Miksi vanhusten hoidon pitää olla eriytetty yhteiskunnassa omaksi "alakseen" jota varten palkataan sairaanhoitajia hoitamaan näitä vanhuksia? Eihän ennen vanhaankaan vanhusten hoitoon tarvittu laitoksia, joissa on terveydenhuollon ammattilaiset ympärivuorokautisesti töissä hoitamassa heidän terveyttä ja sairautta.
Eihän lapsiakaan laiteta sairaanhoitajien hoidettavaksi laitoksiin, vaikka lapset hoitoa kaipaavatkin. Sama kuin olisi lastenhoitolaitoksia, joissa olisi lastentauteihin perehtyneitä sairaanhoitajia töissä hoitamassa näitä lapsia.
Ennen vanhaan vanhukset muuttivat samassa perheessä vanhuksiksi tultuaan vanhusten huoneisiin tai omaan pikkuasuntoon, esim. pihalle tehtyyn uuteen pieneen torppaan ja aikuiset lapset ottivat vanhusten talon käyttöönsä. Siis sukupolvet vaihtuivat.
Onhan toki joskus yläluokissa ollut niin, että he eivät ole hoitaneet omia lapsiaan vaan delegoineet sen muille. Nykyisin siis kaikki keskiluokkaisetkin ovat olevinaan niin yläluokkaisia, että eivät voi vanhuksiaan hoitaa ja motkottavat hoitolaitoksille sitten muka huonosta hoidosta. Lapset sentäs melkein kaikki hoitavat itse, vaan ehkäpä sekin vielä muuttuu tulevaisuudessa ja saadaan lastenhoitolaitoksia, joissa tehtävää työtä sitten arvostellaaan jatkuvasti
Eihän lapsiakaan laiteta sairaanhoitajien hoidettavaksi laitoksiin, vaikka lapset hoitoa kaipaavatkin. Sama kuin olisi lastenhoitolaitoksia, joissa olisi lastentauteihin perehtyneitä sairaanhoitajia töissä hoitamassa näitä lapsia.
Ennen vanhaan vanhukset muuttivat samassa perheessä vanhuksiksi tultuaan vanhusten huoneisiin tai omaan pikkuasuntoon, esim. pihalle tehtyyn uuteen pieneen torppaan ja aikuiset lapset ottivat vanhusten talon käyttöönsä. Siis sukupolvet vaihtuivat.
Onhan toki joskus yläluokissa ollut niin, että he eivät ole hoitaneet omia lapsiaan vaan delegoineet sen muille. Nykyisin siis kaikki keskiluokkaisetkin ovat olevinaan niin yläluokkaisia, että eivät voi vanhuksiaan hoitaa ja motkottavat hoitolaitoksille sitten muka huonosta hoidosta. Lapset sentäs melkein kaikki hoitavat itse, vaan ehkäpä sekin vielä muuttuu tulevaisuudessa ja saadaan lastenhoitolaitoksia, joissa tehtävää työtä sitten arvostellaaan jatkuvasti
Vastaukset 10
Vanhimmat
vaan ei vanhempien toiveesta ja halusta vaan viranomaisten.
Käy lukemassa täältä:
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewforum.php?f=13
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&subcat=2287
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&subcat=1038
Hei haloo, on olemassa lastenhoitajia, muuan "lastenlinna" on perustettu jo joskus viiem vuosituhannelal nimenomaan lasten sairauksiin, on olemassa lastenhoitoon erikoistuneita lähi- ja sairaanhoitajia, ja on ollut jo pitkään.
Sitten kun sinä vanhenet, huomaat, että sinun tarpeesi ovat vähän toisenlaiset kuin lasten. Ehkä tulet omillasi toimeen ja voit pyytää apua tarvittaessa. Paitsi jo dementoidut: silloin tarvitset vahtijaa, joopa vaipanvaihtajaa ja syöttäjää. Itse asiassa vielä hyvänkuntoinen dementiapotilas ei tarvitse hoitoa siinä merkityksessä kuin sairaat vaan samaan tapaan kuin lapset. Dementoitunut ihminen ei todella tarvitse sairaalapaikkaa, mutta eivät omaisetkaan jaksa/pysty/halua/voi huolehtia jatkuvasti. Siksi juuri heidän tarpeitaan varten suunniteltu laitos on oikea paikka.
Sitä paitsi ennen ihmiset eivät eläneet niin vanhaksi kuin nykyisin = ei ollut niitä hoitoa tarvitsevia vanhuksia niin paljon, ja ne vähät myytiin huutolaisiksi.
Minkähän alan kandi olet? toivottavasti et lääketieteen!
Vanhukset jotka joutuvat/pääsevät vanhainkotiin tai muuhun paikkaan hoitoon oavat ansainneet asiantuntevan ja vanhusten eritystarpeet tietävän/osaavan ja ymmärtävän henkilökunnan alkaen keittiöhenkilökunnasta, laitosapulaisten kautta hoitajiin ja siitä lääkäreihin!
Valitettavasti Suomessa on liian suppea esim. lääkäri koulutus! Geriatriaa ei mielletä tarpeeksi tärkeäksi ( JOpa Sirkka-Liisa KIvelä puhu asian puolesta!) Onneksimeillä on KIvelä, hän voi saada jotain aikaiseksi ´vielä ennen kuin itse tarvitsee hoitoa! ( Kuitenkaan hän ja hänen omaisensa ei tule varmaankaan kohtaamaan kunnallisen tahon ongel´mia!, Hänellä varmaan on varaa yksityiseen TASOKKAASEEN vanhustehoitoon!) Onnellinen olen siitä, sen hän on ansainnut, mutta niin olisi moni muukin ansainnut saman tasoisen hoison kuin näissä muutamissa upeissa paikoissa saa!
KAIKEN KAIKKIAAN AINA ON RAHA JOKA RATKAISEE!!!
Eikös arvon kandi ole kuullut, vaivaistentalo ja vanhainkotijärjestelmistä mitään. Jo 1600-luvulla perustettiin Suomeen ensimmäiset vaivaistalot, nimi vaan kaunisteltu nykyään.
Olen myös kotonaolon kannalla. Mutta sitä en kuitenkaan hyväksy että perillisten vastuulla vanhukset olisivat. Kotihoidon käynnit ovat vielä inhimillisiä, esim. pari kertaa viikossa, mutta senjälkeen kun emme enää pärjää ilman jatkuvaa holhousta, niin eikö olisi lupa kuolla se luonnollinen kuolema, sensijaan että vanhus viedään vuosiksi tai kymmeniksi laitoskierteeseen, joka on sekä rasittavaa itse vanhukselle että myös hyvin kallista yhteiskunnalle.
olla kotona hamaan tappiin asti.Mutta saattaa käydä vaikka niin että katkaisen koipeni yms.siinä sitten onkin jo kotisairaanhoito tuuppaamassa kiireesti pois laitokseen,verukkeella:Ei kykene tulemaan kotona toimeen.Aamen.
JO vain kaikki meistä mielellään kaatuvat saappaat jalassa hautaan niin että eivät joudu olemaan päivääkään laitoksessa.
Kaikki eivät vaan onnistu kuolemaan siten, vaan heille on järjestettävä asianmukainen hoito jopa vuosikymmeniksi. Silooin hyvä laitospaikka on parempi kuin koti, jossa joku omianen joutuu luopumaan ehkä kaikesta muusta elämästä, jopa terveydestään hoitaessaan sairasta omaista.
Kandi ei ilmeisesti ole opiskellut historiaa, oikeustiedettä, sosiaalipolitiikkaa eikä monia muitakaan sellaisia oppiaineita, joihin sisältyy jotain vanhustenhoidon historiaa. Ei todellakaan ollut ennen vanhuksiin erikoistuneita hoitajia eikä laitoksia, mutta oliko se hyvä silloinkaan?
Näin minäkin sen ajattelen, ainakin omalta kohdaltani. Jokainen tietysti näkee asian oman arvomaailmansa mukaisesti. Kotona haluan asua ja vanhentua, kotipalvelu voisi käydä tarpeen mukaan. Lapseni perheeseen en menisi olemaan, ei "toisten nurkkiin". Vanhana en tahdo mihinkään laitokseen makaamaan, se ei olisi enää laatuelämää. Mieluummin valitsisin luonnollisen "tien" kuin jatkaisin väkipakolla elämää, joka kuitenkin jonain päivänä päättyy.
Näin juuri sen toivoisi menevän.
Uskoisin suht jokaisen näin ajattelevan ja elämän päättyvän # päätettävän!
Lastenhoitolaitoksista puhuen, päiväkodithan niitä ovat jo.
Ja niissäkin kyllä puutteita riittää.