Maestroa odotellessa..

On ollut kertakaikkisen loistavaa, että ikivihreän diletanttimme urankehitystä on voitu seurata tällä palstalla.

Hänhän teki meihin kaikkiin ja itseensä vaikutuksen jo muutamia vuosia sitten, muinaisen hakkuupalstan aikoihin. Olen yrittänyt itselleni selitellä suosion johtuvan ensikädessä siitä, että tämä foorumi on suvaitsevaisuudessaan, ainut paikka noiden loistokkaiden avausten ja runojen esilletuomiseksi. Täällähän yleisö on toki tunnetusti kriittistä sekä naisvaltaista, mutta silti valtavirrasta poiketen modernia - ainakin omasta mielestään.

Luojan kiitos, ettei minulla ole henkilökohtaisia leikearkistoja, jottei tule kiusausta yrittää katsastaa mistä on tultu mihin. Sieltä olisi voinut paljastua yhtä ja toista, ja kieltämättä laajan tuotannon seasta nostamiani helmiä eivät kaikki olisi mukisematta hyväksyneet. Makujahan on monenlaisia, jopa minulla.

Ihan viimeisten tekstien perusteella voin alkajaisiksi sanoa, että hänen tuotantonsa on niinkin avara, kuin mitä on Pälkäneen rauniokirkonkatto. Hän ei kirjoita niitä puritaanisia normi runostandardeja, mikä tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että tärkeintä on itse kirjoitus ja siitä välittyvä huojuva tunnelma. Hänen runojen sipaisu on ollut liikuttavan herkkä, hän leikittelee sanoilla ja lyhyillä lauseilla, jotka tuntuvat kuin olisivat vermutilla maustetut.
Kirjaimia tipahtelee kevyesti kuin taivaalta sadepisaroita, ei kuitenkaan liikaa… Silmiinpistävintä on hänen kyky niputtaa sanoja toisiinsa, joilla ei äkkiä ajatellen luulisi olevan mitään yhtäläisyyttä toisiinsa. Tähän ei monet kykene, ei totisesti.

Konstikkaisiin lauseisiin perustuvia, etsiviä harmonioita taas on seurannut klassillinen lyyrisyys, ilman mitään selventävää, tai tajuttavaa saumakohtaa edellisiin, tai.. yllätys, yllätys- tuleviin.
Ei ihme, että kieltämättä suurin osa naispuolisista ihailijoista on nyökytellyt teksteille hyväksyttävästi. Tämä taas ei tarkoita, että vihjaisin heidän olevan ymmärtämättä tuon taivaallista mistä pohjimmiltaan on kyse. Ei suinkaan, vaan tulkitsen heidän kaipaavan sitä hiljaa hiipivää Ahaa! elämystä. Sitä odotellessa he kenties kyselevät toisiltaan: mitäs tässä taas lukikaan? Maestro ei tunnetusti koskaan päästä lukijaansa helpolla.

Eli sanotaan toisin, hiukan selvemmin, että epätietoisetkin ja täällä nykyään riekkuvat palstauntuvikot myös jotain ymmärtävät. Hänhän on aivan loistava kirjoittaja, joka haastaa suvereenisti väitteen, ettei kaikista ole runoilijoiksi. Meriitit ovat nyt jo tähän asti hienot, enää puuttuvat vain upeat puitteet runojen live-esittämiseen.

Kukapa ihailijoista ei olisi haaveillut joskus kuulevansa ”melankoliaa” itsensä maestron lausumana.