Kuinka ja miksi helluntailaiset ovat niin "hanakoita" käännyttämään ihmistä jolla menee elämässä sillä hetkellä huonosti. Eikö olisi hienompaa ja hienotunteisempaa aloittaa käännytystyö sitten kun ihminen on päässyt tasapainoon itsensä kanssa. Uskoisin että heidän uskonsa olisi paljon lujemmalla pohjalla kun voisi itse henkisesti normaalitilassa ajatella asioita ja myös näitä henkisiä myös. Olen nähnyt niin monta joiden usko on loppunut siihen kun asiat on kunnossa. Kokemuksesta tiedän että silloin käytetään toisen henkistä tilaa hyväksi mikä minusta ei ole suotavaa. Tuli mieleen myös sellainen asia kun on sanottu että Pyhän Hengen pilkkaa ei Jumala anna koskaan anteeksi. Onko näin?
Kuinka
juha
9230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta vakaasti olen sitä mieltä, että ihminen ei voi toista käännyttää. Evankeliumin levittäminen on se, mihin meitä kristittyjä on kehoitettu, mutta piinata ei saa. Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon.
Joskus teebusseja ja megafoneja tehokkaampi keino voi olla ihmisten auttaminen ilman uskon tuputusta niin, että auttajan usko näkyy autettavalle jotenkin hienovaraisesti. Silloin ihminen alkaa miettiä, että miksi tuo ihminen on niin hyvä minulle, mitähän hänellä on, että hän jaksaa tuollainen olla. Sitten voi alkaa keskustella.
Aggressiivinen megafonien kanssa hilluminen voi vain etäännyttää ihmisiä uskosta.
on kuitenkin petollista. Vanha, käytössä kulunut sanonta, joka kuitenkin tähänkin sopii, kuuluu: Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää.
Ihmisellä on vapaa tahto eikä ketään voi käännyttää. Kristityn tärkeimmät käskyt ovat: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Toisen auttaminen on ihmisen tehtävä.
en tarvitse enää sinua, menen taas tuhlaamaan armosi, kuinka monta etsikkoaikaa sinulla olikaan 2 vai 3 ?? Tulijärvi voi odottaa kolmannen kerran jälkeen, kuinkas sitten suu pannaan, parkuun vai?
Minäkö tyhmä nyt en ymmärtänyt.
"Olen nähnyt niin monta joiden usko on loppunut siihen kun asiat on kunnossa."
Käännytys kuuluu keskiajalle, ei sellaista enää ole, sana on kyllä jäänyt elämään. Yleensäkin kun ihmisillä menee alamäkeä elämässä, he alkavat etsiä jonkinlaista ulospääsymahdollisuutta, ihan inhimillistä selviytymiskäyttäytymistä. Tässä tulee tilanne, kun ihminen hakee apua Jumalaltakin, huom! -kin.
Silloin ei ole kysymyksessä herätyksen tilassa olevasta ihmisestä, vaan normaalista apua-pulassa-help käyttäytymisestä jolla ei ole pidempiaikaista tarkoitustakaan etsiä elämäänsä Jumalatielle. Se on sitten ihan eri juttu kun ihminen etsii ja kyselee Jumalan perään, hakeutuu kuulemaan Jumalan Sanaa ja saa siitä sielulleen levon, se on herätystä.
Sen PyhänHengen pilkkajutun voit katsoa omasta raamatustasi kohdasta Matteuksen evankeliumi luku 12 jae 31-32.
Näin se kyllä on että silloin yritetään käännyttää kuin aikaisemmin sanoin. On omakohtaista kokemusta ja tuttujen myös. Lopputulos kuitenkin on se että se työ lyö kyllä itseänsä vastaan. Parempi kyllä mielestäni on se että herätetään kiinnostus asiaa kohtaan. Suomalainen ei ostakaan mitään väkisin myymällä. Ja vielä ,kun moni aina meinaa että minä provosoin tai kirjoitan mitä mieleen juolahtaa niin se ei pidä paikkaansa.Kaikki on omin silmin nähty ja koettu. Haluaisin vain selkeitä vastauksia kun niitä en koskaan ole saanut,
ovat Jumalan keino tuoda ihmistä lähemmäksi itseään. Itseasiassa ne ovat aina sitä. Rautaa on taottava silloin, kun se on kuuma.