"Se ainoa varsinainen "feikkaukseni", jollaiseen edellinen kirjoittaja viittaa, tapahtui siten, että surffailin muutama vuosi sitten (puoli-)salaa työpaikan koneella, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Jokin hakusana vei minut eräälle foorumille, ja se näytti sen verran mielenkiintoiselta, että päätin kirjoittaa sinne. Tarkoitus oli kirjoittaa vain yksi juttu eikä jatkaa kirjoittelua sen enempää. Jostakin älyttömästä päähänpistosta (olisiko helteinen ukkosilma vaikuttanut vai mikä) rekisteröidyin sinne eri sukupuolta olevalla nimellä kuin mitä todellisuudessa olen.
Kirjoitin lopulta enemmänkin tuolle foorumille kuin vain yhden jutun, mutta en kuitenkaan ollut míllään tavalla aktiivinen kirjoittelija. Vähitellen unohdin koko foorumin - kunnes yllättäen sähköpostia siivoillessani löysin erään tuolle samalle foorumille kirjoitelleen lyhyen viestin, joka oli saapunut jo pari kuukautta aikaisemmin. Aioin deletoida sen, mutta jostakin syystä kuitenkin - uteliaisuudesta kai - vastasin sähköpostiin yhtä lyhyellä yhden tai kahden sanan viestillä ja kysymysmerkillä.
Tästä alkoi kirjoittelumme. En olisi missään tapauksessa saanut jatkaa enkä edes aloittaa sitä, mutta tehty mikä tehty. Olin niin utelias, että en voinut vastustaa kiusausta. Kuten tuossa edellisessä esimerkissä, mekin "vaihdoimme" valokuvia. Minun kuvani esitti erästä ruotsalaista kirjailijaa. Olin löytänyt kuvan netistä. Kuva näytti "aidolta", koska se oli suurikokoinen ja antoi vaikutelman, että kuvien käsittelyä tuntemattomana olin lähettänyt kuvan suoraan kamerasta osaamatta pienentää sitä."
Onneksi sentään irl (in real life) miehet eivät voi naista feikkailla - ai mutta voivatpas :=D yleensä ne kuitenkin tunnistaa.
Jos mies on elänyt 30 vuotta miehenä ja sitten menee sukupuolenvaihdosleikkaukseen, niin kumpi hän enemmän on, mies vai nainen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.