Kevytkomissaari Rehnin palli heiluu...

EU-komission kyseenalaisin komissaari on kevytkomissaari Olli Rehn, jolla pitäisi olla vastuunaan EU:n laajenemisasiat.

Jo EU-parlamentin kuulustelujen loppuraportissa todettiin, että Olli Rehniltä puuttuvat visiot tämän tehtävän hoitamiseen.

EU-parlamentin kommentti on kuvaava. Kevytkomissaari Olli Rehn edustaa KEPUlaista poliittista virkanimitystä pahimmillaan. KEPUn piti väkisin löytää kotimaassa poliittiseksi ongelmajätteeksi muodostuneelle Olli Rehnille tehtävä. Siksi Rehn juntattiin EU komissioon ohi pätevien tehtävän tavoittelijoiden.

Kevytkomissaari Olli Rehn on heikoin lenkki koko uudessa komissiossa. Vaikea uskoa, että Rehn saa pysyä virassa koko kautta.

Rehnin heikko asema on huomioitu jo mietittäessä EU:n uutta ulkoministerin tehtävää. EU:n tulevalle ulkoministerille aiotaan siirtää suurin osa kevytkomissaari Olli Rehnillä tällä hetkellä olevista tehtävistä.

Lisäksi Olli Rehnin heikkouden takia on alettu miettiä kannattaa EU:n laajenemista harkita lainkaan tällä hetkellä.

Uusin Olli-oppipojan sekoilu liittyi Serbiaan. Kevytkomissaari esitti muka deadline:n, milloin kenraali Vladic ja ex-pääministeri Karadzic olisi pitänyt luovuttaa Haagiin. Takarajat tulivat ja takarajat menivät. Sotarikollisia ei Haagiin tuotu, mutta sen sijaan kevytkomissaari Rehnin uskottavuuden viimeiset rippeet lensivät roskatunkiolle.

Tätä se on se KEPUn "asiaosaaminen" ja maltillisuudeksi kutsuttu vätystely.

10

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neutraalitarkkailija

      Kuvittelet että muutaman perusteeman (=vittuilun) väsymätön toistaminen saa ihmiset vähän kerrassaan sisäistämään esittämäsi asian. Näin ei valitettavasti ole muutoin kuin aivan heikoimpien yksilöiden kohdalla. He lienevät sinun kohderyhmäsi.

      Mitä itse asiaan tulee on Rehn pätevä ja asiantunteva mies komissaariksi. Parempi kuin mitä kokoomuksella olisi ollut juuri tuohon työhön tarjota.

    • Necesse est

      Olli Rehnin valinta Suomen EU-komissaariksi oli malliesimerkki siitä, miten pelkkään puolueen jäsenkirjaan perustuvat nimitykset tulivat takaisin kun Keskusta pääsi taas hallitukseen.

      Rehnillä ei ollut eikä ole mitään komissaarin tehtävässä tarvittavaa osaamista. Paljon pätevämpiäkin henkilöitä olisi ollut tarjolla.

      Minusta komissaarin vähimmäisvaatimus on se, että hän on ollut hallituksen ministeri. Tällaisia olisi löytynyt monia, mutta sehän ei tietysti Keskustalle käynyt kun poliittiseksi ongelmajätteeksi muodostuneelle Olli Rehnille piti löytää loppusijoituspaikka.

      • neutraalitarkkailija

        Rehn oli vuosi Liikasen kabinetissa Brysselissä, jossa pääsi sisälle EU:n toimintaan aivan eri tavalla kuin keskivertoministeri koko ministerikautenaan.

        Ei tänne pitäisi päättömyyksiä kirjoittaa jos ei mistään mitään tiedä.


      • Necesse est
        neutraalitarkkailija kirjoitti:

        Rehn oli vuosi Liikasen kabinetissa Brysselissä, jossa pääsi sisälle EU:n toimintaan aivan eri tavalla kuin keskivertoministeri koko ministerikautenaan.

        Ei tänne pitäisi päättömyyksiä kirjoittaa jos ei mistään mitään tiedä.

        Ei asiantemus komissaarin virkaan kerry siinä, että on komissaarin apupoikana ilman valtaa ja vastuuta.

        Pelle-Ollin kokemattomuus on näkynyt kaikessa hänen toiminnassaan.


      • neutraalitarkkailija
        Necesse est kirjoitti:

        Ei asiantemus komissaarin virkaan kerry siinä, että on komissaarin apupoikana ilman valtaa ja vastuuta.

        Pelle-Ollin kokemattomuus on näkynyt kaikessa hänen toiminnassaan.

        Sanoit:"Pelle-Ollin kokemattomuus on näkynyt kaikessa hänen toiminnassaan."

        Olisiko sinulla esittää faktaa väitteidesi tueksi, muutakin kuin pari yleisintä klisettä kielitaidosta, jotka eivät vaikuta hänen työskentelyynsä.

        Olet vain tuuleen huutaja, joka jauhaa p....a ilman sen kummempaa näkemystä tai kykyä.


      • ...keppoista ja heppoista...
        Necesse est kirjoitti:

        Ei asiantemus komissaarin virkaan kerry siinä, että on komissaarin apupoikana ilman valtaa ja vastuuta.

        Pelle-Ollin kokemattomuus on näkynyt kaikessa hänen toiminnassaan.

        ...siihen mitään asiantuntemusta tarvita.

        Pelkkä hapan mielenlaatu riittää.

        Ja apteekeissahan riittää vatsa- ja närästyslääkkeitä.

        http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=diary&id=306


      • ...päivässä...
        ...keppoista ja heppoista... kirjoitti:

        ...siihen mitään asiantuntemusta tarvita.

        Pelkkä hapan mielenlaatu riittää.

        Ja apteekeissahan riittää vatsa- ja närästyslääkkeitä.

        http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=diary&id=306

        Tuo änkyröinti ja happamuus vie varmaan terveyttä paljon, näin helteillä vielä. Kuulema hyvin tyypillistä kepuloisille tukieläteille..

        Kyllä se päivä paistaa vielä sinullekin ja tuo toivottomuus muuttuu iloksi.. Turhaan revit pelihousujasi... Jatkuvaan...


    • Koirakin joutuu haukkukaan ...
    • Oho!

      Näköjään palstan moraali on selektiivinen. Välillä Stubbi kelpaa asiantuntijaksi ja välillä häntä herjataan alatyylisin ilmaisuin.

    • Otsikossa arvelua

      (-;

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1621
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1031
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      906
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      790
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      782
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      727
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      722
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      721
    Aihe