EI, Natolle

Minulla on 14 v. poika. Haluaisinko hänen joutuvan sotaan Balkanille, Irakiin tai johonkin muuhun Naton osoittamaan paikkaan. EN HALUA.
Sinä joka puolustat Natoa, onko Sinulla lapsia. Heidätkö haluaisit tykinruuaksi amerikkalaisten tarpeisiin. Minä en sitä halua. Isäni soti maailmansodassa, jotta Suomi olisi itsenäinen. Sen tuloksena hän kunnioitti Neuvostoliittoa, nykyistä Venäjää. Hän tuumaili, että Suomi on aina tässä, Venäjän kyljessä. Se on huomioitava tosiasia.
Mikä meitä uhkaa, irakilaiset vai al-gaida. Ei mikään. Meillä on hyvä kansainvälinen maine. Pitäisikö liittyä Natoon, jolloin olisimme terroristien maalitauluja. Natossa sitoudumme USA:aan ja se tuo tullessaan myös USA:n viholliset. Niitäkö tänne haluaisi, en usko, että kukaan.
Lastani en tykinruuaksi toisten tarpeisiin lähetä, sotikoon omat sotansa.
10271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei sinun kultamuruasi minnekään Balkanille lähetetä, vaikka Natoon liityttäisiin. Voiko joku ihan oikeasti olla noin yksinkertainen??

Mikäli Suomi liittyisi Natoon, Natoporukaksi muodostuisi pieni, VAPAAEHTOISTEN reserviläisten porukka. Aivan kuten nykyisin on tämä valmiusprikaati. Ei sinne sotahommiin mitään tavallisia varusmiehiä raahattaisi, vaan erikoiskoulutettuja vapaaehtoisia. Eikä ole edes sanottu, pääsisikö tämä pieni porukka edes sotahommiin. Ei suomalaisia nyt sinne olla suorastaan hinkumassa, hyvin näyttää sujuvan yhteistyö briteiltä ja jenkeiltä. Etulinjassahan nähdään enimmäkseen näiden kansallisuuksien poikia.

Kommenttisi oli tyypillinen Natovastustajan tietämättömyydelle perustuva "argumentti". Ota asioista selvää, kirjoita vasta sitten.

Äänestä
  • Sitoutumalla Natoon, Suomi sitoutuu USA:aan ja saa sen myötä sen viholliset. Niitäkö tänne haluat. Mitä sitten tulee varusmiesten käyttöön, kuka sen on sanonut, ettei käytettäisi. Jos iso riita tulee, sinne menee kaikki, jotka irti saadaan. Poikaani en anna poliittiseksi pelinappulaksi.
    Mikä meitä nyt uhkaa, miksi Natoon pitäisi liittyä. Jos saadaan täällä olla rauhassa, miksi meidän pitäisi ruveta tieten tahtoen vihollisia hankkimaan.

    Äänestä

  • Suomen on pantava rahaa likoon, jos se Natoon liitty. Minä en veromarkkojani halua antaa sotilasliitton, joka toimii vain yhden maan eduksi. Veroja tarvitaan täällä Suomessa muuhunkin käyttöön. Omat puolustusvoimat pidetään hyvässä kunnossa ja veroja riittää vielä muuhunkin.

    Äänestä

  • Paras keino pysyä kriisien ulkopuolella on olla kuulumatta sotilasliittoihin, pitää oma puolustuksemme kunnossa ja harjoittaa maltillista tervejärkistä ulkopolitiikkaa.
    Meillä ei ole TARVETTA liittyä sotilasliittoihin.
    Ne eivät ole hyväntekeväisyysjärjestöjä, ne ajavat aina omaa etuaan joka tässä tapauksessa on USAN:n etu. Ja tulee olemaan.
    Saksa ja Ranskakaan eivät näytä mahtavan mitään Naton huseeraamiselle USAN etujärjestönä, joten ei laiteta itseämme samaan kuseen.
    Vaikutusmahdollisuutta meillä ei ole eikä tule olemaan yhtään enempää olemme siellä tai emme.
    Sen sijaan raha kelpaa, samoin tarvittaessa olla alusmaana USAN sotavoimille sen sotiessa milloin minkin syyn tähden, ja olla samalla itse kohteena
    vastaiskuille.
    Luuletteko todella että Venäjällä pelottelu ajaa suomalaiset äänestämään itsensä lännen liekaan?
    Jos naapuri on tänne tosissaan tulossa, on tilanne niin paha että koko eurooppa on taas liekeissä. Ja mitä silloin valloitetaan ja jätetään valloittamatta on turhaa ennustelua, siihen ei ainakaan natojäsenyys vaikuta.

    Äänestä

Suomi ei tarvitse minkään sotilasliiton jäsenyyttä. Sodan kokeneet sukupolvet ovat oikeassa, Venäjä on ja pysyy naapurissa. Nato jäsenyys ei poista yhteistä rajaa.

Sotilasliitto voi johtaa dominoefektiin samoin kuin 1. maailmansodassa kävi. Nekin valtiot jotka eivät halunneet sotaan - joutuivat sinne. Lopulta sodassa oli kaikki euroopan valtiot. Venäjä ei ole Suomen uhka - USA:n agressiivinen sotapolitiikka sen sijaa on maailman rauhan uhka.

Äänestä
  • realismia peliin, etenkin tuollaisella nimimerkillä.
    Suomen ja Venäjän suhteet kulkevat EU:n kautta, se ei
    muutu oli Suomi Naton jäsen tai ei. Itärajalta on turha
    hakea syytä liittymiseen tai poissa pysymiseen.
    1914 dominoon tarvittiin useampi kuin yksi liitto.
    Jos hakee esimerkin historiasta olisi toivottavaa,
    että se menisi edes suunnilleen kohdalleen.

    Äänestä

En minäkään antaisi kahta poikaani Naton riveihin, toista maata puolustamaan, syistä jotka meille ovat täysin vieraita. Suomessa olemme turvassa.

Äänestä

En edes haluaisi tulla äidiksi, jos tulisin samalla noin typeräksi...
Ei hätää, mammanpoika saa jäädä peräkammariin vielä pitkäksi aikaa...

Äänestä
  • Jos on sotavireitä, voi niitä muukalaislegioonassa testata, jos sinut hyväksyvät. Otapa sinne yhteys, luulen että peräkammari on sen jälkeen lokoisa paikka.

    Äänestä

Otahan hormoonis

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


äiti kirjoitti:

Minulla on 14 v. poika. Haluaisinko hänen joutuvan sotaan Balkanille, Irakiin tai johonkin muuhun Naton osoittamaan paikkaan. EN HALUA.
Sinä joka puolustat Natoa, onko Sinulla lapsia. Heidätkö haluaisit tykinruuaksi amerikkalaisten tarpeisiin. Minä en sitä halua. Isäni soti maailmansodassa, jotta Suomi olisi itsenäinen. Sen tuloksena hän kunnioitti Neuvostoliittoa, nykyistä Venäjää. Hän tuumaili, että Suomi on aina tässä, Venäjän kyljessä. Se on huomioitava tosiasia.
Mikä meitä uhkaa, irakilaiset vai al-gaida. Ei mikään. Meillä on hyvä kansainvälinen maine. Pitäisikö liittyä Natoon, jolloin olisimme terroristien maalitauluja. Natossa sitoudumme USA:aan ja se tuo tullessaan myös USA:n viholliset. Niitäkö tänne haluaisi, en usko, että kukaan.
Lastani en tykinruuaksi toisten tarpeisiin lähetä, sotikoon omat sotansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu