Viikko ortodoksina opetti minulle,

Sävysi on hiukan tyrmääntyneen kuuloinen, mutta johtuipa tuo oivalluksesi sitten ihan mistä vain, ja johtipa se sitten mihin vain, niin hyvähän se on huomata!
Kertoisitko vähän enemmän?

Olispa kiva tietää vähän tarkemmin asiasta.

Mutta.

Muistakaatten, hyvät #ovetpaukkuenlähtijät#, että ortodoksinen usko on muuta kuin ne ihmiset siellä kirkossa - siis muuta kuin kaikki ne, jotka eivät teitä kiittäen ja kumartaen toivotakaan tervetulleiksi, laula ylistyslauluja teidän kirkkoon liittymisenne kunniaksi, saattavat katsoa ylen teitä jne.

Ei. Ortodoksinen usko ja ortodoksinen Kirkko pitää sisäistää ilman niitä muita ihmisiä.

...on koti mihin palata. Ihmettelen vain miksi sieltä kotoa piti lähteä.

Kun kerran avasit aiheen tällä palstalla niin valaise ihmeessä. Mitä tapahtui?

pst. olen se sama piipperoinen, jonka nimimerkki on myös rekisteröity.. nyt vaan en muista tunnuksia, millä kirjauduin (konekin vaihtui, joten muistissa olleet tunnukset menivät vanhan koneen mukana :( )

Edelleen : vahvasti mukana tälläkin palstalla :) Aurinkoisia haleja kaikille Kirkkoon kuuluville ja meille muillekin! :)

Minua kirjoituksesi yllättää. En tiedä tarkoitatko toisia ortodokseja vai itse uskonharjoitusta. Minä olin ennen luterilainen, kävin nuorena joskus myös huvipaikkojen yhteydessä niissä helluntailaisissa teebusseissa, mutta en missään kokenut sellaista Pyhän Hengen läsnäoloa kuin sittemmin ortodoksisessa jumalanpalveluksessa tai lukiessani ortodoksisia rukouksia kotonani. Ne olivat minulle ensimmäinen teeskentelemätön kohtaaminen Jumalan ja Pyhän Hengen kanssa, joten itse uskossa en näe mitään teeskentelyä.

Toiset ortodoksit minua eivät ole koskaan niin paljon kiinnostaneet. Toki ystävinä, joiden puolesta rukoilen ja joiden kanssa osallistun palveluksiin ja muihin kirkon tapahtumiin, mutta heidän Jumalasuhteensa on minulle heidän henkilökohtainen asiansa.

Juuri tämä henkilökohtaisuus korostuu palveluksissa mielestäni siinä, että miehet ja naiset seisovat eri puolella ja kaikki yksinään kasvot alttarin, ikonien ja palveluksen suuntaan, eivätkä esimerkiksi vilkuile ympärilleen, mitä kelläkin on päällään ja niin edelleen. Huomio keskittyy ainakin minulla täysin itse palvelukseen. Jokainen on siinä yksin Jumalan kasvojen edessä riisuttuna kaikista rooleistaan. Kantamassa rukoustaan Jumalalle ja vastaanottamassa tekstien sanoja, jotka välillä sivaltavat sielua kuin suolavedessä kasteltu ruoska, siitä huolimatta, että ne ovat osin jopa tuhat vuotta vanhoja ja aina samoja. Osaatko sinä kuunnella niitä? Etkö näe juuri niissä ihmisen muuttumattomuuden? Eikö juuri niissä tule ilmi myös niiden voimien iankaikkisuus, jotka meistä ihmisistä tässä maailmassa käyvät jatkuvaa köydenvetoa.

Minä en ymmärrä pointtiasi. Jos joku muu kirkossa filmaakin, ethän sinä siellä häntä varten ole, vaan polvillasi Jumalasi edessä.