Uusi poly-trendi

Mitens nyt on teidän EI MAP laisten laita kun uusi trendi nostaa päätään maailmassa, ei tosin MAP kirkon keskudessa, ja on jo juurtunut kovinkin jopa pohjolaan... nimittäin polyamorilaisuus. Laki saattaa kieltää moniavioisuuden, mutta eihän sitä voi kukaan kieltää jos mies tai toisaalta nainen asuu yhdessä tai ereikseen useamman vastakkaisen sukupuolen jäsenen kanssa. Oikeastaan elinkumppaniaan pettävä tai pettänyt ihminen on poly-tyyppi....

Satuin tässä kuunetlemaan Ruotsalaista radio-ohjelmaa, jossa kerrottiin tämmöisen liittoutumattoman yhteistyön olevan pop. Ehkäpä avioliitto on solmittu tai solmitaan vain yhden kanssa ja sit on niitä jalkavaimoja/miehiä useampiakin ympäri maailmaa.

Ohjelmassa verrattiin heidän tilannettaan siihen millaista homojen tilanne oli noin 15 vuotta sitten... eli perästä tulevat. Tietenkään ei liittoja voida solmia, kuin yhden kanssa, lain mukaisesti.

Yhteen ei mennä ryhmäseksin takia, vaan jokaisen vaimon/miehen tulee saada yhtä paljon huomiota. Samion ei lapsia saa favorisoida, vaan jokaista lasta on rakastettava yhtä paljon. Heidän mukaansa on myös tärkeätä, että kaikki mukana olevat hyväksyvät uuden tulokkaan ja että uusi tulokas hyväksyy, että ei ole ainoa jota raksatetaan. Systeemi perustuu kuulemma siihen, että ihminen pystyy rakastamaan useampiakin henkilöitä, kuin yhtä kerralla.

Kyllä monen Antin eläminen nyt vaikeutuu, kun joutuu pian tuohonkin ottamaan kantaa. Ehkäpä kohta ainoa siveyden kehto ja pakopaikka siveille on MAP kirkko.
27614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Takin kääntely moniavioisuusasiassa on hankalaa. Sitä LDS-mormonit ovat joutuneet tekemään koko ajan. Täälläkin täytyy koko ajan keksiä ihmeellisiä verukkeita siitä miten Joseph Smithin jalkavaimot olis olleet "vain henkivaimoja" ym. Moniavioisuus on iankaikkinen periaate, uusi liitto, joka johtaa korotukseen. Maalliset lait sitä eivät kuitenkaan salli länsimaissa. Siksi mormonien pitää koko ajan puhua molemmista suupielistä - yhdestä yhtä, toisesta toista.

Äänestä
  • taruakin ihmeellisempi... On se vaan kumma että Joseph Smithin vaimoista ei löydy vettäpitäviä todisteita siitä, että he todella olivat hänen maallisia vaimojaan... muuten kuin temppeliavioliiton puitteisia henkivaimoja.... Kaikki "todistukset" tulevat useamman välikäden kautta, kuin juorut tai rikkinäinen puhelin ikään. Eikä lapsiakaan ole kuin Emman kanssa.... viimeinenkin vastustajien väittämä mahdollisuus tiodettiin muutama vuosi sitten DNA testin avulla vääräksi. Se että joku jonkun toisen kuulemana on sanonut olleensa JSn vaimo... ei sano millainen vaimo... hengellinen vai maallinen! Edelleen kuulutan lapsia... luulisi 6 (vai montako se oli) lapsen isän pystyvän useampaankin useamman vaimon kanssa, varsinkin, kun liitto oli laillistettu! Vai voiko olla mahdollista että laillistaminen oli todella vain temppeliliitto joka ei ollut maallinen!?

    Mormonit eivät puhu molemmista suupielistä..... tottelemme oppimme mukaan maamme lakia ja puhumme vapaasti kirkon historiasta. Vääriälausumia saadaan useimmiten ihmisiltä, jotka eivät tunne kirkkomme historiaa ja koska tieto on jätetty jokaisen oman kiinnostuksen asiaksi, riippuu aosta kuinka paljon aikaa moiseen viittsii käyttää. Useimmille riittää Pyhän Hengen todistus Kirkon oikeudesta, mikäli ei ole erityisesti historiasta kiinnostunut. Ehdottomasti tärkein onkin PHn todistus. Ei Jumalaa voi tieteelliseti todistaa.

    Voihan olla että maallinen yksiavioisuuskin on sallittua mormonienkin keskuudessa!? Kuten olen useaan otteeseen terottanut, väärinymmärryksiä sattuu ja sattui kirkon alkuaikoina. Ei JS siihen aikaan pystynyt seuraamaan kaikkia kirkon jäseniä ja heidän tekemisiään.

    Eräs huvittava juttu on se, että vain n. 4% kirkon jäsenistä ja hekin kirkon johtoporrasta katsottiin voivan elää moniaviollisesti. Heiltä ja heidän puolisoltaan/puolisoiltaan vaadittiin erityistä lähimmäisen rakkautta, jotta moinen liitto voisi onnistua. Puheet siitä että vain HE pääsisivät korkotukseen, ovat joko tahallaan väärin ymmärettyjä asioita tai etsimällä etsittyjä huonon ulosannin kohtia.

    Oppimme opettaa että kaikilla jotka tekevät iankaikkisen liiton Tamppelissä on mahdollisuus korotukseen, ei vain niillä, jotka tekevät useampia liittoja.

    Sanoihan BYkin kerran puheessaan että KAIKKIEN miesten KAIKKI vaimot olivat vapaita lähtemään JOS halusivat, parin viikon aikana... niin, että EI ketään pakotettu moniavioisuuteen!

    Äänestä

  • an välillä kirjoitti:

    taruakin ihmeellisempi... On se vaan kumma että Joseph Smithin vaimoista ei löydy vettäpitäviä todisteita siitä, että he todella olivat hänen maallisia vaimojaan... muuten kuin temppeliavioliiton puitteisia henkivaimoja.... Kaikki "todistukset" tulevat useamman välikäden kautta, kuin juorut tai rikkinäinen puhelin ikään. Eikä lapsiakaan ole kuin Emman kanssa.... viimeinenkin vastustajien väittämä mahdollisuus tiodettiin muutama vuosi sitten DNA testin avulla vääräksi. Se että joku jonkun toisen kuulemana on sanonut olleensa JSn vaimo... ei sano millainen vaimo... hengellinen vai maallinen! Edelleen kuulutan lapsia... luulisi 6 (vai montako se oli) lapsen isän pystyvän useampaankin useamman vaimon kanssa, varsinkin, kun liitto oli laillistettu! Vai voiko olla mahdollista että laillistaminen oli todella vain temppeliliitto joka ei ollut maallinen!?

    Kyllähän ne voi sua tukea uskossasi, mutta eivät nuo kertomasi jutut ole totta. Mormonismi on kokonaan hömppää ja huijausta. Olet nuori, vielä ehdit tutkimaan MAP-kirkon historiaa ja selvitä eroon kultista, ennen kuin elämäsi hiekka on valunut hukkaan.

    Äänestä

  • an välillä kirjoitti:

    taruakin ihmeellisempi... On se vaan kumma että Joseph Smithin vaimoista ei löydy vettäpitäviä todisteita siitä, että he todella olivat hänen maallisia vaimojaan... muuten kuin temppeliavioliiton puitteisia henkivaimoja.... Kaikki "todistukset" tulevat useamman välikäden kautta, kuin juorut tai rikkinäinen puhelin ikään. Eikä lapsiakaan ole kuin Emman kanssa.... viimeinenkin vastustajien väittämä mahdollisuus tiodettiin muutama vuosi sitten DNA testin avulla vääräksi. Se että joku jonkun toisen kuulemana on sanonut olleensa JSn vaimo... ei sano millainen vaimo... hengellinen vai maallinen! Edelleen kuulutan lapsia... luulisi 6 (vai montako se oli) lapsen isän pystyvän useampaankin useamman vaimon kanssa, varsinkin, kun liitto oli laillistettu! Vai voiko olla mahdollista että laillistaminen oli todella vain temppeliliitto joka ei ollut maallinen!?

    Mormonit eivät puhu molemmista suupielistä..... tottelemme oppimme mukaan maamme lakia ja puhumme vapaasti kirkon historiasta. Vääriälausumia saadaan useimmiten ihmisiltä, jotka eivät tunne kirkkomme historiaa ja koska tieto on jätetty jokaisen oman kiinnostuksen asiaksi, riippuu aosta kuinka paljon aikaa moiseen viittsii käyttää. Useimmille riittää Pyhän Hengen todistus Kirkon oikeudesta, mikäli ei ole erityisesti historiasta kiinnostunut. Ehdottomasti tärkein onkin PHn todistus. Ei Jumalaa voi tieteelliseti todistaa.

    Voihan olla että maallinen yksiavioisuuskin on sallittua mormonienkin keskuudessa!? Kuten olen useaan otteeseen terottanut, väärinymmärryksiä sattuu ja sattui kirkon alkuaikoina. Ei JS siihen aikaan pystynyt seuraamaan kaikkia kirkon jäseniä ja heidän tekemisiään.

    Eräs huvittava juttu on se, että vain n. 4% kirkon jäsenistä ja hekin kirkon johtoporrasta katsottiin voivan elää moniaviollisesti. Heiltä ja heidän puolisoltaan/puolisoiltaan vaadittiin erityistä lähimmäisen rakkautta, jotta moinen liitto voisi onnistua. Puheet siitä että vain HE pääsisivät korkotukseen, ovat joko tahallaan väärin ymmärettyjä asioita tai etsimällä etsittyjä huonon ulosannin kohtia.

    Oppimme opettaa että kaikilla jotka tekevät iankaikkisen liiton Tamppelissä on mahdollisuus korotukseen, ei vain niillä, jotka tekevät useampia liittoja.

    Sanoihan BYkin kerran puheessaan että KAIKKIEN miesten KAIKKI vaimot olivat vapaita lähtemään JOS halusivat, parin viikon aikana... niin, että EI ketään pakotettu moniavioisuuteen!

    Sinun täytyy tarkistaa tuo asia Brigham Byoungin lausunnoista. Minun mielestäni kirkon toinen profeetta oli nimenomaan sitä mieltä, että vain moniavioiset miehet pääsevät korotukseen.

    Toivotaan, että asia on jäjesteltävissä viimeistään tuhatvuotisen valtakunnan aikana, jolloin kaikki muukin loksahtaa kohdalleen, eli limpsahtaa lokoseensa.

    Äänestä

  • Entinen mormoni kirjoitti:

    niin saattoi ollakin niin, että sen täyttäminen oli ehto korotukseen.

    Äänestä

  • Entinen mormoni kirjoitti:

    Sinun täytyy tarkistaa tuo asia Brigham Byoungin lausunnoista. Minun mielestäni kirkon toinen profeetta oli nimenomaan sitä mieltä, että vain moniavioiset miehet pääsevät korotukseen.

    Toivotaan, että asia on jäjesteltävissä viimeistään tuhatvuotisen valtakunnan aikana, jolloin kaikki muukin loksahtaa kohdalleen, eli limpsahtaa lokoseensa.

    kirjoitukset... siellähän nimenomaan viitataan siihen että tuhatvuotisessa valtakunnassa asiat saatetaan paikalleen ja ne miehet jotka eivät ole pysyneet oikeassa menettävät vaimonsa jotka annetaan muille ja ne jotka ovat pysyneet oikealla tiellä saattavat saada useampiakin nimelleen. Kaikki sen mukaan kuinka on elänyt.

    Äänestä

kohta kai sitä meitä MAPilaisia ruvetaan sortamaan ja haukkumaan kun olemme vain yksiavioisia!

Äänestä
  • ettei kirkkonne ole tosi. Ei mormoneja haukkua tarvitse, "ne tekevät sen itse" (Paavo Haavikkoa siteeratakseni).

    Juuri nyt on Amerikassa meneillään kova mormonikampanja, morkut ovat senaattoreiden kimpussa tuhatpäin, ettei homopareja sallittaisi. He korostavat sitä, että avioliitto mukamas on Jumalan säätämä VAIN MIEHEN JA NAISEN välillä. Sanoisivat edes totuudenmukaisesti, että Jumala sääti avioliiton MONIAVIOISEKSI - eli MIEHEN JA NAISEN JA NAISEN JA NAISEN JA NAISEN... välillä.

    On hirveän naurettavaa, että mormonit nyt puolustavat henkeen ja vereen ns. normaalia KAHDENKESKISTÄ avioliittoa ikään kuin mormonit olisivat AINA olleen yksiavioisia (="siveitä"). Kuitenkin jopa kirkon oppeja - JUMALAN ILMOITUKSIA - sisältävässä kirjassa on yhä vielä kappale moniavioisuuden pyhyydestä ja siitä miten se johtaa "korotukseen".

    Taas mormonit siis esittävät siveitä yksiavioisia, mutta moniavioisuus kummittelee aivan nurkan takana. Eiväthän amerikkalaisetkaan sitä ole unohtaneet...

    Kertoisiko joku muuten, mitä haittaa ensinnäkään olisi homojen parirekisteröitymisestä? Kun en ole kuullut mitään kunnon perustetta sen vastustamiselle.

    Äänestä

  • onhan selvää kirjoitti:

    ettei kirkkonne ole tosi. Ei mormoneja haukkua tarvitse, "ne tekevät sen itse" (Paavo Haavikkoa siteeratakseni).

    omaan nokkeluuteesi.

    Ensinnäkin JUMALAN ILMOITUKSIA sisältävässä kirjassa on myös moniavioisuuden lopettamisen käskevä opinkohta. Miksi olet jämähtänyt siihen että nykyäänkin olisi oltava moniavioinen kunkirkko sen kieltää. JOS joskus tulevaisuudessa Jumala sen jälleen sallii ja käskee niin se olkoon sen ajan murhe.

    Tämän hetken sanomamme kertoo yksiavioisuudesta maan päällä PISTE Miksi vetäisimme historian nykypäivien politiikkaan?? Sitä paitsi moniavioliitot olivat laillisia ja lain mukaan tehtyjä. Osavaltioissa EI ollut lakia moniavioisuutta vastaan noina aikoina. Lain tullessa voitti opinkappaleemme joissa sanotaan että on toteltava maan lakia ja niin tapahtuikin.

    Ihmettelen kovasti mistä luet, että vain moniavioiset pelastuvat. OL 132 jossa asiaa käsitellään ei ainakaan sanota mitään moisesta. Tuossa luvussa sanotaan vain yleisesti että ne jotka ovat pappeuden avullaliitetty toisiinsa tulevat saamaan korkotuksen, mikäli he eivät lankea. Tuossakin tapauksessa antaa Jumala sen, joka on pysynyt totuudessa jollekulle toiselle joka on hänen arvoisensa.

    Moniavioisuus ei kummittele missään. Sinä et vaan voi sitä historian osaa hyväksyä. Mene itseesi! Moniavioisuus tulee vielä olemaan suuri maapallolla, mutta se tulee olemaan liitottomien ihmisten yhteisö vailla oikeussuojaa...tai sitten maiden laki tulee muuttumaan! Jumalan iankaikkiset lait eivät muutu!

    Kenellä mielestäsi on oikeus päättää KENEN kanssa joku mies on naimisissa iankaikkisesti, jos hänen ensimmäinen vaimonsa kuolee vaikka kun lapset ovat pieniä ja hän löytää toisen?? Jos taivaassa vallitsee tällöin ainoastaan yksiavipoisuus, niin KUMPI vaimoista on mielestäsi oikeutettu elämään miehensä kanssa jota he kumpikin rakastavat??!

    Jos taas et usko että olemme yhdessä aviopareina kuoleman jälkeen en voi kuin pahoitella uskonpuutettasi. On totta että emme mene mihelle tms. kuoleman jälkeen, se järjestetään ennen kuolemaa. Jumala asettaa kaiken paikoilleen viimeisellä tuomiolla.

    sillä se perustui Herran käskyyn samoin kuin VT:n aikana. Ilman Herra käskyä se on vakava synti ja johtaisi kirkosta erottamiseen.

    Äänestä

  • kompastut kirjoitti:

    eikä sitä edes noudatettu pitkiin aikoihin. Kai nyt sen verran tiedät? Ellet tiedä, no se on voi voi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    sillä se perustui Herran käskyyn samoin kuin VT:n aikana. Ilman Herra käskyä se on vakava synti ja johtaisi kirkosta erottamiseen.

    Että mormonien Jumala syö sanansa, koska hän ei ole maallisen vallan yläpuolella? Niinkö?

    Naurettavaa tässä jutussa on se, että mormonit juoksevat kuin päättömät kanat häiritsemään poliitikkoja vaatimuksillaan siitä, että homopareja ei saisi rekisteröidä, vaan ainoastaan yhden miehen ja yhden naisen välinen avioliitto on OK.

    Kuitenkin Jumalanne voi milloin tahansa käskeä mormoneja harjoittamaan MONIAVIOISUUTTA. Ei se ole sen normaalimpaa tai "siveämpää" kuin samaa sukupuolta olevien välinen liitto. Onhan moniavioliitossakin toista sukupuolta monta, lähinnä naisia. Mies kukkona tunkiolla.

    Kyllä te olette tekopyhiä, en muuta sano.

    Äänestä

  • niin mikä? kirjoitti:

    mielikuvitus. Mormonien polygamilaisuudessa on jokaisellanaisella oma pesänsä. Mies käy kunkin naisen luona ja vain yhden luona kerrallaan. Se on aivan siveätä. Varmasti siveämpää, kuin jos mies pettää vaimoaan toisten kanssa tai homoparit!!

    Homoparien rekisteröinti on kuin antaisi pahalle pikkusormen ...kohta se vie koko käden. Tulee niinkuin muuallakin kysymys adoptiosta ym... tuo asia on kuin kiven vierittäminen alaspäin...kun se lähteeliikkeelle sitäon vaikea pysäyttää.

    Moniavioisuus on voimassa taivaassa muuten Jumala on epäoikeudenmukainen, kuten Tapanikin tuolla kirjoittaa. MITEN se voisi olla oikeni, jos miehellä on ollut kaksi naista eläessään, koska toinen kuoli nuorena ja he molemmat rakastavat häntä ja hän heitä! MIten se voisi olla oikein jos vain toinen saisi olla hänen kanssaan????

    Asia on tietenkin aivan eri jos ei usko että meidän persoonamme nousee kuolleista. Sillonhan ei asialla ole väliä!

    Äänestä

  • eikä Jumalalta kirjoitti:

    eikä sitä edes noudatettu pitkiin aikoihin. Kai nyt sen verran tiedät? Ellet tiedä, no se on voi voi.

    että mormonit EIVÄT lopettaneet moniavioisuutta kun maallinen laki tuli voimaan, ei ennen kuin vahvistus tuli Jumalalta. Siinä välissä oli monia tuskan vuosia, jolloin usea kirkon johtaja joutui elämään maan alla täyttääkseen Jumalan tahdon.

    Polygamiset sinetöinnit lopetettiin tosin jo hieman ennen Jumalan antamaa julistusta. Ihmiset pelkäsivät tehdä näitä liittoja nähdessään niiden seuraukset.

    Ihmettelen edelleen mitä miehet sitten tekivät niille monille vaimoilleen, joita he eivät saaneet pitää. On se kamalaa, kun ei saanut huoltaa omaa perhettään ja oli valittava vain yksi vaimoistaan! Onneksi ei moniavioliittoja ollut useita.

    Äänestä

  • verran tiedät kirjoitti:

    WW antoi moniavioisuuden lopettamisjulistuksen 1890 - ja simsalabim, Utah hyväksyttiin yhdeksi USA:n osavaltioista.

    Mutta ei se sinetöiminen siihen päättynyt. Et kai tosissasi niin kuvitellut?

    Kyllä täytyy ihmetellä että mitä siellä pyhäkoulussakin nykyään opetetaan. Sitä samaa vanhaa siloittelua? Hmph.

    Ei ihme, että Jeffery Nielsen potkittiin BYU:sta pois. Onhan se aivan HIRVEÄÄ, jos joku alkaa ajatella omilla aivoillaan...

    Äänestä

  • on sairas kirjoitti:

    mielikuvitus. Mormonien polygamilaisuudessa on jokaisellanaisella oma pesänsä. Mies käy kunkin naisen luona ja vain yhden luona kerrallaan. Se on aivan siveätä. Varmasti siveämpää, kuin jos mies pettää vaimoaan toisten kanssa tai homoparit!!

    Homoparien rekisteröinti on kuin antaisi pahalle pikkusormen ...kohta se vie koko käden. Tulee niinkuin muuallakin kysymys adoptiosta ym... tuo asia on kuin kiven vierittäminen alaspäin...kun se lähteeliikkeelle sitäon vaikea pysäyttää.

    Moniavioisuus on voimassa taivaassa muuten Jumala on epäoikeudenmukainen, kuten Tapanikin tuolla kirjoittaa. MITEN se voisi olla oikeni, jos miehellä on ollut kaksi naista eläessään, koska toinen kuoli nuorena ja he molemmat rakastavat häntä ja hän heitä! MIten se voisi olla oikein jos vain toinen saisi olla hänen kanssaan????

    Asia on tietenkin aivan eri jos ei usko että meidän persoonamme nousee kuolleista. Sillonhan ei asialla ole väliä!

    Sinulla ei tunnu olevan kapasiteettia näiden juttujen pohdiskeluun.

    Äänestä

  • oletko trolli? kirjoitti:

    WW antoi moniavioisuuden lopettamisjulistuksen 1890 - ja simsalabim, Utah hyväksyttiin yhdeksi USA:n osavaltioista.

    Mutta ei se sinetöiminen siihen päättynyt. Et kai tosissasi niin kuvitellut?

    Kyllä täytyy ihmetellä että mitä siellä pyhäkoulussakin nykyään opetetaan. Sitä samaa vanhaa siloittelua? Hmph.

    Ei ihme, että Jeffery Nielsen potkittiin BYU:sta pois. Onhan se aivan HIRVEÄÄ, jos joku alkaa ajatella omilla aivoillaan...

    olla kovin antivoittoisia.

    Ei Utahilla ollut mitään hinkua tulla osavaltioksi, olihan se ihan tyytyväinen mormonivaltio!

    Et taida tietää että MAP kirkossa ei sinetöity kuin yksi pari 1890 luvun jälkeen maalliseen moniavioisuuteen. Tämän tultua profeetan tietoon hän määräsi Endowment Housin, jossa tuo toimitus tehtiin poltettavaksi ja se poltettiin maan tasalle, koska siinä oli tehty sinetöinti, jonka Jumala oli kieltänyt. Muut ns. sinetöinnit eivät tapahtuneet MAPkirkon toimesta ja jos tapahtuivat erotettiin tekijät kirkosta niin pian, kun tieto tuli Profeetalle asti ja sinetöinnit mitätöitiin.

    En tiedä mitä pyhäkoulussa opetetaan en ole ollut siellä vuosiin. Omilla aivoilla ajattelee kaikki mormonit, toisin kuin Luterialaiset jotka jättää kaiken palkkapapin huomaan, mutta omillakin aivoilla voi löytää vääriä vastauksia, jos ei ole varovainen ja antien jatkuva aivopesu saattaa lopulta tehdä tulosta heikompien joukossa!

    Äänestä

  • ota iisisti vain kirjoitti:

    Sinulla ei tunnu olevan kapasiteettia näiden juttujen pohdiskeluun.

    sinulla on sairas mielikuvitus, etkä pääse sen pauloista miettimään luovasti vaan olet kangistunut samoille kiskoille.

    Äänestä

  • taitavat kirjoitti:

    olla kovin antivoittoisia.

    Ei Utahilla ollut mitään hinkua tulla osavaltioksi, olihan se ihan tyytyväinen mormonivaltio!

    Et taida tietää että MAP kirkossa ei sinetöity kuin yksi pari 1890 luvun jälkeen maalliseen moniavioisuuteen. Tämän tultua profeetan tietoon hän määräsi Endowment Housin, jossa tuo toimitus tehtiin poltettavaksi ja se poltettiin maan tasalle, koska siinä oli tehty sinetöinti, jonka Jumala oli kieltänyt. Muut ns. sinetöinnit eivät tapahtuneet MAPkirkon toimesta ja jos tapahtuivat erotettiin tekijät kirkosta niin pian, kun tieto tuli Profeetalle asti ja sinetöinnit mitätöitiin.

    En tiedä mitä pyhäkoulussa opetetaan en ole ollut siellä vuosiin. Omilla aivoilla ajattelee kaikki mormonit, toisin kuin Luterialaiset jotka jättää kaiken palkkapapin huomaan, mutta omillakin aivoilla voi löytää vääriä vastauksia, jos ei ole varovainen ja antien jatkuva aivopesu saattaa lopulta tehdä tulosta heikompien joukossa!

    Lopeta, tikahdun nauruun!
    Ei ihme että mormonikirkossa ei pysy muut kuin tooosi hyväuskoiset (pun intended).

    Äänestä

  • "tietoinesi" kirjoitti:

    Lopeta, tikahdun nauruun!
    Ei ihme että mormonikirkossa ei pysy muut kuin tooosi hyväuskoiset (pun intended).

    muuta osaa enää vastata, niin sitten mennään taas henkilökohtaisiin solvauksiin, olisihan se pitänyt arvata, niin tyypillistä vastustajaa!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    sillä se perustui Herran käskyyn samoin kuin VT:n aikana. Ilman Herra käskyä se on vakava synti ja johtaisi kirkosta erottamiseen.

    Herra oli Joseph Smith. Kun ei pystynyt pitämään näppejään erossa mm. piiastaan Fanny Algerista, täytyi kehittää oppi peittämään seksuaalisia haluja.

    Äänestä

  • Heh heh kirjoitti:

    Herra oli Joseph Smith. Kun ei pystynyt pitämään näppejään erossa mm. piiastaan Fanny Algerista, täytyi kehittää oppi peittämään seksuaalisia haluja.

    Moniavioisuuskäsky saatiin, kun Joseph Smith ihmetteli VT:n aikaisten patriarkkojen moniavioisuutta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Moniavioisuuskäsky saatiin, kun Joseph Smith ihmetteli VT:n aikaisten patriarkkojen moniavioisuutta.

    Oletpa vitsikäs!

    Äänestä

esimerkiksi tilanteessa, joka on kesätauolla olevassa Kauniit ja rohkeat -sarjassa? Taylor on palannut, vaikka hänen luultiin kuolleen. Ridge on naimisissa Looganinsa kanssa ja myös Taylorin avioliitto Ridgen kanssa on voimassa. Ridge rakastaa molempia ja molemmat vaimot rakastavat Ridgeä.

Tällaisia tilanteita syntyy välttämättä kuoleman jälkeen ja ylösnousemuksessa. Jotenkin kaikki on saatava ennen ylösnousemusta kohdalleen, sillä sen jälkeen ei enää avioiduta.

Äänestä
  • että mormonismi on yhtä totta kuin Kauniit ja rohkeat. Ei siis kannata huolehtia kuolemanjälkeisistä tapahtumista, kun se kaikki on vain kuvitelmaa ja koko kysymys avioliitoista ja perheiden yhdessäolosta yms. silkkaa satua.

    Äänestä

  • kertomalla kirjoitti:

    että mormonismi on yhtä totta kuin Kauniit ja rohkeat. Ei siis kannata huolehtia kuolemanjälkeisistä tapahtumista, kun se kaikki on vain kuvitelmaa ja koko kysymys avioliitoista ja perheiden yhdessäolosta yms. silkkaa satua.

    näin hanakasti tuohon moniavioisuuteen, jos et edes usko koko juttuun? Jos nämä asiat ovat sinulle aivan samantekevää ja silkkaa satua, niin ihmetellä täytyy, mikä saa sinut ottamaan kantaa.

    Äänestä

  • yleensä puutut kirjoitti:

    näin hanakasti tuohon moniavioisuuteen, jos et edes usko koko juttuun? Jos nämä asiat ovat sinulle aivan samantekevää ja silkkaa satua, niin ihmetellä täytyy, mikä saa sinut ottamaan kantaa.

    jne. - ajanvietettähän tää on, ei muuta. Et kai ota näitä palstoja vakavasti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

valtaa maailmaa kirjoitti:

Mitens nyt on teidän EI MAP laisten laita kun uusi trendi nostaa päätään maailmassa, ei tosin MAP kirkon keskudessa, ja on jo juurtunut kovinkin jopa pohjolaan... nimittäin polyamorilaisuus. Laki saattaa kieltää moniavioisuuden, mutta eihän sitä voi kukaan kieltää jos mies tai toisaalta nainen asuu yhdessä tai ereikseen useamman vastakkaisen sukupuolen jäsenen kanssa. Oikeastaan elinkumppaniaan pettävä tai pettänyt ihminen on poly-tyyppi....

Satuin tässä kuunetlemaan Ruotsalaista radio-ohjelmaa, jossa kerrottiin tämmöisen liittoutumattoman yhteistyön olevan pop. Ehkäpä avioliitto on solmittu tai solmitaan vain yhden kanssa ja sit on niitä jalkavaimoja/miehiä useampiakin ympäri maailmaa.

Ohjelmassa verrattiin heidän tilannettaan siihen millaista homojen tilanne oli noin 15 vuotta sitten... eli perästä tulevat. Tietenkään ei liittoja voida solmia, kuin yhden kanssa, lain mukaisesti.

Yhteen ei mennä ryhmäseksin takia, vaan jokaisen vaimon/miehen tulee saada yhtä paljon huomiota. Samion ei lapsia saa favorisoida, vaan jokaista lasta on rakastettava yhtä paljon. Heidän mukaansa on myös tärkeätä, että kaikki mukana olevat hyväksyvät uuden tulokkaan ja että uusi tulokas hyväksyy, että ei ole ainoa jota raksatetaan. Systeemi perustuu kuulemma siihen, että ihminen pystyy rakastamaan useampiakin henkilöitä, kuin yhtä kerralla.

Kyllä monen Antin eläminen nyt vaikeutuu, kun joutuu pian tuohonkin ottamaan kantaa. Ehkäpä kohta ainoa siveyden kehto ja pakopaikka siveille on MAP kirkko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu