaatuntoaan. Näin voi tehdä ratkaisuja Jumalan ohjeiden mukaan sen sijaan, että pyytäisi jotakuta toista ratkaisemaan asian puolestaan. (Psalmit 25:4, 5.) Kun on kyse veren fraktioiden ottamisesta, jotkut ovat ajatelleet, että se on omantunnon asia, joten sillä ei ole merkitystä. Se on väärää järkeilyä. Se että jokin on omantunnon asia, ei tee siitä vähäpätöistä. Ratkaisullamme voi olla hyvin suuri merkitys. Yksi syy on se, että se voi vaikuttaa ihmisiin, joilla on erilainen omatunto kuin meillä. Näemme sen siitä, mitä Paavali neuvoi sellaisesta lihasta, joka oli saatettu esittää epäjumalalle ja joka myytiin myöhemmin torilla. Kristityn pitäisi huolehtia siitä, ettei hän 'haavoita omiatuntoja, jotka ovat heikkoja'. Jos hän kompastuttaisi toisia, hän voisi 'saattaa turmioon veljensä, jonka tähden Kristus on kuollut', ja tehdä syntiä Kristusta vastaan. Vaikka veren pienen pieniä fraktioita koskevat kysymykset ratkaistaan henkilökohtaisesti, näihin ratkaisuihin tulee suhtautua hyvin vakavasti. (1. Korinttilaisille 8:8, 11–13; 10:25–31.)
On vielä eräs kysymys, joka korostaa verta koskevien ratkaisujen vakavuutta: miten tällaiset ratkaisut saattavat vaikuttaa sinuun itseesi? Jos pienen verifraktion ottaminen vaivaisi Raamatun avulla valmennettua omaatuntoasi, sinun ei pitäisi jättää sitä huomiotta. Sinun ei tule myöskään vaientaa omantuntosi ääntä vain siksi, että joku sanoo sinulle: "Tätä ei ole väärin ottaa; monet ovat ottaneet." Muista, että miljoonat ihmiset jättävät nykyään omantuntonsa huomiotta, ja se turtuu, niin että he voivat valehdella ja tehdä muuta väärää ilman mitään tunnonvaivoja. Kristityt haluavat varmasti karttaa tällaista menettelyä. (2. Samuelin kirja 24:10; 1. Timoteukselle 4:1, 2.)
Sivuilla 29–31 olevan uudelleen painetun vastauksen loppupuolella sanotaan: "Tarkoittavatko näkemysten ja omaantuntoon perustuvien ratkaisujen mahdolliset erot sitä, että tällä kysymyksellä ei ole kovin suurta merkitystä? Ei. Asia on vakava." Se on vakava erityisesti siksi, että kyseessä on suhteesi "elävään Jumalaan". Ainoastaan tämä suhde voi johtaa ikuiseen elämään, joka perustuu Jeesuksen vuodatetun veren pelastusvoimaan. Kehitä syvä kunnioitus verta kohtaan, koska Jumala käyttää sitä elämän pelastamiseen. Paavali kirjoitti sattuvasti: "Teillä [ei] ollut toivoa, ja te olitte ilman Jumalaa maailmassa. Mutta nyt Kristuksen Jeesuksen yhteydessä te, jotka olitte kerran kaukana, olette tulleet lähelle Kristuksen veren välityksellä.! (Efesolaisille 2:12, 13.)" w 15.6.2004 19-24
eihän Raamatussa sanota että verta koskevat eri aikoina eri säännöt jopa lahkon omassa piirissäkin, eikä sanota että niitä yritetään perustella johdonmukaisesti ja asiallisesti, mutta kuitenkin jopa ilmiselvästi ristiriitaisesti.
Lahko onkin sanonut, että Raamattu pelkästään johtaa pimeyteen.
Myöskään määräaikaista rokotuskieltoa ei ole Raamatussa, vaan pelkästään lahkon historiassa.
elinsiirtoa ei kielletä Raamatussa. Lahko on kieltänyt määräaikaisena kiinteän elimen elinsiirron ja nestemäisen, veren, elinsiirto on eriskummaisena säännöstönä voimassa.
tuo säännöstö on yksi niistä lahkon säännöstöistä, joita lahkolainen ei ota puheeksi ja poistuu, jos niistä osaa tarkemmin kysyä.
Raamatussa sanotaan että hedelmistään puu tunnetaan.
>>Tuossa lääketieteellisessä kirjoituksessa jatkettiin: "Jehovan todistajien uskonnolliset käsitykset eivät kuitenkaan ehdottomasti kiellä sellaisten aineosien [fraktioiden] kuin albumiinin, immunoglobuliinien ja hyytymistekijävalmisteiden käyttöä; jokaisen todistajan täytyy itse päättää, hyväksyykö hän niiden käytön.">>
MISTÄ IHMEESTÄ te saatte näitä ainesosia?
Kukapa on se rohkea jt, joka kertoo mistä nämä sallitut ainesosat ilmestyvät, jotka hän sitten omassatunnossaan voi vt-seuran luvalla hyväksyä.
"Miten varhaiskristityt ymmärsivät verta koskevat Jumalan ohjeet, ja miten he noudattivat niitä?
Palauta mieleesi Clarken kommentti: "Evankeliumin alaisuudessa sitä ei saa syödä, koska sen tulee aina katsoa edustavan verta, joka on vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi."
Historia vahvistaa, että varhaiskristityt suhtautuivat tähän asiaan vakavasti. Tertullianus kirjoitti: "Ajatelkaa, että kun areenalla on näytäntö, - - [jotkut] ovat ahneesti keränneet rikollisten tuoretta verta - - ja vieneet sen pois parantaakseen kaatumatautinsa." Pakanat nauttivat verta, mutta kristityistä Tertullianus sanoi, että heillä "ei ole eläintenkään verta aterioilla - - . Kristittyjen oikeudenkäynneissä te tarjoatte heille makkaroita, jotka ovat täynnä verta. Olette tietenkin varsin hyvin selvillä siitä, että - - [se] on heille laitonta."
Kristityt eivät nauttineet verta kuolemankaan uhalla. He pitivät Jumalan ohjeita niin tärkeinä.
Jotkut voivat ajatella hallintoelimen tarkoittaneen vain sitä, etteivät kristityt saaneet suoranaisesti syödä tai juoda verta eivätkä syödä lihaa, josta verta ei ollut vuodatettu pois, tai ruokaa, johon oli sekoitettu verta. Tämä olikin Jumalan Nooalle antaman käskyn ensisijainen merkitys. Ja apostolien säädöksessäkin kristittyjä käskettiin 'pysymään erossa siitä, mikä on kuristettua', eli lihasta, jossa veri on jäljellä. (1. Mooseksen kirja 9:3, 4; Apostolien teot 21:25.) Varhaiskristityt kuitenkin tiesivät, että asiaan liittyi muutakin. Joskus verta nautittiin lääketieteellisistä syistä. Tertullianus mainitsi, että jotkut pakanat yrittivät parantaa kaatumataudin nauttimalla tuoretta verta. Verta saatettiin käyttää muillakin tavoin sairauksien hoitoon tai terveyden parantamiseen.
Kristityt karttoivat siis verta myös siten, että he eivät nauttineet sitä "lääketieteellisiin" tarkoituksiin. He pitivät kiinni kannastaan, vaikka se olisi vaarantanut heidän elämänsä." w 15.6.2004
taas lahkon oppeja laajemmasta perspektiivistä, niin Tertullianuksesta huolimatta lahko hyväksyi rokotukset, kielsi rokotukset ja taas hyväksyi.
Onko näistä asioista keskusteltaessa voimassa se lahkokirjoitus, että lahkojohto on Jehovan hengellinen kanava maahan ?
Ja kun näitä oppien muutoksia ja edelleen muutoksien muutoksia on niin paljon, niin mistä voi tietää, mikä niistä olisi oikea ? Eikö kaikkia oppeja ole aikanaan väitetty oikeiksi ?
Millä voin vakuuttua jos haluan lahkolaiseksi että valitsen lahkon eri opeista juuri oikean ?
Onko lahko todistanut yhtään oppiaan vääräksi, jolloin tietäisin että se olisi hylättävä ?