Tasoista

On uskovaisia, jotka uskovat että on vain yksi ainoa oikea tapa uskoa. On myös niitä, jotka tiedostavat maailman moninaisuuden, ja sen ettei kaikilla yksinkertaisesti ole mahdollisuutta uskoa yhdellä tietyllä tavalla; tämän takia he myös tajuavat sen että ei ole yhtä ainutta tietä elää oikein.

Jos tarkkaan mietitään, nämä ensinmainitut uskovaiset ovat erittäin typeriä ja naiveja otuksia. On jo fysikaalisella tasolla mahdotonta että kaksi ihmistä eläisi täysin saman aatteen mukaan. Heidänhän piätisi elää täysin identtistä elämää.

Kaikki ihmiset, jopa saman uskontokunan edustajat elävät siis eri elämää hieman eri aatepohjalla. Jonkun papin mielestä on oikein runkata suihkussa, jonkun taas ei. Siksi uskon, että on todella epätodennäköistä, että olisi joku yksi ainut usko jonka mahdollinen jumala olisi asettanut oikeaksi. Silloin ainoastaan yhdellä ihmisellä olisi mahdollisuus elää oikein ja päästä mahdolliseen taivaaseen. Toisaalta, todennäköisyys että joku sattuisi elämään juuri tällä yhdellä tavalla, on niin häviävän pieni ettei varmaankaan kukaan pääsisi.

Toisaalta, jos mahdollinen jumala olisi asettanut maksimi virhemäärän, jonka elämän aikana saa suorittaa. Tavallaan niin kuin autokoulussa. Eli siis ei olisikaan yhtä tapaa elää vaan yksi malli esimerkki ja tietyllä säteellä tästä malliesimerkistä olevat ihmiset pääsisivät. Jos näin olisi, minulle ainakin herää kysymys millä perustein tämä säteen suuruus olisi määritelty? Täytyisihän siinäkin olla jokin selkeä logiikka. Olisihan se vittumaista jos eläisi vahingossa elämäänsä juuri tämän säteen reunamilla, niin että olisi aivan hilkulla että pääsisi muttei sittenkään.

Tässä "osa pääsee"-ajattelussa ei kuitenkaan ole paljoa järkeä, ellei sitten maailma ole tarkoituksella epäreilu; tavallaan suodatinpussi joka vain suodattaa purut itse aromeista.

Periaatteessa suodatinpussimaailmassakaan ei olisi mitään mahdottomuutta, sillä miksi maailman täytyisi olla reilu? Reiluushan on vain meidän ihmisten keksintö, meidän maailmassamme vallitseva parametri.

Kysyisin teiltä uskiksilta, jotka uskotte tietyn kaavan mukaan, mutta silti tiedostatte maailman moninaisuuden, ja sen että kaikki ei yksinkertaisesti voi uskoa samalla tavalla: Miten te sulautatte nämä kaksi asiaa? Eikö ole vaikea uskoa samaan aikaan tyyliin "tuo tuossa noin elää nyt väärin ja joutuu helvettiin" ja toisaalta että "kaikki me uskotaan luonnostaan erilailla"? En pysty käsittämään näitä ristiriitaisuuksia...
18668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ole tajunnut, että emme pelastu tekemistemme tai tekemättä jättämistemme perusteella, vaan silkasta armosta Jeesuksen Kristuksen tähden.

Olemme ansiottomasti pelastetut.

Äänestä
  • **Olemme ansiottomasti pelastetut.**

    Mitä tarkoittaa lause tämä? Tietää tahtoo minä.

    Kertoako sinä että kaikki taivaaseen pääsevät vai, mitään tiettyä kaavaa noudattamttako vai?

    Jos tekemisillä väliä ei, sitten miksi uskis aina sanoa, sinä tehdä väärin? minä ymmärrä ei. Sekopäitä olla te.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    **Olemme ansiottomasti pelastetut.**

    Mitä tarkoittaa lause tämä? Tietää tahtoo minä.

    Kertoako sinä että kaikki taivaaseen pääsevät vai, mitään tiettyä kaavaa noudattamttako vai?

    Jos tekemisillä väliä ei, sitten miksi uskis aina sanoa, sinä tehdä väärin? minä ymmärrä ei. Sekopäitä olla te.

    Ihminen on syntinen, ja ajatukset, sanat ja teot eivät osoita että ihminen olisi hyvä. Ihminen on siis Jumalan kirkkautta vailla. Jollei Jeesus olisi maksanut niiden edestä jotka Häneen uskovat, olisimme kaikki menossa kadotukseen, eikä kukaan voisi silloin pelastua oman syntisen luontonsa takia.

    Äänestä

voi voi voi..ja vielä kerran voi.

Äänestä
  • Kaatis taas näyttää meille kuinka Jesse haluaa tosiuskelin elävän elämäänsä; eli peeloilemalla nettipalstoilla.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Kaatis taas näyttää meille kuinka Jesse haluaa tosiuskelin elävän elämäänsä; eli peeloilemalla nettipalstoilla.

    Miten olisi pieni kävelyreissu ulkosalla?

    Äänestä

Tervehdys Agneisti!

Ajattelin yrittää vastata sinulle koska kysymyksesi on mielenkiintoinen ja olet selvästi ajatellut näitä asioita monelta kantilta.
Itse uskon Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen, joka ristinkuolemallaan kärsi ja sovitti koko maailman synnit, jotta meillä ihmisillä uskon kautta olisi mahdollisuus saada osaksemme tuo pelastava armo, jonka Jumala meille Poikansa kautta haluaa antaa.
Minä en siis pelastu tekojeni kautta vaan yksin armosta uskomalla Jeesukseen.
Samanaikaisesti tiedostan sen liiankin hyvin, että me elämme maailmassa, jossa kaikki uskonnot sanovat olevansa juuri se ainoa oikea uskonto. Lisäksi maailmassa on niin paljon ihmisiä (vakavasti sairaita, kehitysvammaisia, pienenä lapsina menehtyneitä, orjuudessa, kurjuudessa ja ties missä eläviä), jotka eivät koskaan saa elämässään todellista sanomaa mistään uskomuksesta saati sitten todellista vaihtoehtoa valita jokin näistä. Lisätään siihen vielä se, että monet ihmiset aivopestään jo syntymästään saakka johonkin tiettyyn muottiin niin vahvasti ettei heillä ole mitään mahdollisuutta missään vaiheessa muuttaa mielipiteitään toiseen suuntaan. Ja jos joku sitä yrittää, niin hänet pahimmassa tapauksessa tapetaan.
Mihin nämä kaikki ihmiset menevät kuollessaan en tiedä mutta luotan siihen, että Jumala tietää.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että uskon tapoja on juuri niin monta kuin on ihmisiäkin maailmassa mutta oleellinen asia on se, että kristinuskossa ihminen ei pelastu omilla ansioillaan tai teoillaan vaan Jumalan armosta.
Jumala kutsuu meitä monta kertaa elämämme aikana ja antaa meille täydet mahdollisuudet vastaanottaa hänen armonsa. Ongelman ydin on vain siinä että ihminen luonnostaan juoksee Jumalan sanaa karkuun. Me uskomme mieluummin omiin kykyihimme kuin Jumalaan saati johonkin niinkin epäoikeudenmukaiseen ja hulluun käsitteesen kuin armosta pelastuminen.
Me kristitytkin olemme hyvin kirjavaa porukkaa ja minun sydämeni valtaa välillä suuri suru siitä, että miksi me olemme niin tuomitsevaa ja arvostelevaa porukkaa, sillä Raamattu ei missään opeta meille tuollaista mallia. Mutta tämä alunperin iloinen ja armollinen Jeesuksen alkuseurakunnalle antama sanoma on vuosisatojen saatossa vääristynyt ja kieroutunut yhä anteeksiantamattomampaan ja armottomampaan suuntaan ja tämänpäivän(eritoten suomessa) oleva uskovaisuus on valitettavan tekopyhää, arvostelevaa ja tuomitsevaa. Täällä on asiat niin hyvin että on osoitettava sormella toista mitä pikkumaisimmista asioista. Oleellisinta on kuitenkin se, että Jumala näkee jokaisen ihmisen sydämeen ja tietää ne, jotka ovat vastaanottaneet tuon armouskon sydämeen, ja se riittää pelastumiseen. Eikä kenenkään näin ollen tarvitsisi toitottaa omaa paremmuuttaan mihinkään suuntaan vaan elää hiljaisemmassa uskossa Jumalansa kanssa, jolloin me kaikki voisimme elää rakentavammassa ja anteeksiantavaisemmassa yhteiskunnassa ympäri maailmaa.
Minä uskon Raamattuun joka sanoo ettei ole mitään maksimivirhemäärää laitettu yhdenkään ihmisen kohdalle vaan Jeesus nimenomaan otti harteilleen koko maailman virhemääärän.Sillä muutenhan meistä ei yksikään pelastuisi vaan kaikki olisimme tuomittuja kadotukseen. Ihminenhän on hyvin erehtyväinen otus.
Olen aina pitänyt ihmisiä samanarvoisina ja kunnioittanut kaikkia tasapuolisesti ja nyt olen vihdoin saanut Jumalan armosta alkaa harjoittaa elämässäni sitä anteeksiannon periaatetta lähimmäisteni ja kaikkien muidenkin kohdalla jota Jeesus opetti, enkä tunne tarvetta arvostella saati tuomita muita ihmisiä millään tavalla.
Me olemme kaikki samalla viivalla eikä meistä kukaan ole toistaan parempi, joten uskot sinä tai olet uskomatta, se ei ole keneltäkään toiselta pois millään tavalla.
Kukaan meistä ihmisistä ei voi tuomita toista ihmistä helvettiin saati muuallekaan sillä se valta on vain Jumalalla.
Toivottavasti osasin edes osittain vastata sinulle, sillä niinkuin huomaat minulla on paha tapa kertoa asioita "pohjanmaan" kautta.

Mukavaa kesänjatkoa toivottelee Matias

Äänestä

Ajattelen, että todellinen suvaitsevuus on sitä että sietää sen, että joku toinen ajattelee erilailla kuin itse mutta pitää kiinni siitä minkä itse oikeaksi havaitsee oman elämämän kokemuksensa perusteella.

Kaikkein yksinkertaisin tapa on sanoa tämä sama on minä uskon että Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen ja sinä et joten älkäämme edes yrittäkö yhdistää niitä. Sillä maailma on täynnä muita asioita, joista voimme olla samaa mieltä.

Äänestä

Otappa nyt aivosi pois naulakosta ja ajattele välillä siten kuin aikuiset tapaavat tehdä. Jos
itse kukin voi vain tulla omalla uskollaan autuaaksi, niin miten ja miksi itse kukin voisi sen päälle vielä omata uskoasi, joka on yhtä tyhjän kanssa. Ja miksi sinäkin haluat olla ikään kuin jokin jumala, niin kuin moni muukin kieltäjä
, ihmisille, jos et edes usko itseesi? Ja yleensäkin ottaen, miksi juuri te vankkumattomat kieltäjät haluatte laittaa ihmiset siihen yhteen ja ainuaan samaan muottiin, jossa on vain yksi kuvio ja yksi väri valittavana?

Etkö sinäkään vielä tiedä, jotta ihmiskunnan
Luoja, taivaallinen Isä nimenomaa loi ihmisen yksilöksi, jolla on omintakeinen sekä aivan ikioma persoonallisuus joka rakentuu vahvasti ihmisen minuuden päälle, jolle on tyyppillstä olla sekä ihmisyyttä että inhimillisyyttä täynnä! Siis juuri niitä osasia joita sinusta ei näytä löytyvän. Toki kyllähän vihakin on inhimillinen osa ihmistä, mutta täysin turha, samoin kuin kateus ja katkeruuskin.
Opettele sinäkin ajoissa rakastamaan ja olemaan ihmisyyttä omaava ihminen muille ihmisille!

Äänestä
  • "Otappa nyt aivosi pois naulakosta ja ajattele välillä siten kuin aikuiset tapaavat tehdä."

    Korjaus 1:

    En omista naulakkoa. Aivoni ovat olleet koko nettiystävyysshteemme ajan visusti pääkoppanin suojassa. Olen siis kokoajan ajatellut siten kuin aikuiset tapaavat tehdä.

    "Jos
    itse kukin voi vain tulla omalla uskollaan autuaaksi, niin miten ja miksi itse kukin voisi sen päälle vielä omata uskoasi, joka on yhtä tyhjän kanssa. "

    Korjaus 2:

    Jos ymmärsin solmuun väännetyn kieliooppia raiskaavan virkkeesi oikein, niin sanoisin että minun uskoni ei ole yhtään sen enempää tyhjän kanssa kun sinun. Muuta en tuosta sitten ymmärtänytkään.

    "Ja miksi sinäkin haluat olla ikään kuin jokin jumala, niin kuin moni muukin kieltäjä
    , ihmisille, jos et edes usko itseesi?"

    Korjaus 3:

    En halua olla ikään kuin jokin jumala. Jos haluaisin olla jumala, esittäisin asiana todennäköisesti hyvin erilaisessa muodossa. Ja uskon myös iteeni, älä polo siitä huoli.

    "Ja yleensäkin ottaen, miksi juuri te vankkumattomat kieltäjät haluatte laittaa ihmiset siihen yhteen ja ainuaan samaan muottiin"

    Korjaus 4:

    Näen asian aivan toisella tavalla. Minusta näet ennemminkin te uskovaiset haluatte laittaa ihmiset yhteen muottiin. Tai ette välttämäti "halua" vaan oletatte että on joku yksi tietty oikea tapa elää, mikä on hyvin lähellä tätä.

    "Etkö sinäkään vielä tiedä, jotta ihmiskunnan
    Luoja, taivaallinen Isä nimenomaa loi ihmisen yksilöksi, jolla on omintakeinen sekä aivan ikioma persoonallisuus joka rakentuu vahvasti ihmisen minuuden päälle, jolle on tyyppillstä olla sekä ihmisyyttä että inhimillisyyttä täynnä!"

    Korjaus 5:

    En ole kuuna päivänä nähnyt ainuttakaan todistetta tästä isukista josta te aina keuhkoatte, joten minulla ei myöskään ole syytä tuohon uskoa; siis siihen että nuo ominaisuudet olisivat tulleet joltain ihmisyyden parametreja omaavalta olennolta.

    "Siis juuri niitä osasia joita sinusta ei näytä löytyvän."

    Korjaus 6:

    En tiedä mitä osasia tarkoitat mutta ainakin luettelimistasi jutuista minulta löytyy vahvasti jok ikinen. Miksei löytyisi? Siksikö että juttuni ärsyttää sinua? Sekö on sinulle riittävä todiste siitä että ihminen on tunteeton sekopää? Olet naivi ja yksinkertainen peini madonkaltainen olento jos niin luulet.

    "Opettele sinäkin ajoissa rakastamaan ja olemaan ihmisyyttä omaava ihminen muille ihmisille! "

    Korjaus 7:

    Olen omasta ja monen muun mielestä oppinut jo aikaa sitten. Edelleen ihmetyttää että miksi leimaat ihmisen tunteettomaksi massamurhaaja psykopaatiksi vain koska ei ole samaa mieltä sinun kanssasi ja ilmasee sen voimakkain argumentein?

    Huomaa kyllä miten sinäkin elät omassa pienessä kuoressa jonak sisällä on kiva todistella itselleen kuinka muut ovat niin kylmiä ja itse on niin herran enkeliä niiiiin herran enkeliä.

    Huomaatko kuinka vittumaiselta tuntuu kun minä teen sinusta arvion omien käsitysteni perusteella? Pelottavaa miten jumala on laittanut meidät ihmiset riitelemään tänne maan päälle. Sadisti jumala soosoo!

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    "Otappa nyt aivosi pois naulakosta ja ajattele välillä siten kuin aikuiset tapaavat tehdä."

    Korjaus jotakin sata ja yksi päälle: korjaa hieman elämäntapojasi ja käyttäytymistäsi täällä!

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Korjaus jotakin sata ja yksi päälle: korjaa hieman elämäntapojasi ja käyttäytymistäsi täällä!

    Nyt on sitten truba alkanut jo vaikolupuuhiin kun kertoo tietävänsä toisten elämäntapoja! Tollasesta voi kuule joutua linnaan. Vai jessekö se liittolaistensa korvaam salviestejä kuiskii

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Nyt on sitten truba alkanut jo vaikolupuuhiin kun kertoo tietävänsä toisten elämäntapoja! Tollasesta voi kuule joutua linnaan. Vai jessekö se liittolaistensa korvaam salviestejä kuiskii

    Heips nyt taas ja stoppia päälle, äläpäs kerro enää ittestäs yhtään mitään täällä ja käyttäydy myös kunnolla, niin ei tarvitse kärvistellä omantunnon kanssa kahden kesken. Vanupuikolla saa korvakäytävät puhdistettua.

    Äänestä

En tunnista itseäni uskikseksi, joka uskoo tietyn kaavan mukaan, joten en voi vastata. Sanonpa vaan, että kirjoituksessasi yrität asettua Jumalan paikalle kuten kunnon ateistin pitääkin. Kunnioituksen puutetta, sanon minä.

Äänestä
  • Ja haistas jo huilu. Minun näkemykseni mukaan se on uskis joka jumala yritää olla kun "totuuksia" alkaa yleisenä syytäjänä latelemaan. Vai boitko väittää että olen väärässä?

    Minusta tuo ei ollut millään tapaa mitään jumalointia vaan puhdasta pohdiskelua irrallaan satukirjojen kaavoista.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Ja haistas jo huilu. Minun näkemykseni mukaan se on uskis joka jumala yritää olla kun "totuuksia" alkaa yleisenä syytäjänä latelemaan. Vai boitko väittää että olen väärässä?

    Minusta tuo ei ollut millään tapaa mitään jumalointia vaan puhdasta pohdiskelua irrallaan satukirjojen kaavoista.

    "Minun näkemykseni mukaan se on uskis joka jumala yritää olla kun "totuuksia" alkaa yleisenä syytäjänä latelemaan. Vai boitko väittää että olen väärässä?"

    Tietenkin boin. Eihän kukaan uskis voi itsekään noudattaa Jumalan sääntöjä. Lähemmäksi Jumalaa voi haluta, mutta jos haluaa jumalaksi, niin on oltava ateisti. Vai oliko se satanisti.

    "Minusta tuo ei ollut millään tapaa mitään jumalointia vaan puhdasta pohdiskelua irrallaan satukirjojen kaavoista."

    Näen mitä näen. Kunhan kirjoitin oman pohdiskeluni tuloksen.

    Äänestä

Tiedän mitä tarkoitat, ja mitä ajat tuolla takaa. Jokaisella on oikeus elää, jos joku on naivi niin olkoon ihan rauhassa sellainen vain. Mitä se meille kuuluu? Olen kristinuskovainen, ja olen kyllä elänyt toisenkinlaista elämää, mutta en halua sellaista enää, kiitos vain! Mikseivät uskovaiset muka tutkisi erilaisia asioita tässä elämässä? Minä luen ja tutkin mitä haluan, mutta en mainosta omia asioitani tässä kenellekkään. Jos joku on tarkka uskonsa suhteen, niin antaa hänen olla, ei se voi olla väärin, ja tekee hänetkin tyytyväiseksi. Nyt on kesä, ja koska se on suomessa lyhyt, kannattaa iloita siitä.

Äänestä
  • Niin, kai kannan tietyllä tavalla huolta ihmiskunnasta koska en salli tuomaria leikkiviä syyttelijä uskeleita. Tiedän että on hullua alkaa muuttaa maailmaa kun olisi helpompi muuttaa oma todellisuuttaan mutta maailman muuttaminen on aina ollut verissä.

    Kesä on kyllä tosiaan ihan kivaa aikaa. Vaikea vain nauttia kun ei ole ketään kenen kanssa nauttia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Agneisti kirjoitti:

On uskovaisia, jotka uskovat että on vain yksi ainoa oikea tapa uskoa. On myös niitä, jotka tiedostavat maailman moninaisuuden, ja sen ettei kaikilla yksinkertaisesti ole mahdollisuutta uskoa yhdellä tietyllä tavalla; tämän takia he myös tajuavat sen että ei ole yhtä ainutta tietä elää oikein.

Jos tarkkaan mietitään, nämä ensinmainitut uskovaiset ovat erittäin typeriä ja naiveja otuksia. On jo fysikaalisella tasolla mahdotonta että kaksi ihmistä eläisi täysin saman aatteen mukaan. Heidänhän piätisi elää täysin identtistä elämää.

Kaikki ihmiset, jopa saman uskontokunan edustajat elävät siis eri elämää hieman eri aatepohjalla. Jonkun papin mielestä on oikein runkata suihkussa, jonkun taas ei. Siksi uskon, että on todella epätodennäköistä, että olisi joku yksi ainut usko jonka mahdollinen jumala olisi asettanut oikeaksi. Silloin ainoastaan yhdellä ihmisellä olisi mahdollisuus elää oikein ja päästä mahdolliseen taivaaseen. Toisaalta, todennäköisyys että joku sattuisi elämään juuri tällä yhdellä tavalla, on niin häviävän pieni ettei varmaankaan kukaan pääsisi.

Toisaalta, jos mahdollinen jumala olisi asettanut maksimi virhemäärän, jonka elämän aikana saa suorittaa. Tavallaan niin kuin autokoulussa. Eli siis ei olisikaan yhtä tapaa elää vaan yksi malli esimerkki ja tietyllä säteellä tästä malliesimerkistä olevat ihmiset pääsisivät. Jos näin olisi, minulle ainakin herää kysymys millä perustein tämä säteen suuruus olisi määritelty? Täytyisihän siinäkin olla jokin selkeä logiikka. Olisihan se vittumaista jos eläisi vahingossa elämäänsä juuri tämän säteen reunamilla, niin että olisi aivan hilkulla että pääsisi muttei sittenkään.

Tässä "osa pääsee"-ajattelussa ei kuitenkaan ole paljoa järkeä, ellei sitten maailma ole tarkoituksella epäreilu; tavallaan suodatinpussi joka vain suodattaa purut itse aromeista.

Periaatteessa suodatinpussimaailmassakaan ei olisi mitään mahdottomuutta, sillä miksi maailman täytyisi olla reilu? Reiluushan on vain meidän ihmisten keksintö, meidän maailmassamme vallitseva parametri.

Kysyisin teiltä uskiksilta, jotka uskotte tietyn kaavan mukaan, mutta silti tiedostatte maailman moninaisuuden, ja sen että kaikki ei yksinkertaisesti voi uskoa samalla tavalla: Miten te sulautatte nämä kaksi asiaa? Eikö ole vaikea uskoa samaan aikaan tyyliin "tuo tuossa noin elää nyt väärin ja joutuu helvettiin" ja toisaalta että "kaikki me uskotaan luonnostaan erilailla"? En pysty käsittämään näitä ristiriitaisuuksia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu