Olin jokin aika sitten ristiäisissä (sukulaisten lapsi, evlut). Takaraivossa jyskytti edelleen se "juhlamuotoinen Jumalanpilkka"-propaganda, joten en kyennyt pitäään tilaisuutta mitenkään pyhänä. Olen silti nykyään sitä mieltä, että koska evlut-kaste vahvistetaan 15 vuotiaana, on lapsi jo tässä vaiheessa vähän järkevämpi kuin 8 vuotiaana. Näin ollen koitan tottua ajatukseen, että evluttien lapsikasteessakin on jotain järkeä. Tosin itse kaste jää lapselta kokonaisuudessa kokematta, koska siitä ei voi muistaa yhtään mitään. Kummi piti tilaisuudessa tuolle pikku pirpanalle puheen, jossa hän kertoi tämän päivän olevan lapsen elämän tärkeimmän päivän, jos "ylösnousun päivää ei lasketa mukaan". Mielenkiintoista, että sellainen päivä on elämän tärkein, josta ei itse muista yhtään mitään ;-o
Lapsikaste
Exmoro
371037
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
ja voin vahvistaa sinulle että EI 15 vuotias vielämitään ymmärrä mitään. Itse olin kiltti tyttö mutta rippikouluissa en todellakaan oppinut YHTÄÄN mitään. Nykyäänkin se on kuulemma enemmänkin sukupuolivalistuskurssi ja etenkin leireillä jopa kokeilukurssi.
Täälläpäin nuoret haluavat konfirmation, koska silloin avautuvat sukulaisten rahakukkarot helpolla ja 3.000 euron raha lahjojen yhteissumma EI ole mikään suuri täälläpäin. Kuka sitä nyt ei tommosen summan takia hieman kuluttaisi kirkonkinpenkkiä! Lisäksi on keksitty sellainan mikä lie konfirmatio systeemi, jolla ei ole mitään tekemistä kirkon kanssa, jotta sukulaisten kukkaron nyörit aukeaisivat ja jotta lapsi oppisi seksuaalielämän asioista ja hieman jotain muutakin.
Kun sitä itseänsä tarpeeksi suggeroi niin kummasti sitä halusi ryhmä hurmion avulla "vahvistaa kasteen liiton". En usko että tuo itsesuggestio niin hyvintoimii yksinäisellä 8 vuotiailla, mutta sillon on tietenkin isän ja äidin ajatukset tärkeitä lapsellekin.
En todellakaan tuntenut mitään erikoista konfirmation aikana tai koko rippikoulun aikana. Juhlat jälkeenpäin olivat ihan kivat, siihen aikaan ei lahjoja paljoa saatu, sain kaksi riipusta. Pelotti kun pappi kysy jokaiselta kaikkien nähden kysymyksen Raamatusta johon oli osattava vastata!
Ei minulta ainakaan kirkkoherra kysynyt mitään mitä emme olisi käyneet läpi, ja kun oli ollut tarkkaavainen, niin ihan helposti osasi vastata.
Mormonikasteestani sen verran, etten minäkään "tuntenut" mitään, en myöskään kätten päällepanon aikana. Kuitenkin olin mennyt kasteelle, koska silloin uskoin mormonikirkon olevan tosi.
Miksi se tunne siis mitään merkkaisikaan?
Tuo oli sinun kokemus etkä voi siis yleistää.
Hyvähän se on että valistetaan sukupuoliasioista, mormoneille seksuaalisuus on aika vaiettu asia koska se ei kuulu ihmisyyteen kuin avioliitossa. Taisi joku apostoli opettaa nuorille miehille että ei saa runkata!
Tuo oli aika rankkaa tekstiä sen perusteella että siihen sisältyy sana "kuulemma"!
Jos joku nuori haluaa seksiä kokeilla niin ei siihen rippikoulua tarvita! Ihan niinkuin ripari sen mahdollistaisi!
Enpä ole yhdenkään nuoren sanoneen haluavansa ripille lahjojen takia! Mutta ymmärrän kantasi, mormonithan ajattelevat paljon rahhoo...
Yksi kaverini sanoi että häntä harmitti kun ei kuulunut kirkkoon eikä siis päässyt riparille, vaikka olisi halunnut!
Turha sinun on mustamaalata ev.lut. riparia. Olet itse todennäköisesti ollut rökönokka -kuulemma- joka on käärinyt sätkiä virsikirjan sivuihin?
väärin ajattelet minusta. Luin läksyni ja kuuntelin tarkkaavaisena. Minäolen kuullut monen sanovan ettähaluaa mennä ripille lahjojen takia. Teen töitä nuorten pariss joten kuulen yhtä jos toista.
Onneksi meillä on seminaarin lopettamisjuhlat...niistä tehdään isot ainakin meilläpäin. Sillon on jo lapsikin n.18 joten saatu raha pannaan parempaan käyttöön kuin 15 vuotiaiden haluihin.
Enminämustamaalaa lut. riparia...kuten sanoin jollaon korvat kuulee varsinkin kun tekee töitä nuorten parissa. Minäen ainakaan lähettäisi lastani riparileirille, varsinkaan tyttöä!
järkeä siinä ei ole. Se on luopumuksen tilassa olevan kirkon tapa. Alussa ei lapsia kastettu, vaan kasteen tuli olla uskovan kaste syntien anteeksisaamiseksi. Lapsi on täysin viaton. Lapsikastetta on perusteltu perisyntiopilla, jonka mukaan jo pieni lapsi on synnin vallassa.
Vielä Luther opetti kastekaavaa:
Kastaja lausuu: "Lähde ulos, sinä saastainen henki ja anna tilaa Pyhälle Hengelle."
Pappi antaa lapsen kummiensa suulla sanoutua irti perkeleestä.
- N.N. luovutko perkeleestä?
- Luovun.
- Luovutko kaikista hänen teoistaan?
- Luovun.
- Luovutko kaikista hänen petoksistaan?
- Luovun.
laittaa mormonien ja Joseph Smithin markkinoimaa kastekaavaa Lutheruksen suuhun. Mikli muistan ja tiedän mormoniopin kasteessa on muitakin vannomisia jotka Raamattu selkeästi synnillisinä tuomitsee.
Kristus on itse asettanut pyhän kasteen (Matt. 28:18–20). Kaste on toinen evankelis-luterilaisen kirkon sakramenteista. Kirkon jäseneksi tullaan kasteessa. Kasteessa ihminen syntyy uudesti Pyhän Hengen vaikutuksesta. Hänestä tulee Jumalan lapsi ja hän pääsee vapaaksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta.
Kasteessa Jumala kutsuu ihmisen nimeltä omakseen ja lahjoittaa hänelle oman uskon. Kaste velvoittaa luottamaan Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti.
Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että joka uskoo evankeliumin ja saa kasteen, pelastuu (Mark. 16:16). Siksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kaste on ”välttämätön pelastukseen ja Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä.” (Augsburgin tunnustus, artikla 9).
Kaste toimitetaan kirkossa, kotona tai muualla, sen mukaan kuin pappi ja kastettavan vanhemmat siitä sopivat. Kastettaessa pappi valaa kastettavan päähän vettä kolme kertaa ja lausuu: ”N.N., minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
Katolisessa kirkossa on joskus ainakin puhuttu, että kuivissa oloissa, hätätilassa veden puuttuessa kaste voitaisiin suoritta syljellä tai jopa hiekalla.
Luterilaisessa kirkossa, kuten kaikissa vanhoissa kirkkokunnissa, kastetaan kaikenikäisiä lapsista aikuisiin, kunhan henkilöä ei ole aiemmin kastettu.
Aikuiskasteen saa aikuinen, joka haluaa liittyä kirkon jäseneksi ja jota ei ns. kristilliseen tapaan ole kastettu. Jos joku siirtyy luterilaiseen kirkkoon kirkollisesta yhdyskunnasta, jonka kastetta kirkko pitää oikeana, häntä ei kasteta uudelleen.
Kastettavalle on nimettävä ainakin kaksi kummia, jotka osallistuvat kastetun kristilliseen kasvatukseen. Kahden kummeista tulee olla konfirmoituja kirkon jäseniä. Kummeiksi voidaan myös nimetä muihin evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen hyväksyviin kirkkoihin kuuluvia, esim. anglikaaneja, ortodokseja ja katolilaisia.
Kastekaavat löytyvät mm. virsikirjan liiteosasta.
Lisätietoa: evl.fi/kaste
Netistä löytyy myös Augsburgin tunnustus suomennettuna siinä muodossa kuin se 1500 luvulla on laadittu. Varsin kovaa tekstiä se kyllä on tuon ajan tyypillisen tavan mukaan.
Turust
kun kirjoitit: "Elä hyvä Tapani edes yritä
laittaa mormonien ja Joseph Smithin markkinoimaa kastekaavaa Lutheruksen suuhun." - Enhän sellaista ole yrittänyt!
Kastekaavamme on hyvin yksinkertainen:
Molemmat astuvat riittävän syvään veteen. Kastaja sanoo henkilön koko nimen ja sanoo: "Jeesuksen Kristuksen antamalla valtuudella kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen." Sitten kastettava tulee upottaa veteen ja auttaa häntä nousemaan vedestä. Kastetoimituksessa on välttämätöntä olla kaksi todistajaa. He katsovat, että upottaminen on ollut täydellinen. Tarvittaessa kastetaan uudelleen.
Tiedämme varmaan kaikki, miten luterilaiset kastavat. Turha sinun on siitä kirjoittaa.
kun en malta olla puuttumatta...miksi ihmeessä kastetta pitäisi olla todistamassa vähintäin kaksi henkilöä? sehän on Jumalan ja kastettavan välinen asia koko toimitus, olip apaikalla koko seurakunta tai ei yhtäkään uteliasta silmäparia..
mihinkähän "raamatun totuuteen" tuo tieto (oletettavasti ilmoitus) nojaa?
niin olemahan ettäkastettava on UPOTETTAVA. Miksi? Kysy Jumalalta, se tietää. Meiltä jokaiselta vaaditaan upotuskaste, jotta pelastuisimme. Luultavasti kaste aiheuttaa jotakin meille joka auttaa meitä eteenpäin ja sillon on kasteen tapahduttava oikein.
että kahden tai kolmen todistajan kautta on jokainen asia vahvistettava: Matt. 18:16. Tämän jakeen lopussa on useita muita viittauksia todistajien välttämättömyyteen.
kun tiedän, että Jumala ei vaadi meiltä upotus- eikä valelukastetta pelastuaksemme.
kaste kuuluu kyllä kristilliseen seurakuntaan, mutta mikään pelastuksen ehto se ei ole.
pelastava teko, on tietysti ymmärrettävää, että todistajia pitää olla.
entä se tapahtuma, jossa varsinainen *uusi rauhanliitto* syntisen ja Jumalan välillä solmitaan? tarvitaanko siihenkin todistajia?
ei taatusti tarvita: minä kolkutan ---> Jeesus avaa oven, matt. 7:8. ---> portsareita, eikä hovimestareita ei mainita. vain minä ja Ristin Mies.
kasteen teknillisistä eroista. Minä taas puhun kateesta ja enemmänkin kasteen merkityksestä johon ei todellakaan UT:n mukaan liity valoja eikä vannomisia.
Turust
Entä jos jäikin jokin hiustupsu kastumatta?
Silloin kaste olisi ollut epäpätevä.
mutta hyvä kysymys. Johannes Kastaja palautti kastamisen valtuuden. Arvattavasti hän varmistui, että kaste tapahtui oikein. Lisäksi kirkon perustamisen jälkeen tehtiin uudet kasteet kuten Raamatunkin aikana. Kaste on portti kirkon jäsenyyteen. Sitä seuraa kätten päällepano Pyhän Hengen vastaanottamiseksi ja samassa yhteydessä konfirmointi kirkon jäseneksi.
mutta se on välttämätön osa pelastussuunnitelmaa.
valoja ja vannomisia, vaan kaste on määrätty tavaksi, jolla otamme Kristuksen nimen päällemme. Se on lupaus seurata evankeliumia ja portti Kristuksen kirkkoon.
nuo tuollaiset johannes kastajan suorittamat upostuksenvarmistusreissut.
mitähän tuonkin kommervenkin (johannes kastajan osuus MAP-kirkon kuvioissa) takan piilee?
johannes kastaja toimi ennen Pyhän Hengen maahan vuodattamista ja hänelle itselleen asia oli perin selvä "minun jälkeeni tulee Hän joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella".
nyt j. kastaja on sitten kuitenkin mukana kuvioissa palauttamassa kastetta. ota tästä taas selvää..
kastaa. Siitä todistaa mm. se, että Kristus meni hänen kastettavakseen. Se on kaste parannukseen. Myöhemmin siihen lisättiin kaste tulella eli Pyhän Hengen kaste. Vesikaste on valmistautumista siihen kasteeseen. Vasta Pyhä Henki, "tuli", puhdistaa meidät.
...että kaste on pääasiassa symboliikkaa, jolla symbolisoidaan "uudelleensyntymistä" uuteen elämään. Saman asian voisi hoitaa vaikka päätä raapimalla, mutta tuo kastaminen on juhlallisempaa ja vaikuttavampaa. Mielestäni pelkälle kastetoimitukselle ei voi minkään logiikan mukaan löytää mitään perustelua.
...tai keksihän eräs amerikkalainen skitsofreeninen kirjailija upotuskasteelle selityksen: silloin toisissa rinnakkaisuniversumeissa elävät kaksoisolentomme hukkuvat ihan kirjaimellisesti ja vain kasteen saanut henkilö jää jäljelle.
Kun menin kasteelle, vertasin sitä sopimuspaperin allekijoittamiseen Jumalan kanssa. Asiallisesti se merkitseekin juuri sitä.
"jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin Hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen Kristuksen, Hänen Poikansa,
veri pudistaa meidät kaikesta synnistä." 1. joh.1:7
Kristuksen sovitus voi puhdistaa meidät, kun teemme oman osamme. Hän antoi verensä syntiemme lunnaiksi eli maksoi siten syntivelkammme, jos otamme sovituksen vastaan hänen osoittamallaan tavalla. Kristuksen veressä emme kylve. Siksi veren puhdistava vaikutus on vertauskuvallinen. Olennaista on sovitus, johon voimme tukeutua.
Tärkeää tuossa jakeessa on valkeudessa vaeltaminen eli totuudessa pysyminen. Tuo totuudessa pysyminen luo yhteyden keskenämme. Se on samanmielisyyttä. Pelkkä verestä puhuminen ei ratkaise mitään ilman totuudessa pysymistä.
tiedät kyllä, että tarkoitan sitä, mitä kirjoitin eli lainasin Sanasta. kiertelet ja kaartelet taas, kuin kissa kuumaa puuroa.
"VOI PUHDISTAA meidät...veren puhdistava vaikutus on vertauskuvallinen...olennaista on sovitus...tärkeää tuossa jakeessa on valkeudessa vaeltaminen..."
miksi sitä pitää noin kiertää, kun Sana sanoo niin selvästi, että "Jeesuksen Kristuksen veri PUHDISTAA meidät kaikesta synnistä".
en siis puhunut veressä kylpemisestä, vaan ristin juurelle polvistumisesta, sillä Hän on Vapahtaja, eritoten uskovaisten Vapahtaja.
siihen "pukkelikin" ilmiselvästi viittasi, kun kirjoitti jossakin viestissään tukeutuvansa armoon, ei sääntöihin, jotka ovat mormonin sovitusta.
kuin ristin juurelle polvistuminen ja Kristuksen veri. Ilman kasteen liittoa ei ole syntien anteeksiantoa. Vasta silloin astuu syntien anteeksisaaminen voimaan ja silloinkin sillä edellytyksellä, että uskomme ja teemme parannuksen. Emme saa mitään syntiämme anteeksi ilman parannusta.
parannuksen tekoahan siellä ristin juurella juuri toimitetaan. raamatun mukaan ei muualla.
oletko unohtanut aivan kokonaan kristinuskon perusasiat? risti yhdistyy ilmanmuuta parannuksen tekoon, jonka seurauksena KAIKKI synnit annetaan anteeksi.
mutta sinun viesteissäsi ne peittyvät jopa liikaa vertauskuvien kätköön kuten: Kristuksen veri puhdistaa ja ristin juurelle polvistuminen. Olen halunnut konkretisoida, mitä evankeliumin mukaan toimiminen tarkoittaa.
Joskus myös liioittelet, sillä KAIKKIA (tässä käytit isoja, siksi korjaan) syntejä ei saa anteeksi eikä mitään saa anteeksi ilman parannusta ja oikeaa kastetta. On olemassa myös anteeksiantamatonta syntiä.
"oletko unohtanut aivan kokonaan kristinuskon perusasiat? risti yhdistyy ilmanmuuta parannuksen tekoon, jonka seurauksena KAIKKI synnit annetaan anteeksi."
Tapani on unohtanut ne jo 40 vuotta sitten liittyessään MAP-kirkon jäseneksi. Huomiosi on aivan oikea: Tapani kiertää ja kaartaa asiaa, ettei tarvitsisi tunnustaa ristillä tapahtunutta sovitusta.
ja olkinuken rakentelua käsityksistäni! Ristillä Kristus antoi henkensä ottaakseen sen jälleen. Näin hän sovitti ja voitti Aadamin ja Eevan rikkomuksesta seuranneen kuoleman KAIKKIEN puolesta.
Getsemanen kärsimys koski erityisesti hekilökohtaisten syntiemme sovitusta evankeliumiin kuuluvin ehdoin. Tässä on kaksi eri sovitusta, mutta olen korostanut, että kaikki Getsemanesta ylösnousemukseen kuuluu sovitukseen. Tosiasia on, ettei kärsimys ristillä ollut ainutlaatuista, mutta Getsemanessa kärsitty oli sellaista, jota kukaan muu ei ole kokenut!
On myös esitetty ajatus, että ristillä palasi myös Getsemanen kärsimys. Erikoista siinä oli se, että Kristus tunsi hetken senkin tunteen, että Isä oli hylännyt hänet.
tuo getsemanen ainutlaatuinen sovitustapahtuma on sinun olkipukki-teoriasi varsinainen ydin. minä nyt en vaan kristinuskoisena voi sitä sulattaa. ei maha mittään.
haaskaa juhannusta!
olen vängännyt tapanin kanssa jo monta vuotta ja olen tehnyt viime aikoina sellaisen huomion, että hänen ristin veren kiertämisensä käy yhä selkeämmäksi. surullista.
eikä siksi ole minun teoriani.
OL 19:15-19:
"...ja nyt minä käsken sinua tekemään parannuksen - tee parannus, etten minä löisi sinua suuni sauvalla ja kiivaudellani ja vihallani ja etteivät kärsimyksesi olisi ankaria - kuinka ankaria, et tiedäkään; kuinka suuria, et tiedäkään; niin, kuinka kovia kestää, et tiedäkään.
Sillä, katso, minä Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen;
mutta elleivät je tee parannusta, heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä,
mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosestani ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä - ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa -
kuitenkin kunnia olkoon Isän, minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi."
työtätekevät kansanjoukot hikoilleet verta ainakin Kristoffer Kolombosta alkaen. Tuossakin Joseph Smithillä liennee väärinymmärrys tai ainakin käännösvirhe. Nimittäin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että hän on sotkenut keskenään tuon 1500 luvun espanjalaisen Kristofferin ja ajanlaskumme alun Kristuksen, jota tavallisesti muissa maissa kutsutaan Jeesukseksi.
Vakuutan teille, ettei mainituilla persoonilla ole keskenään vähäisintäkään tekemista.
Turust
viisaimmillani heti syntymäni jälkeen. Liioin en koskaan edes kuvittele enää saavuttavani tuota käsittämättömän autuuden olotilaa. Olen minä sen verran tavallinen syntinen.
Kastetta ei liioin pidä uudistaa. Tosin katumuksella ja rukouksella on mahdollista saada toinen kaste anteeksi.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, sinä Exmoro olet ainoastaan kertaalleen kastettu. Siitä on hyvä lähteä. Raamattu voidaan, tai ehkä tuleekin tulkita siten, että osa yksin Jeesukselle annetusta Melkisedekin pappeudesta siirtyy velvoittavana kaikille jotka ovat kastettu Hänen nimeensä.
Mormoneilla kuitenkaan ei liene yksinoikeutta Melkisedekin pappeuteen. Parhaassakin tapauksessa heillä voi tuota pappeutta olla korkeintaan samassa suhteessa mitä Raamattu sanoo yleisestä ja yhteisestä kristittyjen pappeudesta.
Henkilökohtaisesti sanon sinulle, ettei alun perin lapsena opittua uskoa voida noin vaan heittää roskikseen. Lisäisinpä vielä ettei pidäkään. Kahta uskontoa ei voi yhdellä ihmisellä olla.
Heikoin perustein kääntymisestä ei saane lisäpisteitä taivaan portilla. Rohkenenpa arvella, että monilla fundamentalisti käännynnäisillä saattaa tulla hyvinkin ahdasta syytettyjen odotushuoneessa.
Turust
johtuvan sen, että nykyään kuulee luterilaisten harvoin puhuvan kasteen armosta? enemmän puhuvat uskoon tulemisesta ja uudestisyntymisestä.
ps. minä muuten rohkenen arvella, että samaisessa odotushuoneessa on monta sellaista pahasti pettynyttä odottajaa, joka on luottanut koko elämänsä tuohon aikoinaan hänelle vakuutettuun armorituaaliin.
käsitykseni armosta täsmälleen ev.lut. käsitystä.
Minusta armo ei ole luterilaisuudessa kuitenkaan kastetta seuraavaa itsestään selvyys. Olen sinulle joskus kertonut henkilökohtaisen kokemukseni armosta. Minulla armon vastaanottaminen oli aivan selkeä tapahtuma, joka ei mitenkään liittynyt ns. kirkollisiin rituaaleihin.
Jouduin myös hyvin selvään valintatilanteeseen otanko armon vastaan. Minä kyllä koin hyvin selvän valintatilanteen jonka jouduin yksin valitsemaan, ehkä kuitenkin johdatuksessa.
Tuolloin en asiaa ollenkaan ymmärtänyt, vaan tajusin sen vasta myöhemmin.
Minun käsitykseni mukaan kohtaamme armon kukin omalla tavallamme. Ainakaan minulla ei ollut todellisia pyyteettömiä hyviä tekoja ennen tuon armon kohtaamista. Minä koin armon omassa elämässäni. Vasta paljon myöhemmin olen todennut Lutheruksen päätyneen samaan teologian kautta.
Luonnollisesti armo voidaan kokea myös aikuiskasteen yhteydessä jolloin ihminen on herkimmillään tietoisesti armoa etsimässä.
Minä koen saaneeni kasteen vahvistuksessa (konfirmaatio)jonkinlaisen armon "kipinän", todellisen armon olen saanut vasta saatuani itse sen koettelemusten jälkeen valita.
Luulisin niin, ettei Jumalan armolle lopulta ole täsmällistä kaavaa. Saamme kokea sen kukin eritavoin. Parhaille meistä armo saattaa olla itsestään selvyys, vailla niin suuria tunnusmerkkejä mitä itse olen kokenut.
Minä koen armoksi myös sen, että koen uskon yhteyttä kaikkien uskovien kesken.
Ev.luttina koen että usko on ensimmäinen ja tärkein. Siis nimenomaisesti tärkein ja ensimmäisellä sijalla. Tuo ensimmäinen ei kuitenkaan tarkoita aikaa, vaan juuri tärkeyttä. Näin armo voidaan kokea joko ennen kastetta tai vasta kasteen jälkeen.
Mikäli tutkimme ennakkoluulottomasti ja tarkkaan harkiten esimerkiksi helluntailaisuudella tai ev.lutisuudella ei tässä suhteessa juuri ole tode llisa eikä vakavia eroja.
Ev.lutilaiset kokevat kasteen ja armon hivenen eri asiana. Tämän vuoksi lutilaiset eivät puhu aivan samassa merkityksessä kasteen armosta.
Kirjoituksesi toisesta kappaleesta ole täysin samaa mieltä kanssasi. Lapsenkastamisrituaali ei sinänsä ketään pelasta sen enempää kuin nivusontelovirusajoskaan. Usko Jeesukseen on ensimmäinen, kuten UT meille kertoo.
Turha on odotushuoneessa kenenkään odotella pelkällä kasteella. Tuomiokirjoista pitää löytyä muutakin kuin kastemerkintä, joka kyllä voi olla nimemme kohdalle merkittynä, muuta yksin se jää hyödyttömaksi.
Turust
me ei aleta kasteista rähäköimään. mukavata hellepäivää!