Uskonnon uhri: Käsittämätön juttu! Miten voi olla uskonnon uhri, jos on oikealla tavalla suhtautunut uskontoon. Ihminen, joka on joutunut henkisesti kovalle eläessään jonkin uskonnollisuuden alaisuudessa on oman näkemyksensä tähden sortunut nimittämään itseänsä uhriksi.
Pitikö mennä uskomaan kaikki mitä julistettiin, vaikka Raamattu kehottaa tutkimaan kaikki? Pitikö mennä kuin päätön kana sinne, minne saarnamiehet käskivät, vaikka Raamattu varoittaa sellaisesta.
Maailma on sellainen, millaisena sen näemme: http://www.sanansaattaja.com
Kysymys kuuluukin: Millaisena sinä näet maailman, sillä kai tiedät että juuri se vaikuttaa siihen, miten itsekukin käyttäydymme. Teemmehän puhtaasti päätöksemme arvomaailmamme pohjalta!
EI OLE OLEMASSA USKONNON UHRIA!
15
2272
Vastaukset
- poikalapsi
Kun kristitty, vaikkapa helluntailainen, ajaa eheytysvalheillaan ja tolkuttomilla vaatimuksillaan lesbon tai homon itsemurhaan, se kuollut on uskonnon uhri. Kun kotiväki vie mukana lahkon tilasuuteen, ei sieltä oikein poiskaan pääse.
- *uhri
Miten minun olisi pitänyt oikealla tavalla suhtautua siihen, kun uskovainen isäni käytti toistuvasti vyötä kurinpitoon jotta minusta ja sisaruksistani olisi tullut "jumalaa pelkääviä ja kunnioittavia" ihmisiä? Nyt aikuisena elän yhä lapsuuden jäykän uskonnollisen ilmapiirin ja väkivaltaisen kurittamisen tuomien henkisten arpien kanssa. En pääse niistä kokonaan eroon milloinkaan.
Ja tällaista tapahtuu yhä nykypäivänä uskovaisten onnellisten kulissien takana. Minusta se on SAIRASTA.Tuollaiset ongelmat johtuu ihan muusta kun uskonnosta. Hakkaamista voi yrittää perustella itselleen ja muille jollakin hyvällä verukkeella, mutta syyt löytyy ihmisen omasta pahuudesta.
- gazpacho
siis ei vaan tajua hommaa oikein, tai kuuluu väärään porukkaan?
Miten myötätuntoista. - ja paljon
Puolustus kyvyttömät lapset ovat uhreja.
Satoja vuosia kristityt vainosivat noitina lapsiakin ja on murhauttanut heitä paljon. Parasta aikaa on kristinuskon sotilaat sotimassa ja tappavat lapsiakin. Lapsikasteetkin ovat täysin raamatunkin vastaisuus ja sitten väitette ettei muka olis uskonnon uhreja!!! - TurkoosiPostia
Esim.
Ne joille tuputetaan sitä uskontoa, vaikkei ne halua.
Uskonnon uhreja.- TUPUTE
JT.n uskossa on hieno asia esim. vakoilla seuran jäseniä. Se kuuluu heidän moraalivelvoitteisiinsa.
Kun on tullut koettua ja ihan nähden todistettua miten pitkälle tällaiset yksityisyyden herjaajat menevät, ei voi kun ihmetellä miten laittomuus kuokistaa tällaisten onnistuneiden vakoojien toimesta.
Siinä viedään vaikka pakkoväkisin vakoilun uhri (jäsen tai kiinnostunut) mielenterveyden osastoille JT. jäsenien taluttamana. Mikäänhän ei SAA EIKÄ VOI olla totta.
Siinä koko juju. Kukaan ihminen ei voi valvoa kotiaan joka senkunti. Muistakaa, että heitä löytyy jokaisessa yhteiskunnan lokeroista. Niin palveluammateissa maan virastoissa, kun niissä ammateissa, joiden kuuluu päästä asuntoosi sisälle mikää hetki tahansa. Siveys- ja moraalipoliisina toimiva järjestö on mielestään OIKEUTETTU KAIKKEEN VALVONTAAN, OLI KYSEESSÄ JÄSEN TAI "KIINNOSTUNUT".
- sunita
raamatussa annetaan ihan selvät ohjeet ja varoitetaan lopun ajan vääristä profeetoista.menkääpä kuuntelemaan tervettä jumalan sanaa vaikka baptisti tai helluntaiseurakuntaan tai vaikka nokia missioon.siellä on terve henki jossa koroitetaan jeesusta ja todella ihminen tekee itse uskonratkaisun ja menee sitten kasteelle.
- yksi pahimmista
Nokia missiossa nyt valehdellan suut ja silmät täyteen: Koivisto syyttää jopa kirkon piispoja asioista, joita ei oo tapahtunut. Luepa Aamulehti 22.6.
Nokia missio on yksi paha ahtaalle ajaja valhelelisine lupauksineen. Siellä ne "parantavat" jo kaikkea mahdollista... - Miina I
varttua aikuiseksi. Helluntailaisten lapsia painostetaan jatkuvasti "tulemaan uskoon" ja menemään kasteelle sekä kotona että seurakunnassa. Minusta tällaisen aivopesun uhriksi joutuneella ei ole mitään vapaata tahtoa. Eri asia ovat sitten ulkopuolelta näihin liikkeisiin liittyneet. He ovat itse valinneet osansa.
Kirkon piirissä taas uskonnollinen kasvatus on rauhallisempaa eikä lapsia painosteta tai pakoteta. - lapsukainen
Miina I kirjoitti:
varttua aikuiseksi. Helluntailaisten lapsia painostetaan jatkuvasti "tulemaan uskoon" ja menemään kasteelle sekä kotona että seurakunnassa. Minusta tällaisen aivopesun uhriksi joutuneella ei ole mitään vapaata tahtoa. Eri asia ovat sitten ulkopuolelta näihin liikkeisiin liittyneet. He ovat itse valinneet osansa.
Kirkon piirissä taas uskonnollinen kasvatus on rauhallisempaa eikä lapsia painosteta tai pakoteta.ja koskaan en kokenut minkäänlaista painostusta ätini taholta. Pienenä tyttönä olin joskus äitini mukana kokouksissa ja minusta oli mukava laulaa siellä.
Äitini rukoili paljon, eikä se minua häirinnyt. Hän oli iloinen ihminen, nauroi paljon. Hänen luonaan kävi paljon maallikkoystäviä, eikä silloin puhuttu uskonnosta.
En ole tullut myöhemminkään minkään lahkon jäseneksi, mutta olen kiitollinen äidilleni lapsuudestani. Hän ei uskontoa tyrkyttänyt, mutta näytti omilla teoillaan olevansa hyvä ihminen. - jaakaalaa
nykyisellään olevaa Siiloanin srk ta, Sörkan Harjutorilla, koska ihmisiin ei saa luottaa vaan Raamattuun ja Jumalaan
- Miina I
jotka ovat kasvaneet jonkun ankaran uskonnollisen yhteisön piirissä. Aikuinen taas ei minun mielestäni voi olla uhri, koska hänellä on vapaa valta lähteä pois ko uskonnosta. Lapsi taas ei voi erota perheestään eikä seurakunnasta, johon hänet ehkä on liitetty jo vastasyntyneenä.
- gfhur
Koska puolet maailmankaikkeuden miehistä
tajuaa todellisuuden naisellisella tavalla
(sielunlaki),kristinusko on ihmiskunnan suurin erehdys ja rahavallan pyhitys!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 371609
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510