Kävin maanantaina näytöllä. Olen vasta alkanut tutkimaan tarjontaa mutta tarkoitus oli ostaa vasta syksyllä, heti rommauksen jälkeisenä päivänä. Paikalla ei ollut minun ja välittäjän lisäksi kuin maanantaijuoppo. Pyörin aikani läävässä kun yhtäkkiä huomasin että välittäjä oli työntänyt maanantaijupon ulos ja laittanut oven takalukkoon. Välittäjä alkoi metsästää minua ja juoksin karkuun pienessä yksiössä minkä kerkesin. Lopulta tämä uhkea povinen blondi välittäjä sai kun saikin minut kiinni ja alkoi ottamaan minua väkisin. Tilanne oli varsin kutkuttava ja meninkin siinä hätäpäissäni tekemään 5% tarjouksen minkä tämä välittäjä hyväksyi heti koska olikin itseasiassa kämpän omistaja! Aivan sairasta kusettamista!
Nyt minulla on perhana ihan smolanderina lainaa ja ihan liian pieni omistusyksiö. Missä on välittäjien moraali!!?? Olen ollut henkeen ja vereen tuhnuaatteen kannattaja ja nyt minusta tuli oikein emätuulipuku kertaheitolla. Miten helvatassa nämä tilanteet voi vahdella näin nopeasti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
äläkä käy sitten enää miespuolisen välittäjän näytöillä