NEW YORK TIMES

"SUOMI TEKEE RUOTSINKIELISTEN ELÄMÄN HELPOKSI

Lizette Alvarez
New York Times 25.12.2005

Useimmiten maailmassa kieli on tulinen ja erimielisyyttä aiheuttava asia, joka ajaa voimattomat vahvoja ja pienet suuria vastaan. Baskit taistelevat espanjalaisia vastaan. Flaamit kahakoivat vallonien kanssa. Quebecilaiset ottavat yhteen koko muun Kanadan kanssa.

Mutta Suomi, järkkymättömän reilun pelin maa, tarjoaa vastapainon tällaiseen kärkevyyteen. Suomi on lähes rähmällään tehdäkseen 260.000 ruotsinkielisen elämän mukavaksi kustannuksista piittaamatta.

Heti Suomen itsenäistyttyä Venäjän vallasta 1917 perustuslaissa turvattiin suomenruotsalaisille, jotka edelleen pitivät valtaa Suomessa, yhtäläiset kulttuuriset, koulutukselliset ja sosiaaliset oikeudet. Se oli käytännöllisyyden ja kohteliaisuuden ele huolimatta siitä, että Ruotsi oli viiden sadan vuoden ajan hallinnut Suomea ja halveksinut suomen kieltä, joka ruotsalaisten mielestä oli mystistä ja alempiarvoista.

Tämä perustuslaillinen aseman tuloksena Suomessa epäilyksettä on maailman hemmotelluin vähemmistö – uhanalaiset suomenruotsalaiset. Vaikka heidän määränsä ja vaikutusvaltansa vähenevät – vuoden 1880 korkeasta 14 prosentista tämän päivän 5 prosenttiin – heidän oikeutensa pääosin kukoistavat edelleen.
”Meillä asiat ovat täällä hyvin”, myöntää Henrik Creutz, suomenruotsalainen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen hallituksen jäsen, joka kerkeästi myöntää, että lähes kaikki ruotsinkieliset puhuvat myös suomea, useimmat erinomaisesti. ”Euroopassa on monia kielivähemmistöjä, mutta niillä ei paljon ole valtaa.” Kysymykseen, että onkohan ryhmällä kenties himpun verran liikaakin oikeuksia, Creutz vastaa nopeasti, että ”voiko kenelläkään olla liikaa oikeuksia?”

Suomessa on kaksi virallista kieltä, ruotsi ja suomi. Kielen asema riippuu kussakin kunnassa siitä kumpaa kieltä äidinkielenään puhuvia on enemmän. Maassa on pääosin suomenkielisisä kuntia ja vain noin neljä prosenttia maan 432 kunnasta on ruotsinkielisiä. Kymmenkunta prosenttia on kaksikielisiä ja niistä 21 on suomenkielienemmistöisiä ja 23 ruotsinkielienemmistöisiä, kuten Tammisaari, 14.500 asukkaan merellinen jalokivi.
Kulje kaduilla, kahviloissa, satamassa, kouluissa, terveyskeskuksessa ja hallintorakennuksissa Tammisaaressa, niin kaikkialla kuuluu ruotsin kieli (itse asiassa yksi ruotsin murteista). Yli 80 prosenttia Tammisaaren asukkaista puhuu ruotsia. Ja kuten kaikissa kaksikielisissä kunnissa, valtio tarjoaa ruotsinkielisille omat koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, hallintopalvelut, sanomalehdet, television ja radion. Kaikissa opasteissa ruotsin kieli on ylinnä, suomi alhaalla.

Ruotsinkielisillä on myös oma poliittinen puolueensa Suomen hallituksessa sekä suuri joukko kulttuurilaitoksia. Oikeusistuimissa, naisten turvakodeissa, vanhainkodissa tai valtion virastoissa kaikissa kaksikielisissä kunnissa ruotsinkielisillä on lain mukaan oikeus saada palvelu ruotsiksi, jos he sitä pyytävät. Vuoden 2004 laki edellyttää sitä. Kaikki asiakirjat ja esitteet pitää kääntää ruotsiksi. Kun varusmiespalvelu tulee ajankohtaiseksi, niin ruotsinkieliset pääsevät omaan ruotsinkieliseen joukko-osastoonsa Suomen armeijassa – tosin komennot ovat suomeksi, jottei ilveily muuttuisi täydeksi sekamelskaksi.

Suomessa ruotsinkielisillä on jopa käänteinen kiintiöjärjestelmä yliopistoihin; käänteinen, koska ruotsinkieliset ovat yleensä varakkaampia (itse asiassa ruotsinkielisten hallussa on pääosa teollisuudesta) ja terveempiä kuin suomenkieliset.

Suomenruotsalaisilla on oma kauppakorkeakoulu ja kielikiintiöt Helsingin yliopiston lääketieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntiin. Esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan 230 opiskelijapaikasta vähintään 18 pitää olla varattu ruotsinkielisille.
Tässä vaiheessa viimeistään jotkut suomenkieliset alkavat murista väittäen, että ruotsinkielisten on helpompi päästä kiintiöittensä avulla näihin erittäin kilpailtuihin tiedekuntiin. Ruotsinkieliset ovat asiasta eri mieltä: he väittävät, että ilman kiintiöitä Suomi ei pystyisi täyttämään lain vaatimusta tuottaa lääkäreitä, lakimiehiä ja kauppatieteilijöitä palvelemaan ruotsinkielistä väestöä.

Vaikka ruotsinkielisten laajamittaisten oikeuksien kaventaminen on lähes mahdoton ajatus Suomessa, niin kasvava joukko suomenkielisiä ovat alkaneet kyseenalaistaa historiallisen kielilain oikeutusta tai ainakin valittaa nykytilannetta.

Heikki Tala, Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, joka taistelee suomen kielen säätämiseksi ainoaksi viralliseksi kieleksi, luonnehtii nykytilannetta menneen ajan jäänteeksi. Suomalaisten kiinniriippuminen siinä, hän lisää, on siirtomaa-ajan krapulaa.
”Vieläkin on elää tunne, että ruotsinkieliset olisivat sivistyneitä ja me suomenkieliset moukkia”, Tala sanoo.
Ärsyttävintä suomalaisille on se, että ruotsin kieli on pakollista koulussa. (Suomenkieliset tunnetusti puhuvat huonoa ruotsia, vaikka heidät pakotetaan opiskelemaan sitä koulussa nuoresta iästä alkaen). He opiskelisivat paljon mielummin muita kieliä kuten saksaa, venäjää tai kiinaa. Useimmat osaavat jo englantia.
Viime vuoden keväällä suuttuneet suomenkieliset koululaiset antoivat ensimmäisen iskun ruotsinkielenvaatimuksille, kun maan hallitus suomenruotsalaisten agressiivisesta lobbaamisesta huolimatta päätti poistaa ruotsin kielen pakollisuuden vaativasta ylioppilastutkinnosta, joka on edellytys yliopisto-opinnoille.
”Se on äärimmäisen suuri askel, suorastaan läpimurto meille”, Tala sanoo.

Riitta Uosukainen, edellinen eduskunnan puhemies, väittää, että muutamat tämän päivän lait yksinkertaisesti menevät liiallisuuksiin. ”Suomalaiset eivät halua vähentää ruotsinkielisten oikeuksia”, hän sanoo. ”Ne on säädetty perustuslaissa ja me olemme siitä ylpeitä. Mutta suomenkieliset eivät halua, että heille sanellaan pakollinen ruotsin kieli. Myös suomenkielisillä pitää olla oikeuksia.”
Suomenruotsalaiset myöntävät, että kaksikielisyyden ylläpitäminen on käymässä vaikeaksi, erityisesti koska heitä on enää niin vähän. Ruotsinkielisten määrä vähenee erityisesti suomen- ja ruotsinkielisten välisten avioliittojen kautta. Mutta kaksikielisyys on suojelemisen arvoinen, he sanovat.
”Minä olen huono suomenruotsalainen”, sanoo Jörn Donner, entinen ruotsinkielinen europarlamentaarikko, joka lisäsi, että Suomen kulttuurisiteet Ruotsiin ovat hiipumassa. ”Mutta myös minä edellytän, että saan kirjoittaa ja puhua omalla kielelläni”.

Tämän suomennoksen on vapaasti kääntänyt Suomessa eturiviin kielivapauden puolesta puhuja Heikki Tala. Hänelle suurkiitokset vielä kerran.

Katsokaa "Yhteiskunta" keskustelun alla olevaa "Kielipolitiikka" sivustoa.

suomeksi kirjoitti:

"SUOMI TEKEE RUOTSINKIELISTEN ELÄMÄN HELPOKSI

Lizette Alvarez
New York Times 25.12.2005

Useimmiten maailmassa kieli on tulinen ja erimielisyyttä aiheuttava asia, joka ajaa voimattomat vahvoja ja pienet suuria vastaan. Baskit taistelevat espanjalaisia vastaan. Flaamit kahakoivat vallonien kanssa. Quebecilaiset ottavat yhteen koko muun Kanadan kanssa.

Mutta Suomi, järkkymättömän reilun pelin maa, tarjoaa vastapainon tällaiseen kärkevyyteen. Suomi on lähes rähmällään tehdäkseen 260.000 ruotsinkielisen elämän mukavaksi kustannuksista piittaamatta.

Heti Suomen itsenäistyttyä Venäjän vallasta 1917 perustuslaissa turvattiin suomenruotsalaisille, jotka edelleen pitivät valtaa Suomessa, yhtäläiset kulttuuriset, koulutukselliset ja sosiaaliset oikeudet. Se oli käytännöllisyyden ja kohteliaisuuden ele huolimatta siitä, että Ruotsi oli viiden sadan vuoden ajan hallinnut Suomea ja halveksinut suomen kieltä, joka ruotsalaisten mielestä oli mystistä ja alempiarvoista.

Tämä perustuslaillinen aseman tuloksena Suomessa epäilyksettä on maailman hemmotelluin vähemmistö – uhanalaiset suomenruotsalaiset. Vaikka heidän määränsä ja vaikutusvaltansa vähenevät – vuoden 1880 korkeasta 14 prosentista tämän päivän 5 prosenttiin – heidän oikeutensa pääosin kukoistavat edelleen.
”Meillä asiat ovat täällä hyvin”, myöntää Henrik Creutz, suomenruotsalainen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen hallituksen jäsen, joka kerkeästi myöntää, että lähes kaikki ruotsinkieliset puhuvat myös suomea, useimmat erinomaisesti. ”Euroopassa on monia kielivähemmistöjä, mutta niillä ei paljon ole valtaa.” Kysymykseen, että onkohan ryhmällä kenties himpun verran liikaakin oikeuksia, Creutz vastaa nopeasti, että ”voiko kenelläkään olla liikaa oikeuksia?”

Suomessa on kaksi virallista kieltä, ruotsi ja suomi. Kielen asema riippuu kussakin kunnassa siitä kumpaa kieltä äidinkielenään puhuvia on enemmän. Maassa on pääosin suomenkielisisä kuntia ja vain noin neljä prosenttia maan 432 kunnasta on ruotsinkielisiä. Kymmenkunta prosenttia on kaksikielisiä ja niistä 21 on suomenkielienemmistöisiä ja 23 ruotsinkielienemmistöisiä, kuten Tammisaari, 14.500 asukkaan merellinen jalokivi.
Kulje kaduilla, kahviloissa, satamassa, kouluissa, terveyskeskuksessa ja hallintorakennuksissa Tammisaaressa, niin kaikkialla kuuluu ruotsin kieli (itse asiassa yksi ruotsin murteista). Yli 80 prosenttia Tammisaaren asukkaista puhuu ruotsia. Ja kuten kaikissa kaksikielisissä kunnissa, valtio tarjoaa ruotsinkielisille omat koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, hallintopalvelut, sanomalehdet, television ja radion. Kaikissa opasteissa ruotsin kieli on ylinnä, suomi alhaalla.

Ruotsinkielisillä on myös oma poliittinen puolueensa Suomen hallituksessa sekä suuri joukko kulttuurilaitoksia. Oikeusistuimissa, naisten turvakodeissa, vanhainkodissa tai valtion virastoissa kaikissa kaksikielisissä kunnissa ruotsinkielisillä on lain mukaan oikeus saada palvelu ruotsiksi, jos he sitä pyytävät. Vuoden 2004 laki edellyttää sitä. Kaikki asiakirjat ja esitteet pitää kääntää ruotsiksi. Kun varusmiespalvelu tulee ajankohtaiseksi, niin ruotsinkieliset pääsevät omaan ruotsinkieliseen joukko-osastoonsa Suomen armeijassa – tosin komennot ovat suomeksi, jottei ilveily muuttuisi täydeksi sekamelskaksi.

Suomessa ruotsinkielisillä on jopa käänteinen kiintiöjärjestelmä yliopistoihin; käänteinen, koska ruotsinkieliset ovat yleensä varakkaampia (itse asiassa ruotsinkielisten hallussa on pääosa teollisuudesta) ja terveempiä kuin suomenkieliset.

Suomenruotsalaisilla on oma kauppakorkeakoulu ja kielikiintiöt Helsingin yliopiston lääketieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntiin. Esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan 230 opiskelijapaikasta vähintään 18 pitää olla varattu ruotsinkielisille.
Tässä vaiheessa viimeistään jotkut suomenkieliset alkavat murista väittäen, että ruotsinkielisten on helpompi päästä kiintiöittensä avulla näihin erittäin kilpailtuihin tiedekuntiin. Ruotsinkieliset ovat asiasta eri mieltä: he väittävät, että ilman kiintiöitä Suomi ei pystyisi täyttämään lain vaatimusta tuottaa lääkäreitä, lakimiehiä ja kauppatieteilijöitä palvelemaan ruotsinkielistä väestöä.

Vaikka ruotsinkielisten laajamittaisten oikeuksien kaventaminen on lähes mahdoton ajatus Suomessa, niin kasvava joukko suomenkielisiä ovat alkaneet kyseenalaistaa historiallisen kielilain oikeutusta tai ainakin valittaa nykytilannetta.

Heikki Tala, Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, joka taistelee suomen kielen säätämiseksi ainoaksi viralliseksi kieleksi, luonnehtii nykytilannetta menneen ajan jäänteeksi. Suomalaisten kiinniriippuminen siinä, hän lisää, on siirtomaa-ajan krapulaa.
”Vieläkin on elää tunne, että ruotsinkieliset olisivat sivistyneitä ja me suomenkieliset moukkia”, Tala sanoo.
Ärsyttävintä suomalaisille on se, että ruotsin kieli on pakollista koulussa. (Suomenkieliset tunnetusti puhuvat huonoa ruotsia, vaikka heidät pakotetaan opiskelemaan sitä koulussa nuoresta iästä alkaen). He opiskelisivat paljon mielummin muita kieliä kuten saksaa, venäjää tai kiinaa. Useimmat osaavat jo englantia.
Viime vuoden keväällä suuttuneet suomenkieliset koululaiset antoivat ensimmäisen iskun ruotsinkielenvaatimuksille, kun maan hallitus suomenruotsalaisten agressiivisesta lobbaamisesta huolimatta päätti poistaa ruotsin kielen pakollisuuden vaativasta ylioppilastutkinnosta, joka on edellytys yliopisto-opinnoille.
”Se on äärimmäisen suuri askel, suorastaan läpimurto meille”, Tala sanoo.

Riitta Uosukainen, edellinen eduskunnan puhemies, väittää, että muutamat tämän päivän lait yksinkertaisesti menevät liiallisuuksiin. ”Suomalaiset eivät halua vähentää ruotsinkielisten oikeuksia”, hän sanoo. ”Ne on säädetty perustuslaissa ja me olemme siitä ylpeitä. Mutta suomenkieliset eivät halua, että heille sanellaan pakollinen ruotsin kieli. Myös suomenkielisillä pitää olla oikeuksia.”
Suomenruotsalaiset myöntävät, että kaksikielisyyden ylläpitäminen on käymässä vaikeaksi, erityisesti koska heitä on enää niin vähän. Ruotsinkielisten määrä vähenee erityisesti suomen- ja ruotsinkielisten välisten avioliittojen kautta. Mutta kaksikielisyys on suojelemisen arvoinen, he sanovat.
”Minä olen huono suomenruotsalainen”, sanoo Jörn Donner, entinen ruotsinkielinen europarlamentaarikko, joka lisäsi, että Suomen kulttuurisiteet Ruotsiin ovat hiipumassa. ”Mutta myös minä edellytän, että saan kirjoittaa ja puhua omalla kielelläni”.

Tämän suomennoksen on vapaasti kääntänyt Suomessa eturiviin kielivapauden puolesta puhuja Heikki Tala. Hänelle suurkiitokset vielä kerran.

Katsokaa "Yhteiskunta" keskustelun alla olevaa "Kielipolitiikka" sivustoa.

Suomi24.fi:n Kielipolitiikka keskustelut ovat todella mahtavat ja sanansäilää heilutellaan demokratian hengessä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&subcat=982

Samoin Helsingin Sanomat pitää yllä omaa kielipolitiikka keskustelua "Kestoaiheiden" nimikkeellä mutta Sanomat ovat vahvasti "vahvan ruotsalaisuuden" puolesta on siellä aika tiukka sensuuri. Mutta Heikki Tala on saanut mielipiteitään myös sinne.

http://www.hs.fi/keskustelu/forum.jspa?forumID=41&start=0&sortField=9