Paha jälki-

Kekkosen Sinisalon aikakausi jätti Suomen sieluun pysyvän vamman.Kun seuraa keskustelua Euroopassa ja Suomessa,joutuu ihmettelemään suomalaista asennetta.Ensiksi, Suomi on EU:n ensimmäinen ja ainoa jäsen,joka liittyessään menetti itsenäisyytensä.Toiseksi, jos ja toivottavasti kun Suomi liittyy Natoon,Suomi on Naton ensimmäinen ja ainoa jäsen,joka on vakuuttunut ettei Nato tule apuun.En ihmettelisi,vaikka esimerkiksi Balttian maat,tai joku niistä, hylkäisi näin ryssittyneen maan jäsenhakemuksen,jos sellainen joskus lähetetään.
13269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sen, että EU rajoittaa kansallista itsemääräämismahdollisuutta, on myöntänyt jo unionistinenkin tiedemies ja valtiotieteilijä. Saman on myöntänyt jopa unionistinen lehtimieskin ja asia pitäisi jo kaikkien tietää.

Kerro, mr. tauti, meille, että missä ja kuka on niin sanonut että jäsenyys rajoittaisi ainoastaan Suomen jäsenyyttä EU:ssa? Ei! Kyllä unionin sopimukset, lait ja päätöksenteko kävelee ylitse kaikkien muidenkin maiden kansallisten lainsäädäntöelinten. EU:n lait ylittävät kansalliset lait. Totta kai se vain merkitsee suurten maitten kohdalla enemmän joustoa kuin mallioppilas-rähmijän, bryssittyneen Suomen ja muiden federalististen maiden kohdalla. Belgia, Hollanti ja Luxemburg ovat liittovaltioinnossaan ja Bryssän lipomisessaan ryhdikkäälle Suomelle väärä viiteryhmä.

Suomen paikka kartalla Venäjän naapurissa on todellakin sellainen, että vaarana on ettei syrjäisen koilliskulman tueksi uskalleta lähteä, varsinkin kun tärkeämmätkin alueet tarvitsevat omat joukkonsa. Suomen voi Nato jättää menettämättä itse mitään. Ainoa mitä Nato voi Suomessa saada aikaan, on sama mitä käy jos itse kukin liittyy johonkin pahisjengiin. Jengi puolustaa mutta monet taistelut jäisi käymättä kun pysyisi puolueettomana.

Äänestä
  • Puolueettomuuden aika on ohi. Nato on tulevaisuus.

    Äänestä

  • Suomea kuten muitakin EU-maita rajoittaa monet kansainväliset sopimukset ja EU:n lainsäädäntö,mutta miksi mikään muu maa ei ole menettänyt itsenäisyyttään.EU:n asukkaista 95% asuu natomaassa,ja tuntevat olevansa turvassa.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Puolueettomuuden aika on ohi. Nato on tulevaisuus.

    voi luottaa. Oletko epätoivoinen?

    Äänestä

  • SA INT = ainoa johon kirjoitti:

    voi luottaa. Oletko epätoivoinen?

    Eu:n asukkaista 95% asuu natomaassa,eikä näe painajaisia.Heti kun Suomi liittyy Natoon,joudumme painajaisten kynsiin,eikä kukaan tule auttamaan,ja litkoista menee vielä itsenäisyyskin.Mistä kummasta tällainen maailmankuva on suomalaiselle muodostunut.

    Äänestä

  • väärin, kirjoitti:

    Propakandasta!

    Suomen on seurattava kansainvälisiä virtauksia. Emme voi pudota kehityksen kelkasta. Nato on ainoa tulevaisuuden mahdollisuus.

    Tule Kokoomukseen:

    http://www.kokoomus.fi

    Äänestä

Tuolla alempana itsekin sanoin suomalaisille palstalaisille: ottakaa oppia Espanjan kansasta. Änkyröinnistä ei ollut puhettakaan, kun kävin siellä.

Kekkonen opetti kansallemme änkyräasenteen, jota näin EU-aikana on vaikea korjata. Suomalaiset ovat EU- ja Nato-ajattelussaan ja -mielipiteissään epäonnistuneet ja osoittavat takapajuisuutta.

Heidän ei tarvitsisi kuin oivaltaa, että EU on hyväksi Suomelle ja aina hädän sattuessa Nato kyllä tulee apuun.

Äänestä
  • ...sinun mahtavaa tasoasi!

    Oi kerro taas mille laitamme tänään pisteen. Emme ainakaan naurulle jos porvari ruokkiksellasi kerkeät kommentoimaan.

    Odotan innolla!!

    Äänestä

  • HurmosToimisto kirjoitti:

    ...sinun mahtavaa tasoasi!

    Oi kerro taas mille laitamme tänään pisteen. Emme ainakaan naurulle jos porvari ruokkiksellasi kerkeät kommentoimaan.

    Odotan innolla!!

    Änkyrät vastuuseen kansankiihottamisesta!

    Äänestä

Suomalainen ei mielipiteitään vaihda,mieluummin on väärässä.

Äänestä

Olen funtsannu samaa,että entiset itäplokin maat saattavat kovia kokeneina pitää Suomea epäluotettavana liittolaisena.Heillä kun on ensikäden tietoa menneisyydestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tauti, kirjoitti:

Kekkosen Sinisalon aikakausi jätti Suomen sieluun pysyvän vamman.Kun seuraa keskustelua Euroopassa ja Suomessa,joutuu ihmettelemään suomalaista asennetta.Ensiksi, Suomi on EU:n ensimmäinen ja ainoa jäsen,joka liittyessään menetti itsenäisyytensä.Toiseksi, jos ja toivottavasti kun Suomi liittyy Natoon,Suomi on Naton ensimmäinen ja ainoa jäsen,joka on vakuuttunut ettei Nato tule apuun.En ihmettelisi,vaikka esimerkiksi Balttian maat,tai joku niistä, hylkäisi näin ryssittyneen maan jäsenhakemuksen,jos sellainen joskus lähetetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu