kaduttaa

Olen viime vuosina ruvennut miettimään tämmöistä asiaa:

Penskana pelasin spiritismiä huimuuksissani.Tuli vastauksia. Jotenkin minulla on jäänyt kaivertamaan, etten vain olisi luvannut tulevia lapsiani paholaiselle. Nyt tytär kärsii psyykkisistä oireista, masennuksesta ja hänellä on selkeä alkoholiongelma.

Pelottaa, etten vaan olisi mennyt lupaamaan, kun jotenkin tuntuu, ettei tytär saa onnea, ei millään. On jatkuvasti ahdistunut.

En ole mielenvikainen, selvennykseksi. Olen normaali äiti, tosin itse myöskään en saanut onnellista aikuisikää. On ollut ihmissuhdeongelmia ja muuta.

Mitä minun kannattaisi tehdä?
11558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suosittelisin noin ensialkuun puhumista jonkun asiaa tuntevan ihmisen kanssa. Jos otat yhteyttä johonkin seurakunnan työntekijään, he osaavat neuvoa sinulle henkilön, joka olisi paras vastaamaan kysymyksiisi ja auttamaan ahdistukseesi, jos eivät siis itse ole "asiantuntijoita".

Jos olet uskossa voisit myös kokeilla rukoilla Jumalata vastauksia/apua tilanteeseesi.

Äänestä

Älä anna taikauskon liiaksi sinua sokeuttaa. Vaarana on itsellesikin, että myös sinäkin joudut mielenterveysongelmiin, jos alat liiaksi miettimään jotain ihme "kirousta", jonka olisit spiritsmiä kokeilemalla itsellesi saanut. Olethan tuon touhunkin jo aikaa sitten lopettanut.

Nykyään erilaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat todella yleisiä, jotka johtuvat yleensä ihan psykologisestikkin tunnistettavista tekijöistä. Apua kannaattaakin ensin etsiä ammattiauttajilta, mutta mikset yhtä hyvin voisi käydä esim. diakonissankin luona juttusilla, mitäänhän et siinä ainakaan häviä.

Ihan kenen tahansa lapselle voi moisia ongelmia nykyajassa tulla, niin paremissa kuin huonoimmissakin piireissä. Pelko onkin nyt kaikkein huonoin asenne tähän tilanteeseesi, ja sillä kasaat vain lisää harmia itsellesi. Pelko pois ja rohkeasti vaan apua hakemaan! Siinä ei todellakaan ole mitään häpeämistä, että osaa ottaa esim. paikalliseen mielenterveystoimistoon yhteyttä, päinvastoin.

Nuoret ihmiset saattavat tietysti pelätä hulluksi leimaantumista, eivätkä ehkä suostu ihan helpolla lähteä apua hakemaan. Minusta apua kannattaa hakea jo siinä vaiheessa, kun masennus on vasta alkanut ja vielä helpommin hoidettavissa. Vitkuttelu voi johtaa vain ongelmien kasaantumiseen ja sitä kautta esim. pakkohoitoon, mikä vasta ikävä kokemus onkin.

Voihan toki olla, että tyttäresi selviääkin ilman sen kummempia seurauksia. Tajuaa ehkä ottaa enemmän vastuuta elämästään tai jotain muuta.

Mitään hysteriaa sinun ei kannata asiasta kuitenkaan lietsoa, vaan suosittelisin kärsivällisen rakastavaa suhtautumistapaa. Otat asioista ensin selvää ja kerrot rauhallisesti tyttärellesi mitä mieltä olet hänen elämäntilanteestaan. Mitenkään kiihkoilematta tuot hänelle esiin, että avun hakemisessa ei todellakaan ole mitään hävettävää.

Tietoa löydät ensin vaikkapa täältä netistä.

http://www.infopankki.fi/fi-FI/mielenterveysongelmat/

Hyvää kesää! :)

Äänestä
  • voi tulla perheeseen ja ne lähtee vain yhdessä nimessä ja se on Jeesus.
    Vain tässä nimessä on saatana voitettu ja se voitetaan, kun otetaan vastaan Hänet sydämeen ja silloin siirtyy kuolemasta elämään, eli saatanan valtakunnasta Jumalan lapseksi ja taivaan kansalaiseksi.
    Tässä linkissä on opetusta ja myös rukousta,joka voi vapauttaa.
    Kuuntele ne omat puheet ja vastaa niihin, niin olet vapaa ja niinkuin sinun perheesikin, kun Jumalan siunaukset tulevat osaksesi.
    http://usko.spaces.msn.com/PersonalSpace.aspx?_c02_owner=1

    Äänestä

  • kiroukset kirjoitti:

    voi tulla perheeseen ja ne lähtee vain yhdessä nimessä ja se on Jeesus.
    Vain tässä nimessä on saatana voitettu ja se voitetaan, kun otetaan vastaan Hänet sydämeen ja silloin siirtyy kuolemasta elämään, eli saatanan valtakunnasta Jumalan lapseksi ja taivaan kansalaiseksi.
    Tässä linkissä on opetusta ja myös rukousta,joka voi vapauttaa.
    Kuuntele ne omat puheet ja vastaa niihin, niin olet vapaa ja niinkuin sinun perheesikin, kun Jumalan siunaukset tulevat osaksesi.
    http://usko.spaces.msn.com/PersonalSpace.aspx?_c02_owner=1

    Just!

    Ei muuta, kun hyvää kasvamista!

    Äänestä

>etten vaan olisi mennyt lupaamaan

a) Jos et mennyt, niin miksi pelätä.

b) Jos menit, niin muistathan että spiritismissä 99,99 % todennäköisyydellä ollaan tekemisissä vain oman alitajunnan kanssa. Mitään paholaista ei tarvitse uskoa olevan olemassa. Henk.koht. en ymmärrä ketä on koskaan mitenkään auttanut tai lohduttanut usko saatanan olemassaoloon? Kaikki usko mikä johtaa vain suruun ja pelkoon on TAIKAUSKOA.

Sinun kannattaisi mieltää että elämässä tapahtuu kaikenlaista ihan ilman mitään sen kummempaa syytä. Tyttärelläsi voi olla vaikeaa ilman että se on sinun syysi. Jos olet kasvattanut häntä rakkaudella ja tukien, niin itsesi syyttäminen on vain silkkaa taikauskoa, tai jotenkin tuottaa sinulle masokistista marttyyrin nautintoa. Et kai halua olla masokisti tai marttyyri...?

Kaikkihan ei siis pyöri sinun napasi ympäri, vaikka olisit nuorena tehnyt ihan mitä hyvänsä. Ota tämä lohduksena. :)

Äänestä

Pyrit vaan pitään aina mielessä että tärkeintä on se että on elossa ja terveenä, vaikka miten asiat tuntuis kaatuvan niskaan.

Näin mä teen ja toimii hyvin =)

Äänestä

Jeesus on kuolemallaan kukistanut kuoleman ja sen, jolla oli kuolema vallassa se on perkeleen. Jeesus riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja saattoi ne julkisen häpeän alaisuuteen. Joka rikkomuksensa salaa se ei menesty mutta joka ne tunnustaa ja hylkää saa armo. Sinä tunnusti ja hylkäsit. Sinulle kuuluu nyt armo. Jeesuksen nimessä ja verressä, julistan kaikki sinun syntisi anteeksi. saatanalla ei enää ole valtaa. Valta on Jeesus messiaan. lue vielä linkistä jonka eilen illalla löysin. Kiittele Heraa ja sano heti kun ajatusiisi tulee näitä asioita. Ylistetty on Herran nimi ja vihollisista minä pelastun. Sano näin vaikka jatkuvasti. niin vapaudut. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000057&posting=22000000017249155

Äänestä

Jos otat itse yhteyttä pahuuden henkivaltoihin, niin niillä on silloin oikeus tulla sinuun JA lapsiisi.
Jos olet uskossa, tunnusta spiritismi syntinä Jumalalle, sanoudu siitä irti ja käske pahojen henkien jättää sinut rauhaan Jeesuksen nimessä.

Äänestä

Sait jo varmasti vastauksia.

Vain usko voi suojella.
Tiedän kun olen itsekin ollut henkien taisteluareenalla.
Tässä tarvitaan oma halu ja päätös.
Silloin saa jo ylhäältä apua taisteluun.
Omassa voimassa ei pysty eikä jaksa taistella pahoja henkivaltoja vastaan.

Olisi hyvä tietää minkä ikäinen tytär on, mutta ilmeisesti nuori aikuinen.
Heihin on aika vaikea usein vaikuttaa, kun menevät omia teitään, mutta pikku viekkaudella onnistuu, ja pääasiassa tuo viekkaus on nimeltään rakkaus.
Solmi tyttäreesi suhde (jos ei ole) että hän huomaa että todella rakastat ja välität hänestä. Silloin hän kuuntelee Sinua eikä halöua tehdä ehdoin tahdoin mieltäsi vastaan.

Itse alkoholismin ja vaikean masennuksen nähtyäni olen kirjoittanut kokemuksistani http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Osasto: "Terveys ja raittius"

Hyödyt varmasti jotakin kun käyt lukasemassa.

Masennuksesta ei voi toipua ellei ole raitis.
Depressiolääkityskin on A ja O kuitenkin.
Pitkä kuuri, ja myöhemmin voi annoksia pienentää.
Liikun ta ja itsnsä koknaisvaltainen hoitaminen.
Ryhtykää vaikka syömään terveellisesti yhdessä.
Kasvisvoittoisella ruoalla jaksaa paremmin eli on paremmin virkeä.
Hiilihydraateista saa ihmiselle tarkoitetun energian.

Liikuntaharrastuksista voitte aloittaa vaikka sauvakävelystä yhdessä. Lenkit piää olla pitkiä, ja äkkiä siihen tottuu. Vain eka viikko voi tihkaista hiukan.
IOtse olen havainnut ttä mielenteveydelle on parasta ollut minulle juoksu.
Siinä saa kroppa liikettä ja veri virtaa joka paikassa.
Sauvakävely on hyvä jos lenkit ovat tarpeeksi pitkiä. On myös tehokkainta rasvan polttoa, ja jos painoa haluaa pudottaa ei saa lähteä lenkille syöneenä. Äkkiä kilot tippuu näin.

Kutsu kotiisi lähimmästä adventtiseurakunnasta joku tutkimaan Raamattukurssia "Löytöjä Raamatusta" sitoumuksetta.
Siinä on tosi mielenkiintoista asiaa maailman menosta ja tilanteesta tänään.
Jos kirjoitat sähköpostiini voin asian hoitaa puolestasi.

Löydät kotisivuiltani lukemista, kursseja ja Raamattuopetuksia joita voi tehdä yksin kotona.
Käytät omia aivojasi, eli ei aivopesua, ja valinnat teet itse aina. Et saa riesaa meistä.
Auttavia ihmisiä ja hyvää seuraa, jotka osaavat myös poistua jos niin pyydät.

Muista että jokainen uskova tekee elämässään ratkaisuja Herran puolelle, ja saa uutta voimaa.
Tällä periaatteella saat ylhäältä apua.

Yritä saada tyttärellesi raittiit ystävät ja harrastukset.
Autat häntä myös tässä.
Rakkautesi on tärkein.
Kukaan ei jää kylmäksi jos huomaa että toinen todella vilpittömästi sydämestään rakastaa.
Rakkaus lämmittää, ja ilman sitä olemme onnettomia.

Ihmisen onni ei löydy rahasta eikä maallisesta.
Onnen avaimet ovat ihmissuhteissa siinä merkityksessä, että kun oppii rakastamaan jokaista ihmistä, vaikka ei hänen tekojaan hyväksyisikään, palvelee ja uhraa vaivaa lähimmäisten eteen, on siinä onni.

Minä jäin yksin kun olin sairas ja juoppo.
Kukaan ei välittänyt, tai ainakin tuntui niin.
sairas kun on hiukan raskas seuralainen ja ko sairaudet ahdistavat monia.
Minä jouduin rakastamaan kaikkia vastaantulevia.
Silloin Henki sanoi minulle korvaani: "Rakkaus pitää Sinut pystyssä."
Olin todella suurissa vaikeuksissa, ja elämä yhtä helvettiä 10-15 vuotta.

Olen yksin vieläkin kotonani, ja ihan hyvä näin kun on paljon harrastuksia. Harrastuspiireistä löytyy aina seuraakin, ja on monin tavoin hyvä olla vapaa.
Iloa saan edelleenkin lähimmäisistäni kun katson ihmisen-, Luojan luomien kauneutta heltyy sydän aina, ja saa iloa.
Lähimmäisrakkautta on olemassa ihmisissä ei- uskovissakin paljon usein, kun itse ensin rakastaa, ja puhuu ihmisten kanssa.

Nuoret aikuiset ovat ilo silmälle lähimmäisrakkaudessa, seksiä ei saa ajatella tässä eikä muutenkaan lähimmöisrakkaudessa, mutta usein ikävä kyllä saa havaita, että kovin on huonolta näyttävä alku elämässä.
Nuoret aloittavat intiimikin elämän lian aikaisin ja pettyvät. Mallit ja arvot otetaan usein pornografiasta.
Itsekin aloitin alkoholin jo lapsena, ja nykysin kuljetaan kaljapullot kädessä kaupungilla.
Omasta kotikylästäni on jo 6 kaveriani kuollut alkoholin seurauksina.
Kaikki eivät pääse irti ja minäkin kävin kovan taistelun.
Onneksi käytin vain olutta etten tuhonnut sisäelimiäni.

Löydät Raamaattuhotellistani asiaa myös spiritismistä, ja muusta asiana liittyvästä.'
Tutki Raamatun kanssa. Työni siellä on kesken vielä.

Toivon että näistä ajatuksista saat jotakin hyötyä.
Muistan Teitä rukouksessa heti.

Jumalan siunusta Teille ja hyvää kesää
jari laurila

Äänestä

Kommentoi aloitusta


spiritismi kirjoitti:

Olen viime vuosina ruvennut miettimään tämmöistä asiaa:

Penskana pelasin spiritismiä huimuuksissani.Tuli vastauksia. Jotenkin minulla on jäänyt kaivertamaan, etten vain olisi luvannut tulevia lapsiani paholaiselle. Nyt tytär kärsii psyykkisistä oireista, masennuksesta ja hänellä on selkeä alkoholiongelma.

Pelottaa, etten vaan olisi mennyt lupaamaan, kun jotenkin tuntuu, ettei tytär saa onnea, ei millään. On jatkuvasti ahdistunut.

En ole mielenvikainen, selvennykseksi. Olen normaali äiti, tosin itse myöskään en saanut onnellista aikuisikää. On ollut ihmissuhdeongelmia ja muuta.

Mitä minun kannattaisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu