Todistus

Täällä on ollut paljon keskusteluita temppelistä ja muista uskontoomme liittyvistä asioista.

En ymmärrä ihmisiä mitkä tulevat mustamaalaamaan asioita tänne. :/

Saaneen kysyä, mitä pahaa on että Temppeli on rakenneilla Espooseen? Tuottaako se jotain syvää vihaa sydänmessänne? Turruttaaako se teidän mieliänne? Vai ihan silkasta tylsyydestänne olette sitä vastaan.

Itse olen nuori mormoni poika. 15 vuotias.
Uskon näihin asioihin, ja yritän olla kelvollinen Jumalan edessä. Minulla on todistus, Jeesuksesta Kristuksesta, Pyhästä Hengestä ja ynnä muusta kaikesta mihin mormonit uskovat.

Siveyden laki ja Viisauden Sana. Ovat kirkomme yhtiä kehotuksia ja "lakeja" mitä noudatamme.
Minulla on iässäni paljon kiusauksia juoda, polttaa tai harrastaa seksiä ennen avioliittoa.
Mutta olen päättänyt pitää kiinni niistä asioista ja pitää itseni puhtaana. Ainakin väitän olevani terveempi ihminen fyysisesti kuin joku ketä on ollut ketju polttajana 5 vuotta. Tai juo alkoholia joka vkl. Kun joku tarjoaa sanoin vaan että "Ei kiitos, en juo/polta". Olen kiitollinen siitä että nyky nuoriso ymmärtää asiat ehkä paremmin kuin aikuiset. Koulussamme, luokkatoverit eivät ihmettele miksi en juo tai polta. koska olen kertonut heille syyn.

EN JUO TAI POLTA VAIN SEN TAKIA ETTÄ KIRKKONI KIELTÄÄ SEN. Vain myös sen takia että itse sitä en halua tehdä.

Seksi ennen avioliittoa on myös kiellettyä kirkossamme. Ja tämän asian ymmärrän. Olen päättänyt olla harrastamatta seksiä ennen avioliittoa. Ja pidän siitä kiinni kaikin tavoin.
Ja väitän että mormonit eivät ole sen erilaisia ihmisiä kuin muut. He vain uskovat eri asoihin.
Ystäväni koulussa sanoi minulle "Ei sillä ole väliä mihin uskot, olisit vaikka budhalainen, niin olet kaverini". Suurin osa koulussa ovat tätä mieltä. Miksi eivät sitten muutkin. Esim. Aikuiset nykyään dissaavat helpommin kuin nuoret. Onko teiläl huonoja kokemuksia? Vai saatteko mielihyvää siitä että saatte kiusata jotain ikätoverianne uskonnon takia? On myös niitä ihmisiä jotka ovat olleet kirkossa mutta eivät ole saaneet todistusta. Mutta väitän että suurrimalla osalla on hyvä kuva kirkosta.

Itselläni on isoveli joka on ns. "epäaktiivinen" ja ei käy kirkossa tai noudata periaatteitamme. Mutta hän on sanonut että uskoo kirkkoon, mutta on vain nyky elämässä liikaa kiusauksia ja hän on vain nyt valinnut sen tien. Ymmärrän veljeäni.

Sanon viimeiseksi, että olen onnellinen että synnyin perheeseen joka uskoo tähän asiaan. Olen oppinut paljon asioita ja en voisi olla enenmpää kiitollinen perheestäni. Koska perheeni sisälä on mahtava rakkaus ja myötätunto. On meilläkin ala-mäkemme ja ylä-mäkemme. Mutta kukaan EI OLE täydellinen... En edes minä. ;)

Joten koittakaa ihmiset jo ymmärtää. Kiitos :)
491991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Sinähän et sitten muusta tiedäkään, jos kerran olet syntynyt mormoniksi. Joskus se estää metsän näkemisen puilta.

Jos sinua alkaa kovin pännimään vapaa keskustelu, niin mene mormoni-Kimin sivustolle, siellä on sensuroitu foorumi.

Äänestä

hyvin kirjoitit! Pidä kiinni uskostasi ja muista epäilyksen hetkellä niitä aikoja jollon olit varma ja yritä jälleen löytää tie takaisin. Pysy lujana loppuun asti!

Minun 15 vuotias poikani kertoi juuri, että kun tietyt tyypit koulussa ovat tietokoneluokassa hän ei mene sinne, koska tietää millaisilla sivustoilla he vierailevat. Hän kertoi myös että näkee aivan selvästi KUKA on käynyt seksisivustoillla, sillä he tulevat ihan kaheleiksi.

Yksi sisaruksistasin Herrassa.

Äänestä

tuskinpa 15v pojalla on suuria ongelmia "seksistä pidättäytymisen" suhteen, mutta miten on tuo sooloseksin laita? Jos 15v poika ei tumputa itseään suunnilleen kerran päivässä, niin silloin on jossain vikaa. Itse koin suurta syyllisyyttä tuon aktiviteetin takia ollessani kirkon jäsen. En usko että Jumala on luonut lapsille näin suurta vaatimusta normaalien ruumiintoimintojen suhteen. Lapsi ei voi mennä naimisiin ja hoitaa himojaan sitä kautta. Jos lapselta kieltää tumputuksen, niin se on aivan sama kun kieltäisit vaikka 25v mieheltä vaimonsa panemisen.

Mutta jos mennään takaisin tuohon alkuperäiseen aiheeseen, niin miten on keskustelun aloittajan suhde tumputukseen? Onko ollut nolo olo sakramenttia jakaessa?

Äänestä

"En ymmärrä ihmisiä mitkä tulevat mustamaalaamaan asioita tänne. :/"

Ei täällä kukaan mustamaalaa. Täällä keskustellaan.

"Saaneen kysyä, mitä pahaa on että Temppeli on rakenneilla Espooseen? Tuottaako se jotain syvää vihaa sydänmessänne?"

Ei kukaan ole sanonut, että siinä sinänsä olisi pahaa. Ainahan kristitty siitä huolestuu, kun antikristillinen uskonto leviää. Ei tässä sen kummemasta ole kysymys.

"Ainakin väitän olevani terveempi ihminen fyysisesti kuin joku ketä on ollut ketju polttajana 5 vuotta. Tai juo alkoholia joka vkl."

Ei tarvitse olla mormooni voidakseen olla polttamatta tai juomatta. Kai se muutenkin on normaalia, että 15-vuotias on terveempi kuin vähän vanhemmat.

"Vai saatteko mielihyvää siitä että saatte kiusata jotain ikätoverianne uskonnon takia?"

Mistä päättelet, että näin teemme?

"Mutta väitän että suurrimalla osalla on hyvä kuva kirkosta."

Tässä olet kyllä väärässä. Suomalaisten asennetutkimuksissa on todettu, että mormoneista on yleensä kielteinen kuva.

"Sanon viimeiseksi, että olen onnellinen että synnyin perheeseen joka uskoo tähän asiaan."

Tässähän selvisikin, mistä se "todistuksesi" on peräisin.

Äänestä
  • " Sinähän et sitten muusta tiedäkään, jos kerran olet syntynyt mormoniksi. Joskus se estää metsän näkemisen puilta."

    Hehe, tässä kohtaa naurahdin :)Mormoniksi ei synnyttä sanotaan näin. Mormoni perheeseen voi syntyä, mutta mormooniksi ei. Ja sitten estää metsän näkemisen puita? Olen nähnyt asiat myös ulkopuolisten kannalta.

    "Ainahan kristitty siitä huolestuu, kun antikristillinen uskonto leviää. Ei tässä sen kummemasta ole kysymys. "

    Antikristillinen? Mormonismi on kristillinen usko, eli tässä kohtaa olet väärässä.

    "Ei tarvitse olla mormooni voidakseen olla polttamatta tai juomatta. Kai se muutenkin on normaalia, että 15-vuotias on terveempi kuin vähän vanhemmat. "

    Ei tarvitse ei, en ole sanonut niin. ja tarkoitin tulevina vuosina. Onhan se normaalia mutta voihan se niinkin olla 15-vuotias on heikompi terveydeltään kuin aikuinen.

    "Tässähän selvisikin, mistä se "todistuksesi" on peräisin."

    Perusteleppa tämä kommenti, koska haluan tietää. Ei todistukseni ole peräisin perheeltäni. Kyllä, perheeni on vaikuttanut siihen, mutta pääosin ei.

    Kerroppa, meinaatko käydä Temppelin avoimissa ovisssa, milloin sinne pääsee ketä vain? Oletko koskaa lukenut Mormonin Kirjaa? Onko sinua koskaan opettanut lähetyssaarnaajat?

    Isäni esim. Oli käännynnäinen. Hänestä tuli kirkonjäsen 18 vuotiaana.

    "Jos 15v poika ei tumputa itseään suunnilleen kerran päivässä, niin silloin on jossain vikaa. Itse koin suurta syyllisyyttä tuon aktiviteetin takia ollessani kirkon jäsen."

    Voin vilpittömästi sanoa että en ole tumputtanut kertaakaan. Mutta eihän se helppoa ole. En minä sitä kiellä. Olit kirkonjäsen? Hmm. Kiinnostavaa.
    Eipä ole ollu mitään ongelmia sakramentin jaossa, kiitos kysymästä :)

    "Jos sinä olet 15-v koulupoika, niin minä olen joulupukki"

    Terve Joulupukki, luulin että et ole olemassa :)

    Äänestä

  • TheOneWithFaith kirjoitti:

    " Sinähän et sitten muusta tiedäkään, jos kerran olet syntynyt mormoniksi. Joskus se estää metsän näkemisen puilta."

    Keneltä oikein kysyt? Olet niputtanut eri kirjoittajien lainauksia samaan. Minä en ainakaan aio vastata mitään, ennen kuin kykenet edes erottelemaan, kenen kanssa keskustelet

    Äänestä

  • Joti kirjoitti:

    Joulupukin kanssahan se keskustelee tietenkin!

    Äänestä

Melkeinpä toivon, että aivan nuoret välttäisivät täällä keskustelemista, sillä niin härskisti täällä hyökätään kaikin keinoin meitä vastaan. Olet saanut jo muutamia tosi epähienoja vihjauksia seksuaalisiin tuntemuksiin. Niillä ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa, mutta kaikki kelpaa vastustajille. He koettavat iskeä kaikkeen mahdolliseen ja herättää epäuskoa.

Hekilökohtaisia asioitakaan ei täällä kunnioiteta ja kielenkäytto menee usein alatyyliseksi. Niitä ehdotan usein poistettavaksi, mutta koska tälle palstalle ei ole hakemuksista huolimatta hyväksytty sheriffiä, niin ne saavat olla täällä joskus päiväkausiakin.

Äänestä
  • Olisikin aivan hirveätä, jos mormonikirkon nuoriso alkaisikin lukemaan tietoa kirkon kielteisistäkin puolista. Eihän se ole ollenkaan soveliasta...

    Äänestä

  • MAP-kirkossa kirjoitti:

    Olisikin aivan hirveätä, jos mormonikirkon nuoriso alkaisikin lukemaan tietoa kirkon kielteisistäkin puolista. Eihän se ole ollenkaan soveliasta...

    mutta jäsenet eivät ole. Niin on ollut aina. Herra sallii erehtymisiäkin, sillä niistä opimme parhaiten. - Tämä periaate on mainittu myös hyvän liikkeenjohdon taitoina. Joku saa tästä arvattavasti taas aiheen ilkeilyyn.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Kirkko on täydellinen, mutta jäsenet eivät ole."

    Minä olen aikoinani kokeillut sitä toista täydellistä ja erehtymätöntä kirkkoa - sitä suurempaa. Se oli silmät avaava kokemus. Enpä usko MAP-kirkkoa sen täydellisemmäksi. Kirkkohan on kuitenkin jäsentensä summa. Jos jäsenet eivät ole täydellisiä - ja hehän eivät ole - ei kirkkokaan ole sitä.

    Äänestä

  • old_profile_25605 kirjoitti:

    "Kirkko on täydellinen, jäsenet eivät."
    "Profeetta on profeetta vain toimiessaan profeettana."

    Äänestä

  • hyvä alku kirjoitti:

    "Kirkko on täydellinen, jäsenet eivät."
    "Profeetta on profeetta vain toimiessaan profeettana."

    Yhden sellaisen olen jo kirjoittanutkin, joten ainakin tiedekuntaa pitäisi vaihtaa. :-)

    Voisin tosin tehdä vertailevan tutkimuksen MAP-kirkon ja katolisen itseymmärryksen koukeroista: milloin profeetta on profeetta ja milloin paavi on erehtymätön? Mitä kirkon täydellisyys tarkoittaa, jos kaikki sen jäsenet ovat epätäydellisiä?

    Äänestä

  • old_profile_25605 kirjoitti:

    Yhden sellaisen olen jo kirjoittanutkin, joten ainakin tiedekuntaa pitäisi vaihtaa. :-)

    Voisin tosin tehdä vertailevan tutkimuksen MAP-kirkon ja katolisen itseymmärryksen koukeroista: milloin profeetta on profeetta ja milloin paavi on erehtymätön? Mitä kirkon täydellisyys tarkoittaa, jos kaikki sen jäsenet ovat epätäydellisiä?

    Mutta tutkielmia kait voi tosiaan pakertaa vaikka kuinka monta. Sinua tuntuu mormonismi kiinnostavan vähän enemmänkin, joten ota ihmeessä se kunnon vakavan työn alle kun tilaisuus ilmestyy.

    Äänestä

  • old_profile_25605 kirjoitti:

    "Kirkko on täydellinen, mutta jäsenet eivät ole."

    Minä olen aikoinani kokeillut sitä toista täydellistä ja erehtymätöntä kirkkoa - sitä suurempaa. Se oli silmät avaava kokemus. Enpä usko MAP-kirkkoa sen täydellisemmäksi. Kirkkohan on kuitenkin jäsentensä summa. Jos jäsenet eivät ole täydellisiä - ja hehän eivät ole - ei kirkkokaan ole sitä.

    ja tietenkin kysymys on uskosta. Jos uskomme, että maan päällä yleensä on aito Isä-Jumalan ja Kristuksen hyväksymä ja valtuuttama kirkko, niin se on täydellinen, sillä kaikki Jumalan työt ovat täydellisiä. Ihmisten epätäydellisyys ei tee kírkkoa muuksi samoin kuin ihmisten uskon laatu ei muuta itse jumaluuttakaan.

    Kirkko ei ole jäsentensä summa. Jos niin olisi, niin se olisikin vain ihmisten kirkko. Sellaisiakin kirkkoja on, joissa on vain jumalisuuden ulkokuori.

    Kristus perusti kirkkonsa tehdäkseen pyhät täydellisiksi palveluksen työhön ja jotta saavuttaisimme "Kristuksen täyteyttä vastaavan kysyyden". (Ef. 4:11-16) Se on täydellisyys, jota kohti olemme menossa. Kristuksen täydellisen kirkon tarkoitus on auttaa jäseniä tulemaan täydellsiksi. Jäsenten epätäydellisyydestä ei seuraa, että kirkko olisi epätäydellinen.

    jossa nk. täydellisyyteen pyrkivät eivät ole minkään tietyn kirkon jäseniä, vaan maailmanlaajuisen Kristuksen seurakunnan jäseniä, uskovia, jotka kukin kuuluvat myös jäseninä omiin paikallisseurakuntiinsa.
    uutta testamenttia ei ole kohdistettu erityisesti millekään seurakunnalle/kirkolle, vaan kaikille kristillisille seurakunnille kaikkina aikoina kautta koko maailman.
    se kirkko, joka esittäytyy oikeana ja täydellisenä, on metsään menneen teologian tulosta ja vähiten täydellinen siinä mielessä, jossa paavali em. opettaa.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    josta puhutaan, oli rakennettu apostolien ja profeettojen perustalla. He olivat konkreettisia henkilöitä, joiden lukumäärä koetettiin pitää kahtenatoista Kristuksen jälkeenkin. Tuosta jodosta luovuttiin. Sen jälkeen ei oikeaa kirkkoa ole ollut maan päällä.

    Keskenään erilaiset seurakunnat eivät täytä oikean kirkon ominaisuuksia, sillä niillä ei ole Kristuksen tarkoittamaa johtoa ja valtuutta.

    Tiedän kyllä opin näkymättömästä ainoasta oikeasta kirkosta. Siitäkään kristityt eivät ole yksimielisiä. Roomalaiskatoliset ovat mielestään ainoa oikea kirkkolaitos, jonka helmaan kaikkien tulisi palata. He opettavat, ettei ole pelastusta ilman kirkkoa (ex extra ecclesiam nulla salus).

    Äänestä

tämän kirjoituksen on aikaansaanut os. kieku ja kaiku.

Äänestä

Todella oppikirjaesimerkki aivopestystä mormonista joka on "kelvollinen" Jumalalle!

asetat itsesi muiden yläpuolelle puhuessasi väheksyen toisenlaisista nuorista ja vielä väität että kirkkosi on kristillinen vaikka ydinajatus on hukassa.

Mielestäni sinun otsikossakin oleva "Todistus" todellakin todistaa mormonismin kieroutuneisuudesta ja pespektiivin katoamisesta.

Pitäisikö sinua oikein kumartaa kun olet ikätovereitasi parempi?

Ja tedellakin! Ei tarvitse olla mormoni ollakseen raitis ja savuton!

Luuletko tuon ylimielisen asenteesi todellakin muuttavat muiden käyttäytymistä sinua -mormonia- kohtaan? Jos sinua sorsitaan niin oletko koskaan miettinyt että olet sen ansainnut ylpeilemällä?
Sitäkö se Kristus opetti?

Nykyään on niin monenlaisia uskontoja suomessakin että en usko hetkeäkään että ketään vain sen takia kiusataan.

Viestisi oli hyvin selkeä: "ME PAREMMAT..."

Uskonpa että viestilläsi teit kirkollesi vain karhunpalveluksen. Taas nähdään mihin turmelukseen kirkon aivopesu lapsetkin ajaa.

Äänestä
  • siitä voidaanko meitä pitää kristittyinä:
    http://suomi.fairlds.org/apol/antis/200205.html

    Tuota ei-kristillisyyttä on hoettu täysin perusteettomasti. Sellainen hokeminen on seurausta aivopesusta, jossa logiikalla ei ole sijaa. Kysymys on kristillisyyden määrittelystä. Kun se määritellään "sopivasti" kirkkopoliittisia tarkoitusperä varten ja sitä toistetaan, niin on saatu aikaan nykyinen luulo, ettemme olisi kristittyjä. - Sanopa omin sanoin, miksi emme olisi kristittyjä? Oletko koskaan ajatellut, mitä sanalla tarkoitetaan?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    siitä voidaanko meitä pitää kristittyinä:

    Olen seurannut kun olet pelastuksen takeita selitellyt teoilla ja toimituksilla. En ala siihen samaan: "Mutta kun tarvitaan kaste ja temppeliavioliitto, kädenpuristukset ja kaikki että pelastuu."
    Sanot aina jossain vaiheessa että KUITENKIN vain armosta pelastumme ja sitten seuraavaksi tulee toimitukset joita ilman ei ole pelastusta.
    Ja se että ihmiset mormonien mukaan jaetaan eri porukoihin taivaissa kelvollisuutensa ja tekojensa mukaan ja siihen ylimpään tuskin kukaan mormonikaa yltää, eli sitten olet erossa rakkaistasi!

    Minä uskon niinkuin moni muukin että ihminen pelastuu uskosta Kristukseen ja siihen ettemme voi omia syntejämme sovittaa.piste.

    Äänestä

  • En ole väittänyt olevani ketään parempi, ja tiedän että en ole :).

    Joten turha meidän edes keskustella tommosesta "ylpeilyn" aiheesta.

    Hmph, luuletko että mormoni nuorilla ei ole vaikeaa?
    mormonit käy samoja asioita läpi kuin tavalliset ihmisetkin.

    Kyllä, olen monta kertaa ajatellut jättäväni kirkon, mutta en ole sitä tehnyt enkä varmaan teekkään.

    En ole ylpeillyt kenellekkään enkä tule koskaan ylpeilemään. Minua on sorsittu mutta vain sen takia että uskon Jumalaan. Ei minkään muun takia.

    Ei viestini tarkoittanut yhtään "me paremmat".
    Lapsetkin tekee omat päätökset kirkossamme. Heitä ei pakoteta mihinkään.

    Kirkossamme se on ollut jokaisen oma päätös onko pysynyt vahvana uskossa loppuun asti.

    Äänestä

  • outo orava kirjoitti:

    Olen seurannut kun olet pelastuksen takeita selitellyt teoilla ja toimituksilla. En ala siihen samaan: "Mutta kun tarvitaan kaste ja temppeliavioliitto, kädenpuristukset ja kaikki että pelastuu."
    Sanot aina jossain vaiheessa että KUITENKIN vain armosta pelastumme ja sitten seuraavaksi tulee toimitukset joita ilman ei ole pelastusta.
    Ja se että ihmiset mormonien mukaan jaetaan eri porukoihin taivaissa kelvollisuutensa ja tekojensa mukaan ja siihen ylimpään tuskin kukaan mormonikaa yltää, eli sitten olet erossa rakkaistasi!

    Minä uskon niinkuin moni muukin että ihminen pelastuu uskosta Kristukseen ja siihen ettemme voi omia syntejämme sovittaa.piste.

    "Minä uskon niinkuin moni muukin että ihminen pelastuu uskosta Kristukseen ja siihen ettemme voi omia syntejämme sovittaa.piste."

    Tämä antaa kuvan että voit tehdä mitä haluat, mutta jos uskot kristukseen pelastut silti? Eihän se niin ole?

    En usko, mutta tässä voi viitata siihen. Etttä voit olla sarjamurhaaja, mutta pelastut jos uskot kristukseen?

    No onhan niitä jotka tappavat muka koska Jumala käskee.

    Mutta kaiken kaikkiaan yhtä asiaa mormonit eivät tunnu tajuavan.

    Tuota samaa "En usko, mutta tässä voi viitata siihen. Etttä voit olla sarjamurhaaja, mutta pelastut jos uskot kristukseen?"

    Miksi järjen käyttö on kielletty teiltä? Kuinka moni uskovainen jolla on järki päässä tekee murhia ja elää uskossa?
    Oletko koskaan kuullut sellaista asiaa että elävä usko synnyttää tekoja?

    Minä sen sijaan tiedän montakin mormonia jotka ovat pirullisia vaikkei polta tupakkia ja juo viinaa!

    Mormonikirkossa opetettiin että kun teet ja palvelet niin opit rakastamaan... Eli jälleen kerran suorituskeskeistä soopaa.

    Se on ydin kysymys kun puhutaan Kristuksesta -Kristuksen sovitus jollaiseen ei kukaan tasan millään teolla tai toimituksella pysty.
    se on peraatteellinen asia, ja on ihan turha alkaa puhumaan mistään sarjamurhaajista saivarrellakseen kun ei tajua pointtia.

    Äänestä

  • TheOneWithFaith kirjoitti:

    En ole väittänyt olevani ketään parempi, ja tiedän että en ole :).

    Joten turha meidän edes keskustella tommosesta "ylpeilyn" aiheesta.

    Hmph, luuletko että mormoni nuorilla ei ole vaikeaa?
    mormonit käy samoja asioita läpi kuin tavalliset ihmisetkin.

    Kyllä, olen monta kertaa ajatellut jättäväni kirkon, mutta en ole sitä tehnyt enkä varmaan teekkään.

    En ole ylpeillyt kenellekkään enkä tule koskaan ylpeilemään. Minua on sorsittu mutta vain sen takia että uskon Jumalaan. Ei minkään muun takia.

    Ei viestini tarkoittanut yhtään "me paremmat".
    Lapsetkin tekee omat päätökset kirkossamme. Heitä ei pakoteta mihinkään.

    Kirkossamme se on ollut jokaisen oma päätös onko pysynyt vahvana uskossa loppuun asti.

    Lapset kirkossa tekevät tasan mitä aikuiset pakottavat kunnes/jos saavat siitä tarpeekseen.

    Ei Jumala käske meitä elämään laput silmillä.

    Olet ajatellut jättäväsi kirkon? Miksi? Opin vai halujesi takia? Et pysy jämeränä ilman Smithin nikkaroimia käskyjä?
    Älä hyvä ihminen anna pukea itseäsi harhaopin valjaisiin!
    Tutki mitä Kristus meiltä haluaa ja erota siitä kirkon ihmisopit.

    On kamala ajatella että sinun on PAKKO pysyä kirkossa. Tulet toivottavasti vielä huomaamaan että temppelihommat ja kaikenmaailman uhkailut on aivan tyhjiä!

    Tulet vielä tod.näk. katkeroitumaan jos ajattelet noin. "Kyllä, olen monta kertaa ajatellut jättäväni kirkon, mutta en ole sitä tehnyt enkä varmaan teekkään."

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    siitä voidaanko meitä pitää kristittyinä:
    http://suomi.fairlds.org/apol/antis/200205.html

    Tuota ei-kristillisyyttä on hoettu täysin perusteettomasti. Sellainen hokeminen on seurausta aivopesusta, jossa logiikalla ei ole sijaa. Kysymys on kristillisyyden määrittelystä. Kun se määritellään "sopivasti" kirkkopoliittisia tarkoitusperä varten ja sitä toistetaan, niin on saatu aikaan nykyinen luulo, ettemme olisi kristittyjä. - Sanopa omin sanoin, miksi emme olisi kristittyjä? Oletko koskaan ajatellut, mitä sanalla tarkoitetaan?

    Minä ymmärrän Tapani, että pidät itseäasi kristittynä. Ja minusta se on ihan OK. On suvaitsevaista myös valtaväestöä heidän luokitellessaan mm.kirjastoissa mormonit kategoriaan "Muut kristillisperäiset uskonnot".

    Äänestä

  • outo orava kirjoitti:

    No onhan niitä jotka tappavat muka koska Jumala käskee.

    Mutta kaiken kaikkiaan yhtä asiaa mormonit eivät tunnu tajuavan.

    Tuota samaa "En usko, mutta tässä voi viitata siihen. Etttä voit olla sarjamurhaaja, mutta pelastut jos uskot kristukseen?"

    Miksi järjen käyttö on kielletty teiltä? Kuinka moni uskovainen jolla on järki päässä tekee murhia ja elää uskossa?
    Oletko koskaan kuullut sellaista asiaa että elävä usko synnyttää tekoja?

    Minä sen sijaan tiedän montakin mormonia jotka ovat pirullisia vaikkei polta tupakkia ja juo viinaa!

    Mormonikirkossa opetettiin että kun teet ja palvelet niin opit rakastamaan... Eli jälleen kerran suorituskeskeistä soopaa.

    Se on ydin kysymys kun puhutaan Kristuksesta -Kristuksen sovitus jollaiseen ei kukaan tasan millään teolla tai toimituksella pysty.
    se on peraatteellinen asia, ja on ihan turha alkaa puhumaan mistään sarjamurhaajista saivarrellakseen kun ei tajua pointtia.

    "Se on ydin kysymys kun puhutaan Kristuksesta -Kristuksen sovitus jollaiseen ei kukaan tasan millään teolla tai toimituksella pysty." - Esität sen ikäänkuin tämä ei olisi oppiamme, mutta se on.

    Oletko koskaan kuullut, että ihminen tuomitaan tekojensa mukaan? Olet aivan oikeassa siinä, että elävä usko synnyttää tekoja. Vielä tarkempaa olisi sanoa, että usko ilman tekoja on kuollut. Uskon tärkein hedelmä on parannus ja parannuksen hedelmä on halu tehdä kasteen liitto syntien anteeksisaamiseksi. Ilman kasteen liittoa ei ole syntien anteeksisaamista. Pelkkä usko eikä parannuskaan ilman kastetta riitä siihen, että saisimme syntimme anteeksi.

    Et tajua "poittia" ellet pidä parannusta ja kastetta välttämättöminä.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    Minä ymmärrän Tapani, että pidät itseäasi kristittynä. Ja minusta se on ihan OK. On suvaitsevaista myös valtaväestöä heidän luokitellessaan mm.kirjastoissa mormonit kategoriaan "Muut kristillisperäiset uskonnot".

    "kristillisperäiset uskonnot" sillä emme ole vain "peräisiä", vaan alkuperäisiä kristittyjä juuri samalla tavalla kuin alkukirkon aikoina.

    - Miten lie muiden laita! Ainakin opit ovat monin kohdin toisenlaisia samoin kuin toimituksetkin. Silti pidämme kaikkia Kristukseen uskovia kristittyinä eikä vain kristillisperäisinä, vaikka siihenkin olisi perusteltuja syitä, jos tarkkoja ollaan.

    Jos kokee itsensä alkuperäiseksi kristityksi niin eihän siitä pitäisi koitua kenellekään lähimmäiselle mitään haittaa.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    Jos kokee itsensä alkuperäiseksi kristityksi niin eihän siitä pitäisi koitua kenellekään lähimmäiselle mitään haittaa.

    jos johdattaa lähimmäisiään harhaan. Itselle on haittaa, jos kuuluu sellaiseen, joka ei olekaan totta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    siitä voidaanko meitä pitää kristittyinä:
    http://suomi.fairlds.org/apol/antis/200205.html

    Tuota ei-kristillisyyttä on hoettu täysin perusteettomasti. Sellainen hokeminen on seurausta aivopesusta, jossa logiikalla ei ole sijaa. Kysymys on kristillisyyden määrittelystä. Kun se määritellään "sopivasti" kirkkopoliittisia tarkoitusperä varten ja sitä toistetaan, niin on saatu aikaan nykyinen luulo, ettemme olisi kristittyjä. - Sanopa omin sanoin, miksi emme olisi kristittyjä? Oletko koskaan ajatellut, mitä sanalla tarkoitetaan?

    "Tuota ei-kristillisyyttä on hoettu täysin perusteettomasti. Sellainen hokeminen on seurausta aivopesusta, jossa logiikalla ei ole sijaa."

    Mormonit eivät ole kristittyjä, koska:

    1) Te ette usko kolmiyhteiseen Jumalaan
    2) Raamattu ei ole teidän ainoa pyhä kirjanne
    3) Jos Raamattu ja omat "pyhät" kirjanne ovat ristiriidassa, Raamattu väistyy
    4) Teillä on ns elävä profeetta
    5) Ette usko ristin sovitukseen, vaan vaaditte kelvollisuutta
    6) Pelkäätte ristiä ja olette keksinyt harhaopin Getsemanen sovituksesta
    7) Uskontonne perustuu tapahtumiin, joita ei ole koskaan tapahtunut eli Mormonin kirjaan ja yritätte valehdella, että kirjan tapahtumia muka tutkitaan
    8) Teette kasteita kuolleiden puolesta
    9) Temppelimormonismi on okkulttista toimintaa
    10) Mikään kristillinen kirkko ei pidä teitä kristittyinä
    11) Uskontotiede ei pidä teitä kristittyinä

    Tässä nyt on vähän alkua.

    ja epäraamatullista:

    1) Kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa. Se on kirkkolliskokousten luomus.
    2 ja 3) Raamattu ei ole ainoaa Jumalan sanaa. Raamattu koottiin ihmisten toimesta pitkän kiistelyn jälkeen. Paljon jätettiin pois ja tietääkseni jopa tuhottiin kirjoituksia.
    4) Kukaan ei voi estää Herraa kutsumasta profeettoja palvelijoikseen.
    5) Uskomme sovitukseen! Raamatun mukaan meidät tuomitaan tekojemme mukaan, mutta vain sovituksen kautta pelastumme. Ilman tekoja usko on kuollut.
    6) Emme pelkää ristiä. Se on luuloasi ja "toden" luuloa.
    7) Et voi tietää, ettei sitä olisi tapahtunut mitä plautuksessa kerrotaan tapahtuneen. Mormonin kirjasta on silminnäkijöiden todistukset. Jokainen vakavasti tutkiva voi saada siitä varmuuden.
    8) Kasteet kuolleiden puolesta ovat Raamatussa mainittu käytäntö (1. Kor. 15:29) On myös muita kohtia, jotka kertovat, että kuolleillekin on julistettu evankeliumi. Se on sama kaikille eli kastekin kuuluu kaikille.
    9) Temppelitoimituksiin viitataan kirkkoisien korjoituksissa ja muissa lähteissä.
    11) Se minä muut meitä pitävät, ei muuta sitä, mitä olemme. - Aikanaan luultiin, että maa on kuin pannukakku, mutta - kas kummaa - se onkin pallon mutoinen! - Mahdotonta, olisi joskus sanottu, sillä silloinhan olisi tiputtu taivaalle.
    11) Kristillisenä pitäminen uskontotieteen kannalta riippuu pelkästään siitä, mitä kristillsyyden määritelmää käytetään.

    Jatka vain, mutta ainakin nuo väitteet oli helppo kumota.

    "Jatka vain, mutta ainakin nuo väitteet oli helppo kumota."

    -Niin SINUN mielestä! Kohta väität että raamattu on ihan satua! Siihen suuntaanhan sinä puhut koska se ei stemmaa kirkkonne kanssa, ja vähättelet Pyhää Kirjaa. Vaan niinhän kirkkonne perustajakin sanoi: Mormonin kirja on täydellisin kirja maan päällä.
    Hän vähätteli Kristustakin!: Hänet hylättiin hädän hetkellä mutta minua ei koskaan ole kukaan hylännyt!

    Sanot että kirjoituksia on tuhottukin. Mistä sinä tiedät mitä nuo kirjoitukset sisälsivät? Mistä sinä tiedät miten Nikean kokouksessa päädyttiin kolmiyhteiseen Jumalaan? Siksikö että se ei ole totta ja ihmisiä halutaan eksyttää? -Tuskin.
    Puhut niinkuin kaikki puuttuvat asiat ja dokumentit olisivat mormonismin puolesta -tottakai koska uskot sokeasti siihen ja se on ainoa jolla voit höpötyksiäsi puolustaa.
    Kohta sanot että Da Vinci koodi on teidän uusi pyhä kirjoitus!

    Yksi raamatun kohta joka mainitsee että "jotkut" kastavat kuolleita ei tee siitä Jumalallista ja välttämätöntä. YKSI JAE!

    Siihen te sokeat mormonit oppinne perustatte, ja kulutatte aikanne ja varanne ettekä välitä raamatun ydinsanomasta. Rakkaudesta.

    Raamattuun ja yleensä siihen mitä on ilmoitettu. Tuo 1. Kor. 15:29 ei ole ainoa kohta, jossa kerrotaan kuolleille tarpeellisesta evankeliumista. Raamattu ei ole satua, mutta siinä on virheitä. - Haluatko, että taas linkitän noiden virheiden ja epäloogisuuksien luetteloon?

    Mormonin kirja on täydellisempi kuin Raamattu, mutta sekään ei ole täydellinen. Se todetaan sen sisällössäkin.

    Tuhottujen kirjoitusten sisältöä on tietenkin mahdoton tarkoin tietää, mutta sellaista tuhottiin, joka ei sopinut valittuun kokoonpanoon.

    Kolminaisuusoppiin päädyttiin komromissina. Siihen saatiin vaikutteita Kreikan filosofioista.

    En usko sokeasti mihinkään, mutta miten on niiden laita, jotja uskovat kolminaisuusoppiin, vaikka sitä on mahdoton ymmärtää?

    Raamatun ydinsanoma on meille tärkeä. Se on Jumalan rakkaus. Hän antoi ainoan Poikansa, jotta voisimme pelastua. Lähimmäisen rakkaus on toinen yhtä tärkeä rakkaus sen ohessa, että rakastamme Jumalaa. Raamatun ydinsanoma on evankeliumi kokonaisuudessaan.

    "Oppimme perustuu Raamattuun ja yleensä siihen mitä on ilmoitettu. "
    -Aika venyvä käsitte tuo "yleensä siihen mitä on ilmoitettu"
    Raamattua mormonismissa on muutaman jakeen verran kuten tuo kuolleiden kaste.

    Puheistasi päätellen et ihan ymmärrä mitä tuo kolminaisuus tarkoittaa edes. Ei tarkoita sitä että Kristus, Jumala ja Pyhä Henki ovat sama asia, niinkuin annat ymmärtää.

    "Raamatun ydinsanoma on meille tärkeä. Se on Jumalan rakkaus. Hän antoi ainoan Poikansa, jotta voisimme pelastua."

    Miten voit sanoa noin koska mormonismi on kaikkea muuta kuin rakkautta korostava uskonto? Mormonismi korostaa tekoja pelastumisen ehtona, ei rakastamista. Mormonien mukaan voi pelastua ilman rakkautta kunhan kädenpuristukset ja toimitukset ovat kondiksessa.

    Jos kerran tuhottujen kirjoitusten sisältöä ei tiedetä niin älä sitten vetoa niihin mormonismin puolesta, se on asiatonta.

    keräämään paljon lisää terhoja pahan päivän varalle. Meinaan, eväitä voisi olla lisää, mitä mormonismin tuntemukseesi tulee.

    Sano sinä, mitä kolminaisuusoppi tarkoittaa! Tiedän, etteivät Isä, Poika ja Pyhä Henki sen mukaan ole samaa, mutta kuitenkin ovat ;-( ! Se on sen opin ydinkohta Athanasiuksen uskontunnustuksesta päätellen.

    Mistä päättelet ettemme korostaisi rakkautta? Tekoja tarvitaan. Juuri niissä ilmenee rakkaus. Lue vaikkapa vuorisaarna.

    Toimitukset ovat välttämättömiä. Ilman kastetta ei ole syntien anteeksisaamista. On myös muita toimituksia kuten sakramentti ja kätten päällepano.

    Äänestä

  • outoa oravaa kirjoitti:

    keräämään paljon lisää terhoja pahan päivän varalle. Meinaan, eväitä voisi olla lisää, mitä mormonismin tuntemukseesi tulee.

    Terhoja on vaikka muille jakaa...
    Eiköhän kokemukseni kirkon jäsenenä vuosikymmeniä riitä, vai onko asita jotenkin radikaalisti muuttuneet?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Raamattuun ja yleensä siihen mitä on ilmoitettu. Tuo 1. Kor. 15:29 ei ole ainoa kohta, jossa kerrotaan kuolleille tarpeellisesta evankeliumista. Raamattu ei ole satua, mutta siinä on virheitä. - Haluatko, että taas linkitän noiden virheiden ja epäloogisuuksien luetteloon?

    Mormonin kirja on täydellisempi kuin Raamattu, mutta sekään ei ole täydellinen. Se todetaan sen sisällössäkin.

    Tuhottujen kirjoitusten sisältöä on tietenkin mahdoton tarkoin tietää, mutta sellaista tuhottiin, joka ei sopinut valittuun kokoonpanoon.

    Kolminaisuusoppiin päädyttiin komromissina. Siihen saatiin vaikutteita Kreikan filosofioista.

    En usko sokeasti mihinkään, mutta miten on niiden laita, jotja uskovat kolminaisuusoppiin, vaikka sitä on mahdoton ymmärtää?

    Raamatun ydinsanoma on meille tärkeä. Se on Jumalan rakkaus. Hän antoi ainoan Poikansa, jotta voisimme pelastua. Lähimmäisen rakkaus on toinen yhtä tärkeä rakkaus sen ohessa, että rakastamme Jumalaa. Raamatun ydinsanoma on evankeliumi kokonaisuudessaan.

    eihän se noin ollut, vaan kaste kuolleiden puolesta on kotoisin kreikkalaisten aivoituksista.
    miksi sinä nyt kopsasit nuo kreikkalaiset tähän?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    eihän se noin ollut, vaan kaste kuolleiden puolesta on kotoisin kreikkalaisten aivoituksista.
    miksi sinä nyt kopsasit nuo kreikkalaiset tähän?

    synnytti ensimmäisen suuren oppiriidan kirkon piirissä. Aleksandrialainen presbyteeri Areios (260-336) opetti, että Jumala on ainoa, luomaton ja muuttumaton. Kristus on Isän ennen aikoja syntynyt Poika on luotu ja siten erilaista olemusta kuin Isä. Kristus on lihaksi tullut Sana (logos), mutta hänellä on ehdoton alistussuhde Isään nähden. Tämän käsityksen nähtiin johtavan Jeesuksen sovitustyön väheksymiseen ja siihen, että Kristuksesta tulee vain eettinen esikuva.

    Kirkon yhtenäisyyden palauttamiseksi keisari Konstantinus kutsui yleisen kirkolliskokouksen Nikeaan v. 325. Areioksen kanta joutui tappiolle ja hänet karkotettiin maanpakoon.

    Kolminaisuusoppi keksitiin tilalle. Siihen saatiin vaikutteita kreikkalaisesta filosofiasta. Raamatullinen se ei ole eikä koko sanaa ole siellä.

    Mormonien käsitys on lähellä areiolaisuutta, sillä Kristus oli todella alisteinen Isälle: "Tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun." Se on raamatullista toisin kuin kolminaisuusoppi, jossa kaikkia pidetään samanveroisina ja yhtenä Jumalana siten, ettei sitä voi mitenkään käsittää. Mormonitkin kutsuvat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä yhdeksi Jumalaksi, mutta vain heidän yksimielisyytensä vuoksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ja epäraamatullista:

    1) Kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa. Se on kirkkolliskokousten luomus.
    2 ja 3) Raamattu ei ole ainoaa Jumalan sanaa. Raamattu koottiin ihmisten toimesta pitkän kiistelyn jälkeen. Paljon jätettiin pois ja tietääkseni jopa tuhottiin kirjoituksia.
    4) Kukaan ei voi estää Herraa kutsumasta profeettoja palvelijoikseen.
    5) Uskomme sovitukseen! Raamatun mukaan meidät tuomitaan tekojemme mukaan, mutta vain sovituksen kautta pelastumme. Ilman tekoja usko on kuollut.
    6) Emme pelkää ristiä. Se on luuloasi ja "toden" luuloa.
    7) Et voi tietää, ettei sitä olisi tapahtunut mitä plautuksessa kerrotaan tapahtuneen. Mormonin kirjasta on silminnäkijöiden todistukset. Jokainen vakavasti tutkiva voi saada siitä varmuuden.
    8) Kasteet kuolleiden puolesta ovat Raamatussa mainittu käytäntö (1. Kor. 15:29) On myös muita kohtia, jotka kertovat, että kuolleillekin on julistettu evankeliumi. Se on sama kaikille eli kastekin kuuluu kaikille.
    9) Temppelitoimituksiin viitataan kirkkoisien korjoituksissa ja muissa lähteissä.
    11) Se minä muut meitä pitävät, ei muuta sitä, mitä olemme. - Aikanaan luultiin, että maa on kuin pannukakku, mutta - kas kummaa - se onkin pallon mutoinen! - Mahdotonta, olisi joskus sanottu, sillä silloinhan olisi tiputtu taivaalle.
    11) Kristillisenä pitäminen uskontotieteen kannalta riippuu pelkästään siitä, mitä kristillsyyden määritelmää käytetään.

    Jatka vain, mutta ainakin nuo väitteet oli helppo kumota.

    "Raamattu ei ole ainoaa Jumalan sanaa. Raamattu koottiin ihmisten toimesta pitkän kiistelyn jälkeen."

    KAIKKI kristityt pitävät Raamattua ainoana Jumalan Sanana.

    "Paljon jätettiin pois ja tietääkseni jopa tuhottiin kirjoituksia."

    Oletetaan, että väitteesi tuhoamisesta pitää paikkansa. Miten siitä seuraa, että nämä tuhotut kirjoitukset olisi tullut ottaa Raamattuun?

    "Kukaan ei voi estää Herraa kutsumasta profeettoja palvelijoikseen."

    Mormonistinen näennäistotuus. Tästäkään ei mitenkään seuraa, että mormonien johtaja olisi oikea profeetta.

    "Emme pelkää ristiä. Se on luuloasi ja "toden" luuloa."

    Se on tullut täällä jo monta kertaa esille. Te ette käytä ristiä symbolina, koska paholainen pelkää ristiä. Tämän vuoksi selittelette ristillä tapahtunutta sovitusta milloin mitenkin. Täällä oli joku entinen mormoni, jota aikanaan mormonien "kasteelle" mennessä kehotettiin ottamaan risti kaulasta pois.

    "Et voi tietää, ettei sitä olisi tapahtunut mitä plautuksessa kerrotaan tapahtuneen."

    Taas sama höpinä. Väittää voi mitä vaan ja väitteen esittäjä on todistusvelvollinen.

    "asteet kuolleiden puolesta ovat Raamatussa mainittu käytäntö (1. Kor. 15:29)"

    Mutta eivät kristittyjen käyttämiä.

    "Temppelitoimituksiin viitataan kirkkoisien korjoituksissa ja muissa lähteissä."

    Millä tavalla viitataan ja missä lähteissä?

    "Kristillisenä pitäminen uskontotieteen kannalta riippuu pelkästään siitä, mitä kristillsyyden määritelmää käytetään."

    Myöskään mikään kristillinen kirkko ei pidä teitä kristittyinä. On mahdoton tilanne, jos kaikkia ryhmiä, jotka julistautuvat kristityiksi, pidettäisiin oman julistuksensa perusteella kristittyinä.

    on sinulle totuuden kriteeri! Tuhansien nollien yhteenlasku on edelleen nolla. Vaikka kuinka moni olisi jotain mieltä, niin se ei takaa, että se olisi totta. - Tuossa viestissäsi vetoat pariinkin otteeseen yleiseen käsitykseen ikäänkuin todisteena ei-kristillisyydestämme.

    Hyväksytkö siis kuitenkin sen, että Jumala voi kutsua jälleen profeettoja! - En ole väittänytkään tässä yhteydessä, että siitä seuraisi, että Joseph Smith oli profeetta, vaan olen esittänyt sen, ettei ole mitään perusteita väittää, ettei profeettoja voisi olla. En siis ole esittänyt näennäistotuutta - se on olkinukke esityksestäni.

    Ristin käyttämättömyys ei todista mitään. Alkukristitytkään eivät käyttäneet ristiä.

    Paavali käytti kuolleiden puolesta kastamista esimerkkinä uskosta ylönousemukseen. Mikään ei osoita, ettei olisi ollut kysymys kristityistä.

    Tässä linkki kirkkoisiin ja muihin mainintoihin:
    http://www.fairlds.org/pubs/conf/1999TveJ.html

    Tässä toinen:
    http://www.fairlds.org/apol/ai128.html

    Ja tässä linkkejä enemmänkin:
    http://www.fairlds.org/links.html

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    synnytti ensimmäisen suuren oppiriidan kirkon piirissä. Aleksandrialainen presbyteeri Areios (260-336) opetti, että Jumala on ainoa, luomaton ja muuttumaton. Kristus on Isän ennen aikoja syntynyt Poika on luotu ja siten erilaista olemusta kuin Isä. Kristus on lihaksi tullut Sana (logos), mutta hänellä on ehdoton alistussuhde Isään nähden. Tämän käsityksen nähtiin johtavan Jeesuksen sovitustyön väheksymiseen ja siihen, että Kristuksesta tulee vain eettinen esikuva.

    Kirkon yhtenäisyyden palauttamiseksi keisari Konstantinus kutsui yleisen kirkolliskokouksen Nikeaan v. 325. Areioksen kanta joutui tappiolle ja hänet karkotettiin maanpakoon.

    Kolminaisuusoppi keksitiin tilalle. Siihen saatiin vaikutteita kreikkalaisesta filosofiasta. Raamatullinen se ei ole eikä koko sanaa ole siellä.

    Mormonien käsitys on lähellä areiolaisuutta, sillä Kristus oli todella alisteinen Isälle: "Tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun." Se on raamatullista toisin kuin kolminaisuusoppi, jossa kaikkia pidetään samanveroisina ja yhtenä Jumalana siten, ettei sitä voi mitenkään käsittää. Mormonitkin kutsuvat Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä yhdeksi Jumalaksi, mutta vain heidän yksimielisyytensä vuoksi.

    ihminen Jeesus oli ns. alisteinen Isälle, mutta nyt HÄn on Kuningas ja herrain Herra.

    kirkkoisät toimivat Pyhän Hengen johdossa, kun "virallistivat" Jumalan kolmikasvoisuuden.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    ihminen Jeesus oli ns. alisteinen Isälle, mutta nyt HÄn on Kuningas ja herrain Herra.

    kirkkoisät toimivat Pyhän Hengen johdossa, kun "virallistivat" Jumalan kolmikasvoisuuden.

    mutta edelleen he ovat kaksi. Kirkkoisät eivät olleet apostoleita eikä profeettoja, mutta he kuvasivat sitä, mitä tapahtui. Raamattu koottiin ilman apostoleiden osallistumista. Luopumus oli jo silloin tapahtunut. Mikään ei todista tai osoita, että Raamattu olisi koottu siten, kuin olisi ollut parasta. He eivät olleet valtuutettuja virallistamaan mitään. Keisarin arvovalta oli se, joka "virallisti". Kirkosta tuli Rooman valtion kirkko. Kristuksen kirkko se ei enää ollut. Tuo kikko teki sittemmin kauhistuttavia tekoja kuten julmia ristiretkiä ja kerettiläisten polttamisia.

    Äänestä

Sinulla on hyvät periaatteet. Kirjoituksesi palautti mieleeni elävästi samankaltaiset pohdintani samanikäisenä kuin sinä juuri olet. Seksikysmys tuotti minulle eniten päänvaivaa.

Äänestä
  • Kiitos, olen pohtinut ja pohdin edelleen.
    Mutta asioista en halua enää puhua. Koska keskusteluissa, chateissa, yms. Ei voi tuntea toista osapuolta.

    Eli en voi tuntea sitä mitä tunnette tai te ette voi tuntea sitä mitä minä tunnen.

    Eli emme pysty lukemaan toistemme ajatuksia millään.
    Joten en viitsi kirjoittaa tänneppä enää. :)
    Ja se myös että ei oikeen jaksa käydä täällä, parempaakin tekemistä :D. Eli hyvät jatkot kaikille. Hyvää kesää!

    Äänestä

tietoinen siitä, millaista kristinusko on verrattuna omaasi?

sinun olisi syytä tutustua kristittyihin nuoriin, eikä viettää aikaasi yksinomaan mormoniseurassa.
kristityillä nuorilla tarkoitan uskovia nuoria, en ns. nimikristittyjä kirkkojen jäseniä.

Äänestä

...jatkat todistelua todistuskokouksessa. Se on paljon hedelmällisempää maaperää omien kokemusten kertomiseen. Täällä on niin runsas antimormoniedustus, että et saa sanomaasi perille. Se on hyvä, että sinulla on toistus kirkosta, mutta olet vielä kovin nuori. Elämä iskee täyslaidallisen vasta myöhemmin ja joudut selvittelemään asioita. Muista, että rehellisyys on elämässä kaikkein tärkeintä. Minä olen oppinut, että jokaisen ihmisen usko on OIKEAA uskoa riippumatta uskonnosta. Näin ollen pidän sinun todistustasi ja uskoasi yhtä arvokkaana kuin muidenkin.

Äänestä
  • jokaisen uskonnossa, mutta jokaisen usko ei ole oikea. Se mikä ei ole oikeaa on luuloa. Luulot ja oikea usko voivat sekoittua oikean uskonnonkin piirissä. Siksi kirkossa tarvitaan johto ja jatkuva ilmoitus, jolla virheet korjataan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TheOneWithFaith kirjoitti:

Täällä on ollut paljon keskusteluita temppelistä ja muista uskontoomme liittyvistä asioista.

En ymmärrä ihmisiä mitkä tulevat mustamaalaamaan asioita tänne. :/

Saaneen kysyä, mitä pahaa on että Temppeli on rakenneilla Espooseen? Tuottaako se jotain syvää vihaa sydänmessänne? Turruttaaako se teidän mieliänne? Vai ihan silkasta tylsyydestänne olette sitä vastaan.

Itse olen nuori mormoni poika. 15 vuotias.
Uskon näihin asioihin, ja yritän olla kelvollinen Jumalan edessä. Minulla on todistus, Jeesuksesta Kristuksesta, Pyhästä Hengestä ja ynnä muusta kaikesta mihin mormonit uskovat.

Siveyden laki ja Viisauden Sana. Ovat kirkomme yhtiä kehotuksia ja "lakeja" mitä noudatamme.
Minulla on iässäni paljon kiusauksia juoda, polttaa tai harrastaa seksiä ennen avioliittoa.
Mutta olen päättänyt pitää kiinni niistä asioista ja pitää itseni puhtaana. Ainakin väitän olevani terveempi ihminen fyysisesti kuin joku ketä on ollut ketju polttajana 5 vuotta. Tai juo alkoholia joka vkl. Kun joku tarjoaa sanoin vaan että "Ei kiitos, en juo/polta". Olen kiitollinen siitä että nyky nuoriso ymmärtää asiat ehkä paremmin kuin aikuiset. Koulussamme, luokkatoverit eivät ihmettele miksi en juo tai polta. koska olen kertonut heille syyn.

EN JUO TAI POLTA VAIN SEN TAKIA ETTÄ KIRKKONI KIELTÄÄ SEN. Vain myös sen takia että itse sitä en halua tehdä.

Seksi ennen avioliittoa on myös kiellettyä kirkossamme. Ja tämän asian ymmärrän. Olen päättänyt olla harrastamatta seksiä ennen avioliittoa. Ja pidän siitä kiinni kaikin tavoin.
Ja väitän että mormonit eivät ole sen erilaisia ihmisiä kuin muut. He vain uskovat eri asoihin.
Ystäväni koulussa sanoi minulle "Ei sillä ole väliä mihin uskot, olisit vaikka budhalainen, niin olet kaverini". Suurin osa koulussa ovat tätä mieltä. Miksi eivät sitten muutkin. Esim. Aikuiset nykyään dissaavat helpommin kuin nuoret. Onko teiläl huonoja kokemuksia? Vai saatteko mielihyvää siitä että saatte kiusata jotain ikätoverianne uskonnon takia? On myös niitä ihmisiä jotka ovat olleet kirkossa mutta eivät ole saaneet todistusta. Mutta väitän että suurrimalla osalla on hyvä kuva kirkosta.

Itselläni on isoveli joka on ns. "epäaktiivinen" ja ei käy kirkossa tai noudata periaatteitamme. Mutta hän on sanonut että uskoo kirkkoon, mutta on vain nyky elämässä liikaa kiusauksia ja hän on vain nyt valinnut sen tien. Ymmärrän veljeäni.

Sanon viimeiseksi, että olen onnellinen että synnyin perheeseen joka uskoo tähän asiaan. Olen oppinut paljon asioita ja en voisi olla enenmpää kiitollinen perheestäni. Koska perheeni sisälä on mahtava rakkaus ja myötätunto. On meilläkin ala-mäkemme ja ylä-mäkemme. Mutta kukaan EI OLE täydellinen... En edes minä. ;)

Joten koittakaa ihmiset jo ymmärtää. Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu