Sinänsä mielenkiintoinen ilmiö on varsinkin näillä internetpalstoilla esiiintyvä tapa pyrkiä luomaan kansallismielisesti asiaa lähestyen omalle kansallemme löytämään eityisen loistava menneisyys. Sinänsä saattaisi olla käsitettävää tilanteessa, jossa pyrittäisiin kansallisen heräämisen myötä luomaan programmia herätyksen virittelyyn. Tällä hetkellä se tuskin lienee tarpeen Suomen oltua kohta lähes 90 vuotta itsenäinen valtio ja sen ollessa arvostettu Euroopan yhteisön jäsen. Kansallisen erinomaisuutemme todistelu historilallisin esimerkein tuskin lienee tarpeen hengen nostatukseen.
Historian ongelmana on se, että se perustuu suurimaalta osin kirjoitettuun sanaan eli kirjallisiin lähteisiin. Yksinomaan arkeologian, kielitieteen tai luonnontieteellisen tutkimuksen kautta ei voida luoda sen kaltaista kuvaa menneisyydstä kuin historilallisten dokumenttien myötä. Näin ollen tulee suhtautua varsin varovaisesti näihin olettamiin.
On sinänsä varsin oletettavaa, että maassamme on varsin kauan ennen kirjallisten dokumenttien ilmaantumista ollut vallalla enemmän tai vähemmän järjestäytynyt yhteiskuntamuoto, koska se on ollut tarpeen toisaalta viljelyksen ja sodankäynnin intressejä varten. Edelleen on uskottavaa se, että Suomessa asuneet suomalaisheimot ovat olleet myös rauhanomaisessa kosketuksessa paitsi keskenään myös muiden kansallisuuksien ja heimojen kanssa. Kulttuurivaikutukset ja -vaihto ovat olleet täysin mahdollisia niin, että osapuolet ovat olleet sekä saavina että antavina kumppaneina. Kristinuskon omaksuminen on tapahtunut todennäköisemmin vaiheittain joipa vuosisatojen kuluessa. Olisi syytä olettaa, että kansallisuus- ja heimorajojen välillä on tapahtunut merkittävää sulautumista.
Yhteiskuntien kehittyneisyyden erot eivät ole olleet ainakaan pohjoisessa Euroopassa huikaisevan erilaisia.
Kuningassaagojen maailmaa ei ole kuitenkaan todennettu tieteelliseksi totuudeksi. Mutta ehkäpä meilläkin pitäisi olla oma kuningas Arthurimme ja hänen Camelotinsa ritarit!
Kansallista itsetuntoamme riittää hyvin tukemaan se, mitä nyt olemme ja osaamme. Kansallinen historiamme on menestystarina itsessään, kertomus pienestä kansakunnasta syrjäisessä pohjoisessa maassa vaikeissa luonnonoloissa, joissa se on säilyttänyt kansallisen omaleimaisuutensa pääpiirteet voimakkaampien kansojen vaikutuksesta huolimatta. Ei mitään hävettävää!
Historian ongelmana on se, että se perustuu suurimaalta osin kirjoitettuun sanaan eli kirjallisiin lähteisiin. Yksinomaan arkeologian, kielitieteen tai luonnontieteellisen tutkimuksen kautta ei voida luoda sen kaltaista kuvaa menneisyydstä kuin historilallisten dokumenttien myötä. Näin ollen tulee suhtautua varsin varovaisesti näihin olettamiin.
On sinänsä varsin oletettavaa, että maassamme on varsin kauan ennen kirjallisten dokumenttien ilmaantumista ollut vallalla enemmän tai vähemmän järjestäytynyt yhteiskuntamuoto, koska se on ollut tarpeen toisaalta viljelyksen ja sodankäynnin intressejä varten. Edelleen on uskottavaa se, että Suomessa asuneet suomalaisheimot ovat olleet myös rauhanomaisessa kosketuksessa paitsi keskenään myös muiden kansallisuuksien ja heimojen kanssa. Kulttuurivaikutukset ja -vaihto ovat olleet täysin mahdollisia niin, että osapuolet ovat olleet sekä saavina että antavina kumppaneina. Kristinuskon omaksuminen on tapahtunut todennäköisemmin vaiheittain joipa vuosisatojen kuluessa. Olisi syytä olettaa, että kansallisuus- ja heimorajojen välillä on tapahtunut merkittävää sulautumista.
Yhteiskuntien kehittyneisyyden erot eivät ole olleet ainakaan pohjoisessa Euroopassa huikaisevan erilaisia.
Kuningassaagojen maailmaa ei ole kuitenkaan todennettu tieteelliseksi totuudeksi. Mutta ehkäpä meilläkin pitäisi olla oma kuningas Arthurimme ja hänen Camelotinsa ritarit!
Kansallista itsetuntoamme riittää hyvin tukemaan se, mitä nyt olemme ja osaamme. Kansallinen historiamme on menestystarina itsessään, kertomus pienestä kansakunnasta syrjäisessä pohjoisessa maassa vaikeissa luonnonoloissa, joissa se on säilyttänyt kansallisen omaleimaisuutensa pääpiirteet voimakkaampien kansojen vaikutuksesta huolimatta. Ei mitään hävettävää!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sikäli mielenkiintoinen ilmiö, että juuri tällä palstalla pyritään mitätöimään kaikki isänmaalliset arvot ja historiamm näkökulmat meidämn omalta kannaltamme ja siitä kuinka me asiat koimme, heti ollaan kääntämässä ne kiihkonationalistiksi näkemyksiksi.
Mikä kansakunta ei käsittelisi omaa historiaansa omasta näkökulmasta ja omalla kansallisella painotuksellaan, olematta kuitenkaan sen totuuden vastaisempi?
En ymmätrrä tätä kansallisen näkemyksemme aliarvioimista?
Hyväntahtoinen kritiikkini kohdistuu siihen, että vasrin innokkaasti halutaan pureutua sellaisiin seikkoihin, joiden peruste kriittisen historiantutkimuksen kannalta on enemmänkin kyseenalainen. Sinänsä ymmärrän hyvin sen, että jokaisen kansakunnan tai sen jäsenen - minunkin - sisäistä itsetuntoa hivelisi tieto kunnianarvoisesta suuresta menneisyydestä. Se, onko väitteille useastikaan muuta pohjaa kuin väitteen esittäjän luja usko ajatukseensa, ei haittaa niiden esittäjää esittämästä perustelujaan.
Mutta kaikin mokomin, keskustelu on vapaa enkä aseta esteitä sille.
Kansallisen näkemykseni voisi tiivistää siihen että Suomen kansa on tunnetun historiansa aikana sitkeästi ja työteliäästi asuttanut sitä maankolkkaa, jonne se on asumaan asettunut. Samalla se on onnistunut suurempien painostuksessa säilyttämään kansallisen omaleimaisuutensa. Tässä on tehty paljon!
En ole väittänyt arvostelemiani näkemyksiä kiihkonationalistisiksi. Sellaisia ne eivät ole, ellei niihin liity muiden kansallisuuksien aliarvioimista oman kansallisuuden kustannuksella.
Pikemminkin mieleen tulee muun muassa Johannes Magnuksen ja eräiden muiden maanmiestensä satoja vuosia sitten harjoittama ruotsalainen götismiksi nimetty historiankirjoitus, jossa lueteltiin maailmaa hallinneet gööttikuninkaat vedenpaisumuksen ajoilta Maagoista aina Kustaa Vaasaan. Samalla nimettiin ruotsalainen kansanheimo sivistykseltään antiikin kreikkalaisiin rinnastettaviksi kultturin ja tieteen luojiksi. Tällaista tapaa on ilmeisesti ollut muuallakin ja Daniel Jusleniuksen teos "Aboa vetus et nova" (1700) oli saman ajattelutavan ilmentymä Suomessa luetteloineen Ruotsin vallan aikaa edeltäneistä Suomen kuninkaista ja suomalaisten erityisestä kyvykkyydestä. Ja olihan meillä Wettenhovi-Aspakin.
Näiden ajatuskantojen jatkumona on luonnollisesti nykyinen Suomen kansan muinaisen suuruuden ja sankaruuden kohottaminen. Itse näen historian mieluummin yhteiskunnallisten rakenteiden sekä taloudellisten tapahtumien ja lainlaisuuksien kokonaisuutena paremmin kuin henkilöinä tai vuosilukuina. Näin ollen näen vaikkapa nämä genologiset luettelot kuningassuvuista varsin mielenkiinnottomina.
Kansallinen näkemyksmme on nimenomaan suomalaisuuden omaleimaisen kielen ja kulttuurin säilyttäminen ja korostaminen. Sinänsä emme liene sen parempia kuin muutkaan kansallisuudet, mutte emme myöskään huonompia, joten itsetuntoa ei tarvitse enemmälti kohotella.
On PEESTÄ.
Vakavasti ottaen, II maailmansodan jälkeisen suomalaisen historiankirjoituksen perustavin trendi on ollut nimenomaan KANSALLISEN HISTORIAN purkaminen. Samaa trendiä on näkynyt muuallakin.
Miksikö? Sen vuoksi, että epätieteellinen, kansallismielinen historia-uho johti siihen katastrofiin, joka tunnetaan II maailmansotana.
Suomalaisten ongelma on se, että he ovat aina voittajia, muutenkin.
Ei suomalainen "menestystarina" mikään ihme ole, josta olisi syytä ylpeillä, vaan perustuu sattumuksille ja rakenteille, niin kuin muukin historia. Tottahan tajuat, että "kansallisen" historian kritiikkisi on ristiriidassa oman näkemyksesi kanssa?
Professori Topi totesi luennollaan, että vanha kansakunta ei ole nationalistinen, niin kuin Suomi. Ruotsalaisille kansallisuus on niin itsestäänselvää, että se ei näy puheissa. Suomalaisten nuori itsetunto sen sijaan ei kestä ilman joko pohjatonta itsekehua tai yhtä hillitöntä itseruoskintaa.
Kiitokset krittikistä. Toivottavasti en sortunut merkillisen suureen kansalliseen näkemykseeni, kun totesin Suomen kuitenkin menestyneen historian ryskämyllyssä kohtuullisen hyvin. Näet huonomminkin olisi voinut käydä. Samaan hengenvetoon totesin, että emme me suomaliset sen kummempia ole kuin muutkaan, emme parempia tai huonompia.
Kansallinen lähihistorian historiankirjoitus on lähellä ihmisiä, koska siinä kerrotaan sellaisista olsouhteista, jotka ovat tapahtuneet sellaisessa ajassa, josta on olemassa laajalti tietoa ja josta aikalaistiedon perinne ei ole katkennut vielä.
Oikeassa olet siinä, että nuoren kansakunnan kansallismielisyys on päällepistävän näkyvää. Eräältä laidalta sivusin samaa asiaa kirjoittaessani tänne äskettäin isänmaallisuuden militarisoinnista.
Onko suomalainen kansallismielisyys otenkin pahempaa kuin muiden maiden kansallimielisyys?
"Vakavasti ottaen, II maailmansodan jälkeisen suomalaisen historiankirjoituksen perustavin trendi on ollut nimenomaan KANSALLISEN HISTORIAN purkaminen. Samaa trendiä on näkynyt muuallakin. "
Tiede perustuu empiiriseen tietoon ja siitä tehtyihin loogisiin päätelmiin. "Suomalainen historiankirjoitus" on todella sitä mitä väität, eli kakkaa:
'Neuvostotiede' on aivan eri asia, kuin 'tiede'. Neuvostotiede perustuu poliittisesti sopivien johtopäätösten asetteluun, ja "tutkimusten" rakenteluun takaperin niitä tukemaan. Juuri näin yliopistoissamme on tapana tehdä.
Jos tavallinen pulliainen tekee samaa, hän on valehtelija.
Kiitos, että kerroit meille tärkeän asian!
OLI tapana tehdä. EI ole enää.
Ja sehän harmittaa kansallisen myytin puoltajia.
Vai että ihan oli. Venäjä tekee ihan samaa kuin N:liitto, muovaa historiansa mieleisekseen, kun se vaan palvelee nyt nousevaa uutta diktatuuria.
Joo, näinhän se on, meillä on tapana kertoa muiden maiden varsin heppoisia tulkintoja alueen historiasta ja omalle tulkinnallemme vaadimme varsin vahvat faktat.
Me uskomme varsin sokeasti Norjalaisten, Ruotsalaisten ja Tanskalaisten kuningas-saagojen kuninkaat todellisiksi historiallisiksi henkilöiksi, mutta kun samoissa saagoissa puhutaan Suomalaisista kuninkaista niin se ei enää riitäkkään faktaksi ja todisteeksi vaan saaga muuttuu runoksi joka kuvaa enempi taiteiljan omaa näkemystä kuin historiallista henkilöä.
Jostakin syystä olemme omaksuneet käsityksen minkä ovat muut kansat ja vallanpitäjät meille opettaneet, eli ennen heidän tänne tuloa täällä ei olut mitään muuta kuin joku harhaileva metsäläinen ilman minkäänlaista järjestystä ...
Kukaan ei koskaan ole kysynyt, että miksi meillä olisi ollut toisin kuin naapurimaissamme.
Joka kuvittelee, että saagojen henkilöt olivat todellisia, on joko
a)tyhmä
B) ei tajua historiasta mitään
C sekä että
Elikkä argumenttisi taso on lapsellinen.
"Ja kukahan uskoo
Kirjoittanut: meikämie 14.6.2006 klo 11.30
Joka kuvittelee, että saagojen henkilöt olivat todellisia, on joko
a)tyhmä
B) ei tajua historiasta mitään
C sekä että
Elikkä argumenttisi taso on lapsellinen. "
Skandinaavisia saagoja on käytetty ja käytetään edelleenkin Ruotsissa ja sielläpäin menneisyyden hahmottamiseen. Kokonainen "viikinki"-uskovaisten lauma pitää niitä tosina, mutta se ei ole "lapsellista". Tämä määre muistuu poliittisesti korrektien selittäjien mieleen vasta kun samat lähteet kertovat suomalaista.
Ei kukaan väitä, että saagojen suomalaiset kuningaat olisivat juuri sitä mitä saagoissa kirjaimellisesti väitetään (tai millaisen mielikuvan niistä saa), kuten eivät samojen tarinoiden "viikinki"-kuninkaatkaan, vaikka niin kyllä intetään alituiseen.
Saagat on runoiltu 800-luvulla, ja ne kertovat todistusvoimaisesti sen mitä silloiset skandinaavit ajattelivat suomalaisista: Kuninkaalllisia esi-isiä, dynastioiden perustajia, kuningaskunta.
Tämän yrität kätkeä.
Ei niitä saagojen kuninkaita pidä todellisina kuin Ruotsin omat amatööri-hourupää-historioitsijat.