Kuolemansairas lapsi

Mutta sairaalateologi Irja Kilpeläinen on kirjoittanut kirjan, missä käsitellään kuolevien saattamista. Muistaakseni siinä oli myös esimerkit siitä, miten lasten kanssa voi keskustella kuolemisesta. Kirjan nimi on Samalle portille. Sen saanee kirjastosta. Toivottovasti siitä on apua sinulle tai sille henkilölle, jonka puolesta kysyit tätä asiaa.

aika vähän selvitit taustaa..

Yleensä kuolemasta lapsi ymmärtää aika vähän. Kuoleman lopullisuuden ja ehdottomuuden jonkin tutkimuksen mukaan jota aihetta käsitelleellä kurssilla käytettiin lähteenä oli vasta 12-vuotta. Siihen asti lapsella ei ole edellytystä koko asian hahmottamiseen ja ymmärtämiseen vaan osa jää "saduksi" tms asiaksi.

Kodin kristillisyys tms elämänkatsomus vaikuttaa huomattavasti lapsen tietoisuuteen kuolemasta ja siihen mitä ymmärtää sen tarkoittavan.

Meillä oman kokemuksen kautta jo 3v ymmärsi mummonsa kuoleman kun se oli tapahtunut ja hautajaiset pidetty niin ettei ole kysellyt aluuta tms vaan tietää missä mummi nyt on jne. Lapsi oli kyllä tiiviisti koko ruljanssissa mukana ruumissaattoineen jne. Nyt olisi siis pohjaa kertoa asiasta hänelle jos tarvetta olisi koska on kokemus kuolemasta ja hautaamisesta. Samaan tapahtumaan liittyen alaluokkalainen itse hoksasi ennen kuin kerroimme että mummi tekee kuolemaa. Hänelläkin oli jo kokemusta kuolemisesta joten nyt osasi itse yhdistää asioita kokonaisuudeksi jo kunnon heiketessä.

Toisaalta en tiedä kannattaako lapselle edes yrittää selvittää koko asiaa juurta jaksain vai vastailla lapsen omiin kysymyksiin sitä mukaa kun niitä tulee. Näinhän toimitaan monen muunkin asian kanssa kun lapsi on pieni eikä ole varmaa kuinka hän asioita sisäistää ja ymmärtää. Kuolemaan voi muuten tulla paljon pelkoja hautaamisesta yms asioista. Lapsi ei kuitenkaan ihan pienenä osaa valmistautua asiaan tiedolliselal tasolla kovinkaan hyvin ja ehkä antaisin asioiden mennä omalla painollaan eteenpäin ja samalla lapsen nauttia siitä ajasta joka hänellä on jäljellä.

Isommalle jo pitää selvittää asioita ja keskustelussa pitää olla rehti ja reilu eli kertoa oikeasti asioita joita lapsi haluaa tietää eikä satuilla ja vältellä yms helppoja ratkaisuja. Tuon ikäinen jo ymmärtää todella hyvin ja aito tieto on paras keino hallita asiaa. Kuitenkin miettisin miten paljon asiasta kerron ja kuinka paljon jätän lapsen kysyttäväksi.

Onneksi noita asioita ei ihan yksin tarvitse pohtia jos asia on ajankohtainen vaan apua on tarjolla sairaaloissa.

Itse hoidin taannoin nuorta joka tiesi kuolevansa ja tiesi sairastuttuaan miten hänen tulee käymään. Taistelun aikana taudin etenemistä vastaan hän oli todella motivoitunut kaikkeen mikä auttoi pysymään arjessa kiinni ja kunnon hyvänä. Loppuaan kohti ahdistus ja tuskaisuus pelkoineen alkoi lisääntyä siinä vaiheessa kun tajunta oman kunnon romahtamisesta kävi ilmeisemmäksi päivä päivältä ja itku oli luonnollisesti herkässä. Kaikesta luopuminen ei ole helppoa kenellekkään saati sille joka on vasta päässyt alkuun elämässään!

Olisi miekenkiintoista tietää miksi kyselet sillä tuskin teillä kaksi lasta on kuolemassa? Ainakin se on kohtuutonta vaikka valitusoikeutta ei asiaan olekkaan..