Edellisissä

Edellisissä kirjoituksissa kiinnitin huomiota noihin perisynteihin. Minulle on lapsena ja myös nuorena niistä sanottu. Minä en ymmärrä vieläkään miten pieni lapsi voi olla syntinen jo syntyessään. Minusta tuntuu että ns.perisynti ei kyllä missään geeneissä kulje kuin esim. taipuvaisuus alkoholismiin. Moni luulee että kirjoitan näitä provosoidakseni mutta asia ei todellakaan ole niin.
Vaan monta asiaa on jäänyt niin että vastauksia ei ole saanut. Tuossa aiemmissa kirjoituksissa puututtiin myös ympärileikkaukseen. Silloinhan kaikki uskovaiset pitäisi olla leikattuja. Sitä kyllä nykyisin silpomiseksi kutsutaan. Eiköhän se siihen aikaan vain ollut käytäntö hygienian ja myös sitä kautta tulehduksien estämiseksi.
3113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hellareissa hyvä ja paha opitaan vasta syntiä OIKEIN kunnolla tekemällä. eli heidän mielestään ollaan syntisiä heti kohdusta ulostultaessa perisyntisiä, mutta oikeaan synnintuntoon ja Jeesuksen seuraajaksi pääsee vasta rikkomalla lakia.
Tappamalla ihmisiä, raiskaamalla, käyttämällä huumeita, alkoholia jne. Sen jälkeen ihminen voi ottaa Jeesuksen veren vastaan.

Äänestä

Taitaa olla luterilainen keksintö tuo nimi.
Eli ensiksi pieni lapsi on viaton, lut. hätäkastekin on tarpeeton, se vain on valhe valheen päälle. Nimittäin luterilainen kaste ei ole oikea. Ei pieni lapsi usko mitään, hän ei tajua kuin äidin hellyydestä ja äidin maidon juomisesta. Kastettavan täytyy uskoa Jeesukseen omalla sydämellä ja suun tunnustuksella. Textus receptus arvostettu raamatun lähdekoodi, jota pelkjästään on käytetty 1800 luvulle saakka sisältää tämän jakeen, Sitten on tullut käyttöön myös raamattujam jotka perustuvat eri käsikirjoituksiin ja niistä on poistettu jae numero 37, joka nyt sitten on tässä alla. Eli upotuskaste on perusta ja sitten vasta kastetaan.

Filippus ei kastanut kirkon jäseneksi, se ei ole oikein! Kastettava oli sen ikäinen, että hän itse jo uskoi Jeesukseen ja tunnusti sen suullaan. Raamatun aikana ei siis ole koskaan ollutkaan lapsikastetta!


35.Filippus rupesi puhumaan ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.

36.Jatkaessaan matkaa he tulivat veden ääreen. Hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua."

37.[Filippus sanoi: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon". Hän vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika".]*

38.Hoviherra käski pysäyttää vaunut. He astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.

39.Heidän noustuaan vedestä Herran Henki tempasi Filippuksen pois, eikä hoviherra enää nähnyt häntä. Hoviherra jatkoi sitten matkaansa iloiten.
[Jumalan Kansan Raamattu: Ap. t. 8:35-39]

Filippus siis opetti ensiksi ja kastoi siten.

Sitten se ihmisen syntisyys. Paavali sanoo näin. tämä on UT:n Jumalan sanaa. Tulisi siis lukea Pyhän RAamatun uutta testamenttia, joka sisältää Jumalan voiman! lapsikasteharhassa on jo osa menetetty siitä, jotka sitä harhaa puoltavat, koska se ei ole raamatussa. Joku sanoo yksi kaste ja yksi usko. Niin yksi kaste, joka on upotuskaste. Lapsikastetta ei ole koskaan ollutkaan raamatussa. Jeesus vain siunasi lapsia!

Niin se syntisyys...

18.Minä kyllä tiedän, ettei minussa, se on, turmeltuneessa luonnossani* asu mitään hyvää. Tahtoa minulla kyllä on, mutta ei ole voimaa hyvän toteuttamiseen.

19.Sillä sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

20.Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
[Jumalan Kansan Raamattu: Room. 7:18-20]

Alaviitteet:
[Room. 7:18] KR: lihassani.

Ympärileikkaus oli liitto, ei hygieniasyistä!

8.Jumala teki Aabrahamin kanssa liiton, jonka merkkinä oli ympärileikkaus. Aabrahamille syntyi Iisak, jonka hän ympärileikkasi kahdeksantena päivänä. Iisakille syntyi Jaakob, ja Jaakobille ne kaksitoista kantaisää.
[Jumalan Kansan Raamattu: Ap. t. 7:8]

Mutta meillä tämän ajan uskovilla on uusi liito Jeesuksessa, paremmille lupauksille perustettu!

6.Kristus on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on paremmille lupauksille perustetun liiton Välimies.

7.Jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, eihän toista liittoa olisi tarvittu.
[Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 8:6-7]

Tässä sitten uskoaiheisia kirjoituksia, sanan julistusta.

http://www.jeesusonherra.net/

Äänestä

että ei synti voi geeneissä ollakkaan,koska Jumala loi täysin terveen ihmisen.alunperin.

Synti tuli ihmiseen jäljestäpäin,ihmisen ulkopuolelta.

Raamattu kertoo,että saatna oli tektynyt käärmeeksi,saatana on Jumalan perusvihollinen,entinen enkliruhtinas,joka lankesi tvoittelemaan Jumalan Pojan Jeesuksen,Voidellun valtaistuinta,näin se lankesi hirvittävään syntiin,jonka se tartutti ihmiseen Eedenissä viettelemällä ensin Eevan,ja Eeva vietteli Aadamin olemaan uskoton Jumalle.
Käärme petti,ja sai ihmiseen myrkyn joka ei lähde koskaan meidän lihastamme minnekkään,ja se on Aadamin ja eevan perintö.
Siksi vauvatkin ovat siitä osalliset,lihansa puolesta.
Mutta he ovat kätketyt Kristuksen kautta heti syntyessään Jumalaan,Kristuksen sovitustyön perusteella,vaikka vauva on syntinen jo syntyessään,niin hän ,vaikka kuolisi heti,niikuin usein valitettavasti käy,pääsevät lunastyön peruteella taivaaseen ilman mitään ihmisen toimia,koska pelastustyö on yksin Jumalan teko,siinä ei ihmistä tarvita,miten voisikaan,koska ihminen on syntinen,miten hän voisi auttaa ketään toista syntistä synnittömäksi,mahdotonta jo ajatuksena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juha kirjoitti:

Edellisissä kirjoituksissa kiinnitin huomiota noihin perisynteihin. Minulle on lapsena ja myös nuorena niistä sanottu. Minä en ymmärrä vieläkään miten pieni lapsi voi olla syntinen jo syntyessään. Minusta tuntuu että ns.perisynti ei kyllä missään geeneissä kulje kuin esim. taipuvaisuus alkoholismiin. Moni luulee että kirjoitan näitä provosoidakseni mutta asia ei todellakaan ole niin.
Vaan monta asiaa on jäänyt niin että vastauksia ei ole saanut. Tuossa aiemmissa kirjoituksissa puututtiin myös ympärileikkaukseen. Silloinhan kaikki uskovaiset pitäisi olla leikattuja. Sitä kyllä nykyisin silpomiseksi kutsutaan. Eiköhän se siihen aikaan vain ollut käytäntö hygienian ja myös sitä kautta tulehduksien estämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu