Niille, joille ei tule Helsingin Sanomia, haluan hieman referoida tämän aamun lehden ”vieraskynää”, jossa aate- ja poliittiseen historiaan keskittynyt filosofian maisteri Sampo Terho kirjoittaa otsikolla ”Bushin ja Blairin politiikka on saanut aikaan myös paljon hyvää”.
Poimin vain eräitä ydinkohtia pitkästä kirjoituksesta. Sen voivat lukea kokonaan myös HS:n verkkoliitteestä ne, joilla on maksullista lukuoikeutta.
* * * * * * * * * *
Sen jälkeen kun kansainvälisen median valokeila käääntyi pois Afganistanista, on maassa tapahtunut paljon. Yhdysvallat on osallistunut 672 koulun jälleenrakentamiseen ja toimittanut näihin oppimateriaalit. Samalla on koulutettu 50 000 opettajaa. Kaikkein tärkein parannus on kuitenkin se, että nyt myös tytöt pääsevät kouluun.
Yhdysvallat on myös pyrkinyt edistämään maan irrottautumista perinteisestä huumekauppaan perustuvasta taloudesta. Maataloustuotanto on onnistuttu melkein kaksinkertaistamaan muutaman viime vuoden aikana. Samoin on luotu kolme miljoonaa väliaikaista työpaikkaa, jotta ihmisillä olisi tulonlähteitä.
Terveyspalvelut Yhdysvallat maksaa yli kahdelle miljoonalle ihmiselle, ja on hoitanut mm. 700 000 malariapotilasta ja rokottanut miljoonia lapsia.
- - -
Tärkeintä on, että maan asukkaat ovat tänä päivänä vapaita kansalaisia, eivätkä epäinhimillisen taleban-hallinnon orjia.
- - -
Irakin sodan on Bushin hallinnon puolesta arveltu maksavan kaikkineen noin 500 miljardia dollaria. Britannialle sota on tähän saakka maksanut viisi tai kuusi miljardia puntaa, ja lisäkustannuksia on tiedossa.
Kaikki raha ei kuitenkaan ole mennyt sotimiseen. Yhdysvaltojen apu Irakin jälleenrakentamiseen on jo ylittänyt toisen maailmansodan jälkeen Saksalle annetun tuen (ylistetty Mashall-apu mukaan lukien). Britannia on luvannut 544 miljoonaa puntaa maan auttamiseksi.
Työ on täälläkin tuottanut tulosta. Kansainvälinen valuuttarahasto arvelee maan talouskasvuksi tänä vuonna 10,4 prosenttia. Lisäksi on tuettu tuhansia kouluja, kymmenientuhansien opettajien koulutusta jne.
Bushin ja Blairin lukuista vihamiehet tosin jättävät aina huomiotta nämä seikat ja muistuttavat, että sodassa joka tapauksessa oli vaan tarkoitus ottaa haltuun Irakin öljyvarat. Monilta näkyy jäävän huomiotta, että Yhdysvallat ja Britannia eivät omista Irakin öljyvaroja, vaan niistä vastaa yksin Irakin hallitus, kuten Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätös 1546 (annettu 8.6.2004) ehdottomasti ja selväsanaisesti takaa. Öljysopimukset olivat ranskalaisten hallussa ennen sotia.
- - -
Afrikka on tavallisissa mielikuvissa manner, josta Blair ei välitä ja josta Bush ei ole kuullutkaan. Tilastollinen totuus kuitenkin on, että Blairin kaudella vuodesta 1997 tähän päivään Britannia on kaksinkertaistanut vuosittaisen avun Afrikalle ja että se on nyt noin miljardi puntaa vuodessa.
Bush puolestaan on kaikista muista menoista huolimatta enemmän kuin kaksinkertaistanut Yhdysvaltojen avun Afrikalle. Bushin hallintoa on julkisesti kiitetty merkittävistä lahjoituksistaan esim. YK:n ruokaohjelmalle (WFP).
Bush on myös jo 2003 laittanut alulle 15 miljardin dollarin hätäapuprojektin Afrikan aidstilanteen korjaamiseksi. Tavoitteena on hänen presidenttikautensa aikana auttaa kahta miljoonaa sairastunutta ja ennaltaehkäistä tartunnan saanti miljoonilta muilta.
- - -
Kenties kaikkein suurin Bushin ja Blairin hallintojen toimintatapaero esimerkiksi Ranskaan ja Saksaan verrattuna onkin ollut juuri se, että ne ovat pelkkien puheiden sijaan yrittäneet itsepäisesti tehdä jotain konkreettista. Siinä missä suuret EU-maat ovat aina olleet valmiita laatimaan uusia ihmisoikeusjulistuksia ja periaatepäätöksiä, Yhdysvallat ja Britannia ovat lienneet kätensä ja käyneet työhön.
Ongelma vain on se, että kaiken todellisen tekemisen täytyy tapahtua reaalimaailmassa, jossa mikään ei onnistu ilman vastoinkäymisiä. Julistukset taas voidaan laatia ihanteellisessa unimaailmassa vain kaikkea hyvää ja mukavaa kannattaen.
Moni on erehtynyt pitämään tätä jälkimmäistä mallia moraalisen ylemmyyden osoituksena.
* * * * * * * * * *
Muistutan, että en ole George W Bushin suuri ihailija ja näen hänen politiikassaan paljonkin arvosteltavaa ja olen sitä tehnytkin, mutta totuudella on aina myös toinen puoli. Se on tässä.
Tämän esittämiseksi sain inspiraation lähinnä keskustan saitilla (politiikka > keskusta) viime aikoina velloneesta keskustelusta, jossa maailmoja 1960-lukulaiseen henkeen syleilevät kovin yksipuoliset ja yksisilmäisetkin näkemykset ovat pyrkineet peittämään alleen toisenlaiset, realistisemmat näkemykset.
Samoin on tapahtunut keskustelussa Natosta, jossa tämän hetken merkittävin (voimansa vuoksi YK:ta merkittävämpi) rauhanjärjestö on pyritty leimaamaan vain sotahullun Bushin käsikassaraksi.

Vastaukset 10
Vanhimmat
mitä propagandaa. Hesari on roskalehti, ja sen olen tiennyt jo kauan.
Afganistania pidemmälle en lukenut, tässä vähän todellisuutta siitä osastosta:
http://www.rawa.org/schoolburnt.htm
Eli juuri eivät lapset kouluissa istu.
http://www.rawa.org/wom-aihrc.htm
Naisten ja tyttöjen asema ei siis ole parantunut mihinkään.
http://www.rawa.org/drugs05.htm
Niin, *VARMASTI* USA on tehnyt KAIKKENSA ettei huumetuotanto olisi oleellinen tekijä Afganistanin taloudelle...World Bank says opium production has become the Afghanistan’s leading economic acitivity...
http://www.newsmax.com/archives/ic/2006/4/24/172020.shtml?s=ic
Talibanien puhemies siis Yalessa opiskelemassa...
Hesari on roskalehti
Hesari on roskalehti
Hesari...
Öljy varat kuuluu irakin hallitukselle?Siis tarkoitat varmaan yhdysvaltain tekemälle NUKKEHALLITUKSELLE..Herätys!Jälleen rakentaminen...mitä siellä on jälleen rakennettu? Suurin osa rahoista on mennyt omiinliiveihin!!Useita väärinkäytöksiä!!Yhdysvaltain sotilaat on tappanut tuhansia siviiliä!!Hesariin ei todellakaan kannata aina luottaa!!Sitä paitsi kyseessähän on kaiken lisäksi LAITON sota!!!!
hesarilta. Luin myös kysyisen artikkelin ja kiukulle ei meinannut tulla sinä päivänä loppua.
Ensinnäkin: tottakai usa ja eng. ovat tehneet hyviä tekoja kun kukaan ei pysty olemaan totaalisen paha. Mutta nämä hyvät teot: Irakin ja Afganistanin auttaminen ovat lähinnä sitä että liittovaltion maksaa Cheneyn Halliburton kaltaisille yrityksille tuohta kun he häärivät pelastuskohteissaan.
Toiseksi: Kirjoituksessa väännetetään, että EU maat eivät tee mitään demokratian levittämiseen niin kuin uljas duo bush/blair tekee. "He likaavat kätensä ja pistävät tuulemaan". Uskomatonta propakandaa. Bush on kyllä viimeinen veisaamaan demokratian viennistä kun on koko ajan ottanut kansalaisvapauksia pois omilta kansalaisiltaan. Valheellisin perustein aloitetut sodat eivät vaikuta demokratian vienniltä.
Lisäksi hänen aikanaan usa on yksipuolisesti sanoutunut irti monista kansaenvälisistä sopimuksista, usa katsoo olevansa ks- lakien yläpuolella. Guantanamo on loistva karmea esimerkki tästä. Demokratian ja oikeudenmukaisuuden viejä pitää takapihallaan mielivaltaista vankila ja kidustuskammiota. Joissa heidän itsensä määrittelemiä terroristeja pidetään vankina vastoin mitään näyttöä ja oikeutta puollustaa itseään. Tämäkö on sitä demokratiaa mitä he haluavat levittää. Korostan, että nyt puhumme Bushin hallinnon teoista, ei usa:sta sinänsä.
Kirjoitus oli kuin kangastus 60-70 valheista joissa Neuvostoliitosta löydettiin kehistystä, rauhan aatetta ja - tekoja sieltäkin mistä niitä ei selvästikään ollut löydettävissä.
Odota kovasti jokun vastaavan tuohon kirjoitukseen. Jos vastinetta ei julkaista tilanne alkaa olla todella vakava.
Ruotsissa on myös samanlainen tilanne. Siellä saa tikulla etsiä usa kritiikkiä. Näin dokkarin missä ihmeteltiin samaa asiaa. Ruotsihan on aina ennen ollut hieman liiankin arvosteleva usa:ta kohtaan. Mutta nyt, jostain syystä, kritiikkiä ei juurikaan kuulu vaikka nyt sille olisi todella kysyntää.
En ole anti-usa, mutta tämä nykyinen meno on länsimaiden historian häpeällisintä aikaa sitten Natsi-Saksan.
Tässä alkaa epäillä että ks. juttu kuuluu näihin ns. maksettuhin juttuihin mitä tuli esiin usa:ssa, niin kiero värittnyt se oli.
"Toiseksi: Kirjoituksessa väännetetään, että EU maat eivät tee mitään demokratian levittämiseen niin kuin uljas duo bush/blair tekee. "He likaavat kätensä ja pistävät tuulemaan". Uskomatonta propakandaa."
Mutta valitettavasti totta!
Mitä Eurooppa teki Bosnian lahtauksen lopettamiseksi? Esim. Srebrenitsan kaupungista kuskattiin kaikki miespuoliset linja-autoilla lahdattavaksi hollantilaisten rauhanturvaajien seisoessa vieressä kintaat suorana.
Lahtaus Bosniassa loppui vasta kun USA tuli vuonna 97 tekemään siitä lopun.
Entäs sitten Kosovo. Lahtaus loppui vasta kun USA teki siitä lopun.
Niin että pidäppä kloppi suuta soukemmalla ja lue Tiedonantajaa!
kertoo sivistymättömästä käytöksestä joka tienkin heijastaa "vastauksesi" loogisuutta.
Olen kanssasi samaa mieltä Bosnian tilanteesta. Jopa niin, että mielestäni oli todella anteeksi antamatonta toimia noinkin myöhään. Tässä Nato teki juuri sitä mitä sen pitääkin tehdä. Kaikki todisteet osoittivat, että isku oli oikein ja nythän se on nähty että "etätodisteet" heijastivat oikeaa tilanetta. Mutta todisteet Iraqin sodalle olivat vääriä. Monet puolueettomat asiantuntijat, myös usan omat, olivat sitä mieltä että perusteita ei ole hyökkäykseen. Saddamia ei nyt juuri kukaan kaipaa, mutta pelkkä diktatuurin kaataminen ei ole looginen selitys. Miksi sitten usa ei hyökkää esim. kaikkiin Keski-Aasian maihin?
Se mitä nyt tapahtuu terrorismin vastaisen sodan nimisssä on häpeä koko länsimaiselle maailmalle. Se että Bosniassa ja Kosovossa tehtiin oikein, ei oikeuta niihin kidutuksiin ym. hirmutekoihin muualla.
Tässä on kysmys enempi Bushin hallinnosta kuin Usa:sta sinänsä.
Jos oikeasti haluat keskustella tai hahmottaa ympäröivää maailmaa, et voi valita puolta ja hyväksy kaikki yhdeltä ja tuomita kaikki toisilta.
Räyhääminen ja ala-arvoinen suunsoitto onkin sitten eri asia, jonka arvo ei ole edes nollaa.
"Miksi sitten usa ei hyökkää esim. kaikkiin Keski-Aasian maihin?"
Kaikki ihmiset maailmassa varmaan tietää, että Irakiin ei hyökätty ihan rehellisin perustein. Oli näet syntynyt pattitilanne. Sattamista oli päästävä eroon, koska sen enempää YK:n kuin länsimaiden arvovalta ei olisi kestänyt sellaista, että Sattamille olisi yht'äkkiä sanottu; "ei vaiskaan, et sinä enää olekaan kauppasaarrossa, ryhdymme ostamaan sinulta öljyä".
Joko alkaa vähitellen kirkastua, että miksi nimen omaan USA halusi Sattamista eroon? Irakin öljyvarat haluttiin maailmanmarkkinoille poistamaan öljypula ja laskemaan hintatasoa. Sattamin Irakista ei kuitenkaan voitu öljyä ostaa, joten tarvittiin sota, joka poistaa ongelman nimeltä Sattam H.
Homma ei mennyt ihan kaikkien "taiteen sääntöjen mukaan", mutta koskas tuo suurten politiikka nyt niin kaunista on ollut?
http://www.eroaerkosta.tk/
... Hesarin tilalle pitäisi kuulemma tilata Keskisyöpäläinen:
http://www.erkka.com/sivut/eroaerkosta/nuoret.html
Paksu kasa polttopaperia tai sitten mökki-wc:n käyttöpaperia.
Helsingin Sanomien sisältö on nolla!
lehti jota pitää osata lukea. Pitää tietää mitä mieltä hesari on mistäkin asiasta periaatteellisesti.
Olen samaa mieltä että jos tullaan tiettyihin elitistisiin juttuihin, hesaraiin ei voi luottaa. Juuri nämä 9/11, JFK, wtc-93 ym. Mutta lehdessä on kuitenkin paljon muuta hyvin toimettuja juttuja, joita ei välttämättä löydy netistä.
Toinen juttu on se, että mikä lehti nyt sitten on yhtään sen parempi. Maakuntien propakanda-uutiset ovat vielä kehnompia objektiivisen totuuden kuvaamisessa.
Kolmas on se, että vastuu kaatuu kuitenkin aina lukijalle. Jos haluaa oikeasti tietää asioista pitää mielummin tuntea henkilöitä joilla on jokin suhde tutkittavaan asiaan ja sitten lukea eri lähteistä. On aika työlästä, mutta elämä on.