Seuraava on käännös artikkelista joka oli luettavissa "LA Times" lehdessä: "Kun ajattelen asiaa näin jälkeenpäin niin ymmärrän että tulitikun sytytys oli suurin virheeni koko jutussa. Mutta minun piti saada hamsteri ulos". Näin kertoi Eric Tomazevski ylilääkärille Salt Lake Cityn palovammojen osastolla. Eric Tomazevski ja hänen homopartnerinsa Andrew "Kiki" Farnum kiidätettiin akuuttiin seksileikin päätteeksi. Leikki ei ollut loppunut ihan toivon mukaan. "Pyöräytin paperiputken Kikin anukseen ja lähetin Raggotin -meidän hamsterimme sisään, selvitti Eric. Hän kertoi edelleen että niinkuin tavallisesti Kiki huusi "Armageddon" , joka on meidän signaalimme siitä kun hän on saanut tarpeekseen. Minä yritin saada Raggotin ulos mutta se ei halunnut tulla. Katsoin putkeen samalla kun sytytin tulitikun. Sammutin myös kattolampun houkutellakseni Raggotin ulos". Sairaalan puhemies kertoi mykistyneille lehtimiehille mitä tapahtui. "Tulitikku sytytti pienen kaasutaskun jossa oli suolikaasua. Lieska löi putken läpi sillä seurauksella että Tomazewskin hiukset syttyivät tuleen ja hän sai palovammoja kasvoihinsa. Kaasutaskun räjähdys sytytti myös hamsterin turkin palamaan syvemmällä suolessa. Tämä sytytti vielä suuremman kaasutaskun ja kova paine lähetti hamsterin ulos putkesta kuin kanuunan kuulan". Tomazewski sai toisen asteen palovammoja kasvoihinsa ja hänen nenäluunsa murskaantui saatuaan uloslentävän hamsterin naamaansa. Farnum sai ensimmäisen ja toisen asteen palovammoja anuksen alempaan osaan peräsuolessa. Artikkelin kirjoittajan kommentteja: Kymmennen kammottavinta asiaa tässä jutussa ovat: 10: "Minä pyöräytin paperiputken anukseen.........." 9: "Minä katsoin putkeen......" (Anteeksi, mutta se täytyy olla kuin katsoisi helvettiin kiikarilla.) (Minä olisin valinnut mielummin vaikka aurinkoon kiikaroinnin silläkin uhalla että seurauksena olisi ollut sokeus). 8: Hamsteri parka (jolla on täytynyt olla tosi huono kuva siitä miten hamsteri voi elää miehen perseessä). 7: Murskaantunut nenä sen johdosta kun hamsteri lentää putkesta suoraan nenään. Voin vain arvata, mutta luulen ettei hamsteri tuntenut itseään ihan "fith for faith" Kikin "rakkauden tunnelissa" käytyään. 6: Että ihmisillä voi olla tälläisiä vulkaaninluontoisia kaasutaskuja peräsuolessa. 5: Ihmettelen mikä saa ihmiset jotka tekevät tälläistä vielä tunnustamaan kaiken akuutin henkilökunnalle. Itse olisin keksinyt jutun raiskaajajengistä jotka olivat murtautuneet talooni ja raiskanneet minut tupakansytytinbensiinillä mielummin kuin olisin kertonut totuuden. Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, mutta en voisi kuvitellakaan katsovani lääkäriä silmiin ja aloittaa kertomaan hänelle: "Tohtori ymmärtää. meillä on pikku hamsteri jonka nimi on Raggot. Eräänä päivänä otimme paperiputken.." 4: Ensimmäisen ja toisen asteen palovammat anuksessa. "Peräpukamat tuntuvat vertailussa varmasti kuin tervetullut kevennys vai mitä?" Miten joku voi suorittaa asiansa tämän jälkeen käymälässä? Pelkään myös pahoin että palavan anuksen haju täytyy sijoittua top5 listalle maailman hirveimpien hajujen sekaan. 3: Ihmiset joilla on lempinimi Kiki. Nimen täytyy edustaa enemmänkin persoonallisuutta: "Idiootti joka lykkää hamsterin perseeseen". 2: Mikä sairaala voi pitää kunniottavalla tavalla lehdistötilaisuuden tälläisestä? 1: Tämä tapahtui Salt Lake Cityssä....... Mikä näissä Mormooneissa on vikana?
Mormoonirakkautta
Handu
5123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mitäpä siihen sitten muuta.
Kaikenlaisia pipipäitä sitä maa päällänsä kantaakin.:(
Jos jotkut saastaiset ukot haluavat pervoilla keskenään,niin siitä vaan,mutta voisivat jättää edes viattomat eläinraukat rauhaan!
*Herkuttelin juuri pizzalla ja jou...talvisiiderillä,ja meinasi tulla ruuat ylös*
Tuli vaan mieleen, että uusimmassa South Park-jaksossa (614: Death Camp of Intolerance) oli vähän samankaltainen juttu.
Vaikutat eläinrakkaalta... onko sinulla elukoita kotona?
Ei ole.Ei edes sellaisia kaksilahkeisia...;D
No mutta nyt täytyy häipyä koneen äärestä toista ruutua tuijottamaan:P
(Kohta joku tarkkasilmäinen alkaa valittaa,että käytämme näitä uskonto-palstoja keskinäiseen rupatteluun*nauraa*)
uskoo mormonien oppeihin.
Mutta, mormonismi ei ole mikään homo-perversio-uskonto seksuaalisessa mielessä. Siispä jutussa on turha painottaa kyseisesten seksuaalielämältään häiriintyneiden osalta heidän mormonitaustaansa.
Kyseiset sairaat pervertit olisivat tehneet temppunsa riippumatta siitä mikä heidän uskontonsa oli. Kieltäydyn uskomasta että mormooneissa olisi enemmän seksuaalisesti kieroontuneita kuin muissa uskonnoissa.
Mormonismihan edustaa pitkälti patriarkaalista heterokulttuuria puhtaimmillaan. Mitä kovempi jätkä, sitä enemmän naisia.