Ainoa turvallinen tie on palauttaa maamme itsenäisyys. Siis nyt on niin paljon naurettavia direktiivejä etä huh..huh..huh. Nyt kun vielä meitä viedään kuin pässiä narussa natoon niin aina vaan pahenee. Onko se turvallisuuta että kahden suurvallan aseet laitetaan vastakkain maamme itärajalle? Silloin pienestä Suomesta tulisi eturintama. Tässä vielä kymmenen tärkeää syytä irrottautua rahavallan kahleista:
1. Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen.
Valtio on silloin itsenäinen kun se ei ole minkään muun valtion alainen. EU:n perustuslailla Unionista tulee liittovaltio ja Suomesta sen osavaltio.
2. Suomen kansan palauttaminen ylimmän vallan haltijaksi.
EU-Suomessa ylin valta on EU:n elimillä eikä Suomen kansalla. Eduskunnalla ei ole ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtiovaltaa kenellekään - ei myöskään EU:lle. Nyt Suomen valtiojohto aikoo uusia laittomuuden hyväksymällä EU:n perustuslain.
3. Aidon demokratian palauttaminen.
Demokratiassa eli kansanvallassa kansalaiset voivat päättää tulevaisuudestaan ja valita lainsäätäjät. EU-Suomen laeista säädetään valtaosa Brysselissä ja ne ovat Suomen omien lakien yläpuolella. EU ei ole demokratia vaan harvainvalta, jota ohjaavat suuryritysten ja suurten jäsenmaiden edut.
4. Sotien ja sotilasliittojen ulkopuolella pysyminen.
EU kokoaa taistelujoukkoja. Ne eivät ole puolustusvoimat vaan hyökkäysjoukot. EU-Suomi on mukana Unionin tulevissa sodissa ja myös sen ristiriidoissa muiden suurvaltojen kanssa. Puolueettomuuspolitiikka olisi paras turva Suomelle, sillä tosipaikan tullen suomalaiset joutuvat kuitenkin vastaamaan itse itsestään.
5. Oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan pyrkiminen.
EU:ssa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Toisinkin voisi olla. Oikeudenmukaisempi yhteiskuntakehitys on mahdollinen, mutta ei EU:ssa. Kasvavat EU:n nettojäsenmaksut vievät niitä miljardeja, joilla voitaisiin parantaa peruspalveluita Suomessa.
6. Siirtyminen kiihkokapitalismista kohti tervettä markkinataloutta.
Pääomien, yritysten ja työpaikkojen rajoittamaton siirtely lisää työttömyyttä ja eriarvoisuutta. Keinottelua on hillittävä ja markkinoiden on palveltava kansalaisia eikä päinvastoin.
7. Oman talous- ja työllisyyspolitiikan palauttaminen.
Osana eurotaloutta Suomi imetään kuiviin pääomista kun ulkomaiseen omistukseen siirtyneiden yritysten voitot viedään pois maasta. Samalla putoaa pohja hyvinvointipalveluilta.
Kestävälle pohjalle voimme rakentaa taloutta ja tulevaisuutta kun meillä on oma talouspolitiikka ja oma raha.
8. Oman ruuantuotannon turvaaminen.
Puhdas kotimainen ruoka on perusihmisoikeus. Oma maataloustuotanto voidaan turvata vain itsenäisessä Suomessa.
9. Kansainvälinen yhteistyö.
Vain sellainen voi tehdä aitoa yhteistyötä, joka hallitsee itseään. EU-Suomi on sidottu EU:n politiikkaan, joka riistää köyhimpiä maita ja hyödyttää harvoja. Itsenäinen Suomi voisi olla edelläkävijä YK:ssa ympäristöasioissa ja rauhan rakentamisessa.
EU on kansainvälisessäkin politiikassa ongelma - ei ratkaisu.
10. Tulevien sukupolvien takia.
Emme saa pettää tulevia suomalaisia sukupolvia ja sitoa heitä EU:n liittovaltiokehitykseen. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella.

Vastaukset 8
Vanhimmat
kerrankin on kirjoitus joka ei ole vain turhaa älämölöä vaan selvää asiaa ja faktaa perusteluineen.allekirjoitan kaikki väittämäsi koska se on totuus ja tosiasia.Itsenäisyyttä jota olemme torrakoin puolustaneet tulee palauttaa suomen kansalle.odotankin lisää ideoita miten palautamme suomen itsenäisyyden ja saamme kaiken sen arvokkaan takaisin joka meillä oli.maailma täytyy toki mennä eteenpäin ja kehittyä,mutta ei sellaisella keinolla joka vie meidän itsemääräämisoikeuden ja kansanvallan jote irti eu:sta heti
viksua puhetta.
Avauksessa puhuttiin niin paljon paskaa, että varmaan tulee jo pökäle suusta. Ensiksi direktiiveistä. Niistä ette tietäisi ettekä välittäisi pennin vertaa, ellei niiden kautta voisi haukkua EU:ta. Ne ovat vain lakeja tuhansien muiden lakien ja sääntöjen joukossa. Ja mikä ihmeen "rahavalta"? Oletko joku kommunisti? Suomi olisi ihan yhtä "kapitalistinen" ulkopuolellakin. Suomi on edustuksellinen demokratia ja edustajamme EU-pralamentissa ajvat maamme etuja, niinkuin kansanedustajatkin. EU:n kautta Suomi vaikuttaa enemmän maailman tapahtumiin kuin koskaan. Mitä vikaa on unionin tuomassa sotilaallisessa turvassa? Siis kaiki "väitteesi" on asenteellista vääristelyä. Avarra tajuntaasi!
Kumoamme nämä änkyrät mennen tullen. Hekin huomaavat jonakin päivänä, että EU on rauhan projekti.
ei ole Suomen kansan vaan vieraan vallan asialla
..on pelkästään viisas. Ja joka on samaa mieltä, kuuluu itsepäisyyspuolueen änkyrätunkiolle änkyröiden kanssa rypemään.
Syvältä itsepäisten puolueohjelmasta eli asiaankuulumatonta roskaa. Vie se pois, ennen kuin kunnon kansalaiset näkevät.
Eläköön EU!
Oikeassa!! eu riistää meiltä vapauden ja riistihän se meiltä rahammekin nyt joudumme pelaamaan kaiken maaailan eu hiluilla!! eu on rikos Suuria Suomalaisia kohtaan irti eusta mitä pikimmin!!