Missä kohtaa

VT löydätte,että pakana kansoja olisi rangaistu sapatin rikkomisesta,tai edes nuhdeltu.UT nyt puhumattakaan.Adventistit sen sijaan on rankaisemassa näilläkin keskustelu sivuilla.
12418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eihän voida rangaista sellaisesta, jota ei ole laillisesti säädettykään.
Israelille Jumala oli alussa kuningaskin, kunnes Hän luopui kuninkuudestaan Saulin hyväksi.
Jeesus noudatti tarkoin säädeltyä lakia, jossa ei ollut epäselvyyttä.
Sellaista lakia ei ole ollut voimassa pakanoilla.
Paavalikin puhuu esivallan lain olevan kristityillekin maallisena lakina. Sitä se on myös uskomattomille.
Israelin laki oli nimenomaan maallinen laki vaikka se oli annettu taivaallisen johtajan kautta.
Laki annettiin virkatietä pitkin eikä meren taisen epäselvän profeetan kautta.
Apostolienkin opetus kulki virallista hyväksyttyä polkua pitkin eikä esim. adventistit noudata tuota sääntöä. Noista oikeudellisista asioista on uudessa Testamentissa perusteellista opetusta.

Äänestä
  • Kymmenen käskyn laki on säädetty. Lain rikkomisesta seuraa kuoleman rangaistus. Tuo vapauden laki - kymmenen käskysanaa - rakkauden kaksoiskäsky - se sitoo jokaista ihmistä. Siksihän me evankeliumia saarnaamme Jeesusken lähetyskäskyn mukaan, että jokainen pakanaraukkakin saisi tietää Jumalan laista ja jotta hänelle heräsi synnintunto ja hän voisi ottaa Jeesuksen vapahtajakseen ja alkaa kivoitella kuuliaisuuden tietä kohti taivaskotia.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Kymmenen käskyn laki on säädetty. Lain rikkomisesta seuraa kuoleman rangaistus. Tuo vapauden laki - kymmenen käskysanaa - rakkauden kaksoiskäsky - se sitoo jokaista ihmistä. Siksihän me evankeliumia saarnaamme Jeesusken lähetyskäskyn mukaan, että jokainen pakanaraukkakin saisi tietää Jumalan laista ja jotta hänelle heräsi synnintunto ja hän voisi ottaa Jeesuksen vapahtajakseen ja alkaa kivoitella kuuliaisuuden tietä kohti taivaskotia.

    Teillä ei ole mitään asemaa meihin nähden.
    Jokaisessa valtakunnassa on maan laki ,joka huolehtii maallisesta lainnoudattamisesta.
    Teillä ei ole sen vallan suhteen mitään meriittejä olla meidän edustajamme tai esivaltamme.
    Te ette ole välittäjinä meidän ja Jeesuksen välillä.
    Te olette itse laittomuus.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Kymmenen käskyn laki on säädetty. Lain rikkomisesta seuraa kuoleman rangaistus. Tuo vapauden laki - kymmenen käskysanaa - rakkauden kaksoiskäsky - se sitoo jokaista ihmistä. Siksihän me evankeliumia saarnaamme Jeesusken lähetyskäskyn mukaan, että jokainen pakanaraukkakin saisi tietää Jumalan laista ja jotta hänelle heräsi synnintunto ja hän voisi ottaa Jeesuksen vapahtajakseen ja alkaa kivoitella kuuliaisuuden tietä kohti taivaskotia.

    Luetaan seuraava jae->

    >>Psalmi 147:19 "Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille".

    20 "Niin hän ei ole tehnyt yhdellekään pakanakansalle"!, ja hänen oikeuksiansa ne eivät tunne. Halleluja!

    Äänestä

  • TaistoRa. kirjoitti:

    Luetaan seuraava jae->

    >>Psalmi 147:19 "Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille".

    20 "Niin hän ei ole tehnyt yhdellekään pakanakansalle"!, ja hänen oikeuksiansa ne eivät tunne. Halleluja!

    Voiko asian,enää selkeämmin sanoa,en ole ennemmin huomannut tuota kohtaa raamatusta.Kyllähän me ymmärrämme että 10 käskyn periaatteet ovat voimassa,vaikka lepopäivä käsky,ei toistu UT,emme vain pidä asiasta,niin kaameaa meteliä.

    Äänestä

Pakana kansat tuomitaan viimeisellä tuomiolla tekojensa mukaan, samoin kuin muutkin ihmiset. Sapattia viettivät myös ne pakanat jotka liittyivät Herran kansaan. Nykyisin Herran kansaa ovat ne kistityt joista Ilmestyskirja puhuu heidän pitävän Jumalan käskyt. Ei kai seurakunnalla ole oikeutta tuomita ihmisiä Jumalan käskyjen rikkomisesta kuolemaan. Israelin kansan aikaan se oli mahdollista ja paljon sekakansaa surmattiin Jumalan voimasta jo erämaavaelluksella, sillä he villitsivät kansaa tottelemattomuuteen Jumalan käskyjä kohtaan. Aina kun Israel luopui Jumalan käskyjen seuaamisesta, syyllisinä ovat olleet pakanakansat. Kyllä pakanoile rangaistukset tulevat. Odotetaan Jumalan oikeudenmukaisia tuomioita.

Onneksi nyt me "pakanat" jotka oksastetaan Jeesukseen, saamme kuuliaisuuden kautta nauttia siunauksista jotka Jumala on luvannut, emmekä tahdo astua sille tottelemattomuuden tielle jolle Israel jäi rämpimään.

Äänestä
  • voisi kukaan tuon paremmin sanoa!Kiitos maltillisuudestasi "kirjoitettu on",oletko sama kuin Timo Fling?Ainakin hyvin perillä raamatun sanomasta!

    Äänestä

  • Löydä,että VT olisi olisi eres nuhdeltu sapatin rikkomisesta UT ei sapatti käskyä löydy,mutta ADV.ovat ottaneet tehtäväkseen tuomita toisia kyseisetä asiasta.

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    Löydä,että VT olisi olisi eres nuhdeltu sapatin rikkomisesta UT ei sapatti käskyä löydy,mutta ADV.ovat ottaneet tehtäväkseen tuomita toisia kyseisetä asiasta.

    lukenut,jos niin väität!Lueppa vähän tarkemmin,niin muistat monia kohtia joissa puhutaan esimerkiksi Jeesuksen sapatin vietosta!Jeesus vietti koko elämänsä ajan sapattia.Puusepän liike oli suljettu varmasti sapattina,koska se vietettiin maan tavan mukaan hiljaisuudessa.Jeesus jopa vihastui sapatin rikkojille,jotka olivat tehneet hänen Isänsä huoneesta markkina huoneen,ja kaatoi muummuassa rahanvaihtajien pöydät ja nuhteli heitä!Jeesusta nuhdeltiin siitä,kun Jeesus halusi auttaa ja tehdä lähimäisen palvelusta myöskin sapattina.Mutta Jeesus sanoi että ihmisellä on oikeus tehdä sapattinakin HYVÄÄ,sillä sapatti on IHMISTÄ varten,eikä päinvastoin!Jeesus ei koskaan muuttanut yhtään Isänsä käskyä,eihän se olisi mahdollistakaan,koska hän teki KAIKESSA Isänsä tahdon!Muutoinhan hän olisi asettunut itseään vastaan,sillä Isä ja Poika ovat TÄYDELLISESTI yhtä kaikessa!Kyllä uudessa testamentissa tulee monissa eripaikoissa ilmi että sapatti on se oikea lepopäivä.Turhaa kädenvääntöä tämä tällainen.

    Äänestä

  • Oletpa huonosti raamattusi kirjoitti:

    Jeesus suuttui vain siitä,kun hänen huoneesta oli tehty markkina huone.Pointi on tämä raamattu,ei tuomitse pakanoita eikä uuden liiton seura kuntaa piti sitten lepo päivän,tai ei pidä,mutta ADV.tuomitsevat.Sana sanoo älä tuomitse,siinäkin te rikotte käskyjä.

    Jeesuksen kunniaksi ja hänen esimerkkinsä mukaan!

    Äänestä

Tästä Jesajan kirjan tekstistä käy ilmi että kuohittujen lisäksi myös muukalaiset olivat kutsuttu pitämään Herran sapattia.

Jes 56:2 Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa!
Jes 56:3 Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: "Herra erottaa minut peräti kansastansa", älköönkä kuohittu sanoko: "Minä olen kuiva puu".
Jes 56:4 Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani,
Jes 56:5 heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä.
Jes 56:6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
Jes 56:7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.
Jes 56:8 Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi.

LISÄKSI:
Sapattia ei pidetä ihan vain tässä ajassa vaan se Ilmestyskirjan ilmoittama suuri joukkokin kokoontuu Uudessa Maassa joka sapatti Jumalan palvelukseen yhdessä ikuisesti.

Jes 66:22 Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne.
Jes 66:23 Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.

Että se siitä kumoamisesta ja sunnuntaista...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaakko kirjoitti:

VT löydätte,että pakana kansoja olisi rangaistu sapatin rikkomisesta,tai edes nuhdeltu.UT nyt puhumattakaan.Adventistit sen sijaan on rankaisemassa näilläkin keskustelu sivuilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu