Oletko

pettymään sinuun uskovaisena veljenä tai sisarena?

varmasti on, mutta pettyneisyys johtuukin oman uskontilan kylmenemisestä ja silloin ihminen alkaa arvostella uskovaisia vaikka vika onkin omassa itsessä.Parannuksenteko on paikallaan ja uskonvahvistus , se saviruukku joka on käynnyt hauraaksi ja vanhaksi tarvitsee korjausta ja öljyä astiaan.

Kerran eräs veli sanoi minulle varmana asiastaan, että sairastun, jos en toimi niin ja niin. Hän oli kaiken lisäksi vanhempi veli ja pitkän uskon tien kulkija.
Vähän meinasi pelottaa, mutta Jeesus poisti pelon.

Tuota tuota. Aikaisemmin vain elelin ja annoin jokaisen taaplata tyylillään.
Sitten seurakuntaan mentyäni minun piti ruveta arvostelemaan ihmisten elämäntapoja, siis tuomitsemaan.
Parannusta, parannusta.

Nyt olen taas ottanut etäisyyttä seurakuntiin ja kuinka ollakaan voin mielihyvin kuunnella Hard Rock, hallelujah ym. musiikkia. Lisäksi jos joku tykkää värjätä hiuksensa vihreiksi niin siitä vaan. Kukat kukkikoon.
Mutta rehellisyydestäni joudun työelämässä kärsimään, vastustan pieniäkin valheita ja siitä ei pidä niin työnantaja kuin ammattiyhdistysliikekään. Lohduttaudun sillä että "jos suola käy..."

Sehän on selvä, että toisiin uskoviin joutuu aina välillä pettymään, mitenkäs muuten.
Kaikkihan me ihmisiä ollaan, joten siitä seuraa itsestäänselvyys, petymme toisiimme, koska teemme virheitä ja emme kykene sellaiseen elämään, joka tyydyttäisi muita, eikä sen koommin itseämme.

Kenenkään ihmisen kohdalla ei kannata asettaa rimaa liian korkealle ja odottaa liian mallikelpoista käyttäytymistä. Me osoittaudumme itsekukin kelvottomiksi tai vajaamittaisiksi uskovina ja ihmisinä.
Ainoa keino selvitä pettymyksistä on jatkuva anteeksianto ja myös oman itsensä ja huonoutensa tunnustaminen. Koska olen monessa itsekin erehtyväinen, suon sen oikeuden myös muillekin.

Jeesukseen ei tarvitse kuitenkaan pettyä, Hän pysyy luotettavana ja uskollisena, sekä ennenkaikkea armollisena.

en tuntenut kuuluvani joukkoon,mitä enemmän seurakunnassa olin sen kurjemmaksi tunsin oloni..nyt en sitten käy juurikaan missään

nimen tähden.

Silloin jouduin pettymään "kasvaneisiinkin uskon ystävääni", kun sain armolahjoja. Alkoi melkoinen arvoteleminen ja pelotteleminen, että "mistä tiedät mistä hengestä nuo ovat", mutta minä tiesin, sillä Jeesus vahvisti uskoani.

Oli se siinä mielessä ikävää aikaa, että jäi vain muutama uskonystävä, mutta vuosien varrella nämä muutkin ovat melkein palanneet ystävyyteeni.

Muutama on jäänyt arvostelemaan ja se on todella ikävää, sillä nämä lahjat, jotka olen saaneet ovat vapauttavia ja parantavia ja näin ollen nämä, jotka jäivät arvosteluun eivät saa kasvaa näiden lahjojen kautta Jeesuksen tuntemukseen.

Tässä sanonkin, että kaikki armolahjat kirkastavat Jeesusta meille.