Kun esirukoillaan

ihmisen puolesta jotta tämä tulisi herätykseen ja uskoon. Onko ennakkotapauksia tästä asiasta, että esirukouksen alla oleva ihminen kääntyisi uskoon herkemmin kuin se ihminen, jonka puolesta ei rukoilla ollenkaan?
5227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ainakin omista kokemuksistani tiedän.

Äänestä

Muista, että Jumala kutsuu kerran tai useammmin ihan jokaistan ihmistä, rukoiltiinpa hänen puolestaan tai ei. Jokaiselle Hän antaa mahdollisuuden.

Äänestä

Kyllä kai se jonkinlainen pieni vastuu uskovalla on kantaa esirukouksin läheisiään, omaisiaan, naapureitaan ja työtovereitaan.

Herätyksentila tulee Pyhän Hengen aikaansaamana, ei niinkään todistusten ja pakotuksen kautta. Helpompi voittaa Kristukselle kun tekee työtä Hänen Hengessään ja mielellään!

Äänestä

tutkimuksen, olikohan tehty usa:ssa. Siinä verrattiin kahta, melko suurta ryhmää samalla lailla saairaita ihmisiä, joille annettiin samanlainen hoito ja lääkitys.
Toista ryhmää uskovaiset tukivat jatkuvin esirukouksin, tietenkin niin, etteivät potilaat sitä tienneet. Toisen ryhmän puolesta ei rukoiltu.

Paraneminen oli keskimäärin kummassakin ryhmässä samanlaista.

En pysty linkkiä osoittamaan, mutta ehkä se löytyisi jostain koneen kätköistä. Ja vastaavia tutkimuksia on tehty muitakin.

Rukous toimii ainakin parantumisen tukena, silloin, kun sairas sen tietää.

Äänestä

Olen sitä mieltä, että esirukous on yksi tahtävistämme.

Äitini oli rukoillut puolestani ja oli kirjoittanut viimeisessä kirjeessään siskolleen, "uskon että Jeesus vielä pelastaa (frihetin)".

Sain tuon tiedon 13 vuotta äitini kuoleman jälkeen kuulla tädiltäni, kun kerroin "tulleeni" uskoon.

Äitini ei milloinkaan tyrkyttänyt uskoa, kerran poikasena kännissä kotiin tulin, niin silloin mainitsi, että olisi ehkä parempi jos Jeesus saisi minut pelastaa.

Oli kylläkin hyvä, että lapsena sain muutaman kerran olla mukana kuulemassa Jumalan sanaa, koska tuli aika, jolloin minulla ei ollut elämälleni mitään tietä.

Jumala siis vie minut erämaahan taivuteltavaksi, mutta kun olin esirukouksen lapsi, niin muistin mihin voisin käteni ojentaa.

Toisaalta esirukoilu on taivaasta annettu lahja ja rukoilijakin "tietää", miksi jonkun asian puolesta rukoilee, tämän olen saanut itse kokea todeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kovasti jonkun kirjoitti:

ihmisen puolesta jotta tämä tulisi herätykseen ja uskoon. Onko ennakkotapauksia tästä asiasta, että esirukouksen alla oleva ihminen kääntyisi uskoon herkemmin kuin se ihminen, jonka puolesta ei rukoilla ollenkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu