Rohkenen vähän arasta asiasta täällä kirjoitella. Olen aina elänyt ekumeenisessa perheessä. Äitini kuuluu ev.lut. kirkkoon. Me lapset isän kanssa ort.kirkkoon. Omassa perheessä mieheni on ev.lut, minä ja lapset ortodokseja. Jotenkin monet asiat ovat hieman hankalia, vaikka mieheni suvaitsevainen onkin. Ymmärrän, että monet kirkkomme tavat ovat vieraita, jos ei niiden merkitystä tiedä. Haluaisin elää enemmän uskoani todeksi, mutta on pakko välillä elää säästöliekillä. En halua tuputtaa, mutta samalla kamalasti toivon ja rukoilen mieheni lämpenevän otodoksisuudelle. Tottakai se on hänen valintansa. En tiedä onko itsekästä toivoa, että perheenä voisimme elää ortodoksista elämää? Monet kirkkomme asiat yhdessä koettuina voisivat olla niin hienoja. Esimerkiksi paasto ja pääsiäinen. Tiedän, että tarvitsen pitkämielisyytta ja nöyryyttä. Ja rukousta! Ehkä olen heikko uskossani, koska ajattelen asioita itsekkäästi. Toisaalta, onhan minulla huoli myös pelastuksesta...Miten olette muut tällaisen asian kokeneet?
Ekumeniaa...
ikoni
123879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
..ja sen todellisuuden elämisen kanssa. Konstantinopolin patriarkaatin toiminnalla voidaan sanoa olleen merkittävä vaikutus Kirkkojen maailmanneuvoston syntyyn. Alla olevasta linkistä löydät lisäinfoa virallisesta kirkkomme suhteesta ekumeniaan. Asia ei ehkä auta mitenkään käytännön arkielämän tilanteeseesi jota kuvailit, mutta teoreettinen tietämys oman kirkon ekumeenisesta suhteesta ehkä omalta osaltaan voi olla helpottamassa tunnetta siitä, että kirkko tuntee kristikunnan hajanaisuuden problematiikan (joka heijastelee usein myös ns.seka-avioliittotilanteessa) ja koittaa myönteisesti kilvoitella siinäkin asiassa.
http://www.ort.fi/fi/kirkko_palvelee/ekumenia/index.php
...ja haluaisivat löytää ortodoksisen puolison ovat ongelmissa, sillä sellaista ei välttämättä löydy vähemmistökirkon piiristä. Porukkaa on niin vähän ja keski-ikäkin on korkea.
Onneksi on ekumenia ; )
Sääli vaan tulevia pappejamme joilla pitäisi olla ortodoksinen vaimo ja jos ei ole niin pappisviran ovet pysyvät suljettuna ellei sitoudu selibaattiin.
Kreikassa jossa taas papeilla on hyvä tilanne vaimon löytymisen suhteen, sillä väestöstä lähes kaikki kuuluvat ortodoksiseen, kirkossa onkin aivan toisenlainen ongelma. Tyttöjä/naisia ei yksinkertaisesti kiinnosta papin puolisona oleminen ja pappiskandidaatit eivät tahdo löytää vaimoja. Tästä on ollut seurauksena pappispula koska nuoret miehet eivät halua ottaa pappisvihkimystä ennnekuin aviolliset asiat ovat kunnossa. Vihkimyksen jälkeenhän aviosääty on nimittäin niitattu kiinni pysyvästi.
Ongelmansa kullakin... ; )
Eikös siellä Joensuussa ole opiskelemassa ihan kohtuullinen määrä naisia sekä kanttoriksi, että teologiksi. Kai niistä kuitenkin suurin osa on ortodokseja.
Sitä paitsi jokaisen papin pitää osata kohtuullisesti venäjää. Silloin voisi yhdistää kotiopettajattaren ja papin puolison.
Ei vaikuta pelastukseen mitenkään kuuluuko ortodoksi kirkkoon vai ei. Paasto ei ole hienoa saati sitten terveellistä. Lihaa ja varsinkin maitoa ihminen tarvitsee joten niitä ei ole syytä jättää syömättä. Tuollainen paastotahti käy terveydelle...
Kovin kaukana ollaan jo siitä mistä kirjoitin, vaikkakin otsikko lienee säilynyt kutakuinkin samana. Jutun juju ei mielessäni ollut luterilaisuus, vaan se, että ylipäätänsä kuulutaan eri kirkkoihin. Varmasti kaikki tällaisissa perheissä elävät tietävät millaisia haasteita se tuo mukanaan. Muutamissa vastauksissa olikin minulle tarpeellisia ajatuksia siitä, kuinka itse voi tuoda uskontoaan lempeästi osaksi arkea. Olen puhunut asiasta rippi-isälleni. Hän ohitti aiheen nopeasti tyyliin:" älä kiirehdi, anna ajan kulua". Toisaalta tiedän, että näinhän se asia on. Pitänee kuitenkin etsiä itseään viisaampien tekstejä käsiinsä, että tietää kirkonkin kannan ekumeniaan. En usko, että taivaspaikka kenellekään pelkän uskonnon avulla tipahtaa. Ei kai näin yksinkertaisesti voi edes ajatella? Tarkoitin viittauksella pelastukseen ortodoksisen pelastusopin tietämystä ja sen mukaisesti elämistä (tai ainakin yrittämistä!). Ja me ortodoksit tietänemme mikä paaston syvin olemus ja tarkoitus on. En viitsi ruveta edes lihasta ja maidosta silloin keskustelemaan. Ne ovat sivuseikkoja ;)
Paasto pitää suhteuttaa omaan vointiin ja voimiin. Terve ihminen kestää kyllä paaston.
Mutta on se kumma, että aina paasto yhdistetään vain syömiseen. Eikö kenellekään ole tullut mieleen se, että paasto tarkoittaa myös muuta kuin ruokapaastoa; voi paastota television katselusta, tansseissa käymisestä, pahan puhumisesta ja ajattelemisesta, juoruamisesta jne jne - loputtomiin mahdollisuuksia.
Idea on se, että pidättäydytään edes jostain mikä on itselle tärkeää. Se voi olla ruoka, mutta sen pitäisi olla myös ajatus ja teko.
Ihminen ei elä pelkästään ruuasta.
on kielletty ja täytekakkuja sun muita herkkuja saat vetää naamariin niin paljon kuin napa kestää. Anteeksi vaan tuntuu oudolta...
terveellisen ruuan syönnistä? Tarkoittanet nyt jotain muuta kuin ortodoksisen kirkon paastoa?
Täytekakku sisältää yleensä maitotuotteita, joten paasto on siltäosin myös täytekakuton. Herkku, no, mitä kukin herkuksi laskee. Toisille se voi olla vaikka kasvissalaatti, joten kai paaston aikana pitäisi välttää nautiskelusta - siis jättää se syömättä jos se on herkkua.
Usko nyt jo että paasto ei ole pelkkää ruokapaastoa.
et saa syödä lihaa kalaa kananmunia voita tai maitoa mutta saat syödä vaikka kaksi pussia karkkia, suklaalevyn ja pussin sipsejä kokiksen kanssa... Tiedän että paasto ei ole pelkkää ruokapaastoa. Tuokin on järetöntä miten usein pitää paastota. Puolet vuodesta menee pelätessä jotain ruokia.
Paaston aikana on tarkoitus syödä yksinkertaista perusruokaa ja jättää pois kaikki herkut. Kyllä se ajatuksellisesti kattaa myös karkit, suklaat ja naposteluun soveltuvat sipsit kolajuomineen.
tuntuupi koko ekumenia olevan, kun asian vierestä vastanneiden kirjoitelmia lueskelee!
Itse roomalaiskatolisena palvelin aikoinani talkoolaisponomarina Valamon pyhässä luostarissa. Minusta se oli ekumeniaa parhaimmillaan!
Avioon minut vihittiin luterilaisessa kirkossa luterilaisen morsiamen kanssa katolisen papin toimesta. Ja urkuja soitti syvän maaseudun luterilainen kanttuuri. Toimivaa ekumeniaa, sekin!
Tärkeämpää kuin olla tiukkapipoinen katolinen, ortodoksi tai luterilainen taitaapi kumminkin olla yksinkertaisesti kristitty...
... että sille, jota kristinuskossa koskettaa enemmän muoto kuin sisältö, sisältö todellakin on samantekevä ja mikä tahansa opillinen painotus samanarvoinen?