Ne valtiot, joissa ei juurikaan länsimaisia johtajia vieraile, ovat valtioita, joissa ei kunnioiteta ihmisoikeuksia vähääkään.
Siellä ei ole ääni-, lakko-, kokoontumis-, maastamuutto-, omistamis-,uskonnonvapauden-, ammattiliitto-oikeutta, eikä mitään.
Erilailla ajattelevat miljoonat ovat vankiloissa, heitä teloitetaan "rikollisina" ja julkisesti urheilukentillä, lapset ovat orjatyössä, naiset ovat työkoneita, jne.
Kiina etunenässä, joka vieläpä tappaa tyttövauvat heti syntymän jälkeen, Venäjä, Pohjois-Korea jne.
Kaikki muutoin sosialistimaita. Siellähän se Manukin kävi nöyristelemässä.
Tarja H. meni pitemmälle. Hän kävi kuolaamassa terroristitappaja Jassr Arafatia ja Irakin Sadam Husseinia.
Eipä ole käynyt demokraattisissa maissa. Muodon vuoksi USA:ssa, että pääsisi lehtikuviin ja parantamaan asemaansa.
No! Saihan hän nää omaisuusverot vahvistettua vapaiksi itseltään ja muilta rikkailta ja nyt vielä homo- ja lesboparien seksileluiksi tarvitsemat vauvatkin tulossa laillisiksi.
Lesbo tuntee vetoa ja toweruutta vastaavasti suuntautuvia kohtaan!
Vaalirahoituksensa ja muut näkyvät hämäykset ja rumat temput nostivat SAK:n avulla toiselle kaudelle. Valheita ja hämäystä. Se punaväri kun ei lähde saunassa.
Eikö kukaan uskalla puhua ja puuttua asiaan!
Hän kuuluisi oikeuden eteen!
Heino W.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kenestä presidentistä puhut, Halosesta vai Bushista. Kyllä Bush noilla alueilla on enemmäön toiminut kuin Halonen.
No eipä väljä. toivottavasti oma huono olosi ja katkeruutesi helpottuu kun voit purkaa kiukkuasi Haloseen.
minusta olet säälittävä ihmisraasu yksisilmäisessä halos/vasemmistovihassasi. Mutta sinähän tuon taakan kanssa joudut elämään.
Fasisti-Keijumme1 , säälittävä oikeistohötöpäämme kirjoittelee taas--.
Kirjoittanut: ---- 17.6.2006 klo 09.31
Varo, ettet pala pohjaan! Kahdeksantoista tuntia hereillä skarppina vastaamaan voi olla pitkän päälle liikaa sinullekin. Hanki oma elämä!
Yhdistykset suomessa ovat lain ulkopuolella??? Niissä käytetään orjatyövoimaa??? Ihmiskauppaa??? Ken niitä suojelee.
Kitos huolehtimisesta. Älä huoolta kanna, välillä vilkaisen vaan, mutta kun en malta millään...
Sinunkaltaistesi tyhmien ja halostraumaisten oikeistohötöpäiden kiusaaminen on vain niin upeata. Vielä kun näkee, että jotkut provoilevat tahallaan, niin into vaan nousee...
Mutta uusi päivä, uudet avaukset.
Tärkeintä on, että oikeistohörhöjä vituttaa... Ja sinunkin reagoinnista huomaa, että vututtaa vielä aika paljon... Mutta ei koskaan liian paljon...