Suomi noudattaa maallikon mielestä edelleen Westfalenin rauhansopimusta mikä vahvisti Augsburgin uskonrauhan (koulukirjan mukaan). "Quius regio, eius religio" on edelleenkin oivallinen pohja poliittiselle käytännölle, mutta onko se sitä kirkolle? M Luther tuhosi Saksan kansan demokratian vuosisadoiksi omalla politiikallaan vaikka loi samalla pohjan protestanttiselle kirkolle organisaationa ja onhan myös katolinen kirkko osallistunut halki vuosisatojen politiikkaan. Suomessa kirkko oli 1918 alkaen hyvin voimakas poliittinen toimija. Merkityksetön, mutta näyttävä, oli papiston puuttuminen tasavallan vahvistamisessa 1918 kuningashaaveen romahtaessa ja kansallisen kokoomuksen synnyssä kuningasmielisten ryhmittymänä. Saksalainen kypärä ja liperit olivatkin hyvin esillä 1918 sodan jatkuessa "toisin keinoin" eli siis politiikkana. Kirkon asema valtiollisen järjestelmän osana on heikentynyt kuten myös presidentin asema ylipäällikkönä, ylipappina ja ylituomarina vastapainona eduskunnalle. Poliittiseen toimintaan osallistumalla kirkko on valinnut puolensa vaikkei virallista päätöstä olekaan. Ongelmana on, ettei kirkko ole demokraattinen sanan alkuperäisessä merkityksessä eikä voi ollakaan. Kannattaisin itse Ranskan tekemää tapaa erottaa valtio kirkosta. Valtion ja kirkon eliitti ja kansalaiset olisivat edelleenkin uskovia suhteessa Jumalaan ja luonnollisesti myös yhteisöönsä mihin kuuluvat, mutta kirkko ei olisi aktiivinen toimija valtiossa eikä valtiovalta kirkossa.
Kirkolle on vaikeaa erota valtiosta, joten valtiollisen eliitin pitäisi tehdä aloite.
Kirkolle on vaikeaa erota valtiosta, joten valtiollisen eliitin pitäisi tehdä aloite.
Vastaukset 13
Vanhimmat
USA:ssa ei ole valtionkirkkoa, eikä valtiouskontoa.
Neuvostoliitossa oli pakko-ateismi ja NL:n kansalaisia estettiin lukemasta Raamattua, estettiin kokoontumasta, estettiin sivistämästä itseään rangaistuksia määräämällä.
Ranskan vallankumousta innoitti USA:n vapautuminen ranskalaisin aattein. Pidämme sitsestään selvänä että ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoisina. Suomessa taas on lain mukaan tasa-arvoisuus lain edessä ja meillä on lakiin perustuva uskonnonvapaus ei siis kansalaisten vapauteen perustuva. USA olikin turvapaikka Euroopan uskoville ja eri tavoin vainotuille. Suomesta ei sinne paennut uskonsa takia vainottuja, vain yhteiskunnan syrjimiä.
On hyvin luontevaa, että Ranska, hugenottivainojen maa, luopui kirkon vallasta yhteiskuntaan ja että Suomi säilytti kirkon yhteiskunnallisen aseman tasapainottamaan kansan käyttämää valtaa. Ranska ja USA luopuivat kuninkaasta, Suomi ajautui tasavaltaan ja suvereenin valtion asemaan. Toki Suomi halusi itsenäisyyttä Saksan keisarikunnassa, mutta Ranska tunnusti meille suvereenisuuden kuten Englantikin. Molemmat varasivat itselleen oikeuden 1918 oikeuden suvereeneina valtioina arvioida suhteensa Suomeen kuningaskuntana ja USA tunnusti Suomen vasta myöhemmin. USA:ssa ei ole valtionkirkkoa, mutta kristillisyydessä se ylittää sekularistisen Euroopan.
Pakkoruotsi ja pakkouskonto ovat haitaksi ruotsin osaamiselle ja henkilökohtaiselle uskonnollisuudelle. Raittiuskin on ihan hyvä asia, mutta eduskunnan käsissä se on vain verotuksen ja kieltojen peruste. Usko on itselleni luovuttamaton, henkilökohtainen perusoikeus eikä minun Jumalani ole sitä kieltänyt.
NL:ssä joutui vankilaan, pakkotyöleirille tai psykiatriseen hoitolaitokseen jos halusi harjoittaa uskontoa.
Nyt Kiinassa on esim. falung gong
Yksinkertaistat asioita.
Neuvostoliitossa oli hyvä idea se, että uskonnolliseen yhdyskuntaan sai liittyä vasta täysikäisenä, 18 vuotta täytettyään.
Lapsikaste ja uskonnollisen yhteisen synnynnäisjäsenyys on demokraattisesti arveluttavaa. Siinähän oletetaan ihmisen olevan syntyessään suuresti uskonnollinen. Uskonnosta pääsee eroon vasta omasta aloitteestaan täysi-ikäisenä.
Voiko mihinkään esim. puolueeseen liittää lapsijäseniä?
että kristillisdemokraattiseen puolueeseen otettaisiin lapsijäseniä.
NL:ssa ei ollut uskonnobnvapautta. Sielä ei saanut aikuisenakaan liittyä uskontokuntaan koska yleistä uskonnon- ja omantunnonvapautta ei ollut.
Ota paremmin asioista selvää. Kyllä siellä Neukkulassakin kirkkoja toimi.
Tosiasioissa pysyttelevän tekstin esimerkki:
http://www.novomedia.fi/venajan_aika/lehdet01/artikkelit2_01/kirkko.htm
Vainoja kirkkoa vastaan oli ihan sisällissodan aikana 1917-21, sitten 1930-luvun alussa, ja Hrutsevin aikana 1950-luvun lopulla.
Tästä huolimatta uskonnollisten yhteisöjen toiminta rajoitetusti sallittiin, varsinkin ortodoksikirkon, joskin sen venäläisen perinteen tapaan edellytettiin olevan lojaali valtiovallalle.
Venäjän ortodoksinen emigranttikirkko oli monasti riidoissa Neuvostoliittoon jääneen, valtion talutusnuorassa olevan kirkon kanssa, varsinkin kun tämä pyrki esiintymään maan hallitsijoiden äänitorvena.
Neuvostoliitossa harrastettu käytäntö, että lain mukaan alaikäistä ei voinut liittää uskonnolliseen yhteisöön oli mielestäni varsin hyvä.
Kyllä Neuvostoliitossa tosiaan toimi joitakin kirkkoja, mutta todellista uskonnonvapautta siellä ei silti ollut. Uskovia vainottiin enemmän tai vähemmän koko neuvostovallan ajan, joskaan vaino ei ollut yhtä järjestelmällistä kaiken aikaa.
Joidenkin seurakuntien toiminta kiellettiin kokonaan, joitakin seurakuntia yhdistettiin valtion määräyksestä toisiinsa vaikka ne eivät oppinsa puolesta olisi halunneet yhdistyä. Uskovia nuoria kuoli hämärissä oloissa armeijassa, uskovien pääsyä oppilaitoksiin estettiin, uskovien työnsaantia estettiin, jonka jälkeen heidät vangittiin irtolaisuuden perusteella jne.
Samalla oli kuitenkin myös seurakuntia, jotka saivat toimia tietyissä rajoissa. Kuten edellä mainittiin, ortodoksisen kirkon tilanne oli paras.
Jokseenkin näin se meni, kyllä.
Aleksandr Solzhenitsyn ("Vankileirien saaristo") itsekin jonkin sortin uskovana paheksui erityisesti vakaumuksellisiin kristittyihin kohdistuvia vainoja.
Neuvostoliiton armeijassa kuoli hämärissä olosuhteissa paitsi uskovia nuoria, myös keitä tahansa vähemmistökansallisuuksien tai -kulttuurien edustajia. Myös nyky-Venäjän armeija ei ole täysin päässyt eroon pitkän asepalveluksen mukanaan tuomasta sitkeästä simputuskulttuurista.
Jos katsomme historian sijasta nykypäivää, huomaamme, että valtiokirkkoa meillä ei ole ollut enää aikoihin. Kirkko päättää itsenäisesti omista asioistaan. Tiettyjä jäänteitä on toki tallella, mutta suurta merkitystä niillä ei ole. Siksi valtion puolella ei nähdä suurta tarvetta muuttaa nykyistä, kaikille varsin tasapuolista ja avointa järjestelmää. Yleensä kai yhteisövero nähdään räikeimpänä valtiokirkollisena piirteenä. Valtio ja vielä vähemmän kunnat kuitenkaan haluavat hautaustointa itselleen, se kun maksaisi niillekin liikaa. Enemmän suuntaus on ollut se, että valtio on sysännyt joitakin toimintoja yhä enemmän kirkon vastuulle (ruokapankkitoiminta, Takuu-säätiö jne.) Kirkon sisältä varmaankin löytyisi myötämielisyyttä laajempaa eroa kohtaan, varsinkin, jos nykyjärjestelmä olisi aidosti jotakin ryhmää/kansanosaa syrjivää. Uskonnonopetus taas ei ole osa tätä keskustelua, sillä on opetustoimen parhaaksi näkemä yleissivistävä funktio, johon kirkolla ei määräysvaltaa. Intressi on tässä kysymyksessä yhteiskunnan.
En tiedä mistä on peräisin ajatus, jonka mukaan kirkko ei voi vaikuttaa tunnustuksellisen uskonnonopetuksen sisältöön. Jos sellaista ei ole, miksi islamilainen ja ortodoksinen uskonnonopetus ei ole samanlaisia.
Kaikissa peruskouluissa ja lukioissa on yhteistyötä kirkon kansaa, mutta esimerkiksi jehovantodistajat eivät saa tulla pitämään päivänavauksia. Uskonnonopettajat huolehtivat tehokkaasti rippikoulujen mainonnan. Uskonnonopetus on erittäin kallis ja turha. Tarpeellinen tietämys voitaisiin opettaa historian, äidinkielen ja filosofian tunneilla. Jos jonkun tarvitsisi saada selville miksi vietetään esimerkiksi pääsiäistä, asian voi kätevästi tarkastaa netistä ;-)
Lueppas kristillisen kotimaa -lehden uusin numero, juttua valtionkirkosta ja kyllä se on edelleen juridisesti olemassa, vaikka paremmin voisi sana kansankirkko tai vastaava kuvata tilannetta.
Mutta oikeutetusti voidaan puhuan valtionkirkosta niin kauan kuin valtion lakikirjoissa on siitä maininta.
Ja mun alaiseni sotarovastin kans! Me poijaat rukoilutetaan paraateissa kaikkia uskontoonsa katsomatta ja kyllä on kiva kyykyttää!