Usko on perinteisesti jaettu tietoon, totena pitämiseen ja luottamukseen.
Tieto merkitsee luetun ja kuullun Raamatun sanan eteen hiljentymistä ja sen pohdiskelua niin, että ihminen ymmärtää mistä kristillisessä uskossa on kysymys. Eräänlaisena miniminä voitaisiin pitää Kymmentä käskyä, joissa esitetään Jumalan vaatimus, uskontunnustus, joka kertoo sen mitä Jumala meille antaa, sekä Isä meidän -rukous, joka on ihmisen vastaus edellä sanottuun.
Totena pitämisen (lat. assensus) onnistuneempi käännös olisi suostumus tai myöntymys. Kysymys ei siis ole minkä tahansa tiedon totena pitämisestä samalla tavoin, kuin ihminen hyväksyy totena vaikkapa kuulemansa uutisen, joka ei häntä liiemmin koske. Sen sijaan suhteessa Kristusta käsittelevään tietoon ihminen ikään kuin taipuu sen alle. Ihminen myöntää oman kyvyttömyytensä ja tietämättömyytensä suhteessa Jumalaan luottaen samalla, että Kristus pystyy siihen kaikkeen, mihin hän itse ei kykene.
Kolmatta aspektia, luottamusta, on luterilaisessa teologiassa korostettu uskon olennaisimpana olemuksena. Teologisessa mielessä luottamus poikkeaa tavanomaisesta luottamuksesta. kun ihminen on ahdistunut ja hän kuulee itseään koskevan Jumalan lupauksen, hän voi joko pysyä epäuskossaan ja ahdistuksessaan - tai sitten huomata ilon täyttävän sydämensä, huomata uskovansa. Raamatun lupauksissa läsnä oleva, ja niissä itsensä meille paljastava Jumala, tulee niiden kautta meitä lähelle, ja jopa meihin, sytyttäen meissä uskon, luottamuksen ja uuden toivon. Luottamus on siis enemmän kuin vain viileää totena pitämistä. Se on Jumalan erityinen lahja, kokonaisvaltainen elämänasenne, jossa ihminen heittäytyy Jumalan lupausten varaan.
Näitä uskon aspekteja ei ole helppo havaita ja niiden vahvuus voi vaihdella yksilöllisesti. Joku voi hallita suuren määrän tietoa, mutta hänen voi silti olla vaikea luottaa siihen, kuten Tuomas ja Nikodemus. (Joh. 20:25-28; Joh. 3:1-10.) Toinen taas vain yksinkertaisesti luottaa, mutta ei ole kiinnostunut laajoista pohdiskeluista, kuten vaikkapa sairas mies Betesdan lammikolla. (Joh. 5:13.) Sairaan tytön isän rukous "Minä uskon, auta minun epäuskoani" taas kuvastaa vahvaa suostumusta, mutta haparoivaa luottamusta. (Mark. 9:24.)
Uskon teho, vaikuttavuus ja aitous ei kuitenkaan koskaan ole riippuvainen näiden inhimillisten ja jossain määrin psykologisesti havaittavien ominaisuuksien vahvuudesta. Uskon todellinen voima ei rakennu näille ihmisessä oleville mielenliikkeille, vaan uskon kohteen, Kristuksen, läsnäololle. Kristuksen läsnäoloa ei voi havaita aistein tai järjellä eikä se ole aiemmin esiteltyjen uskon aspektien lailla psykologisesti havaittava todellisuus, vaan se on Jumalan lupausten pohjalta ymmärrettävä asia.
Uskossa on siis aistein havaittava psykologinen osuus, mutta sen takana on näkymätön todellisuus, jolle usko rakentuu. Tämä uskon näkymätön perusta on myös uskon todellinen olemus. Uskossa ei siis lopulta ole kyse ihmisen erilaisista tietoisuuden. ja mielentiloista, vaan salatusta yhdistymisestä Kristuksen kanssa. Kun uskon olemusta määritellään, sen täytyy aina tapahtua yhteydessä Kristuksen persoonan läsnäoloon, muuten sorrutaan flaciolaiseen asian kiertämiseen tai vaihtoehtoisesti käsitykseen uskosta ansiollisena tekona ja hyveenä.
Kristuksen läsnäolo ei siis ole aistein havaittava, vaan yliaistillinen tosiasia, joka ymmärretään todeksi Jumalan lupausten pohjalta. Näin Kristuksen meissä asumisen tarkkailu ei muodostu uskonelämän perustaksi. Uskon sitominen antropologian sijasta kristologiaan auttaa torjumaan väärän lakihenkisyyden ja rationalismin. Jos usko määritellään Kristuksen läsnäoloksi, tulee inhimillinen ponnistelu ja tahdon korostus rajatuksi automaattisesti pois. Eihän ihminen voi hallita Jumalan läsnäoloa. Uskon syntyminen on tällöin mahdollista vain yhteydessä Sanaan ja sakramentteihin, jotka tuovat Kristuksen läsnä olevaksi. Sanassa ihmistä lähestyvä Kristus herättää kaipuun ja lahjoittaa uskon. Kristus tekee niistä, jotka eivät tahdo, niitä jotka tahtovat. Aikaisemmin uskoon kykenemätön ihminen huomaa uskovansa. Saarnassa tai muussa puheessa ei tarvitse keskittyä taivuttelemaan kuulijoiden tahtoa, vaan puheen pitäjän suurin huomion aihe on saarnata Kristuksesta oikein niin, että Kristus tulee kuulijalle läsnä olevaksi ja usko voi herätä.
Monien kokemus kuitenkin on, että he eivät ole kyenneet uskomaan, vaikka kuinka ovat yrittäneet. Tämänkaltainen kommentti paljastaa, että uskoa ollaan lähestytty aivan väärästä suunnasta. Uskoa ei voi itse hankkia, vaan se on Jumalan lahja. Silloin kun uskominen on vaikeaa, tulee hylätä oma ratkaisu, jättäytyminen ja ja rukous (oma suoritus). Sen sijaan tulee hankkiutua evankeliumin sanan ja sakramenttien vaikutuspiiriin tarkkailemaan sitä, mitä Jumala tekee ja unohtaa oma kyvyttömyys.
Tieto merkitsee luetun ja kuullun Raamatun sanan eteen hiljentymistä ja sen pohdiskelua niin, että ihminen ymmärtää mistä kristillisessä uskossa on kysymys. Eräänlaisena miniminä voitaisiin pitää Kymmentä käskyä, joissa esitetään Jumalan vaatimus, uskontunnustus, joka kertoo sen mitä Jumala meille antaa, sekä Isä meidän -rukous, joka on ihmisen vastaus edellä sanottuun.
Totena pitämisen (lat. assensus) onnistuneempi käännös olisi suostumus tai myöntymys. Kysymys ei siis ole minkä tahansa tiedon totena pitämisestä samalla tavoin, kuin ihminen hyväksyy totena vaikkapa kuulemansa uutisen, joka ei häntä liiemmin koske. Sen sijaan suhteessa Kristusta käsittelevään tietoon ihminen ikään kuin taipuu sen alle. Ihminen myöntää oman kyvyttömyytensä ja tietämättömyytensä suhteessa Jumalaan luottaen samalla, että Kristus pystyy siihen kaikkeen, mihin hän itse ei kykene.
Kolmatta aspektia, luottamusta, on luterilaisessa teologiassa korostettu uskon olennaisimpana olemuksena. Teologisessa mielessä luottamus poikkeaa tavanomaisesta luottamuksesta. kun ihminen on ahdistunut ja hän kuulee itseään koskevan Jumalan lupauksen, hän voi joko pysyä epäuskossaan ja ahdistuksessaan - tai sitten huomata ilon täyttävän sydämensä, huomata uskovansa. Raamatun lupauksissa läsnä oleva, ja niissä itsensä meille paljastava Jumala, tulee niiden kautta meitä lähelle, ja jopa meihin, sytyttäen meissä uskon, luottamuksen ja uuden toivon. Luottamus on siis enemmän kuin vain viileää totena pitämistä. Se on Jumalan erityinen lahja, kokonaisvaltainen elämänasenne, jossa ihminen heittäytyy Jumalan lupausten varaan.
Näitä uskon aspekteja ei ole helppo havaita ja niiden vahvuus voi vaihdella yksilöllisesti. Joku voi hallita suuren määrän tietoa, mutta hänen voi silti olla vaikea luottaa siihen, kuten Tuomas ja Nikodemus. (Joh. 20:25-28; Joh. 3:1-10.) Toinen taas vain yksinkertaisesti luottaa, mutta ei ole kiinnostunut laajoista pohdiskeluista, kuten vaikkapa sairas mies Betesdan lammikolla. (Joh. 5:13.) Sairaan tytön isän rukous "Minä uskon, auta minun epäuskoani" taas kuvastaa vahvaa suostumusta, mutta haparoivaa luottamusta. (Mark. 9:24.)
Uskon teho, vaikuttavuus ja aitous ei kuitenkaan koskaan ole riippuvainen näiden inhimillisten ja jossain määrin psykologisesti havaittavien ominaisuuksien vahvuudesta. Uskon todellinen voima ei rakennu näille ihmisessä oleville mielenliikkeille, vaan uskon kohteen, Kristuksen, läsnäololle. Kristuksen läsnäoloa ei voi havaita aistein tai järjellä eikä se ole aiemmin esiteltyjen uskon aspektien lailla psykologisesti havaittava todellisuus, vaan se on Jumalan lupausten pohjalta ymmärrettävä asia.
Uskossa on siis aistein havaittava psykologinen osuus, mutta sen takana on näkymätön todellisuus, jolle usko rakentuu. Tämä uskon näkymätön perusta on myös uskon todellinen olemus. Uskossa ei siis lopulta ole kyse ihmisen erilaisista tietoisuuden. ja mielentiloista, vaan salatusta yhdistymisestä Kristuksen kanssa. Kun uskon olemusta määritellään, sen täytyy aina tapahtua yhteydessä Kristuksen persoonan läsnäoloon, muuten sorrutaan flaciolaiseen asian kiertämiseen tai vaihtoehtoisesti käsitykseen uskosta ansiollisena tekona ja hyveenä.
Kristuksen läsnäolo ei siis ole aistein havaittava, vaan yliaistillinen tosiasia, joka ymmärretään todeksi Jumalan lupausten pohjalta. Näin Kristuksen meissä asumisen tarkkailu ei muodostu uskonelämän perustaksi. Uskon sitominen antropologian sijasta kristologiaan auttaa torjumaan väärän lakihenkisyyden ja rationalismin. Jos usko määritellään Kristuksen läsnäoloksi, tulee inhimillinen ponnistelu ja tahdon korostus rajatuksi automaattisesti pois. Eihän ihminen voi hallita Jumalan läsnäoloa. Uskon syntyminen on tällöin mahdollista vain yhteydessä Sanaan ja sakramentteihin, jotka tuovat Kristuksen läsnä olevaksi. Sanassa ihmistä lähestyvä Kristus herättää kaipuun ja lahjoittaa uskon. Kristus tekee niistä, jotka eivät tahdo, niitä jotka tahtovat. Aikaisemmin uskoon kykenemätön ihminen huomaa uskovansa. Saarnassa tai muussa puheessa ei tarvitse keskittyä taivuttelemaan kuulijoiden tahtoa, vaan puheen pitäjän suurin huomion aihe on saarnata Kristuksesta oikein niin, että Kristus tulee kuulijalle läsnä olevaksi ja usko voi herätä.
Monien kokemus kuitenkin on, että he eivät ole kyenneet uskomaan, vaikka kuinka ovat yrittäneet. Tämänkaltainen kommentti paljastaa, että uskoa ollaan lähestytty aivan väärästä suunnasta. Uskoa ei voi itse hankkia, vaan se on Jumalan lahja. Silloin kun uskominen on vaikeaa, tulee hylätä oma ratkaisu, jättäytyminen ja ja rukous (oma suoritus). Sen sijaan tulee hankkiutua evankeliumin sanan ja sakramenttien vaikutuspiiriin tarkkailemaan sitä, mitä Jumala tekee ja unohtaa oma kyvyttömyys.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nämä aloitukset alkavat mennä niin pitkälti palstan aiheesta ohi, että poistamisesta vastuussa olevan olisi jo herättävä hommiin. HERÄÄ!!!
Melko hyv kirjoitus. Olisit voinut kirjoittaa tämän yleistä uskonnolle palstalle.
"Uskon syntyminen on tällöin mahdollista vain yhteydessä Sanaan ja sakramentteihin, jotka tuovat Kristuksen läsnä olevaksi. Sanassa ihmistä lähestyvä Kristus herättää kaipuun ja lahjoittaa uskon."
Pyhän Hengen työ? Muuten olen kyllä kanssasi samoilla linjoilla, mutta luterilaisen teologian heikkous on siinä, ettei se tunnusta Pyhän Hengen osuutta uskoon ja Kristuksen tuomiseksi läsnäolovaksi. Kristus kuitenkin nimenomaan sanoi lähettävänä Pyhän Hengen uskovien lohduttajaksi ja puolustajaksi, ei Sanaa tai sakramenttia. Pyhä Henki on elävä persoona, Jumala, joka vaikuttaa ihmisessä siten, että Gal.2:20 käy toteen. Kuten Nikodeemukselle vastattiin, "teidän tulee syntyä ylhäältä."
"Sen sijaan tulee hankkiutua evankeliumin sanan ja sakramenttien vaikutuspiiriin tarkkailemaan sitä, mitä Jumala tekee ja unohtaa oma kyvyttömyys."
Hmmm... esitit rukouksen ihmisen omaksi teoksi, mutta eikö hakeutuminen sakramenttien vaikutuspiiriin ole sitten oma teko? Rukous on yhteydenpitoa Isään, ja se on kaksisuuntaista. Kun itse ei enää kykene rukoilemaan "Pyhä Henki rukoilee puolestanne sanattomin huokauksin."
Itse vierastan luterilaisen teologian Sanaan ja sakramentteihin perustuvaa Kristuksen läsnäoloajatusta, koska Raamatun mukaan Hän on läsnä Pyhän Henkensä välityksellä. Sana ei puhu mitään sakramenteista. Jeesus sanoi itsekkin, että kuljette eksyksissä, koska ette tunne kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa. Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että ei riitä, että tuntee vain jomman kumman.
"vaan puheen pitäjän suurin huomion aihe on saarnata Kristuksesta oikein niin, että Kristus tulee kuulijalle läsnä olevaksi ja usko voi herätä. "
Eli kyse on sittenkin ihmiskeinoista? Saarnaajan kyvyt määrittelevt kuinka Kristus tulee kuulijalle läsnäolevaksi?
Suosittelen lukemaan Pat Boonen kirjan "Uusi laulu". Kertoo hyvin Pyhän Hengen merkityksesta uskoon ja siinä rakentumiseen. Luterilainen teologia kyseenalaistaa Pyhän Hengellä täyttymisen ja kasteen. Sinänsä ihmeellistä, vaikka Raamattu siitä meille todistaa. Luotan enemmän Raamattuun kuin sakramentteihin.
Tiivistelmä:
Kristinuskonto ja sen dogmat ovat tiedon ja uskomusten areenalla erikoistapauksia. Teidän tulee uskoa ne ilman mitään todisteista, perusteluita tai faktoja. Todisteet, perustelut ja faktat eivät kuulu kristinuskontoon. Jos olet kokeillut uskoontuloa eikä mitään tapahtunut, olet tyhmä ja tehnyt jotain väärin. Siinä tapauksessa mene ja toista kristinuskonnon dogmeja kunnes ne alkavat soimaan päässäsi ja olet onnistuneesti psyykannut itsesi verta, kärsimystä, kuolemaa ja maailmanloppua palvovaan hihhulilahkoon.
Kristin usko on vain yksi pahimmista memeetisistätaudeista jotkä mädättävät ihmiskunnan kollektiivistatajuntaa.
roomalaisten kaikkia satoja jumalia tai egyptiläisten aurinkojumalaa. Olisi joku järjestys taivaassakin!
Jeesus on kuollut ja tässä oli hautakirjoitus.
Vähän myöhässä, mutta hyvä niinkin.
Ympäripyöreissä kehäpäätelmissä tapahtuu ketju päättelyitä joissa toistetaan seuraavaa...
A=A B=B .. A=B=C .. C=A=B
kun tietoon sekoittuvat sellaiset vieraat päätelmät joissa A=B ja sanotaan samalla ettei missään nimessä B:tä voi sekoittaa A:han tulee tilanne jossa ...
Muistetaan että kirja on kirjoitettu 'tuhansiavuosia' sitten , heille on tapahtunut virheitä , he elivät ilman kouluja.. heidän sivistyksensä oli niin ja näin...
Jos ihminen näkinäkyjä.. ei selvitetty oliko hän lyönyt pahasti päänsä .. vaan.. hoidettiin se 'uskon' asiana.
Vuodelta 2000 vuotta sitten ... miten ihmiset silloin elivät? millaista oli elää paimentolais elämää? kuulua uskishihhuli lahkoon?
Varmasti upeaa kuunnella jonkun puhuvan hienoja ja upeita päätelmiä rakastavasta isästä joka oottaa taivaassa... jne.. enkelit on suojana ja niin edelleen.
Nyky ihmiselle nuo ovat lähinnä kauhistus... ohhoh .. en uskonut että tuokin pärähtäisi noin lahkoon? ompa nyky hihhulit lahjakkaita puhumaan tai sitten se on lyönyt päänsä ja pahasti... mikäköhän on mennyt kasvatuksessa pieleen?
Kohta se varmaan osallistuu mielenosoituksiinkin.. voi raukkaa!
huoh.. säälin juu.. herkkä uskosia.. ohdateltavia ihmis raukkoja.. huh huh
yleensä noihin juttuihin lankeaa vanhukset.. sen nyt ymmärtä aivothan alkaa oleen aika väsyneet jo... mutta että terve nuori miäs?
Omg? ja huumeilla aivoja turvotettu? ja sitten tuli kirkkaus ja rakkaus ja kaikki? omg... suojelkaa mieltänne myrkyiltä.. ja suojelkaa kavereitanne uskis puuhilta!
Sanokaa ettei se ole ihan tervettä!
^^